Kaunis ilta kirjastossa

//Kuka vaan saa tulla mukaan//

Oli ilta ja hyvin kaunis sellainen olikin! Ilma oli tyyni, taivas pilvetön. Aurinko oli laskemaisillaan ja sai ympäriltään taivaan rusottamaan kauniin punaisena. Linnut olivat innostuneet laulamaan lauluja, joita kesäisin sai kuulla keskellä yötäkin. Kesä oli ihmeellistä aikaa. Luonto käyttäytyi silloin aivan eri tavalla, kuin muina vuodenaikoina. No, sen kyllä ymmärsi, sillä silloin oli lämmintä ja eläintenkin oli varmaan mukavampi liikkua ja saalistaa, tosin kuumuus taisi häiritä niitäkin. Sisällä palatsissa ei kuitenkaan kuullut eikä nähnyt kaikkea sitä, mitä ulkona olisi nähnyt.
Sinyaredilla oli ollut kuuma koko päivän. Hän oli hiukan väsynytkin, mutta siitä huolimatta hän ei halunnut vielä mennä nukkumaan, eikä hän voinut mennä Vinyelenkään luokse, sillä tämä oli taas kerran sairaana. Tällä kertaa sisko oli saanut kärsittäväkseen ruton, joka oli levinnyt palatsiin.
Jared olisi halunnut mennä sisarensa luo ja lohduttaa tätä, sanoa, että tämä paranisi pian ja voisi lähteä hänen kanssaan puistoon rauhalliselle kävelylle. Vinyele oli loistavaa kävelyseuraa, vaikka tämä ei kovin kauaa voinut ulkona ollakaan, sillä nuoren neidon terveys ei kestänyt liikaa liikkumista. Mutta aina Vinyelen kanssa kävellessään Sinyaredilla oli hauskempaa kuin muuten. Sisko tunsi hänet hyvin ja osasi vitsailla aina jotakin häneen ja hovin nuoriin naisiin liittyvää. Siskolla oli hauskaa ulkona, sillä siellä hän pääsi ihailemaan maailman kauneutta ja unohtamaan terveytensä ja tautinsa edes hetkeksi. Raitis ilma teki Vinyelelle hyvää ja siksi Jaredia harmitti, ettei tyttörukkaa päästetty nyt pois huoneestaan.

Sinyared oli itsekin varautunut taudin varalta ja hänkin kulki huivi kasvoillaan pitääkseen taudin poissa itsestään. Tosiasiassa hän olisi ollut valmis sairastumaan siskonsa puolesta, mutta jos hän olisi menehtynyt tautiin, olisi Vinyele luultavasti menehtynyt suruun. Siksi hän halusi osoittaa sisarelleenkin, että piti itsensä terveenä ja eläisi täysillä, kuten tämä aina toivoi.
Nyt Sinyared kuitenkin oli kaikessa rauhassa kirjastossa, runokirja sylissään. Hän oli istuutunut pehmoiselle sohvalle takan luokse. Onneksi takassa ei ollut nyt tulta, sillä sisällä oli aivan tarpeeksi lämmintä muutenkin. Olisi ollut täysin turhaa pitää valkeata takassa, kun kukaan ei olisi sitten tullut sen lähellekään. Kaikki halusivat sen sijaan olla mahdollisimman viileässä, varsinkin nyt, kun päivä oli ollut niin helteinen ja kuuma.
Jared huokaisi ja käänsi kirjasta uuden sivun auki. Hän piti runoista, mutta nyt ei niidenkään lukeminen oikein innostanut. Hän oli niin huolissaan pikkusiskostaan, että oli vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun.

// No en nyt sittenkään päässyt eilen* vastailemaan, mutta tässäpä nyt olen ^^' //

Pieniin ja siroihin jalkoihin sujautetut yksinkertaiset mutta huomattavan hyvälaatuiset oranssit korkokengät kopisivat täsmälliseen tahtiin käytävän marmorilattiaa vasten. Laskeva aurinko oli maalannut pilvettömän taivaankannen räiskyvin sävyin. Käytävän avonaisista ikkunoista kantautui etäisenä sirkutuksena puistosta kuuluva lintujen laulu.
Satinka löyhytteli hermostuneesti kasvojaan punaisella viuhkalla, jonka pintaan oli armottoman yksityiskohtaisesti maalattu pitsimäisiä mustia kuvioita. Hänen monihelmainen ja huolellisesti laskostettu oranssinpunerva mekkonsa kahisi paljaita sääriä vasten. Hiuksiin huolellisesti kiinnitetyt helminauhapunokset helisivät miltei äänettömästi toisiaan hipaisten.
Hänet oli lähetetty hakemaan tädilleen jotakin kasvikirjaa, jossa olisi selkeät kuvat. Hän oli inttänyt sen olevan palvelijoiden hommaa, mutta kun täti oli kertonut, ettei luottanut noiden kirjamakuun, oli Satinka lopulta suostunut. Hänen täyteläiset huulensa olivat, kuten tavallista, itsepintaisella supulla. Ärtyneisyyden rypyt kulmakarvojen välistä olivat kuitenkin kadonneet jo jonkin aikaa sitten. Hän ei jaksanut vihoitella kauaa.
Vaikka hän oli jo jonkin aikaa asunut palatsissa, oli hän silti joutunut monta kertaa eksyksiin jo tämänkin matkan aikana.

Lopulta hän saapui siihen kohtaan käytävää, josta suuret pariovet aukesivat kirjastoon. Sisään astuessaan hän yllättyi siitä, kuinka rauhallinen ja turvallinen ilmapiiri sinne oli saatu aikaan. 'Illuusiota', hän ajatteli, mutta heitti pian mietteen mielestään.
Suuret ja korkeat kirjahyllyt suorastaan houkuttelivat tutkimaan antimiaan. Jokainen hyllykkö kuitenkin näytti tuskastuttavan samanlaiselta. Hetken toimettomana ovensuussa seistyään hän suuntasi itsevarmat askeleensa erääseen hyllyvälikköön.
Jonkin aikaa hermoiltuaan hän tarttui varovasti erääseen vihreäkantiseen kirjaan ja otti sen käsiinsä. Hän selaili varovasti hauraita sivuja ja totesi sen käsittelevän jotakin historian jaksoa ja veronmaksuja eri Ruhtinaskunnissa. Hän laittoi kirjan takaisin hyllyyn ja siirtyi toisaalle kirjojen selkiä tutkimaan.

Suureen huolellisesti valmistettuun ruukkuun istutettu lämpimämmän ilmaston kukkakasvi kiinnitti Satinkan katseen. Hän muisti, että niitä oli kasvanut Trithringenissä hänen oikeiden vanhempiensa ikkunan alla. Vimmoissan hän käänsi katseensa takaisin kirjoihin niskojaan nakellen. Helmet helähtivät. Hän napsautti viuhkansa kiinni ja naputteli sillä närkästyneenä vasemman kätensä kämmentä vasten. Hän ei pitänyt menneiden ajattelusta. Ne nostivat aina mieleen sen turhuuden ja kelpaamattomuuden tunteen. Hän ei ollut ollut tarpeeksi vanhemmilleen. Niin hän itse asian näki, eikä koskaan mitään muutakaan kantaa ollut kuullut.
Osa ihmisistä alkoi vetäytymään verkkaisesti pois kirjastosta. Näihin aikoihin monet järjestivät illallisia huoneistoissaan. Satinka olisi niin mielellään ollut jossain muualla. Hän alkoi jälleen katumaan sitä, että oli suostunut hakemaan sen typerän kirjan tädilleen.

Jonkin aikaa hän jälleen vain kierteli hyllyjen väleissä, kunnes eräs haalistunut kirja osui hänen silmiinsä. Sen selkään oli taidokkaasti maalattu ruusun kuva. Satinka oli aivan varma siitä, että kirja oli juuri se mitä hän etsi. Harmikseen hän ei tuohon opukseen yltänyt. Alahuultaan purren hän etsi katseellaan jotakin kirjastossa työskentelevää, mutta sen sijaan huomasikin hieman etäämmällä jotakin kirjaa lukevan aatelisen. Hän arveli heti tuon olevan Íorista tummanpunaisen takin ansiosta. Yllättävän hiljaisin ja kevyin askelin hän lähestyi tuota miestä.
''Anteeksi, en yllä erääseen kirjaan. On ehkä hieman sopimatonta pyytää Teitä apuun, mutta en nähnyt muitakaan..'' hän kysyi sanojensa päätteeksi hermostuneesti naurahtaen. Päivä oli ollut pitkä, eikä hän jaksanut enää panostaa niin kovasti hyvään käytökseen ja oikeisiin sanavalintoihin.

Kuin tulen liekki, lämmin ja hellä, oli rakkautesi joka minut sulatti. Sinyared huokaisi. Rakkausrunoja hän ei nyt halunnut lukea, joten hän jätti loput tuosta runosta lukematta. Onneksi kirja ei ollut kokonaan täynnä runoilijan rakkauden huokailuja, vaan siellä oli paljon muutakin. Siellä oli jopa sellainen runo, joka kertoi ratsastamisesta. Siitä runosta nuori kreivi piti, mutta ei hän sitäkään ollut viitsinyt lukea kuin kerran. Suurimmaksi osaksi hänen lukemisensa oli nyt sellaista, että hän vain nopeasti silmäili runot läpi. Hän alkoi miettiä, pitäisikö hänen lukea jotakin muuta, mutta piti silti kirjan yhä edessään. Hän oli luvannut siskolleen kertoa, millaisia runoja kirjassa oli. Vinyelle piti runoista ja jos tämä olisi nyt ollut paremmassa kunnossa, olisi Sinyared istunut hänen luonaan lukemassa runoja ääneen. Tai olisihan voinut olla niinkin hyvin, että sisko olisi jaksanut itse lukea.
Nyt kuitenkin hän istui täällä ja istuisikin niin kauan, kunnes alkaisi tuntua siltä, että pitäisi lähteä nukkumaan. Vielä ei ollut mikään kiire mihinkään. Oikeastaan mies ei edes tuntenut itseään enää väsyneeksi, vaan hän oli vain piristynyt siinä runoja lukiessaan.

Sinyared käänsi taas uuden sivun kirjasta. Tällä sivulla oli jopa kuvakin! Kuvassa oli kyllä vain pieni puuntaimi, ei muuta. Hänen puolestaan siinä olisi kyllä saanut olla kuvattuna jotain kiinnostavampaa, kuten vaikkapa joku kaunis nuori neitokainen. Sivulla olevat runotkin käsittelivät vain kasvamista ja uuden syntymistä. Hän kuitenkin lukaisi nekin läpi, ihan vain jotta voisi kertoa sitten siskolleen mielipiteensä. Oli mukavaa, kun joku arvosti niin paljon, että halusi aina tietää, mitä hän mistäkin asiasta ajatteli. Hän itsekin arvosti Vinyellen ajatuksia ja mielipiteitä, joita tuntui olevan paljon. Siinä suhteessa he olivatkin hyvin samankaltaisia.

Sinyared hätkähti ajatuksistaan, kun hän kuuli yllättäen naisen ääntä lähettyviltään. Hän nosti katseensa kirjasta yllättyneenä ja huomasi katsovansa pian nuorta naista, joka ei selvästikään ollut vielä aikuinen. Tyttö pyysi häneltä apua, saadakseen jonkun kirjan hyllystä. Kirja oli siis liian korkealla, eikä tyttö ylttynyt itse niin korkealta sitä ottamaan. SInyared suostui ilman muuta auttamaan ja laskikin oitis kirjan kädestään. Nuori kreivi nousi ylös tuolistaan ja kumarsi hiukan päätään nyökäyttäen. Hän ei tässä tilanteessa oikein saanut parempaakaan kumarrusta aikaiseksi, mutta tuntui silti kohteliaalta edes jollakin tapaa tervehtiä toista.
"Minusta ei ole lainkaan sopimatonta pyytää apua, jos sitä oikeasti tarvitsee," nuori mies vastasi ja hymyili sitten kohteliaasti, mutta kuitenkin ystävällisesti tuolle nuorelle neitokaiselle. "Tulen mielelläni auttamaan teitä"
Sinyared vilkaisi tyttöä odottaen tämän menevän edeltä. Oli aina kohteliasta antaa naisen mennä edeltä ja nyt se oli oikeastaan aivan välttämätöntäkin. Eihän Sinyaredilla ollut aavistustakaan siitä, missä päin tytön tavoittelema kirja oli. Hänellä ei sellaisia kykyjä ollut, joilla olisi saanut luettua toisten ajatukset, eikä hän sellaista tosiaankaan kaivannut. Hän halusi pysyä kaukana kaikesta taikuuteen viittaavasta ja ajatustenluku oli kyllä erittäin vahvasti taikuuteen viittaava asia.

Hetken aikaa ilahtuneisuus ja tyytyväisyys kipinöi Satinkan eriparisissa silmissä, kun herra suostui häntä auttamaan. Hän ei tajunnut itsekään, mistä tuo helpotuksen aalto oli purkautunut, mutta ei käyttänyt aikaansa sellaisen pohtimiseen. Aatelisen noustessa tuoliltaan ja nyökäyttäessä päätään kumarrusta korvaamaan Satinka soi tälle hieman hätäisen mutta silti yllättävän sulavan ja luontevan niiauksen. Vaikkei hän hyvistä käytöstavoista niinkään perustanut, oli hän silti etiketin muotissa kasvanut.
Kreivi kertoi tulevansa mielellään auttamaan häntä hänen kirjansa kanssa, ja samaan aikaan kun tuo kohteliaasti hymyili avun hakijalle, myös Satinkan kasvoille levisi hieman lapsenomainen hymy.
''Suuret kiitokset'', hän henkäisi huojentuneena ja kiitollisena kuin kyseessä olisi ollut jokin suurikin palvelus. Hetken hän seisoi aloillaan miestä hieman tungettelevasti uteliaalla katseellaan silmäillen, kunnes tajusi miehen odottavan kirjan näyttämistä.

Satinka sipaisi hätäisesti muutaman kullankeltaisen kiehkuran pois kasvoiltaan ja pyörähti kannoillaan mekon helma kahahtaen. Hän pääsi nopeasti kirjahyllyn luo ja käännähti jälleen yhtä nopealla liikkeellä kohti auttajaansa.
''Tuo vihreä, hieman kulunut kirja toisiksi ylimmällä hyllyllä. Selkään on maalattu ruusu,'' hän kertoi vakava ilme kasvoillaan kirjan suuntaan viitaten. Hyvin harvoin häntä oma lyhyytensä hävetti, eikä hän nytkään juuri pistänyt huomiolle sitä seikkaa, kuinka paljon tuo toinen oli häntä pidempi. Hän vilkaisi odottavasti miestä ja avasi tottuneesti koristeellisen viuhkansa napakalla ranneliikkeellä. Päivä oli ollut kuuma, mutta Satinka ei tuntunut sitä huomanneen. Hänen katseensa alkoi poissaolevana harhailemaan häntä ympäröivissä lukuisissa kirjoissa ja kullatuissa lampeteissa, joiden vahakynttilöitä ei vielä oltu sytytetty. Aurinko oli kovaa vauhtia painumassa mailleen jättäen jälkeensä karvaanpunaisen taivaanrannan. Satinkan mielestä auringolla oli liian kiire, kun se tuollaisen jäljen jätti peräänsä varjoja venyttäen ja tummentaen. Ajatuksissaan hän rypisti kulmiaan tuijottaessaan ulos eräästä ikkunasta jonkin matkan päässä heistä toisessa suunnassa hyllyrivejä. Hän keikautti päätään sivulle saadakseen heilautettua itsepäiset hiuksensa parempaan asentoon.
Jokainen päivä tuntui äkkiä niin yksitoikkoiselta, itseään toistavalta. Joku päivä hän vielä olisi päätyvä johonkin jännittävään seikkailuun, kuten kaikki ne neidot niissä lukuisissa tarinoissa, joita täti oli hänelle lukenut. Tällä hetkellä hän ei halunnut ajatella sitä tosiasiaa, että todennäköisesti häntä odottaisi hyvin tylsä ja sisällötön elämä. Kyllä hän usein tätä tulevaisuudenhaaraa pohti, muttei näissäkään mietteissä ollut kovin pitlkälle päässyt. Turha oli tulevaisuutta sen tarkemmin murehtia, kun kuitenkin niin harva asia tulisi riippumaan hänen tahdostaan tai mielipiteistään. Hän tunsi olonsa kovin väsyneeksi. Tämä elämän itseään toistava kiertokulku oli jotakin niin suurta ja ääretöntä, ettei hän ikinä tulisi pääsemään siitä täysin perille. Tuntui omituiselta ajatella kaikkia niitä maailman ihmisiä, jotka hengittivät, ajattelivat ja elivät aivan kuten hänkin. Muiden ajattelemiselle uhrattiin liian vähän aikaa.
Hän näytti unohtaneen tyystin toisen ihmisen läsnäolon.

Sinyared seisoi jonkin aikaa odottaen tytön lähtevän johonkin suuntaan, mutta tämä vain seisoi paikallaan, katsellen häntä. Viimein, kun Sinyared meinasi jo rykäistä havahduttaakseen nuoren neidon takaisin todellisuuteen, tähän tuli taas eloa ja pian mies pääsikin jo astelemaan tämän jäljessä kohti hyllyrivistöä.
Mennessään Sinyared silmäili korkeita hyllykköjä. Edes hän ei ylttynyt ylimmille hyllyille, niin korkealla ne olivat. Kirjoja oli paljon ja ne kertoivat ties mistä, varmasti sinne oli päässyt vuosien vieriessä livahtamaan sellaisiakin opuksia, joita ylimykset kavahtivat nykyisin. Tuskin kukaan edes muisti ulkoa, mitä kaikkea näiden hyllyjen kätköistä löytyi.
Onkohan joku lukenut joskus nämä kaikki kirjat? hän alkoi pohtia katse yhä kirjojen nahkaisissa kansissa. Tuskin. Siihenhän menisi iäisyys. Ei kenelläkään voi olla niin paljon intoa ja aikaa.
Jared olisi itse voinut lukea paljonkin, mutta hän oli oikeastaan melko kiireinen mies. Hänellä oli oma tila hoidettavanaan Íorissa, sekä sisko ja äiti huollettavana täällä palatsissa. Kahden paikan välillä matkaamiseen meni paljon aikaa, eikä kummassakaan paikassa tuntunut olevan ikinä sopivaa rakoa avata kirjaa. Nyt kuitenkin, kun sisko oli sairaana ja hän oli vasta tullut, hänelle olikin ilmaantunut tilaisuus lukea. Tai no, siskon pyyntöhän se oikeastaan oli, mutta mitä muutakaan hän olisi täällä tehnyt? Hän viihtyi kuitenkin paremmin itsekseen, joten ei huvittanut mennä muiden seuraankaan.
Palatsissa käydessään hän vietti melkein kaiken aikansa perheensä luona, kotona taas hänen oli jatkuvasti valvottava, että tilalla kaikki sujui niin kuin piti. Lisäksi Íorissa hänen luonaan kävi usein isän vanhoja ystäviä, jotka halusivat aina neuvoa häntä, vaikka hän oli saanut isältään jo kaiken tarvitsemansa opastuksen.

Hämmästyttävän nopeasti tyttö käännähti hänen suuntaansa ja Sinyaredin katse siirtyi nyt kirjoista tähän.
Vihreä kirja, jossa oli ruusun kuva selkämyksessä. Sinyaredin katse kohdistui nyt hyllylle, jolla tyttö sanoi kirjan olevan. Kirja oli melko korkealla ja Sinyaredinkin täytyi nousta varpailleen, jotta sai kirjan alas. Kirja oli hiukan pölyttynyt ja kulunutkin. Mies pyyhkäisi pölyt pois kämmenselällään ja kääntyi sitten katsomaan taas tyttöä, joka ei olisi todellakaan ylttynyt itse kirjaan asti.
"Tässä kirjanne, olkaa hyvä." SInyared sanoi ja ojensi kirjan tytölle.
Hän huomasi nyt olevansa tyttöä ainakin päätä pidempi. Tarkemmin katsottuaan hän arveli tytön olevan noin viidentoista, ehkä vähän nuorempikin. Tai no, ei hän kyllä ollut aivan varma, sillä hän oli saanut nähdä vanhempienkin naisihmisten saavan itsensä näyttämään melkein kymmenen vuotta todellista nuoremmalta.
Tytössä oli kuitenkin yksi asia, joka hätkähdytti miestä. Tällä nuorella neidolla näkyi olevan eriväriset silmät. Mies huomasi asian vasta nyt, eikä hän mahtanut mitään sille, että hänen oli hetken ajan vain katsottava toisen silmiä. Silmien erivärisyys ei kuitenkaan rumentanut nuorta neitoa, se vain sai tämän ulkonäön huomiota herättävämmäksi.
Hetken kuluttua SInyared käänsi katseensa pois hiukan nolostuneena. Ei ollut aivan sopivaa tuolla tavoin tuijotella, jos näki jotain, mitä ei ihan joka päivä nähnyt. Tyttökin varmaan oli ehtinyt vaivaantua hänen katseestaan.
"Pidättekö lukemisesta?" Sinyared kysyi sitten lähinnä saadakseen oman nolostuneisuutensa pois.

Satinka säpsähti ajatuksistaan ja käänsi suurisilmäisen katseensa mieheen.
''Oh, kiitos,'' hän sanoi pienen hymyn kavutessa huulilleen ja otti tuon ojentaman kirjan vastaan sulkien ensin nopeasti viuhkansa.
Opuksen paino yllätti hänet, ja hän oli miltei pudottaa kirjan. Sen osittain rispaantuneet kannet eivät saaneet häntä suhtautumaan noutotehtäväänsä yhtään sen vastaanottavaisemmin. Varovasti hän avasi sen paksuja kansia ja selaili sivuja. Kirja ei tainnut olla se oikea, sillä sitä ei oltu kuvitettu mitenkään. Tekstit oli kirjoitettu oudon koukeroisella käsialalla ja hyvin mielenkiinnottomasti. Tämän Satinka totesi jo yhden lauseen silmäiltyään. Toisaalta taas, ei hän koskaan ollut kovin kirjoista perustanut. Hän kuitenkin päätti kirjan kelpaavan, sillä ei viitsinyt enää etsiskellä sitä juuri oikeaa kirjaa tästä hyllysokkelosta.

Hän sulki kirjan kannen ja kohotti katseensa samettitakkiseen mieheen. Tuo oli häntä huomattavasti pidempi, ja hän joutuikin tuota silmiin katsoakseen kääntämään päätään hieman yläviistoon. Yllätyksekseen hän huomasi miehen katsovan häntä. Hetken aikaa hän vain katsoi takaisin. Iltahämärän himmenevässä valossa hän piti tuon silmiä lähes mustina. Hän tiesi omien silmiensä herättävän jonkin verran huomiota, eikä ainakaan toistaiseksi pannut sitä pahakseen.
Jonkin ajan kuluttua mies käänsi katseensa sivuun. Satinkan kasvoilla karehti oudon tietäväinen hymy, kuin hän olisi tiennyt tuosta jotain sellaista, mitä tuo itsekään ei tiennyt.
''Pidättekö lukemisesta?'' mies tiedusteli häneltä. Satinka loi katseensa hetkeksi maahan ja pudisti vaivaantuneena päätään. Hän käännähti mieheen nähden sivuttain ja painoi pitelemänsä kirjan rintaansa vasten katsellessaan silmät loistaen edessään kohoavia kirjoja.

''Hm... En oikeastaan,'' hän tuumasi itseään väheksyvällä äänellä ja käänsi kasvonsa jälleen miehen suuntaan. Hänen silmistään loisti jonkinasteinen salaperäinen tietämys. Punaisille huulille kohosi vieno hymy.
''Mielestäni on jokseenkin turhaa käyttää aikaansa asioiden laittamiseen kirjoihin jotta muut voisivat sitten lukea niitä ja mukautua kirjoittajan aatteisiin. Ymmärrän kyllä sen 'sukupolvelta toiselle' -ajatuksen, mutta mailmassa on paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin muiden vapaa-ajan täyttäminen runo- ja satukirjoilla. Elämän pitäisi olla konkreettisempaa. Ei kukaan voi tukkia omaa tyhjiötään kirjoilla''. Satinkan ääni oli pehmeä ja pohtiva. Vaikka täti olikin hänelle pienenä lukenut niitä seikkailuja, hän tunsi eräänlaista katkeruutta ja kateutta niitä henkilöitä kohtaan, joita kirjoittajat olivat kaunistelleet ja täydellistäneet. Hänen äänestään kuitenkin kuului selvästi se, että tämä oli vain hänen mielipiteensä, eikä hän muita yrittänyt millään tapaa käännyttää tai liittymään ajattelutapaansa. Hänen sanavalintansa ja mielipiteensä saivat usein vastapuolen yllättymään, moni kun piti häntä yhtenä niistä palatsin nuorista ladyista, jotka käyttivät aikansa koruompeluun ja kirjojen lukemiseen.
''Taisin puhua liikaa,'' hän totesi hennosti naurahtaen ja samalla hioen äsköisen puheenvuoronsa totista särmää.

Sinyared huomasi, että tyttö oli ainakin sen verran hyvätapainen, että muisti kiittää. Hän itse ei voinut sietää sitä, että useat ihmiset pitivät joitain asioita niin vähäpätöisinä, etteivät kiittäneet. Oli mukavaa saada kiitosta, vaikka tekikin vain jotain hyvin pientä, kuten nyt tuo kirjan antaminen oli ollut. Olii ollut kyllä erikoista, jos joku olisi antanut hänelle kirjan, eikä hän olisi kiittänyt, sillä hänellä oli tapana kiittää hyvinkin helposti.
Lukemiskysymykseen Jared sai kieltävän vastauksen. Hetken tytön kasvoilla näkyi salaperäinen, mutta kuitenkin hyvin viehättävä ilme. Tällä taisi olla asiasta muutakin sanottavaa, kuin ettei oikeastaan pitänyt lukemisesta.

Kreivi katsoi tyttöä nyt kiinnostuneena ja odotti tämän sanovan jotakin. Hän ei aikonut udella, sillä se olisi voinut vaikuttaa liian epäkohteliaalta, eikä hänellä ollut mitään aikomuksia käyttäytyä niin, ei ainakaan tässä tilanteessa, kun toinenkin vaikutti niin kohteliaalta ja ystävälliseltä. Miehen kiinnostus kasvoi entisestään ja hänen kasvoilleen nousi iloisesti yllättynyt ilme. Nyt hän oli kerrankin kohdannut tytön, jolla tuntui olevan omia mielipiteitä, jotka vielä uskalsi tuoda julkikin.
"Saatatte olla kyllä aivan oikeassa." hän vastasi kohteliaalla äänellä, jossa kuitenkin oli myös pieni kaiku huvittuneisuutta ja mielenkiintoa. "Itse kuitenkin olen toista mieltä."
Sinyared piti pienen tauon, ennen kuin jatkoi taas puhumistaan.
"Minä luulen, että kirjoittajat eivät kirjoita kirjoja vain muiden takia." hän aloitti ja katsoi samalla toisen kasvoja. "Uskon että he haluavat purkaa tunteitaan ja kirjoittaminen on siihen mitä parhain keino. Minun täytyy kuitenkin myöntää, että kirjoittelen itsekin joskus runoja."
Sitä hän ei kuitenkaan kertonut, millaisia runoja hän kirjoitteli, eikä se toiselle edes kuulunutkaan. Se oli asia, jonka hän pitäisi omana tietonaan.

"Minä myös luen runoja ja muitakin kirjoja. Pidän siitä, kun saa joskus paeta todellisuutta."
Hän piti oikeastaan kaikenlaisesta taiteesta. Maalauksista, runoista ja musiikista. Hän oli hyvin herkkä kaikelle kauniille, kuten linnunlaululle ja kauniille sanoille. Siksi hän ehkä itsekin piti kirjoittamisesta, vaikka se olikin joskus työlästä, kun ajatus ei kulkenut.
Useimmiten hän kuitenkin onnistui kirjoittamaan runoja ilman suurempia ongelmia. Olihan hän kirjoittanut niitä jo paljon ja tiesi, mitä itse osasi. Ja Vinyele tiesi vielä paremmin kuin hän!

//Olen mielettömän pahoillani kun vastaamisessa kesti näin pitkään ja nyt tästä viestistäkin tuli näin tönkkö >__< //

// Minun vuoroni pahoitella viivästynyttä vastausta, mutta minulla siihen on paljon enemmän aihetta kuin mitä siulla oli.. En enää jatkossa anna sinun odottaa tällä tavalla ! Pyydän anteeksi -.- //

Kreivin kasvoille oli kohonnut iloisen yllättynyt ilme Satinkan lopetettua mielipiteistään kertomisen. Nuori lady kuvitteli olevansa kovasti tietoinen omista mielipiteistään ja ajatustensa juoksusta, ja miettikin usein sitä, kuinka hyvä oli, kun hänen ei tarvinnut elää minkäänlaisessa tiedottomuudessa omien ajatustensa kanssa.
Kreivi totesi, että Satinka saattoi olla aivan oikeassa. Satinka ei yllättynyt laisinkaan siitä, että tuolla oli kuitenkin omaakin sanottavaa asian suhteen. Hän ei mitenkään olisi voinut loukkaantua siitä, ettei mies mukautunut hänen aatteisiinsa, kuten joku muu hienohelma olisi saattanut tehdä. Hänen silmiinsä syttyi tarkkaavainen katse, kun hän tarkasti kuunteli mitä toinen halusi sanoa.

Kreivin kanta sai myös Satinkan uudelleenrakentamaan oman kantansa perustuksia. Miehen mielestä kirjoittajat eivät kirjoittaneet toisille vaan itselleen, että kirjoittaminen oli enemmän tunteiden purkamista kuin muiden miellyttämistä. Tuo myönsi myös itse joskus kirjoittelevansa runoja. Tämän kuullessaan Satinka kohotti odottavasti toista kulmaansa. Hän olisi mielellään halunnut kuulla lisääkin tästä aiheesta, mutta ei tunkenut omia kysymyksiään väliin, kun kreivi vielä hetken jatkoi puhettaan. Satinkalle ei tullut mielenkään, että herran huomautus tuon omasta taipumuksestaan kirjoittaa runoja olisi tarkoitettu jonkinlaiseksi moitteeksi neidin suoraviivaisia sanoja kohtaan, jotka olisivat voineet miestä loukata. Eikä niin todennäköisesti ollutkaan. Hän oli huono lukemaan rivien välistä, eikä olettanut, että toisen sanomisiin kätkeytyisi jokin moite häntä kohtaan.
Satinka ei myöskään täysin ymmärtänyt miehen huomautusta siitä, että joskus oli mukava paeta todellisuutta kirjoja lukemalla. Satinkalle todellisuus oli varsin hatara käsite, tyttö kun vietti suurimman osan ajastaan omassa ajatusmaailmassaan, todellisuuden kalpeilta sormilta piilossa. Hetken aikaa hänen ilmeensä oli hyvin pohtiva, kun hän kiivaasti asetteli yhteen omiaan ja kreivin mielipiteitä.

''Ymmärrän mielipiteenne,'' hän lopulta sanoi itselleen tavanomaisella vienolla äänensävyllä. Hänestä ei näkynyt minkäänlaisia pahastumisen tai loukkaantumisen merkkejä. Hän nautti siitä, kun joku avarsi hänen ajattelutapaansa.

Hieman hämillään hän vilkaisi miestä ylävistoon ja antoi sitten katseensa hyppiä heitä vierustavissa kirjahyllyissä.
''Toivon, ettette pahastu tästä, mitä nyt aijon sanoa..'' hän sanoi hieman empien eikä voinut olla jälleen vilkaisemasta miestä, odottaen näkevänsä jonkinlaista suuttumusta tuon katseessa. Hän ei tiennyt, löytyikö jostain näiden hyllyjen kätköistä tuon kreivin runoja, vai kirjoitteliko tuo vain omaksi ilokseen. jos vastaus oli myöntävä ensimmäiseen aavistukseen, hän pelkäsi loukkaavansa herran tunteita. Ja tämä myös kuului hänen sanoistaan.
''Ajattelen asian niin, että ihmisen tunteet kuuluvat vain niiden kantajalle... Tarkoitan siis sitä, että omista tunteistaan kirjoittaminen runojen muodossa ja niiden sulkeminen kirjan kansien sisään on jotenkin julmaa ja paljastavaa, sama kuin julistaisi kaikki syvimmätkin toiveensa koko maailmalle.''

Satinka piti pitkän tauon puheessaan. Häntä pelotti ajatus siitä, että joku pystyisi lukemaan hänen ajatuksiaan kirjoista. Se vain jotenkin tuntui väärältä. Entä ne rakkaudessa riutuvat runot, joita täti oli hänelle joskus väkisin lukenut? Ainakin täti oli alkanut vetistelemään lukemisen lopetettuaan. Oliko se oikein, että tartutti oman tuskansa myös muihin?
Hänen ilmeensä oli muuttunut etäiseksi, ja äkkiä oivallus hiipi empien hänen katseeseensa, kun hän jälleen kohotti samaan aikaan päättäväisen ja kysyvän katseensa kreiviin.
''Mutta onko se sitten oikeaa kirjoittamista, jos se ei tule suoraan sydämestä?'' hän kysyi jokseenkin yllättyneeseen sävyyn. Oli hämmentävää, että tällainen ristiriitainen ajatus oli eksynyt hänen mieleensä. Vaistomaisesti hän puristi pitelemäänsä kirjaa rintakehäänsä vasten, kuin omaa sydäntään suojellakseen.

Vihdoinkin Sinyared oli törmännyt täällä hovissa neitoon, joka osasi sanoa jotakin, eikä vain tirskua ja jutella joutavia. Useimmilla naispuolisilla kun tuntui olevan mielessään vain avioliitto. Tällä nuorella neidolla ei ilmeisesti ollut samaa ongelmaa, onneksi. Jos tuo tyttö olisikin alkanut luoda kaihoisia katseita, vaikka sellainen tuntuikin hyvin imartelevalta. Olihan se tietenkin mukavaa, kun sai osakseen kauniiden neitojen huomiota! Se vain oli ongelmana, että usein nuo neidot sattuivat olemaan niin pinnallisia, ettei heidän suustaan voinut kuulla juuri lainkaan järkevää puhetta. No, nyt onneksi ei tarvinnut kuunnella kenenkään haukkuvan muita hovin neitoja. Sinyaredin edessä seisova nuori nainen ei ilmeisesti ollut sellainen, joka halusi olla kaikkien muiden palvoma ja ylistämä. Oli niin hölmöä, että kauniit naiset olivat aina niin typeriä, että kadehtivat toisiaan,vaikka olivat itse aivan viehättäviä. Se sai vain heidän luonteensa pilaamaan koko olemuksen!

Sinyared oli iloinen siitä, että tyttö ymmärsi hänen mielipiteensä. Tai ainakin tämä sanoi niin ja tuskin edes valehteli.
Nuori kreivi kiinnitti nyt tarkempaa huomiota neitoon, sillä tämä hiukan varoitteli, että hän saattaisi pahastua seuraavista sanoista. Mitähän tyttö nyt sitten sanoisi, jos kerta siitä voisi pahastua? Tuskin mitään kovin loukkaavaa kuitenkaan, siitä Sinyared oli täysin varma. Kreivi katsoi uteliaana tyttöä, kun tämä loi häneen pienen vilkaisun.
Tytön saatua sanottavansa kerrottua, Sinyared naurahti leppoisasti, varoen kuitenkin hänkin loukkaamasta tytön tunteita.
"Voi, eihän tuo pahastuttanut mieltäni lainkaan!" Sinyared sanoi hyväntuulisesti. Ei kai kukaan voinut edes pahastua tuollaisista sanoista? Ei ainakaan hän, vaikka herkkä olikin.
"Niinhän se oikeastaan onkin," mies myönsi. Tyttö oli jälleen oikeassa ja osoitti selvästi älykkyyden merkkejä. "Mutta jotkut vain haluavat paljastaa koko maailmalle tunteensa. Joskus tunteet vain ovat niin voimakkaita, ettei niitä pysty enää pitämään sisällään, vaan on pakko kertoa koko maailmalle kuinka iloinen on. Tai kuinka surullinen tai rakastunut."

Kreivi hiljeni tajuttuaan, että oli puhunut hiukan liiankin kiihkeästi. Hän vain halusi kertoa kaiken, mitä asiasta ajatteli, eikä edes muistanut, että oli kirjastossa täysin vieraan neidon seurassa.
"Anteeksi." hän sanoi vienon punastuksen levitessä kasvoilleen. "Taisin innostua vähän liikaa, toivottavasti en pelästyttänyt teitä sanoillani.
Sinyared nosti katseensa nuoreen neitoon ja toivoi, ettei tämä ainakaan nauraisi ilkeästi hänen punastelulleen. Oli hänkin nyt taas järkevä! Mennä nyt puhumaan runouden puolesta niin, että sai sitten jälkeenpäin hävetä itseään.

//Äh. En nyt saanut oikein mitään aikaiseksi...//