Moikkis! Ihan tähän alkuun suuret pahoitteluni pitkäksi venyneestä poissaolostani!
Mulla on myös ikävä velvollisuus ilmoittaa, että en välttämättä tänne enää palaa.
Joku terävä ehkä huomasikin tuon sanan välttämättä, mikä siis tarkoittaa etten ole asiaa vielä lyönyt lukkoon.
Tässä paikassa lopettamista vaikeuttaa tietenkin se, että rakastan teitä ihmisiä niin paljon, että on kerta kaikkiaan vaikeeta vaan päästää irti : D
Mä en osaa päättää, jos tuun täällä jatkamaan, se tulee tarkoittamaan sitä että tää tulee viemään mun muutenkin niin vähissä olevaa aikaani. Poissaoloni aikana oon huomannu, kuinka kivaa on mennä leffaan kaverin kanssa tms jotain vastaavaa, ku istuu koneella. Lisäksi mulla on monta kertaa viikossa olevat treenit (harjotellaan Em-kisoihin). Ja, perhe, iltaisin hengaan nykyään niiden kanssa : D
Oon huomannu kuinka tärkeetä niille on, että vietän niidenkin kanssa joskus aikaa.
En siis haluaisi taas sitä, että istun sohvalla perheeni kanssa kauheissa omantunnon tuskissa kun en ole täällä hoitamassa asioita, tai että mistä kaikesta jään paitsi kun en ole täällä yms yms yms.
Eli olen siis totaalisesti kahden vaihella, ja vaikka näinkin pitkään olen asiaa pohtinut en osaa päättää.
Tähän paikkaan oon kuitenkin kauheesti voimia ja työtä tuhlannu, joten ois surullista vaan lähteä. Mutta jotenkin on tässä matkanvarrella myös ruvennut tuntumaan, että mä en enää kuulu tänne. Ettei tää oo mun paikka. :s
Äh. Hankalaa!
Tähän loppuun puolustelen vielä poissaoloani sillä, että mulla oli tosiaan oikeesti pitkään hyvin henkilökohtainen syy, jota en halua ton kummemmin tarkentaa, olla poissa. Ja oon pahoillani myös siitä, että nytkin kun tänne saavuin en osaa päättää mitä tekisin.
Hauduttelen asiaa vielä jonkin aikaa.
Pitäkää hauskaa. Kohdelkaa Candia hyvin. Ikävöin teitä. Ja kaikkea hyvää (: <3
Teidän, Aida.
