Zacharyah Jääkivi Zelbyan, tallipoika

Ruumiinrakenteeltaan Zachy on suht solakka ja hontelo nuori miehenalku, eikä aina näytä aina omistavan lihasmassaa tarpeeksi - mutta vaikkei ulkonäön perusteella uskoisi, habaa löytyy ihan kiitettävästi, poikahan touhuaa hevosten kanssa päivät pitkät. Pituutta hänelle on kertynyt parisen senttiä yli metri seitsemänkymmenen ja painoakin ihan sopivan verran. Koska Zachy on ruumiiltaan siro, liikkuu hän hyvin sulavasti ja vaivattomasti. Liikehdintätavasta tulee helposti mieleen gaselli, sillä poika on käännöksissään nopea ja ketterä. Tosin tämä on kai jokseenkin pakollinen taito kun pörrää itseään suurempien ja nopeampien eläinten kanssa päivästä toiseen.

Zachyn simmut ovat suuret ja ilmeikkäät, ja niistä heijastuukin hyvin helposti sillä hetkellä päällimmäisinä olevat tunnetilat. Väritykseltään ne ovat vihreän eri sävyä ja riippuu hyvin paljon valaistuksesta kuinka kirkkailta ne milloinkin näyttävät - mistään nappisilmistä ei siis ole kysymys, vaan lähinnä sellaisista, joihin katsoessa saattaa melkein tuntea hukkuvansa. Silmien katse on yleensä hieman utuinen, toisinaan jopa välinpitämätön, mutta jos jotain kiinnostavaa on näköpiirissä, kirkastuvat silmät kuin salamaniskusta ja muuttuvat eläväisiksi.
Kasvonpiirteet ovat silkoiset ja poikamaisen pehmeät. Kesäisin iho on terveen ruskettunut ja riippuen auringonpaisteesta, saattaa Zachyn nenänvarrelle ilmestyä pari pisamaa kasvoja koristamaan. Talvella ollaan tietysti paljon vaaleampia, mutta sen verran poika on auringossa elämänsä aikana viettänyt aikaa, että rusketus ei tunnu häviävän silloinkaan täysin. Suu on pieni ja huulet kapeat, mikä saa Zachyn toisinaan näyttämään paljon tuimemmalta kuin olisi tarkoituskaan.
Hiuksista huomaa helposti, että poika on viettänyt aikaansa paljon raittiissa ulkoilmassa, eikä sisällä auringonpaistetta piilossa. Väriltään hiuspehko on hiilenmusta ja aina sotkussa, eikä Zachy paljon aikaansa käytä suortuvien suoristelemiseen aamuisin - hän siis näyttää aina suunnilleen yhtä räjähtäneeltä kuin herätessään. Hiukset näyttävät kaukaa katsottuina sileiltä ja huolitelluilta, mutta karu totuus paljastuu kun niitä tarkastelee lähempää; pisimmillään niskaa hipovat yötäkin mustemmat suortuvat tuntuvat koskettaessa karheilta kuin hevosen häntäjouhet ja sojottavat kuka mihinkin suuntaan.

Tyylistä ei paljon mitään kummempaa voi sanoa, sillä Zachylla ei ole lähes poikkeuksetta koskaan omaa aikaa talliaskareiden takia, ellei aikaisia aamuja ja myöhäisiä iltoja oteta lukuun - tai jos ei hänellä jostain kumman syystä ole vapaapäivä ja ylimääräistä vapaata muuten vain. Tallilla vaatetus on sinne sopivaa, eli kuninkaan tallilaisille "lahjoittama" vihreä asu, tai jos tämä vaatekerta on pesussa tai muutenkaan väliaikaisesti käyttökelvoton, päällä näkee yleensä hieman väljiä ja joka puolelta repsottavia vaatteita. Housut saattavat hyvin olla polvista puhkikuluneet ja lahkeista rikkoontuneet, paita muuten vain nuhjuinen. Valkean ja hieman lököttävän paidan päälle Zachy pukaisee ruskean liivin, jonka hän on itse omin kätösinensä parsinut.
Vaikka poika ei liiemmin minkäänmoisiin helyihin ja turhanpäiväisiin kilisyttimiin perusta, kantaa hän silti mukanaan isänsä joskus hänelle veistämää pientä korua, joka on nahkaremmillä kiinnitetty niskan taakse. Esine ei ole Zachylle elämä ja veri, se vain sattuu kulkemaan mukana joka paikkaan - tai ainakaan poika tunnusta, että esineellä olisi jonkinmoista tunnearvoa.



Ulkonäön puolesta luotu ensivaikutelma Zachysta on usein olla viileä ja etäinen. Sivustakatsojan silmissä poika saattaa hyvinkin näyttää kylmältä ja ontolta, aivan siltä kuin ei eläisi edes tässä hetkessä, mikä pitää tiettyyn pisteeseen asti kohtuullisen hyvin paikkansa. Tämä on kuitenkin vain ulkokuori niitä varten, jotka eivät poikaa paremmin tunne. Hän on tottunut saamaan kiittämättömiä kommentteja ja nälvintää niskaansa, joten miksi näyttää auringonpaisteelta kun voi vain hoitaa hommansa sen kummemmin ulkoisesti iloitsematta. Mutta vaikka Zachy on suhteellisen hyvä piilottamaan positiivisuutensa työskennellessään, tarkkasilmäiset huomaavat silti pojasta hehkuvan hyväntuulisuuden hänen saadessaan tehdä rakastamaansa työtä ja olla hevosten parissa.
Ylempiarvoisia kohtaan poika on poikkeuksetta hyväkäytöksinen ja pitää suutaan käskemättäkin pienemmällä. Sen verran fiksuja ollaan, ettei päätä auota ihan kelle tahansa ja itseä korkeammassa arvossa olevia kunnioitetaan, vaikka oma mielipide ei kulkisikaan käsi kädessä heidän kanssaan.

Työskennellessään Zacharyah on hyvin toisen nimensä veroinen. Hän on kova kuin kivi ja kylmä kuin jää, ainakin muita kuin hevosia kohtaan. Nuorukaiseen on vaikea saada kunnollista kontaktia varautuneisuuden takia ja hän on välinpitämätön joitain asioita kohtaan, ja vaikka käytös on mallikelpoista ja moitteetonta, on nuorukainen toisinaan hieman liiankin kylmä työtovereilleen. Tämä kaikki lähinnä siksi, että Zachy on korviaan myöten täynnä hovissa liikkuvia juoruja – joista yksikään ei ainakaan vielä ole liittynyt häneen, luojan kiitos.
Vapaa-aikanaan, jota on kuitenkin harmillisen vähän, Zachy on yllättävän positiivinen ja aurinkoinen persoona, vaikka moni ei uskoisikaan. Hän jaksaa nähdä asioiden hyvät puolet ja olla välittämättä niistä huonoista ja lohduttajaksikin hänestä on, jos niikseen tulee. Myötätuntoa ei silti ole jaettavissa kaikille, eteenkään niille jotka ovat ongelmansa aiheuttaneet ihan itse omine kätösinensä. He saavat Zachyn puolesta mädäntyä itsesyytöksissään. Julmaa ehkä, mutta itsepähän ovat aiheuttaneet oman tilansa.

Ystävyys on asia, jota Zacharyah vaalii ja pitää kuin kukkaa kämmenellä. Ilman ystäviä tässä maailmassa tuskin selviäisi täysjärkisenä ja siksi poika pitääkin heitä hyvässä arvossa ja hoivaa ihmissuhteitaan tasaisin väliajoin. Tietyissä tilanteissa Zachy on kuitenkin jokseenkin sähköankerias ja terävä suustaan, eikä turhia vetkuttele tiputtaessaan näppäriä kommentteja ympärillään olevien niskaan – ystävätkään eivät välty tältä käytökseltä. Mutta mitä suuremmassa merkityksessä henkilö pojalle on, sitä helpommin hän on valmis myöntämään virheensä ja antamaan myös anteeksi, jos toinen on häntä loukannut. Hän saattaa tulistua sekunnissa, ja seuraavalla hetkellä olla jo normaali itsensä.
Zachy on myös niitä, jotka kykenevät reagoimaan tilanteessa kuin tilanteessa salamannopeasti ja ottamaan hommat haltuunsa. Siltikään poika ei mielellään ole johtoasemissa, vaan pysyttelee kulisseissa taustavaikuttajana – sieltä on paljon turvallisempaa huudella ohjeita, kuin seistä itse korokkeella kaikkien tuomittavana. Siksi nuorukainen onkin oikein onnellinen nykyiseen asemaansa tallipoikana, eikä siitä mihinkään halua. Hän ei ole koskaan kummemmin kadehtinut itseään ylempiarvoisia, muuta kuin näiden yltäkylläisyyden vuoksi.

On vaikea sanoa, pitääkö Zachy enemmän yksinäisyydestä vai ihmistungoksesta; hevosten kanssa touhutessaan poika pitää mielellään yleistä hiljaisuutta yllä ja tyytyy kuuntelemaan tallin ääniä, mutta muulloin hänelle kelpaa kyllä seura, ellei sitten satu todella huono päivä olemaan tai pinna muuten vain kireällä.
Zacharyahilla on myös paha tapa jättää sellaiset ihmiset huomiotta, jotka eivät häntä kiinnosta. On hyvin yleistä, että joku ulkopuolinen tulee hänelle juttelemaan, mutta nuorukainen vain jatkaa sitä mikä sillä hetkellä on kesken, eikä osoita mitään merkkejä ymmärryksestä. Ei ole siis ihmekään, että moni on häntä kuuroksi luullut. Tämä tietysti koskee vain aatelitonta sakkia, ylempiarvoisten murheita nuorukainen kyllä kuuntelee kiinnostuneena.
Kiteytettynä yhteen lauseeseen, Zachy on positiivinen, mutta monessa suhteessa monimutkainen persoona.



Zacharyah syntyi pieneen ja pippuriseen maalaisperheeseen Trithringenin Ruhtinaskunnassa Kesäkuun lopulla. Vuosi oli ollut poikkeuksellisen hyvä ja satoa oli tullut tavallista enemmän, eivätkä yleiset syyssateet olleet tulleet etuajassa ja huuhtoneet kaikkea pois. Perheeseen oli syntynyt jo saman vuoden alussa yksi poikalapsi lisää, ja nyt tuli toinenkin. Ennestään lapsia perheessä oli ollut jo neljä, kolme poikaa ja yksi tyttö – vanhemmat olivat siis hyvin onnellisia kun heitä oli siunattu näinkin monella raskaaseen työhön kykenevillä lapsosilla, sekä yhdellä kotihommiin valmiilla neitosella.
Valitettavasti tämäkään onni ei ollut ikuista ja Zachyn ollessa kolmen vanha, pientä maalaiskylää ravisutteli otteessaan Punatauti. Vuoteen omaksi joutui kuudesta lapsesta kolme, joista kaks selvisi nipin napin – perheen ainoaan tyttöön, Alicianaan, kulkutauti oli kuitenkin iskenyt kyntensä erityisen lujasti ja pikkuhiljaa se nujersi neitosen vastustuskyvyn ja tyttö menehtyi jo saman vuoden lopulla. Perhe oli murheen murtama, mutta elämän täytyi jatkua; ja olihan heillä vielä viisi poikaa taloudessa.

Vuodet vierivät ja Zacharyah varttui suhteellisen hyvissä ja onnellisissa oloissa perheensä parissa, ilman sen enempiä takaiskuja. Suuri lapsikatras takasi riskialttiit mutta mukavat kasvuolosuhteet, varsinkin kun kaikki olivat poikia. Kiusanteolta ja täpäriltä tilanteilta ei säästytty, ja yleensä Zacharyah oli se, jota roikoteltiin pihapuun alaoksille pää alaspäin roikkumaan tai käytettiin muuten vain maalitauluna leikeissä, silloin kun työtä ei tarvinnut tehdä. Elämä oli leppoisaa ja nuoruusajat ovatkin ehdottomasti nuorukaisen parasta ja vilkkainta aikaa.
Jo pienestä pitäen Zachy on ollut erityisen kiinnostunut hevosista ja touhusi koti- tai peltotöiden lomassa perheen ison työhevosen kanssa. Eläin luotti häneen sataprosenttisesti ja antoi pojan tehdä lähes mitä tahansa, epäröimättä ollenkaan. Oli hyvin yleistä, ettei poikaa kuulunut tai näkynyt illalla missään ja kun tallista käytiin tarkastamassa, nukkui tämä onnellisesti hevosen jaloissa. Kun sitä hieman ihmeteltiin, Zachy yleensä vastasi hyvin topakasti hevosen suojelleen häntä pahalta. Kummallinen kersa.

Kun Zacharyahille tuli ikää ja älliä lisää, huomasi Isäukkokin vihdoin että pojasta saattaisi hyvin olla joksikin muuksi kuin pelkäksi maanviljelijäksi. Hevosen ja pojan yhteistyö oli niin mutkatonta ja luottamus molemminpuolista, että se sai perheen pään mietiskelemään. Ensin erilaisina vaihtoehtoina mietittiin maalaiskylästä löytyviä työmahdollisuuksia, mutta lopulta miekkonen tuli siihen tulokseen, että Zachy voisi saada paremman elämän ja hyvän työn Hovista, tallipoikana. Ja siinä samalla kun tämä saisi parempaa palkkaa, olisi työ myös sellainen jossa poika viihtyisi – pakkopullasta Zachyn kohdalla ei ollut oikein koskaan tullut yhtikäs mitään. Ja nuorukaisesta saisi varmasti oivallisen hevosenhoitajan ja tallityöntekijän, siitä nyt ei ollut epäilystäkään.
Zacharyah oli kuitenkin aina ollut herkästi kimpaantuvaa sorttia, liekö se sitten ollut paras puolustuskeino neljää isoveljeä vastaan. Niinpä Carery empi vuodenpäivät, punniten edelleen raskaasti vaihtoehtoja ja miettiessään miten poika tulisi ajatukseen suhtautumaan. Vihdoin tälle kuitenkin kerrottiin aatoksista, ja itse asiassa Carery oli arvannut nuorimmaisen poikansa vetävän ideasta ensi alkuun herneet nenäänsä. Ensi alkuun Zachy ei voinut ymmärtää sitä, että Isä halusi lähettää hänet pois kotoa, ihan vain sen takia, että hänellä oli siihen mahdollisuuksia. Niinpä isäpapalle vihoiteltiin asiasta noin viikon verran – mikä on Zachyn tapauksessa todellinen saavutus -, mutta lopulta ajatukselle lämmettiin, kun vihdoin tajuttiin että hänellä saattaisi sittenkin mennä paremmin Hovin palveluksessa.

Kun Zachy vihdoin leppyi Isälleen ja kertoi tälle myöntävän vastauksensa, ilmoitti Carery jo järjestäneensä asiat – Hovissa oli ollut pulaa parista tallipojasta, joten paikka oli liiennyt suhteellisen helposti. Ainoa vaivaa aiheuttava asia oli, että työtehtävät alkaisivat jo heti seuraavana päivänä, joten Zachylle tulisi hieman kiirus. Nuorukainen joutui hyvästelemään perheensä nopeasti halauksin ja suukoin, kun jo piti kirmata matkaan.
Nykyään Zachy on asustellut Andartan Hovissa tallipoikana jo vuoden verran, ja on kotiutunut suhteellisen hyvin – ikävä tietysti kalvaa mieltä tietyin väliajoin, mutta se on suhteellista ja Zacharyah on kaikin puolin onnellinen tämänhetkiseen tilanteeseensa.

Zacharyah on hyvissä väleissä perheeseensä ja kipittäisikin mielellään näitä useammin kuin kerran parissa vuodessa katselemaan, jos työtehtävät vain antaisivat myöten. Ikävä kyllä on, mutta sitä lievittää hieman tieto siitä, että ainakin kaikki ovat elossa ja kunnossa.

- Taikuus ::
Zacharyah ei itse tiedä omaavansa taikuutta - kukaan ei ole koskaan hänelle mitään huomauttanut, eikä poika ole asiaa edes kummemmin itse miettinyt. Hän kykenee kuitenkin tiedostamattaan tavallista parempaan kanssakäymiseen eläinten kanssa, erityisesti hevosten. Poika ikään kuin ymmärtää niitä tavallisia tallaajia paremmin ja kykenee asettamaan itsensä eläimen asemaan. Ei siis mitään järin suurta ja mahtipontista, mutta ihan hyödyllistä työn puolesta. Zachy on rakastanut hevosia kersasta pitäen, ja tunne on vain syventynyt tämän kyvyn myötä.

[ hummh, korjailen tätä jos niikseen tulee. :'> Ja kuveja tulloopi joskus lisää, kun jaksan piirrustaa. ]