Nimimerkkisi: Arya
Nimi: Caliga Haukansilmä Schanch (Horan töissä)
Kts. Nimi: Caliga, jotkut muut metsästäjät Haukansilmäksi
Ikä: 22 vuotias
Ammatti/Aatelisarvo: Metsästäjä
Skp.: Nainen, esittää miestä työnsä myötä
Suku: Schanch
Sukuvaakuna: Ei ole
Luonne: Caliga on temperamenttinen, omista ajatuksistaan valmis kiistelemään nainen. Röyhkeitä, inhottavia asioita saattaa lentää kaikille muille paitsi aatelisille. Työtovereitaan hän ainakin nimittelee ja nälvii minkä ehtii. Tosin siitä hän usein joutuu hankaluuksiin. Toisista ei nainen paljoa välitä, vaan pitää aatelisiakin heidän työntekijöiden kanssa samanarvoisina. Tosin hän ei uskalla nousta heitä vastaan vaan tekee työtänsä tyytyväisenä koska montaa muuta vaihtoehtoa hänellä ei ole. Mutta hän ei halveksi toisten työtä ja on omalla tavallaan tyytyväinen omaansa. Tosin hän unelmoi aina ja ikuisesti korkeammasta arvosta, jota tosin ei tule koskaan saavuttamaan.
Caliga katuu suuresti sitä, että leikkasi hiuksensa ryhtyessään metsästäjäksi. Mutta sekään ei olisi kovin soveliasta enää että hän päättäisi yhtäkkiä muuttua takaisin naiseksi, hän saisi varmasti potkut työstään valehtelusta. Ja varmaan hirttosilmukan kaulansa ympärille samasta syystä. Ei hän kovin paljoa omaa elämäänsä imartele, mutta ei häpeäkään. Kokemuksen kautta hän on yhä parempi omassa uudessa muodossaan. Tosin aina hän on varuillaan, sillä jos joku hänet näkee ja kavaltaa kaksinaamaisuudesta hänelle käy huonosti.
Vapaa-ajalla hän viettää paljon aikaa yksin luonnossa haukkansa seurassa ja pitääkin tätä ainoana ystävänään. Jos hän on hyvällä tuulella, hän pysyy kauempana seurasta ja pitää itsensä poissa riidasta muiden kanssa. Humalaan itsensä juominen ei ole uusi juttu Caligalle, ja hän joutuukin juomisen myötä usein hankaluuksiin, mutta ei hän siitä paljoa perusta.
Menneisyydestään hän ei paljoa perusta, eikä siitä paljoa puhu. Raiskausta hän yhä vähän pelkää, mutta on päättänyt antaa sen olla ja mennä. Eihän sille enää mitään voi. Usein hän onkin tekemisiensä perusteella sitä mieltä, että mikä on tehty – on tehty.
Ulkonäkö: Caliga on erittäin pienikokoinen nainen, eikä siitä enää kasva. Vain 138cm on hänen pituutensa ja noin 30-35kiloa hänen painonsa. Erittäin laiha, vähällä ruualla pärjäävä nuori omaa kuitenkin vahvat kädet ja jalat. Lihaksia hänellä kyllä on jonkin verran metsästystä varten ja että hän jaksaa edes jousensa virittää. Usein häntä on pituudesta kiusattu, mutta nainen ei siitä välitä. Jos kerran hän on sen mittainen, niin olkoon sitten niin. Iho on naisella jotain vaalean ja eteläisen kansan ihonvärin väliltä. Hieman ruskettunut, mutta ei kehuttavan paljoa. Naikkosen nenän päästä löytyy vähän pisamia, mutta ne tuskin näkyvätkään ellei tuijota kovin läheltä naisen kasvoja. Caliga vasemmassa kädessä on vähän olkapään alapuolelta lähtevä, kyynärpään yläpuolelle loppuva vaalea arpi jonka lähde tulee selväksi menneisyydessä. Naisellisia piirteitä muuten hänellä ei ole lainkaan, normaalit naisen piirteet ovat jääneet saamatta ja siksi hän pystyy hyvin naamioimaan itsensä mieheksi.
Koska nainen esittää miestä ammattinsa takia, hän on jo työn aloittaessaan leikannut hiuksensa lyhyiksi. Ne ovat sotkuiset, pikimustat hiukset jotka sojottavat joka suuntaan ilman naisen lakkia. Caliga ei itse pidä hiuksistaan, mutta ei voi niille mitään, koska ei halua olla naisenkaan asemassa työssään. Hän tietää kyllä että naisetkin voivat olla metsästäjiä, mutta nuori luuli työhön tullessaan asian olevan toisin. Tummien kulmakarvojen alla on kirkkaansiniset, uteliaat silmät jotka näkevät kauas ja tarkasti. Hitusen vino, kapea nenä koristaa kasvojen keskiosaa. Pieni suu ja pienehköt korvat koristavat kasvoja muuten. Kaulassaan nuori pitää äidiltä pienenä saatua puista kaulakorua, joka on yksinkertainen ympyrä, jossa on reikä keskellä. Korussa on vaalea, pian varmaan katkeava naru pitämässä sitä kiinni.
Vaatteinaan hän pitää myös miesten vaatteita, paitsi vapaa-ajalla hän saattaa panna päälleen yksinkertaisen, ruskean mekon ilman hienouksia. Päässään Caliga pitää yksinkertaista, maastonvihreää lakkia, joka peittää vähän hänen piirteitään jos hän pitää päätä alhaalla. Muuten hänellä on päällään pitkähihainen, vaaleanruskea kangaspaita jonka hihat hän usein käärii kyynärpäihin töitä tehdessään. Sen päällä hänellä on vielä yksinkertaisempi, tummahko liivi joka on kiinni yhdellä vanhalla napilla. Tummat nahkahousut ovat hänelle vähän liian isot, joita hän pitääkin kiinni kapealla vyöllä. Pitkät, vaaleahkot saappaat ulottuvat melkein polviin asti sillä niin pienelle ihmiselle on hankala löytää oikean kokoisia vaatteita.
Menneisyys: Caliga oli aika tavallinen lapsi tavalliseen köyhään perheeseen. Hänen vanhempansa olivat molemmat trubaduureja, mutta tytär ei koskaan oppinut laulamaan, eikä edes pitänyt trubaduurin työstä. Ei hän vanhempiaan työn takia halveksinut, oli vain enemmän kiinnostunut metsästäjän työstä, sillä tajusi jo nuorena omaavansa tarkan näkökyvyn. Ei naisen vanhemmatkaan häntä halveksineet, vaan rakastivat ja antoivat tälle kaiken mitä köyhänä pystyivät antamaan. Oikeastaan hänellä oli aika onnellinenkin lapsuus. Tosin rikkaampi olisi kyllä voinut olla, mutta mitä sille kukaan voi keksi syntyy.
Caliga matkusti paljon pienenä, sillä hänen vanhempansa olivat kiertäviä trubaduureja. Joskus lapsi asui vain äitinsä kanssa, kun isä kiersi maata tai toisin päin. Mutta ei hän siitä välittänyt, vaan nautti siitä ettei aina ollut kunnon paikka missä asua, vaan joskus nukuttiin pelkän taivaan alla.
Kun Caliga oli juuri saavuttanut 16 vuoden iän ja hän oli käynyt hovin ulkopuolella viettämässä iltaa – joutui hän raiskauksen uhriksi. Joku tumma mies, jota kukaan ei koskaan ottanut kiinni vei naiselta neitsyyden ja aiheutti traumoja nuoren mieleen. Caligan vanhemmat jättivät hänet tämän vuoksi ja nainen joutui pärjäämään omillaan. Pelkäävänä, mutta mieli vahvana. Myöhemmin hän parantui melkein täysin tästä kamalasta tapahtumasta, mutta ei aivan täysin.
Myöhemmin hän pelasti haukkansa Haqwan kun joku oli lintu-parkaa meinannut tappaa. Nainen otti sen lemmikikseen uhmattuaan haavoittajaa jousellaan ja saikin tästä hyvän ystävän. Ja pian haukkansa löydettyään nuori pestasi itsensä metsästäjäksi, repi hiuksensa lyhyiksi veitsellään ja teki itsestään miehen. Hän sai työnsä jonka oli halunnut, mutta menetti naiseutensa työssään ja traumat jahtaavat häntä yhä mielen sopukoissa.
Muuta: Caliga ei omaa minkäänlaista magian taitoa, mutta omistaa erittäin tarkan näön, jonka myötä häntä onkin alettu kutsumaan Haukansilmäksi. Ei osaa lukea, eikä kirjoittaa. Hyvä kun oman nimensä juuri ja juuri saa paperille painettua.
Omistaa tummasta puusta veistetyn, jäykän jousen. Ihan tavallinen, ei hieno jousi josta kumminkin on tarpeeksi hyötyä kun lähtee metsästämään. Nuolet joita hän kantaa nuoliviinissään ovat myös mustasta puusta vuoltuja, yksinkertaisia nuolia jotka nuori on itse veistänyt. Lähitaisteluja varten Caligalla on myös lyhyt veitsi, jossa musta kahva.
Omistaa lemmikkihaukan, jonka nappaamisesta kerroinkin jo menneisyydessä. Haukan nimi on siis Haqwa (lausutaan Ha-khu-wa), se on siis hiirihaukka ja aika keskikokoinen sellainen. Caliga käyttää lintuaan lähinnä itsellensä ruokaa etsiessään, mutta hovia palvellessaan käyttää joustaan, koska lintu saattaisi pilata eläimet.
Caliga esittää siis työnantajilleen miestä, sillä hän uskoo niin saavansa helpommin töitä. Siksi hänellä on lyhyet hiukset ja housut vaikka väkisinkin. Osittain se on auttanut häntä, mutta hänen salaisuutensa on usein ollut lähellä paljastua. Ulkona töistään hän kyllä on kuin nainen, parhaansa mukaan vaikka kuitenkin usein sekoittuu väärin.
Caliga käyttää nimeä Horan töitä tehdessään ja yleensä muuallakin.
Pelinäyte: Myöhäinen syksyinen ilta. Oikeastaan aivan tyypillinen sellainen. Mutta jokin tuossa illassa oli erityistä. Ei ne syksyiset, ruskeaan vivahtelevat lehdet, ei nuo kylmät tiet ilman kulkijoita. Vaan jokin muu. Jokin, joka odotti jotakuta kelle näyttää se illan erityisyys. Myös Sfin-tornille vievä tie tuntui olevan tyhjä. Kukaan ei tuntunut enää haluavan käydä siellä, eikä kukaan muutenkaan vaivautunut koskaan menemään suurille vankityrmille. Niille synkille torneille, jotka veivät niihin synkkiin kuolemanhäkkeihin. Joissa niin monet vaanit olivat kuolleet suruunsa ilman valoa. Mutta oli tiellä yksi kulkija, yksi joka ei tiennyt syytä tuloonsa. Ehkä hän oli se, jota illan erityisyys odotti. Ehkä ei.
Haarapääsky oli tosiaan tullut sinne hakemaan jännitystä. Ainakin omasta mielestään. Mutta sydämensä pohjasta hän tuli sinne suremaan vankityrmissä viruneita vaaneja. Joista suurin osa oli kuollut sinne syyttömänä. Mutta ketä aasaa se muka kiinnosti. Nytkin siellä varmaan oli useita vaaneja, koska jotkut aateliset olivat raivostuneet sotaan ja ottaneet syyttömiä vangikseen. Edes lapset eivät vioneet paeta siltä kohtalolta. Sotaa ei voinut enää pysäyttää kun se kerran oli tullut.
Haarapääsky asteli rauhallisena vankilan porteille. Mutta pysyi puun takana piilossa. Jos hän olisi varomaton, hän itse päätyisi vielä sisälle vangiksi. Mies odotti oikeaa hetkeä, kauankin ennen kuin iski. Vaanien niin kuulu valtias iski kaksi vartijaa tajuttomiksi, kolmannen tappoi ja livahti sisään. Ehtimättä ajatella, miten sitten pääsisi ulos ilman että jäisi kiinni. Siitä tulisi kyllä ongelma, suurikin sellainen. Mutta sentään hän oli sisällä, joka oli jo hyvä alku tälle prosessille - vaikka hän ei tiennyt mitä siellä olikaan tekemässä.
Sitten hän olikin sisällä. Katselemassa noita kauan jo tyhjinä olleita sellejä, limaisia seiniä täynnä hämähäkin seittejä. Tässä rakennuksessa ei ollut koskaan ollutkaan mitään hyvää. Se oli sivelty mustalla surulla, murskaamaan ihmisten sydämiä. Tuhoamaan ihmisiä. Sellit olivat osittain luurangon omistavia, osittain vain täynnä katosta roikkuvia kahleita. Yhdestä huoneesta löytyi jopa erillinen hirttoköysi kuolemaantuomituille. Ilo ei ollut koskaan käynytkään tässä jumalan hylkäämässä rakennuksessa. Eikä vartijatkaan nauttineet olostaan siellä. Kukaan, kukaan ei tahtonut edes käydä Suurissä vankityrmissä ellei sitten vaativan pakon edessä.
Haarapääsky huokaisi syvään, kosketteli verentahrimia seiniä jo kohmettuneilla sormillaan. Siellä oli kylmä, joka sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle. Kukaan ei vaivautunut ajattelemaan lämmöstä siinä talossa. Eivät edes vangit.
Muutaman kerran matkallaan mies joutui piiloutumaan, käyttäen useita piiloutumistapoja. Piiloutuminen oli tosiaan hankalaa siinä rakennuksessa, kun selleihinkään ei voinut kajota. Kerran Haarapääsky joutui pakon eteen ja joutui kolkkaamaan yhden vartijoista. Tällöin hän myös varasti avaimet, jos sattuisi löytämään jonkun edes vähän järkevämmän vangin tästä talosta. Toivoen niin, jotta voisi pelastaa vaanin täältä. Sitä valtiaiden pitäisikin tehdä.
Yhdet rappuset alas mentyään, hän kuuli huutoja. Joku oli siellä. Huutamassa apua päästäkseen pois. Haarapäsky hyppi alas viimeiset raput. Toivoen ettei se olisi vain esittävä vartija, joka halusi saada hänet kiinni. Mutta ei ollut. Onneksi.
Yksien kaltereiden kaukana seisoi tummahiuksinen mies, haltia kaiketi. Paikassa oli kuitenkin niin pimeää, ettei Haarapääsky erottanut miehen kasvoja. Mutta hän tiesi, että tuolla oli vielä edes vähän järkeä siinä päässä. Täydellinen mies pelastettavaksi, ainakin hänen mielestään. Edes yksi, jonka elämä ei päättyisi kuten muiden vankien. Ainakaan toivottavasti.
"Shh. Turpa kiinni nyt, autan sinut ulos. Miten edes päädyit tänne?"
Haarapääsky tarttui avaimiin ja kokeili useita avaimia. Kiroten jokaisen väärän kohdalla. Jos mies vielä jatkaisi huutamista, he olivivat molemmat pahassa lirissä. Eikä hänellä ollut varaa jäädä sinne. Ei sitten minkäänlaista, hänen täytyisi palata kiltansa vuoksi. Muuten koko vaanien kansa olisi tuhoon tuomittu.
Pitkän kiroilun jälkeen lukko lopulta naksahti auki. Onneksi kaikilla vartijoilla oli kaikkien sellien avaimet, vaikka niitä olikin niin monta. Tai ehkä hänellä oli vain käynyt uskomaton tuuri. Haarapääsky avasi oven ja viittoi miestä tulemaan ulos, pois siitä loukosta.
Joku saattaa tunnistaakin hahmon joka hiippailee tässä pelauksessa…
