Penni sinne tai penni tänne, mielummin sinne.

[Olin jotenkin ihmeen omituisella mielellä ja keksin typerän aiheen nimen o.O
Mutta onneksi siitä joutuu kärsimään vain Racina&Emily ^^]

Lämmin iltapäiväaurinko paistoi Andartan ylle lämmittäen säteillään maata, sen upeita kasveja ja puita. Tummat pilvet olivat enää vai muisto puiden kuiskailevissa lehdissä. Puistoalueella pyöri muutama umpirakastunut pari, mutta sitten oli myöskin muutama pari, jotka eivät vilkaisseetkaan toisiinsa. Joukossa oli myös nuorempia lapsosia, sekä erilaisia eläimiä ja ääniä. Puistossa istuskeli muutama tuntematon uppoutuneena kirjoihinsa, wannabe älypäät näyttävästi. Lisäksi oli muutama sellainen, joka tienasi rahaa niin yksinkertaisella asialla kuin maalaamisella kuuluisia henkilöitä. he sentään tienasivat ja saivat käyttää omia taitojaan, kun muut typerykset olivat upputuneet tämän päivän nykyromaaneihin. Tai ainakin näin ajatteli Albina Annersse. Aatelisneito istuskeli ja odotti seuralaistaan saapuvaksi. Hänen tulisi maalata joku Emily tai joku sellainen, ei sillä nimellä niin väliä ollut. Kuitenkin kyseessä oli hänen tulevat rahansa, joten pakkohan neiin nimeä olisi jossakin vaiheessa kysyttävä. Kyseinen lady näytti olevan myöhässä aikataulusta, ehkäpä hänellä oli joitakin muita kiireitä? Albina siirsi oikean jalkansa vasemman jalan päälle ja nojautui syvemmälle tuoliinsa. Hänen vitivalkoiset hiuksensa hailuivat tuulessa ja juuri tälläisessä valaistuksessa, kun aurinko paistoi suoraan silmiin, silmät näyttivät aavemaisen punaisilta. Erikoinen aatelinen asensi valkoharmaata pukuaan hieman paremmin huomatessaan, että istui juuri pahasti suurien harmaalokkien sulkien päällä. Tämä puku oli ollut hänelle vasta muutaman viikon, ei sitä voinut vielä hajottaa. Albina tiiraili ihmisiä pitkin ylisuurta nenänvartta arvostellen jokaista ulkonäön perusteella. Toivottavasti tämä asiakas olisi kaunis, rumia oli hävyttömän kamala maalata.

Kun maalattava ei ollut vieläkään saapunut, Albina alkoi hahmottelemaan taustaa ja kuvittelemaan jo pikkuhiljaa mielessään ladyn asentoa. Jos tämä istuisi hieman sivuttain, kädet sylissä, pieni hymy huulillaan. taka-alalla näkyisi suuri upea kukkapuska, jossa oli liloja kukkia. Oliko se lupiinirykelmä? Typeät kasvit, ei niiden nimiä tarvinnut mietiskellä. Turhautuneena maalari siirsi jalkansa erilaiseen asentoon ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän ajatteli aamua, jolloin hän oli ollut hyvin vihainen herätyksestään. Hän oli vienyt koiransa ulos lyhyelle pikkulenkille kaupunkiin, sillä ämä oli tullut herättämään tämän. Hän oli lähtenyt palatsiin ovet paukkuen hyvin vihamielisenä. Kuitenkin hetken aikaa käveltyään hän ymmärsi, miten elämä oli ihanaa ja hänen mielensä oli kirkastunut. Hymyssä suin lady oli talsinut palatsille ja piirtänyt jonkun miehen, jonkun Edmundin tai jonku sellaisen. Sen jälkeen hän oli käynyt myömässä pikkuisessa kapakassa ja tienannut hieman ylimääräistä voittamalla kaksi korttipelia, vaikka kyseessä olikin näin aamusta vain muutaman kymmenen rahan panokset. Taikaa apuna käyttäen hän oli huolehtinut, että oli saanut kaiken itselleen.

Kaiken tämän jälkeen hän oli tullut tänne puistoon maalaamaan abstraktia ja nyt odotteli maksavaa asiakastaan. Hänen mielialansa oli jälleen kerran hyvin kärttyinen, ehkä syy oli kirkas aurinko ja hento tuuli? Tai sitten se oli sydäntä kalvavat menneisyyden aaveet. Albina pyöräytti silmiään, oliko toinen aikeissa tulla vai ei? Hän voisi ainakin yrittää olla ystävällinen, ettei säikyttäisi tätä ainakaan heti pois. Edelleenkin kärttyisenä hän jatkoi pientä hahmottelua kasveista taka-alalla ja vilkuili aurinkokelloa hänen vierellään. tai ehkä hän oli vain liian ajoissa? Ei, ei todellakaan. Hän ei koskaan ollut liian ajoissa eikä myöhässä. Hän oli aina oikeassa ajassa. Nainen nyrpisti pitkää noidannenäänsä ja nosti hieman laukaansa omille ajatuksilleen, mistä nekin olivat putkahtaneet hänen päähänsä?

Hetken ajan odoteltuaan nainen nousi ylös, siisti asuaan ja jätti kaikki tavaransa paikoilleen. Hän kävisi hieman kävelyllä, kiertäisi puutarhan vaikkapa. Hän lähti kävelemään kivipäällysteistä pientä polkua katsellen aatelisia naisia palvelijoineen istumassa teetä juomassa pienillä pihapöydillä. Eikö oikea paikka olisi keittiöpuutarhassa? Edelleenkin hyvin arvostelevasti hovitaiteilija jatkoi matkaansa. kamarineidot ja palvelijat olivat kerrassaan turhia, ei niitä tarvinut mihinkään. Hössöttivät vain nyökkäillen emäntänsä typerile joutavanpäiväisille puheille. Ei, ei, ei.. hän ei sellaista tarvinnut.
Hetken matkaa käveltyään hän istui pienelle penkille, hän oli tänään kävellyt kamalan matkan jo kodistaan palatsiin, jalat olivat väsyneet. Hän sulki silmänsä ja ajatteli, että huilaisi hetken aikaa, mutta hänen silmänsä painuivatkin väsyneinä alas ja hän nukahti uneen. Unet olivat sekavia, tapahtumarikkaita. Kumma, että hn oli edes pystynyt nukahtamaan ulkosalle puheensorinaan. Noin puolen tunnin kuluttua hän heräsi kauneusuniltaan. Huomattuaan erheensä hän nousi seisomaan ja siistiytyi kiireen vilkkaa. Kuinka kauan hän oli koisaillut? Nopeasti hän kääntyi ja lähti pitkin askelin kohti piirrustuspaikkaansa. Hän ohitti samat juoruavat emännät piikoineen, mutta ei kiinnittänyt heihin huomiota tuon enempää. Viimeinkin päästyään takaisin paikalleen hän näki hänen paikallaan istuvan naisen. Oliko tämä mahdollinen maalattava? Albina suoristi ryhtiään.
"Hyvä neiti, voitteko nousta tuoliltani?" hän kysyi jyrkkään, mutta ystävälliseen äänensävyyn yrittäen edelleenkin poistaa ärtymyksensä.

// Racine&Emily ^^ //

Emily, synkkä lady, katsahti kauhuissaan ulos huoneensa isosta ikkunasta. Ulkonahan paistoi aurinko! Ja tänään hänen oli tarkoitus mennä puistoon maalattavaksi, mutta siellä paistoi aurinko! Naisen palvelija oli sopinut jonkin oudon kummajais-maalarin kanssa - kuten hän omasta mielestään omituista naista kutsui -, että hänen muotokuvansa maalattaisiin tänä päivänä, puistossa kaikenmaailman kukkien ja rakastuneiden parien keskellä. Naista puistatti ajatuskin värikkäistä kukista, ja kuhertelevista pareista. Mutta lupaus mikä lupaus, naisen palvelija väitti kivenkovaan, että se valkohapsinen nainen näytti tarvitsevan rahaa. Emily oli luvannut saapuvansa juuri ajallaan, mutta ei voinut mennä ulos, neiti kun sattui polttamaan ihonsa pienessäkin auringossa. Ei hän halunnut maalauttaa itseään, jos näytti aivan tomaatilta!
Nainen kaiveli hysteerisenä pöytälaatikkoaan.
" Minne ihmeeseen se viuhka on mennyt.. " hän mutisi itsekseen, heitellen kaikki tavarat lattialle, mitä laatikosta nyt vain sattui löytymään. Se olisi ainut, millä hän voisi kasvonsa peittää porottavalta auringolta. Hän huokaisi helpotuksesta, samalla kun vetäisi laatikon pohjalta mustan viuhkansa. Emily levitti sen, ja kiljaisi. Hänen parhaimmassa viuhkassaan oli reikä! Tämä päivä ei voisi enään muuttua pahemmaksi, mutta sehän nähtäisiin kun nainen sipsuttelisi ulos tummissa hepenissään.
Hienostelevasti naikkonen kipitti alakertaan, ja nosti hamettaan portaissa kompastumisen estämiseksi. Kovassa kiireessä nainen kolautti vasemman kätensä pöydänkulmaan, kiroten tuon jälkeen kauniit kesäpäivät suoraan maan alle, helvettiin.
" Nadja! Missä olet?! " Nainen kailotti käytävällä, etsien palvelijaansa. Piakkoin tukevahko nainen saapasteli Emilyn luokse, ja niiasi.
" Niin? Mikä Neidillä on hätänä, kun tuollalailla huudatte? " Nadjaksi kutsuttu palvelija kysyi kohteliaasti naiselta.
" Miksi sinun piti mennä sopimaan se maalaaminen juuri täksi päiväksi?! Ulkonahan paistaa aurinko täydeltä taivaalta, ja parhaimmassa viuhkassani on kammottava reikä! " nainen selitti hysteerisen nopeasti palvelijalleen, joka hädintuskin pysyi perässä neidin puhevauhdissa.
" Arvon neiti, rauhoittukaa. Viuhkanne voi helposti korjata, ja minä en tiennyt, että tänään tulisi paistamaan aurinko. " Nadja selitti rauhalliseen tahtiin Emilylle. Nainen nyökkäili, ja alkoi pikkuhiljaa rauhoittua. Hän ojensi rikkinäisen viuhkansa palvelijalleen, joka kipitti matkoihinsa liian pienissä kengissään.

Hetken päästä Nadja palasi, mukanaan korjattu musta viuhka. Nainen otti sen hentoon käteensä, ja levitti.
" Kuin uusi. " tämä katsahti palvelijaansa, muttei kiittänyt, tapansa mukaan. Nadja vain nyökkäsi, ja lähti keittiön suuntaan, tämä oli jo tottunut neidin kiittämättömyyteen.
Seuraavaksi Emilyn olisi kohdattava kamala, kirkas ja polttava aurinko. Miksei tänäpäivänä voinut vaikka olla pilvistä ja kylmää? Se olisi ollut ihannesää naiselle, joka pitää synkästä, ja on itsekin sellainen. Mutta ei, hänen maalaukseensa tulisi kirkas, värikäs ja iloinen tausta, jossa keskellä kököttäisi tummapukeinen nainen, kylmä ilme kasvoillaan. Hän ei todellakaan aikonut hymyillä maalauksessa, se saisi naisen näyttämään tollolta, neidin omasta mielestä. He, ketkä ovat nähneet Emilyn hymyilevän, ovat sanoneet sitä suloisimmaksi hymyksi, mitä maan päällä kantaa.
Nainen nyt muutenkin piti itseään kovin rumana ja yksinkertaisena, vaikka todellisuudessa oli todella kaunis ja viehättävä. Neiti vaan sattuu olemaan niin pelottavan oloinen, että moni kiertää hänet kaukaa.

Nainen nappasi rahansa mukaan, ja asteli ulos ovesta. Viuhka visusti kasvoillaan, hän kipitti hitaasti eteenpäin. Nainen tiesi myöhästyvänsä pahasti, mutta ei jaksanut välittää. Eihän se hänen ongelmansa ollut, jos kummajais-nainen ei jaksanut odottaa. Sittenpähän hänen ei tarvitsisi maksaa mitään, eikä istua auringossa polttamassa itseään.
Hän vaatimalla vaatisi maalaajan maalaamaan hänet puun varjon alla, ilman mitään värikkäitä kukkia. Ajatuksin jo kauhistutti naista; värikkäitä kukkia ja auringonpaistetta.
Nainen saapui puistoon, ja meinasi törmätä yhteen kuhertelevaan pariin. Emilyn suusta pääsi jotakin " Hyi kamala " , tai vastaavaa. Rakastunut pari katsahti Emilyyn kummissaan, mutta jatkoi suuteloa kohtauksen jälkeen innoissaan.
Nainen käveli viuhka kasvoillaan sovitulle kohtaamispaikalle, mutta ei nähnyt siellä ketään. Naikkonen päätteli maalaustarvikkeista kuitenkin maalaajan olevan jossakin lähettyvillä. Nainen istahti lähimmälle penkille, missä olivat myös maalaajan tarvikkeet. Hän peitti kasvonsa edelleen viuhkallaan, ja vilkuili hermostuneena ympärilleen. Sen naisen oli parempi saapua piakkoin, tai Emily lähtisi. Hänen valkoinen ihonsa muuten palaisi auringossa, eikä nainen voinut sietää sitä.
Hermostuksissaan Emily haroi mustia hiuksiaan, ja oikoi hamettaan. Jo huonosti alkanut päivä oli saanut neidin kärttyiseksi, ja odotus senkuin vain lisäsi ärtymystä.
" Hyvä neiti, voitteko nousta tuoliltani? " kuului lopulta jostakin neidin etupuolelta. Emily laski aavistuksen verran viuhkaansa, ja katsahti kysyjään. Tämä nainen vastasi Nadjan kuvauksiin maalaajasta. Valkohapsinen, ja jotekin tärähtäneen näköinen - ja tämähän oli vain Emilyn oma mielipide.
" Sinäkö olet se, jonka pitää maalata minusta muotokuva? " Neiti kysyi epäilevänä, ja kohotti taasen viuhkan kasvoilleen.
Kummallisen oloinen naikkonen, Emily ajatteli, ja käänsi katseensa sivulle.
" Niin, saisinko vastauksen kysymykseeni? Oletteko te se nainen, jonka piti maalata minusta kuva? " Neiti kysyi melkeinpä heti ensimmäisen kysymyksensä jälkeen, johtuen kärsimättömästä luonteestaan.

//Sori, aika kauhee. Siinä voi olla jotain, mikä ei pidä paikkaansa. :3 //

Albina oli juuri tiuskaisemassa kysymyksensä uudestaan, kun hän aisti, että joku muukin hänen lisäkseen oli tänään herännyt väärällä jalalla. Nainen luuli näköjään, että kysymys oli ollut retorinen ja kysyi heti oliko Albina odotettu maalari. Naisen silmät vaelsivat hänessä arvostellen, lopputulos näytti olevan tärähtänyt, sillä silmistä huomasi selvästi miten tämä oli odottanut jotakin parempaa ilmestystä. Tämä käänsi katseensa sivulle ja kysyi kysymyksensä uudesta äskeistä kärkkäämmin.
"Olen", hän vastasi tylysti ja haki omalla katseellaan naisen katsetta. Kun hän viimeinkin saavutti sen, hän viittoi kädellään kivelle, jonka takana puhkesi suuri kukkapuska, jota hän oli äskettäin hahmotellut.
"Istuudutteko tuonne, arvon neiti." Hän sanoi melko kärkkäiseen ja käskevään sävyyn odottaen, että toinen tottelisi. Mutta ymmärtäen, että nainen oli todellinen hienohelma hän lisäsi vielä nopeasti perään: "Voitte ottaa allenne tuosta istuinalustan, ettei kaunis pukunne tule likaiseksi. Alusta on juuri pesulasta." Albina tarttui oman tuolinsa selkänojasta ja kiskaisi sen lähemmäs. Istuuduttuaan hän pyysi nuorta asiakastaan kääntämään hieman kylkeään ja asettamaan kätensä syliinsä suunnitelmien mukaan. Noniin, asetelma alkoi näyttää paremmalta.

"Alan nyt piirtämään. Olkaa ystävällinen, älkääkä liikkuko. " Albina ei voinut sietää, miten tuli kohdella ylempiarvoisia jotenkin niin.. niin.. lätystellen. Piti teititellä ja puhua kuin jumalattarelle!
Mutta Albina piti kasvoillaan tuon pienen hymyn ja aloitti hahmottelemaan.
Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskemaan, tänä päivänä kun se laski niin aikaisin. Piirros oli puolissavälin tunnin kuluttua, hän oli piirtänyt yllättävän nopeasti. Jotenkin Albina oli saanut jo sellaisen kuvan, että nainen ei ollut kovinkaan kärsivällistä ja täten kiirehehtikin. Hänen tuli enää vahvistaa rajat ja piirtää kasvot, siinä menisi se tunti, ehkä vähän alle. Albina piti kiirettä, mutta piti silti huolta työnsä laadusta. Värikyniään hän ei ollut jaksanut mukaansa raahata, nekin olivat kalliit eikä hän käyttäisi niitä ilman kysyntää.
45 minuutin päästä piirros oli valmiina. Albina nyökkäsi itsekseen.
"Piirros on nyt valmis. Haluaisitteko te, että maalaisin kuvan tai värittäisin sen? Se olisi huomenna sitten valmiina, voisin tuoda sen teille. Miten on?" Albina toivoi, että työ olisi nyt lopullisesti valmiina, eikä nainen keksisi enää mitää lisättävää. Hän tiesi, että varmaan saisi sittiä myöhästymisestään, mutta aikoisi silti pyytää täyden hinnan. Olihan hänkin odotellut neiti Täydellistä puolisen tuntia!

[a) Anteeksi, minulla on kestänyt kauan, mutta en ole paljoa koneella ehtinyt viime viikolla olemaan. On ollut kamalasti kiirusta.
b) Sori, olin kirjoittanut väärin 8D
c) Teksti on lyhyttä ja kamalaa luettavaa, mutta olen kipeänä eikä ollut muutakaan tekemistä kuin saapua tänne viimeinkin vastailemaan peleihini. Saa nyt tämän kerran kelvata :/]

Emily

Nainen sanoi Emilylle, tämän olevan se maalari, jonka kanssa neidin palvelija oli tämän tapaamisen sopinut. Emily katseli hetken arvostelevasti naista, viuhka visusti kasvoillaan.
"Istuudutteko tuonne, arvon neiti." valkohapsinen nainen sanoi nopeaan ja käskevään äänensävyyn. Emily katsahti kivelle. Kukkia, auringonpaistetta.. Kaikkea mitä tämä synkkä hienohelma inhosi. Nainen kuitenkin päätti totella, hän oli väsynyt riitelemään istumapaikastaan, eipä hän kai kamalasti siihen voinut vaikuttaa. Vai voisiko? No, nainen päätti asian olla, ja käveli kiven eteen. Hetken hän sitä katseli, ja istahti siihen, kuin inhoten sitä sydämensä pohjasta.
Emily asettui naisen määräämään asentoon, mutta piti mustaa viuhkaansa edelleen kasvoillaan. Maalaaja käski naisen olla liikkumatta, aivan paikallaan. Emily mietti, saisiko hän edes hengittää? No ei, ei hän uskonut että sentään hengittäminenkin kiellettäisiin! Ei sentään, se menisi jo liioittelun puolelle.
Emilyn oli pakko välillä huitaista kädellään kasvoille karannut tumma hiuskiehkura, mutta aina siinä vaiheessa kun taiteilija käänsi katseensä työhön. Emily halusi, että nainen saisi hänestä mahdollisimman arvokkaan ja kauniin kuvan. Eihän se onnistuisi, jos lady haroisi koko ajan tummia hiuksiaan kasvojensa edestä, muttei voinut sille mitään. Ehkei nainen huomaisi, jos Emily liikkuisi vähän. Ei kai nyt ihminen voi niin tarkkasilmäinen olla?
Nainen istui ja istui ja istui.. Auringossa polttamassa itseään, kun toinen ähelsi taitavasti piirroksensa kanssa. Emily yskäisi hermostuneena. Hän halusi jo pois. Heti paikalla, eikä yhden minuutin päästä! Kärsimätön kun oli. Kaiken piti tapahtua juuri siinä ja siihen aikaan, kun neiti sen halusi. Muuten hän poltti päreensä, ja ties mitä saattoi tapahtua.

"Piirros on nyt valmis. Haluaisitteko te, että maalaisin kuvan tai värittäisin sen? Se olisi huomenna sitten valmiina, voisin tuoda sen teille. Miten on?" nainen kysyi Emilyltä viimeinkin. Hän katsahti naisen piirrosta arvioivasti.
" Nenäni näyttää kamalan isolta. " Emily sanoi nokkavaan äänensävyyn. " Siis aivan liian isolta! Miten sinä sen tuollalailla piirsit? "
Naikkonen katseli otsa kurtussa naisen upeaa piirrosta. Kaikesta tämä Lady keksikin huomauttaa!
" Mutta niin. " nainen jatkoi vielä puhumistaan. " Voisit tuoda sen, väritettynä kiitos. Ja korjaa tuo nenä, aivan kamalan näköinen. "
Emily korjaili hameensa asentoa, ja nyrpisteli nenäänsä viuhkansa suojassa. Hän mutisi jotakin, kuulumatonta ja huomaamatonta, mutta ilmeisesti loukkaavaa taiteilijaa kohtaan. Nainen muljautti silmiään, ja silmäili naikkosta vastausta odottaen. Jos tuo valkohapsi rupeaisi hänelle tiuskimaan, se tästä päivästä vielä puuttuisikin. Aimo annos riitaa! Sehän kruunaisi muutenkin huonosti alkaneen päivän, vai kuinka on? Emilystä ainakin.
Nainen tuhahti kärsimättömänä, ja odotti jo naisen vastausta, vaikka vasta pari sekuntia oli kulunut. Hänelle pitäisi vastata heti, kun hän olisi kysymyksensä tai lauseensa esittänyt. Ei edes aikaa vastauksen miettimiseen. Lisää ongelmallisia piirteitä neiti Emilyssä.

// Hyi kamala. Lyhyt + kauheaa, takkuilevaa tekstiä. Mut kipeä se olen minäkin, ja aivot ei raksuta. Ei mahda mitään. ^^ Joskus parempia, ehkä. //

[Anteeksi, jälleen on kestänyt 8D Jotenkin unohdin kokonaan tämänkin paikan, kun oli niin kamala koeruuhka meneillään tuossa.. Kerrankin vapaailta : D Ja jälleen kamalaa :/]

Albina huomasi kesken piirtämisensä, miten toisella oli vaikeuksia pysyä aloillaan. Tämä yskähteli, heilutteli itseään ja vilkuli ympärilleen odottaen, että piirros olisi valmiina. Albina piirsi juuri kasvoja, vielä viimeinen silaus.. nenä. Se tuntui aina olevan vaikea. Mutta nyt hän onnistui tekemään tyydyttävän nenän ja kysyi ladyn mielipidettä.
Albina närkästyi, miten hänen työtään oltiin juuri äsken moitittu.
"Anteeksi, minä olen hovitaiteilija ja nenänne ikävä kyllä sattuu vain näyttämään tuolta!" Näissä kahdessa naisessa näytti olevan jotakin samaa, samanlainen äkkipikaisuus ja närkästyneisyys. Asiakkaana toiminut lady ei näyttänyt huomaavan hänen napautustaan, vaan kertoi nenän edelleenkin olevan liian suuri ja pyyti väritystä.
"Hyvä on, arvon neiti", Albina lähes oksensi sanoessaan tuon, "piirros on huomenna valmis. Väritän kuvan ja muokkaan kaikkivaltaisen nenänne." Albina otti vastaa kritiikkiä, mutta jos se sanottiin yhtään "sellaisella äänensävyllä", hänen päässää pieni punainen lanka syttyi, paloi ja pamahti. Lady siisti asustettaan . Albina nousi tuolistaan ja siisti myös itseään.
"Hinta olisi 10 kultarahaa, tai sitten 100 hopearahaa. Pronssirahoja en ota vastaan. Hintaan sisältyy skä piirros ja väritys." Albina pääsi viimeinkin hymyilemään, mutta tämä hymy ei ollut sellainen hymy kuin sen olisi kuulunut. Se oli hieman irvistyksen ja hymynsekainen ilme, jossa saattoi selvästi huomata, että kyseinen asiakas ei ollut Albinan mieleen. Hän ojensi kätensä, mutta ei vielä olettanukaan saavansa rahoja. Tietysti neidin tulisi meittiä, millä rahoilla maksaisi ja olisiko hinta hänestä hyvä. Se oli hieman tavallista kalliimpi, sillä hän ei pitänyt naisesta, tämä oli arvostellut hänen työtään liian ilkeästi ja lisäksi näytti kuin tämä ei olisi yhtään kiinnostunut tästä maalausoperaatiosta. Albinalla oli edessään vielä yömaalaus viherhuoneessa, hänen tulisi ehtiä sinnepienen lepotauon jälkeen.

"Niin, saisinko rahat?" Albina kysyi heti perään närkästyneenä ja hymy katosi. Odotellessaan hän päätti tehdä jotakin ja keräsi kamppeitaan kasaan. Pensselit, maalit, kynät, taulupidike ja erilaiset istuinalustat. Ihmiset tuntuivat aina luulevan, että pienellä kivetyksellä asui 100 erilaista bakteeria, jotka söitä reikiä mekkoon ja/tai housuihin. Istuinalustoihin oli mennyt kamalasti rahaa, niiden tuli näyttää hyvältä ja siisteiltä. Saatuaan tavaransa kasaan hän kääntyi ladyn puoleen. Tämä ei näyttänyt tyytyväiseltä, oliko hinta mukamas liian korkea? Ja kaikenlisäksi neiti oli tullut vyli puolituntia liian myöhässä. Aurinko vaipui jo ryminällä taivaanrannan taakse.
"Saisinko nyt palkkioni! Olen köyhä hovitaiteilija, minulla ei ole aikaa eikä rahaa odotella tässä teidän Ylimielisyytenne maksua! maksakaa tai jättäkään kuvanne minulle. Kuitenkin tiedän, että kaikilla muilla täydellisillä on edes jonkinlainen maalaus huoneistonsa seinällä, teillä tuskin on mitään kun torjutte jokaisen avuliaan taiteilijan luotanne!" Albina päästi sanansa ilmoilla sellaisella raivolla, että todellakin nyt oletti toisen hyväksyvän rahasumman ja maksavan. Valkohapsuheilautti hiuksiaan olkiensa taakse niin, että iltaaurinko paistoi suoraan hänen silmiinsä muuttaen ne tulen punaisiksi. Toivottavasti hän näyttäisi nyt pelottavammalta, vakuuttavammalta..

"Anteeksi, minä olen hovitaiteilija ja nenänne ikävä kyllä sattuu vain näyttämään tuolta!" valkohapsi töksäytti Emilylle hiukan töykeään äänensävyyn. Nainen nyrpisti nenäänsä, ja laittoi kätensä puuskaan.
"Nenäni ei todellakaan ole noin iso! Jos väitätte niin, ette näe kunnolla. " Emily tiuskaisi takaisin, niin ilkeän sävyisesti, kuin vain taitoi.
Ja todellakin, näissä kahdessa naisessa oli samaa. Luonne oli samanlainen, ehkä hieman äksy ja äkkipikainen. Emily ei pitänyt siitä laisinkaan, että hänelle ilkeiltiin tai äksyiltiin. Neiti antoi heti takaisin samalla mitalla, ehkä hieman enemmänkin. Joskus saattoi jopa käydä käsiksikin, mutta tällä kertaa malttoi mielensä, vaikka hänen olisikin tehnyt mieli tarttua Albinan kurkkuun kiinni, ja kuristaa tämä hengiltä. Mutta ei, sitä ei katsottaisi hyvällä, ja ties mitä saattoi tapahtua. Neiti ravisti päätään, ja koetti unohtaa tuollaiset ajatukset.
Maalaaja oli selittänyt jotakin piirroksesta, kenties maininnut sen päivän, minä sen oli määrä olla valmis. Mutta se ei juurikaan kiinnostanut Emilyä, tämä vain keskittyi katselemaan ympärilleen. Vasta, kun Albina kysäisi maksua, hieman äksyyn äänensävyyn taas, Emily valpastui. Hän katsahti valkohiuksisen naisen suuntaan, ja mutristi suutaan.
"Niin, saisinko rahat?" taiteilija kysyi toistamiseen, entistäkin hermostuneenpana.
"Maksan sitten kun olet tuonut piirrustuksen minulle." Emily nyökkäsi Albinalle, ja koetti pitää itsensä kurissa. Oli vähältä, ettei tämä hienohelma olisi hypännyt naisen kurkkuun kiinni, ja siitä ei olisi seurannut mitään hyvää. Tietenkin kunnon tappelu, missä revittiin hiuksia ja kynsittiin kasvoja, tekisi Emilylle hyvää. Saisi nainen opetuksen, että aina kauneus ja ylpeys ei ole etusijalla.

Naikkonen pöyhi mustia hiuksiaan, ja tuijotti taiteilijaa. Luonne oli samankaltainen, mutta ulkonäöllisesti he olivat kaksi täysin eri ihmistä. Emily oli tumma, kuin keskiyön prinsessa, ja toinen oli vaalea, kuin enkeli.
Nainen katsahti toista hieman kauemmin, kunnes iltaaurinko paistoi suoraan Albinaan, saaden tämän ulkomuodon muuttumaan punaiseksi. Nyt nainen puolestaan näytti paholaiselta.. Oikeastaan aika pelottavalta, Emilyn mielestä. Mutta se ei tätä naista hetkauttanut.
"Niin, saat rahasi kun tuot piirroksen minulle valmiina, ja että olet korjannut tuon nenäni." Emily lopulta tokaisi, rikkoen jo jonkin aikaa kestäneen hiljaisuuden. Ei Neiti Täydellisyys odottelisi tässä kauaa, ties vaikka aurinko olisi jo polttanut naisen herkän ihon.. Ehkäpä hän näytti tomaatilta? Se tästä päivästä vielä puuttuisi, niin olisi täydellistä. Täydellistä naisen raivostumiselle.
Hän kokeili poskiaan; vaikuttivat hieman kuumilta. Kenties.. Kenties hän oli kerrankin säästynyt auringon säteilta, ja Emilyn herkkä, vaalea iho saa olla rauhassa. Nainen muljautti silmiään tylsistymisensä merkiksi. Hän odotteli toisen hyväksyntää siihen, että neiti maksaisi vasta piirroksen saatuaan.
" Niin. Käykö se, että maksan vasta kun tuotte piirroksen minulle? " neiti kysyi vielä varmistuakseen asiasta, ja rupesi tekemään lähtöä.
Hän siisti vaatteitaan, ja etsiskeli viuhkaansa, jonka oli epähuomiossa kadottanut. Neiti katseli ympärilleen hetken, kunnes kysäisi:
" Tiedättekö, missä minun viuhkani on? Se musta.. " Emily kysyi, ja ärtymys alkoi taas näkyä neidin kasvoilta.