Salainen tapaaminen

// Selleriä tänne odottelisin kera miekkosensa. :'> //

Nellia

Nellia käveli kevyin askelin puiston polkua pitkin kohti hänen ja Tristanin tavallista tapaamis paikkaansa. Täpäämiset piti pitää visusti salassa ja muiden näkökenttien ulottumilla, olisihan se toki kamalaa jos heistäkin nyt lähtisi juoru kiertämään hovin käytävillä, etenkin nyt kun Nellia oli juuri saanut tietää menevänsä kihloihin ja hänen täytyisi kertoa tästä Tristanille, neito kyllä enteili, ettei herra varmastikkaan tykkäisi hyvää moisesta, muttei neito asialle mitään voinut. Oli vanhempien tahto naittaa tyttärensä kenelle halusivat kunhan he vain hyötyisivät siitä.
Nellia tuhahti itsekseen ja loi katseen pilveettömälle kirkkaalle taivaalle. Aurinko porotti taivaan täydeltä ja ihmiset hakeutuivat kukin puitten varjoihin, etteivät pian saisivat auringonpistosta tai lämpöhalvausta.

Vähän matkan päässä näkyi jo tuttu paksu vahva puu joka suojasi paksuilla oksillansa ja lehtiverhoillansa hyvin ja antoi mukavan varjon alleen. Niin monta kertaa kun neiti joskus pienenpänä oli kiipeillyt tuon puunkin oksilla ja kuunnellut äitinsä saarnaa miten hänen laisensa ladyn ei kuuluisi käyttäytyä näin. Lisäksi Nellia oli ihka ensimmäisen kertansa tavannut Tristanin puun juurella..
Nainen käveli puun paksun rungon viereen katsoen sen karheaa epätasaista pintaa ja silitti sormellaan sitä hymyillen hienoisesti ajatuksissaan.
Mies ei näyttänyt olevan tullut vielä, tai ainakaan Nellia ei häntä missään nähnyt. Hetkeksi hän sai taas riisuutua hovin etiketeistä ja olla vain hän ilman muiden teitittelyä taikka imartelematta muita kohteliaasti. Hän saattoi olla Tristanin kanssa vain oma ittensä.

Hienoinen tuulevire heilutti puun oksia ja lehtiä ilmavirrassaan saaden neidinkin luonnon kiharaiset hiukset hieman sekaisen näköisiksi. Nainen kääntyi ympäri nojaten runkoon ja sulki jälleen meripihkan väriset silmänsä ja hymyili kauniisti tapansa mukaan kaunista hymyään ja nautti lehtien kahinasta ja tuoksusta ja luonnon läheisestä rauhallisuudesta. Nellia oli kuin luotu luonnon keskelle, niin paljon kun hän siitä nauttikin niin se myös näkyi tästä.

Nellian yllä oli valkoinen väljä leveä helmainen leningi joka ylettyi neitoa juuri polvien alle. Kaulassa tällä ei ollut muuta kuin sukuhelynsä joka kieli viisaimmille päille merirosvo juurista. Hiukset naiti oli jättänyt vapaiksi niin sanotuksi kultaiseksi vesiputoukseksi. Korvansa taakse oli nainen pujottanut suurehkon punaisen kauniin kukan.
Nainen jännitti tavattomasti Tristanin tapaamista ja miten kertoisi niin tärkeän ja ehkä heidänkin suhdetta muuttavan asian, hän todellakin toivoi ettei tuo pahottaisi mieltään tai luulisi sitä, etteikö tuo olisi enään tärkeä Nellialle.

// anteeksi lyhyttää.. D: //

// Täältä tullaan~//

Tristan

Onnistuttuaan pääsemään pois kaikkien ihmisten nähtäviltä, oli Tristan onnistunut livahtamaan puistoalueelle. Oli taitolaji kävellä huomiota herättämättömästi kaikkien palatsissa asuvien ihmisten ohitse, ja vieläpä niin, ettei kukaan saanut aihetta ihmetellä miehen äkillistä katoamista. Ei ulkona kävelyssä kuitenkaan ollut mitään tavatonta, vaan siinä, kuinka salaperäisesti ja mutkitellen miehen oli pakko kävellä päästäkseen päämääräänsä. Salaisissa tapaamisissa oli huonot puolensa, ja yksi niistä oli se, kuinka vaikeaa ne oli pitää salaisina paikassa, jossa juorut kiirivät nopeammin kuin voisi kuvitella.
Tristan kiristi tahtiaan, hän halusi päästä nopeasti Nellian luo. Vaikka hän odottikin malttamattomana toisen tapaamista, pelkäsi hän silti sitä yhtä paljon. Tämä nimittäin saattoi olla heidän viimeinen tilaisuutensa tavata, sillä Tristan oli saanut kuulla joutuvansa kihloihin, ja tapaaminenkin oli sovittu tuon naisen kanssa.

Vakava ilme kasvoillaan Tristan lähestyi hänen ja Nellian paikkaa, puuta, jonka luona he olivat tavanneet aikaisemmin. Tyttö sekä paikka herättivät miehessä ristiriitaisia tunteita. Hän ei oikein tiennyt, miten hänen olisi suhtauduttava Nelliaan. Hän ei voinut kieltää, etteikö neito ollut hänelle tärkeä –kenties enemmänkin kuin tärkeä – mutta hän oli tottunut työntämään moisen tunteen pois ajatuksistaan. Toinen oli hänelle kuitenkin yksi ainoa asia, miksi hän jaksoi pysyä hovissa. Neidon kanssa hän saattoi olla oma itsensä, ilman muodollisia käytöstapoja, tai pakollisia kohteliaisuuksia. Nellia oli kestänyt hänen huonotkin päivänsä, mikä merkitsi hänelle enemmän kuin ystävyys.
Kaikki kuitenkin tulisi muuttumaan, ja Tristan halusi viivyttää hetkeä, halusi vältellä totuuden kertomista. Mies kuitenkin alkoi lähestyä paikkaa, ja jo kaukaa hän saattoi nähdä hymyilevän Nellian.

Kesäinen aurinko lämmitti mukavasti, ja Tristan oli kiitollinen valittuaan tänään päälle jotain kevyempää. Valkoinen, pitkähihainen ja väljä paita oli kuin luotu tällaisille päiville. Ja jottei asu näyttäisi aivan tylsältä, oli Tristan kiskaissut paidan päälle viininpunaisen, ihoa myötäilevän, koristeellisen liivin. Housutkin olivat vaaleat, mikä ei ehkä ollut kaikkein paras mahdollinen vaihtoehto, jos aikoi mennä ulos.
Päästessään tarpeeksi lähelle antoi Tristan vakavien kasvojensa sulaa poikamaiseen hymyyn.
”Et kai joutunut odottamaan kauan?” Tämä kysyi neidolta pehmeästi, astellessaan tämän eteen. Mies jätti heidän välilleen tietyn välin, sillä hän ei oikein tiennyt, miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia. Nähdessään toisen hän olisi vain halunnut unohtaa koko kihlautumisen… Mutta minkäs teet, kun et asialle voi vaikuttaa.

Nellia

Nainen oli niin keskittynyt tuulen lämpimään puhallukseen, ettei edes kuullut miehen askelia, tai ehkä tuo vain käveli hiljaa.
”Et kai joutunut odottamaan kauan?”, kuului tuttu miehen ääni neidin edessä ja neiti avasi meripihkanväriset silmänsä ja katsoi lämpimästi hymyillen tristania.
" En, tulin juuri. ", Nainen hymyili ja tarkkaili miehen kasvoja, ne olivat jotenkin erilaiset.. Miehen katse ei ollut aivan sama mikä yleensä. Jokin selvästi painoi tuon mieltä. Ei kai vaan huhu jo Nellian joutumisesta kihloihin jo kiirinyt käytävillä?
" Tristan.. Tuota.. ", Nellia kierteli hieman asiaa, hän ei oikein tiennyt miten asiansa esittäisi.
" .. Olen kihloissa. ", nainen painoi päänsä kumaraan ja siirsi katseensa miehen kenkiin. Häntä niin ärsytti moiset naimakaupat josta ei ollut hyötyä muille kuin vanhemmille, tai pikemminkin isille. Naiset olivat vain pelkkää kauppatavaraa, siltä ainakin Nelliasta tuntui ja aina joskus hän jopa toivoi, että hän olisi syntynyt pojaksi.

" En ole varma voimmeko tavata tämän päivän jälkeen enään.. En halua, että käytävillä kulkee juoruja meistä.. Varsinkaan nyt kun tämöinen "onnettomuus" on tapahtunut. ", Nainen koukisti oikean käden etu ja keskisormea onnettomuus sanan kohdalla ja nosti nyt katseensa takaisin miehen kasvoihin katsoen noita vakavana ja surullisena.
" .. Olen pahoillani Tristan. ", nainen mutristi hieman täyteläisiä ruusunpunaisia huuliaan ja käänsi jälleen katseensa jonnekkin muualle. Hänen teki mieli halata Tristania, muttei uskaltanut. Hän ei todellakaan tiennyt miten mies olisi suhtautunut siihen juuri nyt ja ainakaan torjutuksi Nellia ei tahtonut ryhtyä, se olisi loukannut häntä juuri nyt ja pahasti.

Miehen eksoottiset silmät houkuttelivat Nellian katseen taas itseensä ja nellia sai kun saikin luotua pienen hymyn huulillleen pakottaen itsensä siihen.
" Mutta ei ajatella sitä juuri nyt.. En halua käyttää viimeisiä tuntejamme tai minuuttejamme murehtimiseen, jooko? ", Nainen hymyili miehelle rohkaisevasti ja tarttui tuota kädestä ja lähti juoksemaan läheiselle vihreälle nurmelle jossa kasvoi paljon valkosia vaaksan mittasia kukkia tristania perässään vetäen.
Naisen oli pakko nauraa hieman lapsellisuudellensa kun he saapuivat alueelle jossa vähitellen nausivat heinät vyötäröön asti ja Nellia hyppi niiden keskella kuin mikäkin Gaselli jotta pääsisi eteenpäin. Jos pellon omistaja tämän nyt huomaisi saisivat nuoret varmasti kuulla satikutia.

Tristan

Normaalisti miestä olisi lohduttanut tieto siitä, ettei toinen ollut joutunut odottamaan kauaa. Jokainen sekunti, jonka hän oli tahallaan viivytellyt matkatessaan, tuntui nyt turhalta, kun hän näki toisen hymyilevän hänelle lämpimästi. Tapaamiset Nellian kanssa tuntuivat rentouttavilta, ja saivat Tristanin ajatukset irtautumaan kaikista arjen ongelmista.
Tosin ensimmäistä kertaa tapaamisella naisen kanssa tuntui olevan vastakkainen vaikutus, toisen näkeminen vain sai miehen hermostumaan, ja kaipaamaan tukalia hetkiä muiden parissa. Miehen ajatukset kuitenkin keskeytyivät, kun Nellia avasi suunsa, ja pelkkä tämän äänensävy onnistui vakuuttamaan miehen siitä, ettei kyseessä ollut mikään mukava asia.

Neidon sanat saivatkin miehen suorastaan järkyttymään, mutta ei sillä tavalla, kuin voisi kuvitella. Tokihan hän tunsi itsensä petetyksi, loukkaantuneeksi… Mutta toisaalta, mikään näistä tunteista ei voinut olla luettavissa tämän kasvoilta. Ainoastaan yllättynyt ilme kieli uutisen järkyttäneen häntä, mutta senkin korvasi pian uusi, hieman syyllinen ilme. Tuon saattoi tulkita johtuvan kahdestakin asiasta. Ensinnäkin, nyt kun Nellia oli kihloissa, ei Tristan saisi tavata häntä. Toisaalta… Oli miehellä itselläänkin oma pikku salaisuutensa, joka oli vahvistunut eilen. Hän oli itse pimittänyt tietoa omasta kihlauksestaan Nellialta.
Hovissa taitavana puhujana tunnettu nuorukainen ei tiennyt mitä sanoa, ja hiljaisuus saattoi vain korostaa sitä kuvaa, että hän olisi todella järkyttynyt.
”Turhaan pahoittelette.” Muodolliset sanat karkasivat puolivahingossa tämän huulilta.
”Ymmärrän kyllä… Ei liene kaikkein parhainta ajatellen mainettasi, että tästä lähtisi uusi juoru liikkeelle… Etenkin kun niillä on vielä paha tapa paisutella itseään”, hän jatkoi. Tästäkin viattomasta tapaamisesta saattaisi lähteä liikkeelle toistaan villimpiä huhuja aina salasuhteesta ties mihin.

Toisen suotua hänelle pienen hymyn onnistui Tristan loihtimaan pienen virnistyksen omille persikanvärisille huulilleen. Hän onnistui jopa naurahtamaan neidon sanoille, toisaalta se saattoi ulkopuolisen korviin kuulostaa hieman väkinäiseltä. Mies ei kuitenkaan halunnut pilata Nellian iloa, ja antoi toisen johdattaa hänet pellolle, missä toinen alkoikin loikkia gasellin lailla.
Tristanista alkoi tuntua niin väärältä, että hänen olisi kerrottava toisellekin pian oma salaisuutensa. Ja vaikka hän halusikin uppoutua heidän viimeiseen yhteiseen hetkeensä, pelkäsi tämä vain unohtavansa kertoa totuuden, ellei nostaisi kissaa pöydälle saman tien.
”Nellia…” Hän aloitti, samalla tavalla kuin toinen oli aloittanut oman puheensa. Mies kahlasi toisen luo, ja tämän kasvoille nousi yllättävän lempeä ilme.
”Oikeastaan minullakin on salaisuus… Sain siihen varmuuden vasta eilen”, hän aloitti, pitäen äänensä hiljaisena ja pehmeänä. ”Oikeastaan olen tiennyt jo jonkin aikaa, että näin tulisi käymään. Kyllähän minulle kerrottiin, että tapahtuisi näin… Mutta silloin se ei ollut varmaa”, hän aloitti, vältellen varsinaista asiaa.

Silmien katse oli muuttunut etäiseksi, ja miehen kohdistaessa katseensa neidon suuntaan, oli lempeä ilme vaihtunut, ja jättänyt jälkeensä vain kylmyyden.
”Minäkin olen nimittäin kihloissa”, hän sanoi, viimeisen sanan kohdalla äänen muuttuessa suorastaan jääkylmäksi.

Nellia

Nellia oli jo puolessa välissä peltoa kun mies kutsui häntä nimeltä ja Nellia pysähtyi kääntyen ympäri suloinen hymy kasvoillaan edellee.
" Niin? ", Nellia kysyi vaistomaisesti.
”Oikeastaan minullakin on salaisuus… Sain siihen varmuuden vasta eilen”, mies aloitti. Naisen kasvoille nauri pieni lapsekas hymy kuin mies olisi kertonut jotain salaisenpaakin salaisenpaa salaisuutta jonka he yhdessä salaisivat muilta.
”Oikeastaan olen tiennyt jo jonkin aikaa, että näin tulisi käymään. Kyllähän minulle kerrottiin, että tapahtuisi näin… Mutta silloin se ei ollut varmaa”, mies tuntui välttelevän asiaa ja nainen kallisti hiukan päätään oikealle kuin mikäkin koiranpentu katsoen tuota suurilla silmillään kysyvästi ja hymy vähitellen paeten neidin kasvoilta.
Miehen kasvot olivat muuttuneet kylmiksi ja etäisiksi, oikeastaan Nelliasta ei tuntunut juuri nyt siltä, että mies olisi puhunut hänelle vaan jollekkin muulle näkymättömälle, tai kenties perhosille jotka tanssahtelivat heidän ympärillään kaikessa kauneudessa.
”Minäkin olen nimittäin kihloissa”, Tristan päätti vihdoin lauseensa ja nainen jäi katsomaan tuota mitään sanomatta kasvot ilmeettöminä ja ehkä hieman kalpeina.
Nainen tavasi miehen sanomat pariin kertaan mielessään eikä oikein tiennyt miten olisi sulattanut asian, toki hänkin oli juuri nyt kihloissa ja sanonut asian miehelle, mutta kun mies oli sanonut sen hänelle, tuntui, että maa olisi kadonnut ympäriltä. Yhtäkkiä neitiä alkoi pyörryttää ja hengähti syvään pudistaen hieman päätään.
" .. Kihloissa? ", nainen kuiskasi itsekseen hiljaa.
Tämä vain vahvisti asiaa, ettei nuoret voinut enään tavata ikinä tai ainakaan näin suunniteltusti, ehkä he törmäisivät joskus hovin käytävillä, tai sitten jompi kumpi muuttaisi pois miehineen tai naisineen hovista ja perustaisi perheen jonnekkin omaan pieneen kartanoon. Nellian poskelle vierähti kyynel ja tämä naurahti hieman liiankin kepeästi näin painostavaan ilmapiiriin nähden.
" Mikä hänen nimensä on? Onko hän kaunis? Olen sitä mieltä, että sinä ansaitset vain parasta. ", Nellia sanoi väkisin pidelty hymy kasvoillaan Tristanille katsoen tuota suoraan tuon kaksivärisiin silmiin.
" .. En haluaisi menettää sinua, Tristan.. Minä.. taidan jopa.. Rakastaa sinua. ", nainen painoi päänsä alas kuin olisi hävennyt asiaa ja sen esittämistä ääneen. Moinen lausahdus olisi ollut järkyttävää varmasti vanhempien ihmisten läsnäollessa, olihan neiti jo kihloissakin toisen miehen kanssa ja kaikkea.
Yhtäkkiä nainen käänsi nopeasti selkänsä miehelle ja kietoi kätensä ympärilleen.
" Anteeksi, ei minun ollut tarkoitus sanoa sitä ääneen.. Olen pahoillani Tristan. En halua pilata tulevaa avioliittoasi tunnustamalla tunteitani sinulle.. "

Tristan

Mies oli melkein alkaa tuntea syyllisyyttä sanoistaankin. Nellian kasvoille noussut lapsekas hymy sai hänet tuntemaan olonsa samalta kuin heidän ensitapaamistensa aikana. Silloin se oli ollut heidän salaisuutensa, ja oli vieläkin. Mutta silloin tapaamiset olivat olleet uusi asia, houkutteleva ja niihin sisältyi kiellettyä viehätystä. Sama viehätys oli toki säilynyt tähänkin päivään saakka, nyt vain siihen oli myös sekoittunut tarve nähdä toinen.
Oli niin väärin kertoa totuus tällä tavalla, kaiken piilottelun ja salailun jälkeen. Hymyn paetessa toisen kasvoilta ei Tristan voinut edes katsoa toisen suuntaan. Hän ei halunnut nähdä, mitä Nellia hänen sanoistaan ajatteli, se olisi tuntunut liian julmalta.

Hiljaisuus tuntui kestävän ikuisuuden, ja sinä aikana Tristan yritti jatkuvasti siirtää ajatuksensa muualle. Kuten siihen kuinka tuulessa huojuvat heinät kutittivat hänen kättään, keltainen perhonen lensi rusehtavan perhosen kanssa kilpaa hänen edessään… Jossain näkyi kukkia, suuria punaisia, pienempiä sinisiä. Mutta mikään näistä mietteistä ei onnistunut karkottamaan hänen päästään mielikuvaa neidosta, ja kun hän kuli toistavan sanan ’kihloissa’ kuiskaten, oli hänen pakko kääntää katseensa takaisin toisen suuntaan.
Miehen silmistä hohti pieni tiedottomuus siitä mitä tehdä, ja tämän kasvot olivat haudanvakavat. Hänellä ei ollut aikomustakaan yrittää peittää sen hetkistä tilaansa, se olisi tuntunut siltä, kuin hän olisi valehdellut Nellialle. Vaikka hän olisi pystynyt näyttämään rauhalliselta, ja näyttämään siltä kuin he keskustelisivat vain säästä, ei hän halunnut koittaa esittää jotain muuta.

Tristan astui askeleen lähemmäs neitoa huomatessaan tämän poskelle vierähtäneen kyyneleen, tarkoituksenaan pyyhkäistä se pois. Ehkä tässä tilanteessa se ei kuitenkaan ollut paras vaihtoehto, joten hän päätti hieman epäröiden jäädä paikoilleen.
Toisen kysymystulva yllätti nuorukaisen, jonka huulille ylsi viimein lempeä hymy, eksoottisten silmien katseen hakeutuessa toisen meripihkanvärisiin silmiin.
”Minä en tiedä”, hän sanoi pehmeästi, rauhoitellen. Se olikin totta, Tristanille ei oltu kerrottu mitään. Kai hänen isänsä pelkäisi pojan pakenevan paikalta, jos hän tietäisi kenen kanssa joutuisi avioon.
”En edes tiedä, koska saan tavata hänet. Isäni haluaa kaiken olevan täydellistä… Niin etten enää voi yrittää paeta paikalta”, hän sanoi väkinäisen naurahduksen kera.

Miehen kasvoille noussut hymy muuttui hieman syvemmäksi toisen tunnustaessa tunteensa häntä kohtaan. Hänen onnekseen toinen laski katseensa maahan, eikä tällöin nähnyt miehen kasvoille levinnyttä ristiriitaista ilmettä. Toki hän piti Nelliasta, paljonkin. Mutta rakastiko hän neitoa? Sitä hän ei osannut sanoa, sillä moinen tunne oli pyritty hänestä kitkemään pois. Sitä paitsi, olisi jotenkin väärin tunnustaa rakkaus nyt. Etenkin kun he eivät toisiaan tulisi saamaan, lopulta sellaiset sanat vain satuttaisivat enemmän.
”Ei se mitään”, hän sanoi, taittaen välimatkan heidän välillään. Hetken mielijohteesta hän kiersi kätensä varoen toisen ympärille, painaen toisella kädellään toisen pään rintaansa vasten. Jonkin aikaa hän vain seisoi siinä, silitellen toisen kultaisia hiuksia.
Hiljaisuus tuntui rauhoittavalta vain hetken, kunnes se alkoi tuntua painostavalta.

”No, tiedätkö sinä mitään miehestäsi? Toivon hänen olevan kunnollinen, tai muuten hän joutuu tapaamaan minut”, Tristan sanoi, naurahtaen synkästi.
”Minun Nelliani ansaitsee vain parasta mahdollista”, hän kuiskasi toisen korvaan pehmeästi, painaen sen jälkeen suukon tämän otsalle. Lopulta hän irrotti kätensä neidon ympäriltä, astuen askeleen taaksepäin. Äskeisen hetken aikana hän oli ehtinyt koota itsensä, ja nyt miehen kasvoilla oli pieni hymynhäivä.

Nellia

Pieni hymyn värähdyskään ei käynyt neidin kasvoilla kun mies selvästi yritti piristää ilmapiiriä joten kuten, mutta naista se ei hymyilyttänyt. Ei sitten yhtään. Hänestä tuntui siltä kuin olisi kävelemässä pian teloituspaikalle teloitettavaksi.
Siinä hän kuitenkin oli, kyykyssä ja kasvot peitettyinä, eikä halunnut nähdä maailmaa enään. Hän halusi kuolla, elämä oli vain niin epäreilua.
Heidän välilleen syttyi hetkellinen hiljaus ja Nellia nyyhkäsi hieman kuin elämä olisi tässä, menetettynä, valuisi kuin tiimalasin hiekka tai haihtuisi savuna ilmaan.
Hän oli vasta tajunnut kuinka paljon pitikään Tristanista, miksi juuri viime hetkillä? Miksei eilen, toissapäivänä tai vaikka viime viikolla? Miksi juuri nyt?

Pian nainen tunsi Tristanin lämpimät käsivarret ympärillään ja tämä sai Nellian silmät avautumaan. Hänen päänsä oli painettuna miehen rintakehää vasten ja mies silitteli hänen päätään. Se sai naisen rauhoittumaan ja nainen nosti kätensä miehen olkapäälle hetkeksi ikään kuin merkiksi siitä, ettei tuo lähtisi pois. Hiljaisuus tosiaan oli pitkä, neiti vain kuunteli miehen sydämmen sykettä joka rauhoitti tätä entisestään.

”No, tiedätkö sinä mitään miehestäsi? Toivon hänen olevan kunnollinen, tai muuten hän joutuu tapaamaan minut”, Tristan sanoi, naurahtaen synkästi. Nainen oli hetken hiljaa, hän ei olisi edes halunnut ajatella tulevaa miestänsä, se oli kuitenkin vain joku piloille hemmoteltu juoppo.
" Ei, en tiedä. Enkä oikeastaan edes tahdo tietää.. Meitä naisia pidetään vain kauppatavaroina.. Meistä hyödytään, mutta me emme hyödy siitä mitään ilman tunteita. Elämä on niin epäreilua.. Ja tasa-arvotonta.. ", nainen mutisi miehen rintakehää vasten melkein jo suunnitellen kapinointia suhdetta vastaan.
”Minun Nelliani ansaitsee vain parasta mahdollista”, mies kuiskasi neidin korvaan ja laski suukon Nellian otsalle, ennen kuin kietoi kätensä pois naisen ympäriltä ja astui hieman pois neidin lähettyviltä. Jälleen nainen tunsi itsensä niin haavoittuvaiseksi ja hauraaksi.

" Tristan.. Aijotko muuttaa hovista pois vaimosi kanssa? Näemmekö enään ikinä? ", Nellia katsoi surumielisesti ja synkästi miestä pidätellen itkuaan puremalla alahuultaan.
" .. Voidaanhan me olla ystäviä.. Tai perhe tuttuja. Ei meidän tarvitse varmaan hyvästejä jättää? ", nainen katsoi anovasti Tristania ja toivoi sydämmensä pohjasta, ettei nämä todellakaan tulisi olemaan hyvästit vaan uusi alku uuteen elämään.

Tristan

Miehen huulilta karkasi lähestulkoon äänetön hymähdys. Toistakin pidettiin siis epätiedossa tulevasta puolisostaan. Ehkä se oli jotenkin selvempää neidon kohdalla, naisia tosiaan tunnuttiin pitävän vain kauppatavaroina. Mieshän saattoi helposti saada valita itselleen sopivan puolison, tosin tässä kohtaa Tristanilla oli käynyt huono tuuri. Hänen isällään tuntui olevan aivan omia ajatuksiaan asian suhteen, ehkä hän ajatteli avioliiton rauhoittavan Tristania? Se selittäisi sen, miksi hän halusi saada poikansa avioon mahdollisimman pian.
Tosin saattoihan hänen rakas isäpappansa vain nähdä uuden tavan kasvattaa omaisuuttaan, eikä epäröinyt käyttää Tristania kaupantekovälineenä… Niin, sekin oli varsin mahdollista, hänen isänsä tuntien.
”Niinhän se aina on…” hän myötäisi puoliääneen Nellian sanoja elämän epäreiluudesta. Niinhän se oli, vaikkei hänellä pitäisi olla valittamista.

Elämä tulisi luultavimmin olemaan hänellä helpompaa kuin Nellialla, tosin ajatus ei onnistunut millään tapaa lohduttamaan nuorta miestä. Hänen tuleva puolisonsa oli mitä todennäköisemmin häntä nuorempi neitonen, niinhän yleensä oli. Nellia taas saattaisi joutua naimaan vaikka millaisen vanhan kurpan. Tristan ei todellakaan kadehtinut toista.
Toisen esitettyä hieman aran kysymyksen ei mies voinut muuta kuin kääntyä katsomaan toista, hieman surumielinen katse silmissään. Tämä ei ollut aivan helppo tilanne, mutta olisiko sittenkään helpompaa vain kääntyä ympäri, lähteä pois? Se ei aivan ollut hänen mieleisensä tapa jättää hänelle tärkeä ihminen.

”Se hieman riippuu…” hän sanoi lopulta epäröiden. Ei hän ainakaan mielellään muuttaisi pois hovista, mutta se riippuisi hänen vaimostaan. Koska Tristan oli vasta nyt saanut tietää kihlauksestaan, oli kyseessä todennäköisesti jokin hänen isäänsä hyödyttävä naimakauppa. Tällöin saattaisi olla hyvinkin mahdollista, että hän vietti viimeisiä päiviään hovissa.
”…mutta jos se on minusta kiinni, jään tänne”, hän jatkoi, hymyillen lohduttavasti. Hänen kasvoilleen oli jähmettynyt hovista tuttu hieman ilmeetön ilme. Tristan koitti olla sanoissaan ja teoissaan varovainen, ettei vain loukkaisi toista nyt. Nellia näyttikin siltä, kuin voisi purskahtaa itkuun hetkenä minä hyvänsä.
”Minä kieltäydyn jättämästä hyvästejä kanssasi”, hän vastasi toiselle.
”Ainahan me voimme olla ystäviä… ’Pitää hyviä suhteita yllä’ voisi kuulostaa hyvältä”, Tristan jatkoi muka pohtien asiaa.

Mies ojensi kätensä kohti naista, jotta tämä voisi tarttua siihen.
”Onhan meillä vielä jonkin aikaa, ennen kuin… Mitään tapahtuu”, hän jatkoi, haluamatta sanoa mitään kihlautumisesta.
”Ja on varsin todennäköistä, että tapaamme useita kertoja hovissa… Ainakin jos me pidämme asiasta huolen”, hän sanoi, onnistuen jopa virnistämään poikamaisesti.

Nellia

Mies tuntui epäröivän vastaisiko tuo neidin kysymykseen, mutta kysymys oli tärkeä Nellialle, hän halusi varmasti vastauksen keinolla millä hyvänsä. Lopulta kuitenkin sanoi, että jos asia miehestä riippui niin tuo jäisi varmasti asumaan hoviin.
Nainen nyökäytti nopeasti ja katsoi miestä suoraan silmiin.
" Toivon siis, että se on sinusta kiinni, rakas Tristan. ", Nainen hymyili hieman suupieli hitusen nykien ja halasi sitten Tristania haudaten kasvonsa tuon olkapäätä vasten. Hän halusi vain olla tässä eikä liikkua minnekkään, ei minnekkään. Vain tässä.

Tristan sanoi, että heillä olisi varmasti aikaa olla toisiensa kanssa vielä ennen kuin mitään tapahtuisi ja ettei suostuisi hyvästelemään Nelliaa.
" Etkö suostuisi hyvästelemään minua, vaikka makaisin sängyssäni kuolemaa tehden? ", nainen naurahti hieman huvittuneena ja laski pusun miehen kaulalla halaten tuota yhä hymyillen.
Hän ei halunnut murehtia, ei juuri nyt. Nyt hän halusi vain elää tätä hetkeä, täysillä. Tristanin kanssa.

" Tristan, oletko ikinä uinut kaikki vaatteet päällä lammessa? ", nainen katsoi Tristania virnistäen ovelasti.
" tai oletko koskaan tehnyt mitään kiellettyä? ", Nellia jatkoi salakavalaa virnistelyään katsoen miestä suoraan silmiin pidellen käsiään tuon niskan takana ja silitellen etusormellaan tuon niskaa.

Nainen vilkuili hieman ympärilleen ikään kuin hän olisi tuntenut jonkun katselevan heitä.
Nainen käänsi sitten katseensa Tristaniin hymyillen tuolle aurinkomaisesti.
" Tiedätkös, minun tekisi mieli tehdä juuri nyt jotain kiellettyä. Haluaisin ottaa ilon irti vielä tästä vapaudesta mikä minulla vielä on. Etkö sinäkin? ", nainen naurahti.

Tristan

Tristan ei tiennyt, halusiko muistaa tämän päivän onnellisena, vai surullisena. Molemmissa kun oli omat puolensa, mutta toisaalta, kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut oikealta. Jos hän yrittäisi nauttia päivästä parhaansa mukaan, saattaisi muisto vuosia myöhemmin tuntua kipeältä, kun hän tietäisi Nelliansa kuuluvan jollekin toiselle. Toisaalta, voisihan tämä päivä jäädä muistoihin onnellisena, sillä silloin hänellä olisi jotain muistamisen arvoista.
Jälkimmäinen vaihtoehto voisi satuttaa naista, ja saada hänetkin tuntemaan omantunnon tuskia. Vaikka hyvät puolet asiassa tuntuivat olemattomilta, olisi siinä ainakin yksi positiivinen asia (ainakin hän toivoi näin); toinen ei ehkä kaipaisi häntä, jos hän käyttäytyisi kylmästi häntä kohtaan. Ehkä hänkin unohtaisi toisen siten helpommin, kuka tietää.

Nellian kuitenkin halatessa häntä Tristan päätti olla miettimättä asiaa sen suuremmin – asiat menisivät miten menisivät. Ennen kuin hän huomasikaan, oli hän kiertänyt toisen kätensä jälleen neidon ympärille, samalla kun kasvoille muodostui lempeä, mutta vielä hieman varovainen ilme. Toinen vaikutti haluttomalta liikkumaan, ja samanlainen tunne valtasi pian miehenkin. Silti hän tiesi, etteivät he tulisi viettämään koko päiväänsä sylitysten keskellä heiniä, sehän vaikuttaisi jotenkin omituiselta ja oikein väärältä tavalta jättää jäähyväiset.
Vastaukseksi kysymykseen Tristanin huulilta karkasi vain hyväntuulinen hymähdys, sellainen jonka voi tulkita monella tavalla. Seuraavaan kysymykseen toinen sai kuitenkin vastaukseksi hurmaavan, hieman ovelan hymyn joka levisi miehen huulille.
”Emmekö me juuri nyt tee jotain kiellettyä?” hän kuiskasi toiselle pehmeästi, sipaisten toisen poskea vapaalla kädellään. Sanoja seurasi huvittunut naurahdus, sekä pieni päänpudistus.
”Mutta mitä siihen tulee olenko uinut kaikki vaatteet päällä lammessa… En ole”, hän jatkoi mietteliäänä.

Lähes kaikkea muuta vastaavaa hän oli kokeillut, mutta jostain syystä äsken mainittu oli jäänyt häneltä kokematta.
”Jotain kielletympää kuin tämä on?” mies kysyi, kohottaen hieman toista kulmaansa. Ajatus oli silti varsin kiehtova… Ja ehkä sen viehätystä lisäsi vain se seikka, että tämä oli heidän mahdollisesti ainoa tilaisuutensa siihen.
”Mitä ajattelit meidän tekevän? Uivan lammessa vaatteet päällä?” Tristan kysyi, katsoen toisen hymyileviä kasvoja virnistäen itsekin. Yllättäen mies irrottautui halauksesta, ryhdistäytyen ja ottaen hovissa käyttämänsä kohteliaan hymyn kasvoille.
”Mitä ikinä arvon Ladyni vain haluaa”, hän sanoi, tehden pienen kumarruksen.
”Olen teidän käytettävissänne”, hän lisäsi, suoristautuen jälleen leikkisän katseen yltäessä miehen silmiin.

[laatu on vähän tällaista, kun kiireessä kirjoittaa :/ ]

// juuri hyvää. :: > //

Nellia

”Jotain kielletympää kuin tämä on?”, mies kysyi.
" No onhan tämä tietty kiellettyä, mutta emme ole ainoat, jotka tätä lajia harrastavat. ", Nellia naurahti kepeästi.
”Mitä ajattelit meidän tekevän? Uivan lammessa vaatteet päällä?”, Tristan kysyi ja tuon kysymys sai naisen kasvoille nousemaan lapsekkaan virnistyksen.
" Tietenkin! Mitä sinä sitten luulit? ", Nainen naurahti kepeästi jälleen
”Mitä ikinä arvon Ladyni vain haluaa”, mies sanoi kohteliaasti.
”Olen teidän käytettävissänne”, Tristan sanoi ja nainen naurahti aidosti, kaapaten miehen pitkät hiukset tuon hartioiden tälle puolen ja alkaen hiplailemaan niitä hymyillen.
" Hyvä on, miksi et leikkaa näitä? Sinulle sopisi lyhyet hiukset paremmin. ", Nellia hymyili kiusoitellen Tristania ja käyttäen tuon lausetta hyväkseen.
" Niistä saisi varmasti ommeltua peruukin jollekkin onnettomalle kaljulle.. ", Nellia nauroi jälleen yrittäen kiusoitella Tristania seuraamaan itseään kohti lammelle jonne nainen lähti kirmaamaan nauru ilmassa helisten.

He saapuivat pian metsän reunalle josta oli noin sata metriä lammelle. Nellia kumarteli oksien alta ja päästeli välillä joitakin oksia tahalteen päin Tristania nauraen. Eikä aikaakaan kun Suurehko lampi häämötti keskellä metsäaukiota heidän edessään.
Nainen potkaisi kengät jalastaan ja pomppi kiviä myöten ranta kivillä katsoen sitten itseään peilikirkkaan veden pinnasta ja koitti sitten jalallaan veden lämpötilaa.
Nellian iho meni ihan kanan lihalle veden viileydestä.
" Hyi, tämä on kamalan kylmää! ", nainen hieroi käsivarsiaan, vaikkei hänellä edes ollut oikeastaan kylmä ja katsoi sitten Tristaniin peläten koko ajan tuon tulevan ja tönäisevän hänet viileän veden syleilyyn.

Tristan

Niin, monet muutkin harrastivat tätä samaista ”lajia”. Silti Tristan ei halunnut myöntää, että mitä hänen ja Nellian välillä tapahtui olisi samanlaista kuin mitä joidenkin muiden kanssa. Tämä oli erilaisempaa, ainakin Tristanin mielestä.
…oliko Nellia tosissaan? Mies vilkaisi ohimennen vaatteitaan. Ne eivät olleet hänen parhaimpiaan, mutta riittävän siistejä, että ajatus tuntui epäilyttävältä. Mutta ajatus oli silti kutkuttavan jännittävä, ja toisen kepeä naurahdus vain vahvisti kielletyn ajatuksen houkuttavuutta. Ehkä se olisi ihan hauskaakin, vaikka sen jälkeen joutuisikin miettimään selitystä sille, miksi vaatteet olivat mysteerisesti läpimärät.

" Hyvä on, miksi et leikkaa näitä? Sinulle sopisi lyhyet hiukset paremmin. " Tällä kertaa Tristanin kasvoille kipusi teeskennellyn järkyttynyt ilme, aivan kuin Nellia olisi sanonut jotain todella kauhistuttavaa. Sama ilme vain syveni tämän seuraavien sanojen jälkeen, jolloin mies lähti seuraamaan edelle kirmannutta naista, joka vielä kehtasi nauraa noiden kamalien sanojensa jälkeen!
”Sitä en sentään tekisi, vaikka sinä sitä pyytäisit!” Tristan sanoi naurahtaen, saaden pitkillä harppauksilla Nellian pian kiinni.
Metsään päästyään he kuitenkin joutuivat kävelemään jälleen peräkanaa. Miehen suureksi epäonneksi Nellia käveli edellä, antaen välillä oksien heilahtaa kohti Tristania. Monet oksista hän väistikin enemmän tai vähemmän taidokkaasti –paitsi viimeisintä, joka pamahti suoraan hänen kasvoilleen, miehen kirotessa ääneen.

Lammelle päästyään toinen hyppäsi huolettomasti veteen Tristanin jäädessä lammen reunalle kököttämään.
”Katso mitä sait aikaan”, hän naurahti, osoittaen hiuksiaan. Kaikista Nellian häntä kohti pamauttaneista oksista oli irronnut ties mitä roskia, jotka kaikki olivat mystisesti takertuneet hänen hiuksiinsa, joista osa oli lähtenyt kapinallisesti pois poninhännästä, jossa ne vielä hetki sitten olivat olleet siististi.
Toisen sanat veden kylmyydestä saivat miehen katseen kiilumaan, tämän saadessa aivan omanlaisensa idean mieleensä. Suoristaen selkänsä ja viskaten kengät pois jalastaan Tristan käveli Nellian luo, leikkisän hurmaavan hymyn kohotessa tämän kasvoille. Mies käveli aivan toisen lähelle, niin lähelle, että saattoi tuntea toisen vartalon omaansa vasten.
”Sinähän halusit mennä uimaan…” Hän kehräsi toisen korvaan pehmeästi, antaen hymyyn kaartuneiden huultensa koskettaa toisen korvanipukkaa.

”En tiedä kuinka kiellettyä on työntää Lady järveen, mutta tuskin se kovinkaan suotavaa on…” hän jatkoi kuiskaten.
”…mutta nyt on ainakin hyvä tilaisuus ottaa selvää seurauksista!” Noiden sanojen myötä Tristan tönäisi toista, tarkoituksenaan saada hänet uinnille, jonne oli vielä hetki sitten halukas menemään.

Nellia

”Katso mitä sait aikaan”, mies näytti sojottavia hiuksiaan huvittuneena joista roikkui mitä erilaisempia roskia. Nainen naurahti makeasti virnistäen miehelle.

Naisen kävellessä rantakivillä, mies jäi seisomaan vielä rannalle. Oliko mies sittenkin pelkuri, eikö tuo uskaltanut tulla uimaan?
Ei, ei sittenkään. Tristan lähti kävelemään kohti Nelliaa uhkaava virnistys kasvoillaan. nainen hätääntyi jo ja yritti etsiä pakotietä kiviä pitkin, muttei löytänyt sitä. Mies käveli aivan lähelle neitiä.
”Sinähän halusit mennä uimaan…”, Tristan kehräsi Nellian korvaan ja miehen huulten koskettaessa naisen korvaa, kulki tämän selkää pitkin kylmän väreet ja naisen kasvoille levisi järkyttynyt ja tulevaa pelkäävä sekainen ilme.
" Ei, ole kiltti. Älä tee sitä.. pyydän. ", Nainen alkoi sönköttää hätääntyneenä tristanille, hän jo arvasi mitä mies aikoi tehdä.

”En tiedä kuinka kiellettyä on työntää Lady järveen, mutta tuskin se kovinkaan suotavaa on…”, mies jatkoi lausettaan naisen sanoista ilmeisesti välittämättä, naiselle tuli entistä kovempi pakokauhu ja tämä näki jo mielessään itsensä istuvan keskellä mettää, ja sen aukiolla sijaitsevan lammen keskellä joku vesikasvi hiuksissaan riippuen. Tämä oli kaikkea muuta kuin neidille mieluisaa, tämähän oli kuin suoraan hänen pahimmasta painajaisesta poimittua!

”…mutta nyt on ainakin hyvä tilaisuus ottaa selvää seurauksista!”, mies painoi kätensä kohti naisen vartaloa ja tönäisi tämän kohti vettä Nellian kimeän kirkaisun saattelemana, mutta Nellia tarttuikin nopeasti miestä kädestä, nyt roikkuen sen varassa, ettei polskahtaisi jääkylmän lammen syleilyyn. Ilmeisemmin mies ei odottanut tälläistä reaktiota naiselta ja tuo menetti tasapainonsa kaatuen naisen perässä veteen.
Nellia tunsi kuinka kylmä vesi tunkeutui jokapaikkaan, suuhun, nenään ja leningin alle. Hän oli hetken uppeluksissa, ennen kuin muisti olevansa ihminen ja ettei omistanut kiduksia ja potkasi sitten itsensä pintaan vetäen keuhkonsa täyteen ilmaan, vaikka kylmässä vedessä hengittäminen olikin melkoisen vaikeaa.

Nainen etsi katseensa Tristianiin ja katsoi tuota hieman järkyttyneenä.
" TRISTAN! ", nainen huusi tuon nimen mukamas vihaisena niin lujaa kun pystyi, tosin hänen ääntään kuului tuskin 50 metrin päähän.
Nellialla oli hieman vaikeaa pysyä veden pinnassa, hän tunsi kuinka kohmeessa hänen jalkansa nytkin jo olivat, muttei hän välittänyt. Nainen ui Tristanin luokse ja tarttui tuota olkapäästä antaen miehen kannatella nyt omaa, etä myös nellian kevyttä painoa. Kun kerran tuo Nellian veteen tönäisi, sai tuo myöskin tuntea tämän nahkoissaan. Kylmäverisesti nainen vain läpsi ärsyttävästi vettä miehen kasvoille.
" Lupaan, ettet selviä tästä vähällä! ", Nainen nauroi huvittuneena.
Nellian hame oli saanut ilmaa allensa ja nousi nyt pintaan pyöreänä ja ilmavana. Nolona nainen painoi vapaalla kädellään leninkiään vedenpinnan alle jonka tuloksena oli sooria ilmakuplia ja siitäkin huolimatta leninki ei tuntunut tykkäävän olla vedenalla vaikka kuinka nainen yritti hametta alhaalla pidellä.
" .. Voi kuinka noloa. ", nainen punasteli ja naurahti hieman vaivaantuneena. Nyt hänkin potki heiman jaloillaan, että he pysyisivät vedenpinnassa, eikä miehen tarvitsisi kuluttaa kaikkia voimiaan.
Jossain metrin päässä oli mienehkö kivi johon nainen tarttui ja jäi leijumaan veteen sen varaan katsoen huvittuneena Tristania.
" Kaduttaako? "

// haa.. D: //

// haahaa :’D]

Tristan

Normaalitilanteessa Tristan olisi saattanut perua ”julman suunnitelmansa” kuullessaan toisen hätääntyneen äänen, tai nähdessään pakokauhuisen ilmeen tämän kasvoilla. Mutta nyt kerran kun jotain kiellettyä oltiin tekemässä… Ja pitihän hänen saada omakin kostonsa siitä, kuinka toinen oli onnistunut päästelemään oksia onnellisesti päin miehen näköä.
Olihan Nellia sitä paitsi itse ehdottanut tälle lammelle tuloa, joten hän siis saisi kantaa seurauksetkin –tosin tämä ei tapahtunut aivan niin, kuin Tristan olisi sen halunnut käyvän.
Kimeän kirkaisun saattelemana Nellia lähti kaatumaan kohti vettä, niin kuin Tristan oli aikonutkin… Mutta liekö toinen tarrannut häneen refleksinomaisesti, vai vain vetääkseen Tristaninkin veteen… Hän ei tiennyt, mutta seuraavana hetkenä mies huomasi painuvansa jääkylmään veteen henkeään yllättyneenä haukkoen.

Lampi taisi olla syvempi kuin Tristan oli luullut, tai sitten asia vain tuntui siltä jääkylmän veden ympäröidessä hänet miehen upotessa syvemmälle, ennen kuin tämä ponkaisi takaisin pintaan hänen keuhkojensa suorastaan huutaessa happea.
Nellia oli ehtinyt häntä ennen pinnalle, ja kun Tristan lopulta tavoitti pinnan, kuuli hän toisen huutavan muka vihaisena hänelle. Vaikka hän joutuikin yskimään ja haukkomaan hetken ajan henkeä kuin olisi tukehtumaisillaan, ei hän voinut estää virnettä nousemasta kasvoilleen. Nauraminen ei ollut tilanteessa ehkä sopivinta, mutta Tristan ei voinut silti estää naurahdusta karkaamasta huuliltaan.
”Ainakin opin sen, ettei Ladyn työntäminen lampeen ole kovin kannattavaa”, hän sanoi naurahduksen saattelemana. Mies oli onnistunut yllättämän toisen, mutta siinä ei kai ollut kovinkaan paljoa iloitsemisen aihetta. Toinen oli onnistunut tasoittamaan tilanteen aika nopeasti kiskaisemalla miehen mukaansa kylmään veteen. Tristan ei pahemmin uimisesta välittänyt, ei etenkään näin kylmässä. Vielä inhottavamman asiasta teki tunne siitä, kuinka veden kylmyys aikaan sai sen, että hänen kätensä ja jalkansa alkoivat menettää tuntonsa.

Sen lisäksi, että kylmyyden turruttava tunne sai Tristanin värähtämään, ui Nellia hänen luokseen, tarttuen kiinni miehen olkapäähän. Vaikkei neito paljoa painanutkaan, vajosi Tristan silti hieman, ennen kuin palautui takaisin pinnalle, pienen hymähdyksen kera.
Tuokaan ei näyttänyt olevan Nellialle tarpeeksi, vaan kaiken lisäksi toinen vielä alkoi läpsiä vettä miehen päälle.
”En ehkä selviä tästä ollenkaan, jos jatkat tuota”, mies vastasi toiselle, samalla kun ui paikoillaan.
”Ellei tarkoituksesi ole hukuttaa minua…” mies lopulta mumisi, vaieten kuitenkin loppua kohden. Kun hän kuuli toisen jälleen puhuvan, käänsi hän päätään nähdäkseen mitä oikein tapahtui, ja huomatessaan toisen leningin nousseen pintaan, käänsi hän katseensa pienesti, tuskin huomattavasti punastuen takaisin eteensä, aivan kuin ei olisi huomannutkaan mitään erityistä.

Kun Tristan alkoi tuntea voimiensa ehtyvän, alkoi Nelliakin hänen onnekseen potkia jaloillaan. Muuten olisi voinut käydä hieman huonommin, eikä miehellä olisi ollut sydäntä käskeä toista irrottamaan otteensa. Pian he uivat pienen kiven luo, johon Nellia tarrautui ensin, ja tämän esimerkkiä seuraten Tristankin otti siitä pian kiinni, lepuuttaen hieman jalkojaan.
”Sekö, että työnsin sinut lampeen?” mies vastasi toisen kysymykseen kysymyksellä, kohdistaen samalla katseensa toisen silmiin, näyttäen vähintään yhtä huvittuneelta kuin neitokin.
”Suoraan sanottuna, kyllä. Ainakin seuraukset huomioon ottaen”, hän lisäsi loppuun naurahtaen, osoittaen toisella kädellään vaatteitaan. Märkä paita oli liimautunut inhottavasti hänen ihoaan vasten, saaden näin kylmyyden tuntumaan vielä pahemmalta.
Huvittunut ilme miehen kasvoilla kuitenkin muuttui, sulaen pikkuhiljaa lempeään hymyyn.
”Mutta jos kysyit kaduttaako minua tänne tulo, niin vastaukseni on ei”, hän sanoi lopulta pehmeästi, katsoen toista hellästi silmiin.
”Ei kai sinua kaduta? Se että olemme täällä, tai se että tapasimme?” hän kysyi, vakavoituen hieman. Mies piti katseensa tiukasti toisen silmissä, tämä kysymys oli hänelle melko tärkeä. Vaikkei hänen katseestaan sitä voinutkaan lukea, oli hän hieman utelias siitä, mitä toinen sanoisi.

Nellia

Nellia katsoi miestä, tuon kasvoilla lepäsi huvittunut ilme ja nainen virnisti hieman tarraten kiveen paremmin jottei lähtisi ajelehtimaan pienen virtauksen mukana.
”Sekö, että työnsin sinut lampeen?”, mies kysyi.
" Niin, tai siis tämä koko pahanteko yleensäkkin. ", Nainen naurahti potkasten leikkisästi jalallaan Tristania jalkaan.
”Suoraan sanottuna, kyllä. Ainakin seuraukset huomioon ottaen”, mies ilmoitti, että tuota kadutti tämä. Kaduttikohan tuota sekin, että tämä oli tavannut Nellian tänään?
”Ei kai sinua kaduta? Se että olemme täällä, tai se että tapasimme?”, Tristan kysyi vuorostaan ja nainen laski katseensa karheaan harmaaseen kiveen ja puri alahuultaan. Hän ei tiennyt mitä sanoa. Toisaalta näin kun hän oli tavannut Tristania, hän oli uhmannut isänsä tahtoa ja käskyä pysyä poissa miehien läheisyydestä, hänen isänsä mielestä naisella kuuluisi olla vain naispuolisia tuttavuuksia jotta Nellia kasvaisi naiseksi, eikä miksikään tyttö pojaksi. Tosin hänen isänsä oli hyvin vanhanaikaista sorttia eikä tuo tuntunut aina sopeutuvan nykyaikaan. Aivan kuin tuo olisi tullut juuri jostain historiasta nykyaikaan! Toisaalta taas, naista ei kaduttanut pätkääkään Tristanin tapaaminen, hänhän tykkäsi toisesta ja tekisi tuon vuoksi vaikka mitä kiellettyä, ettei menettäisi tuota. Tosin hän menettäisi tuon miehen aivan pian, nämä hetket saattoivat olla viimeisiä hetkiä jolloin heillä oli aikaa kaksin. Miksi Nellia olisi tätä hetkeä siis katunut?
" Voi Tristan. Miten minä voisin katua tapaamistamme? Nämä ovat viimeisiä hetkiämme kaksin, en ikinä voisi katua tätä päivää kanssasi, vaikka kyllä minä tätä lampeen hyppäämistä kadunkin.. Tämä leningi maksoi maltaita ja nyt tämä on pilalla. ", Nellia naurahti kepeästi hymyillen miehen vakaville kasvoille.

" Älä ole noin kireä.. Ei tämä maailman loppu ole.. Toivottavasti. Voimmehan ajatella, että tämä on uusi alku tulevalle, ja onhan kihlautumisetkin helposti purettavissa nykyään.. ", Nellia laski katseensa jälleen hetkeksi kiveen ja nosti sitten sen takaisin mieheen asettaen veden viilentämän kätensä miehen poskelle ja silitteli sitä varovaisesti hymyillen.
" Mutta ei mietitä sitä juuri nyt, jooko? "

// LYHYTTÄÄ, anteeksi. :: < kuten sanoin.. Olen kipeä enkä oikein jaksa ajatella mitään.. : D //

//Pahoittelen kauheasti tätä taukoa, mutta elämä potki percuuksille aikalailla, eikä ollut pahemmin aikaa olla koneella. //

Tristan

Vesi oli varsin kylmää, eikä tuntunut järin miellyttävältä, vaikka Tristan olikin lillunut vedessä jo jonkin aikaa. Onnekseen mies oli ottanut kengät pois jaloistaan ennen lampeen joutumista, muuten arvokkaiden kenkien olisi voinut käydä huonosti vedessä. Vaatteiden kohtalo tuskin olisi niin kamala, luultavasti ne kuivuessaan tulisivat olemaan tavallista ryppyisemmät, mutta ne varmasti selviäisivät saamastaan kohtelusta kunnialla.
Mies ei silti voinut olla luomatta hieman huolestunutta katsetta valkoiseen paitaansa, joka kastuessaan näytti hieman läpikuultavalta liimautuessaan kiinni hänen vartaloonsa. Liivi sen päällä tosin tuntui raskaalta, ilmeisesti se oli imenyt itseensä huomattavan paljon vettä.
Kauaa ei kuitenkaan mies ehtinyt ihmetellä vaatteidensa kohtaloa, kun hän kohdisti katseensa Nelliaan tämän vastatessa miehelle. Toisen kepeä naurahdus sai Tristanin kasvot sulamaan jonkinasteiseen, tosin hieman etäiseen hymyyn. No, ainakaan hän ei enää näyttänyt siltä kuin odottaisi maailmanloppua.

”Minä voin ostaa sinulle uuden leningin, ihan millaisen haluat”, Tristan vastasi pehmeästi naurahtaen, leikkisän hymyn tuikkiessa tämän erivärisistä silmistä.
”Lahjan toimittamisessa voisi olla tiettyjä ongelmia… Jos lähettäisin sen salaisena ihailijana, voisi tuleva sulhasesi olla hieman ihmeissään”, Tristan mietti ääneen, edelleen hieman kujeilevan näköisenä. Mokoma teko voisi herättää kummastusta, kenties hieman ikävääkin huomiota hovissa. Tosin se tuskin olisi ensimmäinen salaperäinen nimetön lahja, monestihan Nellian kaltaisilla kauniilla neidoilla saattoi olla salainen ihailija, joka tarkkaili tätä sivusta.
”Ja jos en muuta keksi, voi se olla häälahjakin”, Tristan pohti ääneen, tämän toisen suupielen laskiessa hieman, mutta yleisilme säilyi silti leikkisänä. Päivä oli ollut kiitettävän täynnä draamaa, eikä hän halunnut lisätä toisen pahaa oloa, tai sen puolin omaansakaan.

Ehkä hänen pitäisi suosiolla totella Nellian neuvoa. Tilanne ei suinkaan ollut maailmanloppu, olisi vielä todennäköistä, että hän ja Nellia näkisivät. Ellei toinen heistä sitten joutuisi tulevan avioliiton vuoksi muuttamaan toiselle puolelle valtakuntaa. Jos näin kuitenkin kävisi pitäisi Tristan huolen siitä, että pitäisi hyvät yhteydet toiseen. Vaikka heidän välillään olisi pidempikin matka, ei hänen olisi mahdotonta vierailla toisen luona edes silloin tällöin, etenkin jos naisen tuleva puoliso olisi joku, jonka Tristan jo tunsi. Ajatuksen kuitenkin keskeytti Nellian puhe, jolloin mies kiinnitti jälleen huomionsa toiseen. Tuntiessaan toisen viileän käden poskellaan Tristan halusi vain vetää toisen lähelleen, nostaa syliinsä ja lähteä pois. Mies kohdisti katseensa toiseen, siirtäen oman kätensä koskettamaan naisen tämän poskelle asettamaa kättä. Vaikka miehen omakin käsi oli varmasti yhtä viileä kuin naisen, toivoi hän jotenkin voivansa lohduttaa toista, lämmittää, suojella… Ihan mitä vain.

”Se mitä tulee tapahtumaan tapahtuu”, mies kuiskasi, ikään kuin myöntyen samalla Nellian sanoihin. Hän oli murehtinut aivan tarpeeksi, nyt hän halusi keskittyä johonkin muuhun.
Mies irrotti hellästi toisen käden poskeltaan, laskien sen hellästi toisen sivulle. Oman kätensä hän kietaisi naisen ympärille hellästi, melkein kuin toinen voisi rikkua koska vain. Varovasti hän kuitenkin veti toisen lähelleen, niin että saattoi kylmyydestä huolimatta tuntea toisen vartalon melkein koskettavan omaansa.
”Nellia…” mies kuiskasi pehmeästi, hieman kehräävällä äänellä. Kiusoitteleva hymy nousi miehen kasvoille, ja miehen silmiin syttyi poikamainen tuike. Hän katseli toista hetken, toisen suupielen noustessa arvoitukselliseen virneeseen. Antamatta toista varoituksensanaa mies kumartui painamaan huulensa toisen poskelle. Vetäytymättä kauemmas mies painoi huulensa aivan edellisen suukon vierelle, hieman lähemmäs toisen huulia. Kolmannen suukon hän painoi aivan toisen huulten vierelle kiusoitellen, hengittäen toisen tuoksua sisäänsä.
Tristan vetäytyi aavistuksen verran taaksepäin, nähdäkseen toisen reaktion. Hän kannatteli heitä veden pinnan yläpuolella kiven avulla, pitäen toisen kätensä edelleen Nellian ympärillä. Miehen silmiin oli levinnyt katse johon sisältyi edelleen samaa poikamaista leikkisyyttä, mutta myös jotain muuta. Tiettyä kiihkeyttä, intohimoa.

// tulee sitten LYHYTTÄ. pahoittelen. :< //

Mies tarjoutui ostamaan naiselle uuden leningin, ja aivan sellaisen, millaisen neiti haluaisi.
" Mutta Tristan.. Eihän sinun toki kannata rahojasi minuun upottaa. ", nainen naurahti kevyesti, ruusunpunaiset huulet nätisti ylöspäin kaartuneina.
Mies alkoi naisen sanoista huolimatta pohtia sen kuljettamista naiselle ja tuo mainitsi haalahjan valuivat naidin suupielet alas ja aivan kuin ilo olisi siinä silmän räpäytyksessä kadonnut.
" En usko, että häitä tulee.. korkeintaan kihlajaiset, mutta ei häitä. En suostu. Puran kihlauksen heti tilaisuuden saatuani.. ", nellia katsoi vakavalla katseellaan Tristania ja tuon reaktiota.

Nainen tunsi pian miehen viileän käden omansa päällä, mies sanoi jotain josta nainen ei saanut selvää, eikä jaksanutkaan ottaa. Hän oli uppoutunut noihin Tristanin kaksiväristen silmien lumoon. Nuo olivat varmasti hypnotisoineet Nellia, vähitellen nainen tunsi myös kuinka hänen käsi valutettiin miehen poskelta pois hiljaa, kunnes se valahti veteen naisen kyljen viereen rentona. Nainen oli alkanutkatsomaan miehen silmiä niin keskittyneesti, että oli unohtanu tyystin hengittää, ja vetäisikin sitten keuhkonsa ilmaa täyteen ja hymyili hieman nolostuneena irrottaen katseensa miehestä.
Nainen tunsi, kuinka mies kietaisi kätensä naisen ympärille selän kautta ja vetäisi tätä lähellensä. Sitemmin nainen kuuli oman nimensä miehen kehräävän äänen lausumana ja se sai taas naisen nostamaan katseensa miehen läpikuultavasta paidasta tuon kasvoihin.

Tristanin kasvoilla komeili pieni poikamainen virnistys, jota nainen ei ollut ennen nähnyt, taikka ei ollut vain huomannut.. toki mies oli ennenkin virnistellyt naiselle, mutta tuo virnistys oli erilainen ja selvästi enteili jotain.. Jota nainen ei olisi arvannut. Pian hän siis tunsi miehen huulet poskellansa, sama jatkui ja toinen suukko painautui jälleen varoittamatta suujonviereen lähemmäs huulia ja vielä kolmaskin aivan huulien viereen. Nainen oli varmasti kuin kuollut eläin, jonka ruumiin oli vallannut jo kuoleman jäykkyys. Nainen ei uskaltanut liikuttaa mitään raajoistaan, hän vain puristi rystyset valkosina karheaa kiveä ja tuijotti suurilla meripihkan värisillä silmillään Tristanin erivärisiin silmiin. Miehen kasvoilla koreili selvästi vaarallisempi virnistys kuin koskaan ennen, naisen huulet avautuivat hieman raolle tämän muistuttaessa mielessään, että hänen piti myös muistaa hengittää.
" .. Tristan. Mitä tämä tarkoittaa? ", nainen räpäytti silmiään sydän rinnassa kiivaasti lyöden. Nainen oli jo luullut, että mies ei tuntisikaan naiseen mitään sellaista vetoa ja että tunne olisi ollut vain yksipuolinen.. mutta ei näköjään. Tristan teki vain erosta pahemman käyttäytymällä näin. Nyt Nellia ei ainakaan voisi yrittää sammuttaa rakkauttaan Tristaniin edes avioliitossaan ja varmasti suudellessaan aviomiestään miettisi vain Tristania.

Nainen hengähti ja loi katseen eka hienoisesti lainehtivaan vedenpintaan ja sitten miehen kasvoihin jälleen, vieden kätensä miehen niskalle ja mitään sanomatta myöskään tämä painoi huulensa Tristanin huulia vasten suudellen tuota kyyneleet silmistä valuen.

// ah, anteeksi kirjoitusvirheet ja kökköisyys. ja lyhyisyys. :< //

//Nääh, ei se ollut lyhyt tai kökkö tai mitään. Ihan hyvä peli tuo on<3 //

Tristan

Mies ei halunnut vastata toisen kysymykseen, ei ainakaan vielä. Hetki tuntui täydelliseltä huolimatta siitä, että he kelluivat kylmässä vedessä. Itse asiassa Tristan ei edes huomannut kylmyyttä, sillä hänet täytti toisenlainen tunne. Märistä ja viileistä vaatteista huolimatta saattoi Tristan tuntea lämmön kulkeutuvan pitkin tämän vartaloa, melkein kuin sytyttäen hänet liekkeihin.
Nellian vastatessa suudelmaan saattoi Tristan maistaa toisen huulilta jotain suolaista –toisen kyyneleitä, mitä luultavammin.
Mies painoi huulensa toisen omia vasten entistä kiihkeämmin, suudellen toista nyt intohimoisesti miehen vetäessä toisen aivan kiinni vartaloonsa, kuin ei aikoisi koskaan päästää irti. Huulet hamusivat toisen omia kiihkeästi, kunnes Tristanin oli pakko erkaantua toisesta saadakseen tilaisuuden hengittää.

”Luulin, että sinäkin haluat nauttia viimeisistä hetkistämme ”, hän sanoi, painottaen viimeisiä sanoja leikkisästi. Hän ei itse uskonut, että nämä olisivat heidän viimeiset yhteiset hetkensä. Mutta kenties ne olisivat viimeiset yhteiset hetket, jolloin heillä olisi mahdollisuus pitää toisiaan lähellään.
Tristan irrotti kätensä vastahakoisena Nellian ympäriltä, kääntäen katseensa lopulta siihen suuntaan, josta he olivat alkujaan joutuneet veteen.
”Meidän olisi kenties viisasta palata takaisinpäin…” mies sanoi hieman vastahakoisesti.
”Ainakin lammesta poistuminen voisi olla tarpeellinen asia, ellemme halua sairastuttaa itseämme”, hän muistutti, lähtien samalla uimaan kohti lammen reunaa.

Päästyään reunalle mies nousi pois lammesta, tämän vaatteiden tuntuessa inhottavan raskailta kaiken sen veden takia. Viileä tuulahdus tuntui suorastaan hyytävältä. Vaikka mies oli jo alkanut sopeutua veden viileyteen kostautui vesi nyt tuulen tuntuessa entistä pahemmalta.
Sanaakaan sanomatta Tristan ojensi kätensä Nellialle, jotta toisen olisi helpompi nousta ylös antamalla miehen nostaa tämän kuivalle maalle.
”Mitä haluaisit tehdä nyt?” mies kysyi toiselta. Aika oli kulunut kuin siivillä… Ja vaikka hän itse halusi jatkaa sitä, mihin he jäivät vedessä saattoi toisella olla muita suunnitelmia.

//Örg, tästä tuli tällainen lyhyemmän puoleinen, tuli vähän kiire :/ //

Nellia

Nainen tunsi kuinka mies uuteli häntä kiihkeästi takaisin hamuillen tämän huuliaan kuin koira, joka ei olisi saanut viikkoon syödäkseen ja viimeinkin juhla-ateria olisi pöytään katettu. Nainen oli selvästi transsissa ja sokeasti suuteli miestä takaisin painaen tuon niskasta miestä lähemmäksi itseään. Toinen naisen käsistä nousi miehen poskelle myös painaen tuota vielä paremmin itseään. Nainen tunsi miehen vartalon ja sen haalean lämmön itseensä painautuneena, hän ei olisi halunnut irrottautua tästä hetkestä, tai ei ainakaan tuosta miehestä, mutta hellästi Tristan kuitenkin työnsi naisen pois.
Mies muistutti neidille, että he olivat yhä vedessä, vaikka naisesta ennemminkin tuntui siltä, että ilma häntä olisi kannatellut kuin vesi. Hän tuntui leijuvan jossain tuolla korkealla, kunnes Tristan oli vetäissyt hänet alas lauseillaan. Nainen nyökäytti päätään nopeasti ja lähti uimaan Tristanin perään ja tarttui miehen ojentamaan auttavaan käteen, jonka avulla hän pääsi ylös vedestä vaivattomasti.

”Mitä haluaisit tehdä nyt?”, mies kysyi naiselta kun nainen puristeli suurimpia osia vaatteistaan saaden ne vain ryppysiksi ja näyttämään rihkama vaatteilta. Nellia ei vain jaksanut juuri nyt välittää vaatteidensa kohtalosta vaan silitti ne käsillään sileäksi. Valkoinen kangas läpikuulsi inhottavasti naisen vartalon ja kiinnittyi myötäilemään tätä. Tämän takia nainen joutui pitelemään käsiä puuskassa rintansa päällä. Nolostuneena nainen nosti katseensa mieheen ja hymyili tuolle arasti.
" Mitä itse tahdot tehdä? ", nainen kysyi potkasten varpaallansa yhden pienen pyöreänkiven kauemmaksi itsestään, vaikka kiviparka ei ollut mitään pahaa naiselle tehnyt.
Nellia puri alahuultaan ja sutaisi nopeasti yhden kurittoman hiuksen olkansa alle kiusaamasta.

Naisen teki mieli koko ajan suudella uudelleen miestä, hän ei vain uskaltanut. Eikä hän myöskään ymmärtänyt mikä häntä esti tekemään niin, jokin vain hänen sisällään käski odottaa jotakin tai, että miehen kuuluisi tehdä aloite. Olivathan noi periaatteessa ylemmässä asemassa kuin naiset, eikä näillä ollut sananvaltaa saatika tekemisen valtaa juuri mihinkään. Ties vaikka mies olisi äskön työntänyt naisen pois juuri siksi, ettei tuo halunnutkaan tätä, tai sitten tuo muisti kihlauksen ja haluaisi olla rehti mies. Olihan tuo ymmärrettävää ja naisen olisi tultava hyväksymään se. Kuitenkin nainen nosti ujon katseensa maasta uudelleen mieheen ja ponkaisi varpaillensa suudellen uudestaan miestä. Ihan sama miten tuo tähänkin reakoisi. Nainen halusi vielä suudella Tristania ehkä viimeisen kerran. Työntäkööt tuo sitten hänet vaikka pois ja lähtekööt metsästä jättäen naisen yksin. Olisihan se Nellialle aivan oikein.

Nellian huulet hamuilivat vuorostaan miehen huulia intohimoisesti ja varovasti huuliansa vasten. tämän suu oli levinnyt hymyyn ja pieniä naurahduksia saattoi erottaa naisen suusta, kun kuunteli tarkasti. Siittä saattoi myös todeta, että nainen nautti tästä hetkestä, juuri tätä hetkeä hän oli odottanut koko elämänsä.

// ppft.. jtn ihan turhaakin selitetty väliin.. yritin lihottaa. : D //

Tristan

Nellia tarttui hänen käteensä, jolloin Tristan sai avitettua toisen takaisin maalle, pois kylmästä vedestä. Toisen esimerkkiä seuraten myös Tristan alkoi puristaa ylimääräisiä vesiä vaatteistaan, nyt kylmänkosteiden kankaiden liimautuessa entistä tiiviimmin hänen ihoonsa kiinni. Valkoisen paidan niin tehdessä ei se jättänyt paljoa arvailujen varaan, vaan myötäili tiukasti miehen ylävartaloa.
Kuin ihmeen kautta vaatteet kuitenkin alkoivat tuntua hetki hetkeltä kuivemmilta –kenties pienellä tuulenvireellä oli vaikutusta asiaan. Entisensä näköisiä vaatteista ei kuitenkaan saisi, vaikka ne näyttivätkin kärsineen hieman vähemmän kuin Nellian.
Ehkä hänen tosiaan pitäisi tarjoutua ostamaan –tai ostaa väkisin, jos toinen kieltäytyisi – toiselle uusi mekko. Samalla hän voisi ostaa itselleen uuden vaateparren, tai Vanillalla voisi olla töitä saada nämä vaatteet sen näköisiksi, että niillä voisi liikkua hovissa.

Nellia heitti miehen esittämän kysymyksen takaisin Tristanille, jolloin tämä vain hymähti, pudistaen päätään. Hänelle sopisi se, mitä toinenkin haluaisi tehdä. Kenties hän halusi jatkaa sitä, mikä oli jäänyt kesken kun he päättivät nousta lammesta, mutta toisaalta… Myöhemmin sellaiset muistot voisivat vain satuttaa, kun mies tietäisi, ettei koskaan saisi tuntea toisen pehmeitä huulia omillaan.
”Ehkä meidän pitäisi…” Tristan aloitti, mutta lopetti saman tien Nellian luodessa ujon katseen häneen. Lähes tahtomattaankin miehen toinen kulma nousi kysyvästi, ihmetellen mitä toinen oikein aikoi. Tristanin ei tarvinnut pohtia sitäkään mysteeriä kauaa, tämä ei ehtinyt edes avata suutaan kysyäkseen mitä toinen ajatteli.
Nellia oli jo siinä ajassa ehtinyt ponkaista ylös maasta, ja mies saattoi jälleen tuntea toisen huulet omillaan pehmeinä, vastustamattomina… Toivuttuaan toisen äkillisen teon aiheuttamasta järkytyksestä vastasi hän suudelmaan vähintään yhtä suurella intohimolla kuin toinenkin.

Huulet hamusivat toisen omia miehen vetäessä toisen itseään vasten, tällä kertaa melko rajusti, intohimoisesti. Tällä kertaa hän ei välittänyt, ei halunnut herrasmiesmäisesti miettiä särkyisikö toinen lasienkelin lailla pienestäkin kosketuksesta. Hän halusi vain toisen lähelleen, tuntea toisen kokonaan…
Nelliasta saattoi aistia, kuinka hän nautti tästä. Tristan saattoi tuntea toisen hymyyn kaartuneet huulet tämän suudellessa toista, sekä pienet naurahdukset jotka karkasivat toisen huulilta. Tristan nautti myös hetkestä suuresti, mutta silti tämän kasvot olivat vakavat, keskittyneet. Hän halusi muistaa maun toisen huulilla, ja jos hän olisi antanut ajatustensa harhailla yhtään muualle, olisi hän voinut unohtaa jotain.
Vaikka muisto tulisi myöhemmin satuttamaan häntä, ei hän halunnut kieltää itseltään tai toiselta tätä hetkeä.

Suudelma tuntui jatkuvan loputtomiin, mutta ikävä paine miehen keuhkoissa muistutti tätä siitä, että hengittäminen voisi olla toisinaan hyväksi. Niinpä mies siirsi vastentahtoisesti huulensa pois toisen omilta, hengittäen syvään, katse kiinnittyneenä toisen silmiin.
Miehen silmistä saattoi nähdä vielä äskeisestä suudelmasta aiheutuneen intohimon, mutta samalla myös huolen.
”Meidän pitäisi palata takaisin”, hän kuiskasi lopulta pehmeästi, samettisen äänen särähtäessä loppua kohden. Hän oli luvannut Vanillalle palaavansa pian takaisin… Silti tämä tapaaminen oli venynyt pidemmäksi kuin mies oli aikonut. Mutta silti se tuntui liian lyhyeltä verrattuna siihen, mitä mies olisi halunnut.
Tristan nosti kätensä toisen poskelle, hyväillen sitä hellästi kämmenselällään.
”Joku etsii jo varmasti jompaakumpaa meistä –en halua, että tästä koituu hankaluuksia”, hän jatkoi, äänessään hieman eroamisen aiheuttamaa tuskaa.

Kaksikon huulet hamusivat toisiaan vuoronperään, aivan kuin he aikoisivat syödä toisensa, tai että tämä olisi heidän viimeinen ateriansa. Johon tosin pystyi kuvaamaan tätä hetkeä. Olihan tämä heidän viimeinen kaksin tapaamansa hetki.
Mies erotti naisen itsestään taas hellästi. Nellia tunsi yhä käsissään kovan paineen kun mies oli painanut tätä itseään vasten, mutta ei se Nelliaa haitannut. ei yhtään.
Mies näytti vetävän ilmaa keuhkoihinsa, ilmeisemmin unohtaen hengittää jolloin naisen kasvoille levisi pieni virnistys ja tämä suti hieman jo kuivahtaneita hiuksiaan olkansa yli.
”Meidän pitäisi palata takaisin”, Mies sanoi ja tuo lause oli kuin iskevä puukko rintaan. Nellian oli siis viimein kohdattava todellisuus. Heidän tiensä eroaisi nyt. Naisen hymy laantui tämän kasvoilta ja pää painui hieman kumaraan kun nainen noukki kenkänsä maasta ja sujautti ne jalkoihinsa kevyesti nousten sitten taas hyväryhtiseen seisoma asentoonsa ja nostaen katseensa miehen kasvoihin.
" ehkä sinä olet oikeassa.. ", valui sanat naisen huulien välistä kuin rantahiekka sormien. Sanat eivät todellakaan olleet niitä mitä nainen olisi halunnut lausua, mutta mies oli oikeassa. Heidän katoamistaan ihmeteltäisiin pian ja jos jotkut etsintäpartiotkin lähetettäisiin perään ja heidät löydettäisiin kaksin.. olisi siinäkin selittelemistä.
”Joku etsii jo varmasti jompaakumpaa meistä –en halua, että tästä koituu hankaluuksia”, Tristan sanoi ja nainen tunsi tuon käden poskellansa. Hellästi nainen nosti kätensä miehen ranteelle ja vasten tahtoaan laski sen pois poskeltansa. Jotenkin nytkin naisesta tuntui siltä, että hän olisi vain halunnut juosta pois ja jättää Tristan taakseen, jotta ero olisi helpompi, mutta hän ei kyennyt moiseen. Toisaalta hän olisi vain voinut nyt heittäytyä maahan ja kirota, kuinka elämä oli epäreilua, mutta olisihan sekin ollut epäkohteliasta ja hieman myös lapsellista. Nellia puhalsi ilmaa keuhkoistaan hieman ja loi katseen taivaalle joka oli tummentunut jo hieman enteillen siitä, että päivä oli kääntymässä iltaan.
Yksi vaivainen kyynel valui naisen silmäkulmasta jonka tämä sitten armottomasti pyyhkäisi pois ja katsahti Tristaniin surullinen hymy kasvoillaan seisoen jäykkänä kädet sivuilla kuin odottaen viimeistä tuomiotaan.

" Tervehditään siis sitten taas joskus käytävillä.. niin kauan kuin se mahdollista on, mutta älä unohda minua.. Haluan pitää sinuun yhä yhteyttä, vaikka peitenimellä jos ei muu auta.. ", nainen ääni värisi hieman ja tämä väänsi kasvoilleen hymyn.

//Pahoittelut tästä kamalan pitkäksi venyneestä vastaamattomuudesta D: Mutta… Olen viettänyt koneen ulkopuolista elämää! xD (uu, onko sellainen olemassa?)//

Tristan

Jokin naisen eleissä tai tämän katseessa kertoi siitä, että Tristan oli saattanut toimia hieman epäsopivasti. Tämä saatto olla maailman epäsopivin tapa jättää kaunis neitonen, mutta oliko hänellä muita vaihtoehtoja? Tämänkin hetken oli määrä tapahtua, ennemmin tai myöhemmin.
Huomatessaan kyyneleen toisen silmäkulmassa oli hyvin lähellä, ettei samanlainen olisi valunut pitkin miehenkin poskea. Parin nopean silmänräpäytyksen myötä kyynelenalku kuitenkin katosi, aivan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Ylpeys esti miestä näyttämään tunteitaan avoimesti, ja vaikka tämän katseesta huokui jäähyväisten takia tuska, ei hän antanut ilmeensä muuttua muuten.
Toisen surullinen hymy oli särkeä miehen sydämen, ellei se olisi jo tapahtunut.

”Mehän lupasimme… Pysymme ainakin ystävinä”, mies muistutti lempeästi.
”Mikään ei estä meitä pitämästä yhteyttä, ei vaikka olisimme naimisissa. Ainahan voimme pitää yhteyttä hyvien suhteiden ylläpitämisen varjolla”, Tristan jatkoi yrittäen samalla vääntää kasvoilleen hymyn, joka oli kuitenkin hyytyä saman tien muodostuttuaan.
”Ja on todennäköistä, että tapaamme käytävillä. Ja… Onhan se täysin normaalia pysähtyä jutustelemaan kauniin Ladyn kanssa”, mies jatkoi. Hän ei tiennyt, yrittikö vakuutella enemmän itseään vai toista, siitä että he näkisivät vielä.
Vaikka he luultavasti tulisivat kohtaamaan, ei mies voinut olla ajattelematta mahdollisuutta siitä, että hän ei välttämättä näkisi toista enää ikinä.

Tristan loi Nelliaan vielä yhden rakastavan katseen, ennen kuin taipui muodolliseen hovikumarrukseen. Hän ei uskaltanut lähestyä toista, se olisi tuntunut väärältä tällä hetkellä.
Niinpä hän kumarrettuaan oikaisi itsensä, kääntyen sitten kohti palatsia.
”Näkyillään”, hän kuiskasi ennen kuin lähti kävelemään nopeasti, melkein juoksemaan kohti palatsia.

//anteeksi tällainen kökkö lopetus pelille. mutta tämä taitaa olla tässä? kiitos mukavasta pelistä~<3 //