Nimi: Katarine ”Kata” Kevätlilja Brewer
Ikä: 16
Ammatti/Aatelisarvo: Tallityöläinen
Suku: Aateliton
Sukuvaakuna: Ei ole
Luonne: Luonteeltaan Katarine on kovin itsepäinen, ja viihtyy parhaiten yksin, tai eläinten seurassa. Useimmiten tyttö nukkuu ulkosalla, tähtitaivaan alla tai eläinten karsinassa, heinäkasan päällä. Kylmillä keleillä hän saattaa asettua pieneen majaansa lähellä hevostalleja, jottei paleltuisi yön kylmyyteen.
Itsepäisyydellään hän on monet kerrat joutunut vaikeuksiin, ja saanut selkäänsäkin. Silti tyttö ei ole ottanut opikseen tekosistaan, vaan jatkaa itsepäisenä ”pienenä riiviönä”, kuten moni tätä nuorta naista kutsuu.
Neiti ei myöskään ole kovin nöyrää sorttia, joten häntä ei niin vain käsketäkään. Katarine ei suostu tottelemaan edes rangaistuksen uhalla, ellei palveluksen pyytäjä pyydä kauniisti. Tyttö vain antaa haukkumiset, sun muut mennä toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos. Sellaiseen hän on tottunut, kun on koko elämänsä elänyt köyhässä ja kovin suttuisessa perheessä.
Katarine ei ole koskaan ollut kovin suosittu, vaan tyttö on aina ollut hieman syrjitty ja kiusattu. Toki häneltä löytyy ystäviä, mutta se luku jää hyvin vähäiseksi. Katarineen on vaikea luoda vankkaa ystävyyssuhdetta, kun hän ei tahdo luottaa keneenkään. Tytön mielestä jokainen, joka tulee yllättäen puhumaan, tahtoo hänelle pahaa.
Katarine on todella eläinrakas, hän ei voisi yksinkertaisesti elää ilman eläimiä.
Sosiaalinen tyttö ei ole, eikä ihastu tai/ja rakastu helposti. Ikinä hän ei ole tuntenut vetovoimaa toista sukupuolta kohtaan, ja epäilee tuleeko koskaan tuntemaankaan. Mutta kenties joskus jostakin talsii vastaan nuorukainen, joka saa Katarinen sydämen sykkimään kovempaa jo pelkällä katseellaan. Tyttö ei odota suurella innolla sellaista hetkeä, mutta ei pistäisi pahakseenkaan jos nyt näin sattuisi tapahtumaan.
Katarine on muuten todella iloinen persoona. Hän hymyilee, aina kun siihen on mahdollisuus. Pientä vahingoniloa tytössä on havaittavissa, nimittäin tyttö nauraa aina, kun toiselle sattuu jotakin.
Mutta kun häntä itseään sattuu, ja joku nauraa, Katarine vetäise herneen nenäänsä saman tien. Tyttö ei voi sietää sitä, että hänelle nauretaan, mutta itse hän saisi kyllä nauraa kaikille. Katarine on pitkävihainen, ja on lepytettävänä vain ajan kanssa. - Anna hänen olla omassa rauhassaan tarpeeksi kauan, niin saattaa mennä muutama päivä, ehkä tyttö on jo unohtanut suuttumuksensa, ja käyttäytyy aivan normaalisti.
Ulkonäkö: Katarinen keho on tukevahko, ja itse tyttö kokonaisuudessaan on sellaiset reilu 173cm pitkä. Painoa hänelle on kertynyt 64kg.
Tyttö ei suinkaan ole lihava, vaan tukevan oloinen ulkomuoto tulee, kun hän on lihaksikas. Onhan Katarine tehnyt raskasta työtä koko lyhyen ikänsä.
Hänellä on myös todella hyvä kunto, ja hän pystyy tekemään miehen tavoin töitä. Kata muistuttaa lihaksiltaan enemmin miestä kuin naista.
Kata omistaa pitkät, noin keskiselkään ulottuvat ja vaaleat hiukset. Ne ovat kiiltävät, kuin keskipäivän aurinko ja takkuuntuvat todella helposti. Hän pitää hiuksensa yleensä sekalaisella ponihännällä pään takana, tai sitten auki. Hän ei jaksa sen tarkemmin ajatella hiuksiaan, kunhan vain pysyvät poissa tieltä työtä tehdessä.
Katarine viettää kaiken aikansa ulkona eläinten tai ystäviensä kanssa, joten ei panosta ulkonäköönsä.
Moni aatelinen katsoo häntä halveksuvasti, ja tuumaa tytön olevan todella siivotonta sorttia. Useimmiten hän myös haisee hevosille, mutta itse ei satu välittämään siitä. Katarine on tottunut erilaisiin eläinten hajuihin, joten ei edes aina huomaa omaa hajuaan.
Kaikki kasvon - ja hiustenpiirteet hän on perinyt äidiltään. Kehon eri piirteet ovat taasen periytyneet isältä.
Katan kasvot ovat pienet ja pyöreät. Hänen silmänsä ovat suuret muihin kasvonpiirteisiin verrattuna, ja ne ovat täysin metsänvihreät. Tytön silmäripset ovat kovin vaaleat, kuten myös hänen kulmakarvansa. Kaukaa katsottuna voi näyttää siltä, ettei tyttö omista niitä lainkaan.
Katarinen nenä on pyöreä, hieman pallomainen, jos sitä voi siihen verrata. Tyttösen poskilta, ja nenän päältä löytyy runsain määrin pisamia.
Hänen suunsa on kapea ja pieni, vaalean ruusun värinen. Katarinella on myös sievät hymykuopat, jotka ilmenevät vasta sitten kun tyttö hymyilee oikein leveästi ja iloisesti.
Kovinkaan kaunis tämä nuori nainen ei ole, mutta ei sen pahemmin rumakaan. Raja kulkee tasaisesti kauniin ja ruman keskellä. Katarine itse on tyytyväinen kasvoihinsa ja vartaloonsa, mitäpä sitä muuta tarvittaisiinkaan?
Katarinen iho on hyvin päivettynyt, koska hän viettää melkein kaiken aikansa ulkona. Tosin, kalpea hän ei ole koskaan ollutkaan, eikä tule koskaan olemaankaan. Nuori nainen ei myöskään pala helposti, ja hyvä niin; ei kai hän sentään punanahka haluaisi olla.
Tyttö pukeutuu liian suuriin housuihin ja lyhythihaiseen paitaan. Väritykseltään ne ovat metsänvihreät, ja sopivat täten hyvin Katarinen silmien väritykseen. Paita on kiristetty tiukalle kahden mustan nahkanyörin avulla, ja saa täten Katan näyttämään laihemmalta, mitä todellisuudessa on.
Hän käyttää huonokuntoisia kenkiä, jotka kylläkin soveltuvat todella hyvin ulkona liikkumiseen. Yhtään mekkoa Kata ei ole koskaan omistanut, eikä haluaisikaan.
Korujakin hänellä on hyvin vähän, ainoastaan nyöriin kiinnitetty peuran hammas. Tyttö käyttää korua usein, paitsi silloin, jos liikkuu aatelisten seurassa. Silloin hän ottaa sen pois. Kenties vaikka ladyt tulisivat ja pyörtyisivät, olihan heillä ollut aina kultakoruja vaikka muille jakaa.
Menneisyys: Katarinen menneisyys oli kovin karua ja raskasta aikaa. Hän syntyi esikoisena köyhään perheeseen, ja jo nuorena joutui opettelemaan ratsastuksen ja metsästämisen.
Hänen perheeseensä syntynyt yhtään poikaa, joten Katarine oli perheen ainut ”mies”, koska hänen isänsä oli tytön sellaiseksi kasvattanut.
Katan isänsä kuoli tytön ollessa kymmenen. Sitä ennen tämä oli opettanut kaikki käytännölliset taidot, joista voisi Katarinen elinaikana olla hyötyä.
Hänen äitinsä ei pärjännyt viiden lapsen kanssa yksin, joten joutui antamaan osan rakkaista lapsistaan sijaisperheisiin. Tämä mursi Katarinen sydämen. Tytön mielestä hänen äitinsä ei edes vaivautunut yrittämään, vaikka todellisuudessa tämä vanha ja väsynyt nainen oli tehnyt kaikkensa, mutta sekään ei ollut riittänyt.
Kolmetoista kesää vanhana Kata pakkasi tavaransa, ja jätti perheensä yksin, oman onnensa nojaan. Kenties se oli hyvä ratkaisu, kun tyttö oli jälkeenpäin kuullut perheensä rikastuneen; hänen äitinsä, ja kaksi ihanaa pikkusisarta. Toisista sisaruksistaan tyttö ei ole kuullut yhtikäs mitään. Ovatko he kuolleet, vai mitä heille oli tapahtunut näiden muutaman vuoden aikana? Monta kysymystä pyöri Katan mielessä, mutta ei ollut ketään, keneltä ne olisi voinut kysyä. Eikä ketään, kuka niihin olisi voinut antaa oikeat vastaukset.
”
- Katarine, rakas tyttäreni.
Minä uskon, että jonakin päivänä sinusta kasvaa rehti ja reipas hovityöläinen, joka elää pitkän ja onnellisen elämän.
Isänäsi olen koettanut opettaa sinut hyväkäytöksiseksi, kunnioittavaksi ja nöyräksi.
Huomasin kuitenkin, ettei opetuksistani ollut mitään hyötyä. Menet oman mielesi mukaan, mutta minä annan sinun mennä.
Sellainen ihminen ei ole onnellinen, joka joutuu elämään kuin orjat konsanaan. Ei, se ei ole onnea, mistä toivon sinun nauttiman täysin rinnoin.
Halusin antaa sinulle kaikki taidot, mistä oli minulle elinaikanani hyötyä. Olen opettanut sinut hyvin, ja sinä tajuat sen vanhempana.
Ainakin toivon todella niin.
Hyödynnä taitojasi kaikessa missä pystyt, muistellen samalla vanhaa isääsi. Minäkin ajattelen sinua, usko pois, ajattelen minä.
Älä muistele minua pahalla, vaikka välillä meillä olikin omat riitamme. Muista minusta vain hyvät puolet, tai älä muista ollenkaan. Saat itse valita.
Pidä hyvää huolta äidistäsi, äläkä anna sisariesi käydä hänen hermoilleen.
Toimit nyt talouden toisena johtajana, olethan esikoinen, vanhin kaikista lapsistani. Ota paikkani talossa, ja käyttäydy sen mukaisesti.
Koeta edes hieman rauhoittua, ja olla arvokkaan oloinen. Ethän halua kaikkien luulevan minun kasvattaneen lapseni huonosti, ethän?
Rakastakaa toisianne, kuten minäkin rakastin teitä. Olisin toivonut voivani olla luonanne vielä pidempää, mutta jokaisen on kuoltava joskus.
Minun aikani koettaa tänä yönä. En voi hyvästellä teitä, muuten kuin tällä kirjeellä, mutta uskokaa sydämessänne, että rakastin teitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
Jos voisin muuttaa tapahtuvaa, tekisin sen.
Mutten pysty, joten on aikani lähteä. Jätän surulliset jäähyväiseni nyt, mutta muista nauttia elämästäsi todella.
Sen minäkin tein, niin kauan kuin elin.
- Rakkaudella isäsi, Carl. ”
- Kirjoittanut Carl Kesätuuli Brewer, Katarine Kevätliljan isä viimeisillä voimillaan rakkaalle tyttärelleen ennen kuolemaansa.
Tämän kirjeen Katarine sai isältään sinä aamuna, kun tämä rehti vanha mies oli kuollut. Se on ainut muisto isästään, ja hän säilyttää sitä kuin maailman arvokkainta aarretta. Paitsi, se on Katarinen arvokkain aarre, koska se on hänelle hyvin rakkaalta isältä.
Kirje on kirjoitettu kellastuneelle paperille, ja kyyneleet ovat tuhrineet joitakin sanoja tekstistä. Aina ollessaan kovin murheellinen, hän painaa kirjeen vasten rintaansa ja ajattelee isäänsä; kunpa tämä voisi olla lohduttamassa lohdutonta.
Perhe:Äiti, Madele Vihermetsä Brewer, entinen sukunimi Hjarl
Isä, Carl Kesätuuli Brewer, kuollut.
Sisarus, Kathen Ensilumi Brewer, annettu sijaisperheeseen.
Sisarus, Kristen Kurjensulka Brewer, annettu sijaisperheeseen.
Sisarus, Greta Sulosuu Brewer
Sisarus, Julie Ketokukka Brewer
Hän itse, Katarine Kevätlilja Brewer
Muuta: ~ Katarine omistaa koiran, jonka löysi kadulta jokin vuosi sitten. Tuo koira on hänen parhain ystävänsä, eikä tyttö mene ilman sitä minnekään.
• Koira on väritykseltään harmaa, paitsi että sen vasen korva on musta.
• Luonteeltaan koira on paljolti omistajansa kaltainen; itsepäinen ja viihtyy
ennemmin yksin kuin seurassa.
• Hän nimesi koiransa isänsä mukaan, joten koiran nimi on Carl.
~ Ei omaa taikomisen taitoa, ja katselee kummeksuen niitä, jotka sitä osaavat.
// Kokeillaan nyt sitten. n_n Hylätä saa vapaasti, jos hahmoani ei käy tänne.
