I wish I could save you~

[Sateenkaarilapsi&Nellia tivotetaan tervetulleeksi kasvien pariin.]

Kasvihuoneessa oli pimeää, hiljaista ja ääntä kuului vain hiljaisessa tuulessa heiluvista kasveista. Pojhjoisen puoleinen hillitön ikkuna oli hieman raollaan ja sieltä ujelsi tuuli sisään, se työntyi pienimmästäkin välistä, aivan kuin se olisi halunnut pakoon itseään. Kuu paistoi kirkkaana taivaalla, pilven hattaraakaan ei näkynyt taivailla.
Kasvihuoneessa erään pienen pyöreän pöydän päällä oli kuppi jo kauan sitten jäähtynyttä teetä, Sen maku oli ollut liian vahvaa, tuntui kuin koskaan kukaan ei osaisi valmistaa kunnollista teetä. Tai näin ajatteli pöydän viereisellä tuolilla istuva Jaakob. Hän vilkaisi kuppiaan halveksuen, nosti kätensä ja työnsi sen itsestään kauemmas. Jälleen mennyt hyvät aineet ja aromit hukkaan. Nuorukainen tunnettiin nimellä Jaob, kovinkaan moni ei tiennyt hänen todellista nimeään henkilökohtaisen menneisyyden takia. Jaob oli pukeutunut aamulla vihreään tallipojan asuun, jonka hän oli aikoinaan kuninkaalta saanut. Mutta sekin oli jo todella risaisessa kunnossa, lähes kaikkialla oli erilaisia paikkauksia, jotka nekin tuntuivat olevan juuri purkautumaisillaan.

Jaob heilautti ruskeat sotkuiset hiuksensa ponnarilta auki ja ravisteli päätään hetken. Hiukset olivat märät.. hiestä. Tänään oli ollut melko lämmin päivä, mutta ilta oli viilentynyt ja tuuli oli noussut. Eräs ikkunan lähettyvillä oleva kasvi herätti Jaobin (tässä valossa) sinisten silmien huomion. Mies vilkaisi kuppiinsa, pyöräytti päätään vaistomaisesti ja asteli kasvin luokse. Se oli varmasti valo- ja lämpökasvi, sillä se näytti voivat huonosti. Jaob tarttui ruukkuun ja nosti kasvin syliinsä. Hän käveli takaisin penkilleen ja alkoi puhella rauhassa kasville, tuntuipa omituiselta. tavallisesti Jaob oli kova, ilkeä ja agressiivinen, mutta eläimet ja kasvit olivat lähellä hänen sydäntään. Eli todellisuudessa tämä oli sitä "todellista Jaobia". Nuorukainen otti teemukinsa ja kaatoi hieman teetä kasville, se näytti tarvitsevan jotakin nestettä. Kasvi näytti heti hetkeltä kuolleemmalta. Jaob henkäisi kasviin päin lämmintä ilmaa toivoen, että jokin auttaisi. Mutta siltä se ei vaikuttanut.

Tallipoika nosti katseensa takaisin tähtitaivaalle. Tähdet tuikkivat. Hei! Oliko.. oliko tuo tähdenlento? jaob nousi seisomaan ja käveli ikkunan viereen. Nyt hän ymmärsi, miksi kasvi oli voinut niin pahasti. Ripeästi hän vetäytyi pois ikkunan alta parahikseen nähdäkseen kuinka tähdenlento katosi näkyvistä. Jaob toivoi, että kasvi paranisi ja huomisesta tulisi hyvä päivä eläimillekin. tallin uusi varsa, Pillmin oli ollut todella sairas syntyessään, toivottavasti se paranisi ja ehtisi vielä näkemään päivänvaloa tämän yön jälkeen. Juuri kun Jaob oli kääntymässä lähteäkseen, hän kuuli askelia..

Nellia kierähti kyljeltä toiselle, hän sulki silmänsä hetkeksi ja avasi ne taas pian. Häntä ei väsyttänyt yhtään, oli vain pelkkää kidutusta yrittää nukkua jos ei kerta kaikkiaan väsyttänyt yhtään. Nainen nousi leveän ja pehmeän sänkynsä reunalle istumaan ja venytteli käsiään ennen kuin luisui alas seisomaan. Nellia käveli höyhenen kevyin askelin vaatekaapillensa ja kaivoi sieltä yhden kevyen punaisen leninginsä jonka puki yllensä. Hiukset hän harjasi nopeasti siistiksi kultaputoukseksi selkänsäpäälle ja asetti yhden kultaisista hiussoljistaan hiuksiinsa. Nopeasti Nellia puuteroi kasvonsa ja maalasi huulensa vierä punaisiksi. Kaulaan asetettiin hopainen riipus josta roikkui meripihka koru, joka oli samaa väriä kuin hänen silmänsäkkin.

Nainen nousi punaisella sametilla verhoitulta meikkipeilinsä tuolilta ylös ja valitsi jalkaansa punaiset korkokengät, enenpää hän ei jaksanut itseään huolitella, tuskin siellä nyt ketään edes olisi tähän aikaan, mutta ihan varmuuden vuoksi hänen oli pakko jotain sivistynyttä ylleen panna jotta hän erottuisi rahvaammista.
Neiti avasi huoneensa oven josta hän saapui valtavaan seurusteluhuoneeseen, nopein korkokenkien kopahduksien saattelemien askelin hän katosi kodistaan käytävälle ja huokaisi syvään. Mihin hän nyt menisi?
Neidin askeleet kaikuivat tyhjyyttä huutavilla käytävillä joita valaisivat ainoastaan ikkunoista sisään heijastava kuunvalo.
Portaat käveltiin alas ja ei aikaakaan kun hän sääpui jo Kasvihuoneen luokse joka näytti palatsin ehkä valoisimmalta paikalta tähän vuorokauden aikaan nähden. Varovasti nainen käveli Kasvihuoneen ovesta sisään ja silmäili sen ympärille, hän totesi olevan yksin.
Kop kop kop kop, Nellianin jalat veivät yhden suuren ikkunan luokse ja tämä katsoi siitä ulos. Hitaasti neiti nosti oikeanpuolimmaisen kätensä ikkunan kylmää sileätä pintaa vasten ja yritti kuulla ulkona puhaltavan tuulen äänen vähän matkan päässä olevasta avonaisesta ikkunasta.

Nellia luuli yhä olevansa yksin kasvihuoneessa kun kuuli jostain ääntä, neiti hieman pelästyi ja kääntyi nopeasti kullanväriset hiukset ilmavirrassa heilahtaen. Meripihkanväriset silmät yrittivät etsiä henkilöä tai äänen aiheuttajaa huoneesta, vähitellen hänen silmänsä alkoi tottua jo pimeään ja hän alkoi erottaa tumman hahmon erään pöydänluota, miksei hän huomannut henkilöä aijemmin? Hänhän oli kävellyt aivan tuon pöydän ohitse vielä tullessaan huoneeseen.
Neidin silmät olivat naulittuna henkilöön, hän halusi tietää kuka tuo oli.

Jaob kuunteli hiljaa, ääni tuntui lähtevät suurista korkokengistä, ja ne lähestyivät tätä huonetta. Jaob ei ehtinyt tehdä liikettäkään, kun kirkkaan punaiseen leninkiin änkeytynyt nuori nainen astui sisään. Jaob ei uskaltanut sanoa mitään, koska ei tuntenut naista. Jos hän vaikka istuutuisi ja olisi nukkuvinaan, niin vältettäisiin välikohtaus aatelisen ja aatelittoman kanssa. Jaob seurasi katseellaan, kuinka nainen käveli korkokenkiensä kanssa ikkunan luokse. Takaapäin naisen hiukset olivat melko sotkuiset, olikohan hän juuri tullut sängystä? Jaob yritti istuutua, mutta juuri silloin nainen taisi huomata hänet. Hän kääntyi ripeästi niin, että kultaakin kauniimman hiukset heilahtivat arvaamatta. Tallipoika nousi nopeasti ryhdikkääseen asentoon, tulisiko hänen kumartaa? Hän vilkaisi ympärilleen. Sitten Jaob nosti katseensa ja hymyili.
"Hyvää iltaa, neiti", nuorukainen sanoi reippaasti ja kumarsi syvään. Jos hän kerta tallimestariksi aikoi, tuli tehdä tuttavuutta myös hieman arvovaltaisempien kanssa, jotta hänen nimensä tunnistettaisiin hovin sisäpiirissä.
"Ettekö Te saaneet unta, kun tähän aikaan yötä liikuskelette kasvihuoneessa?" Jaob kysyi kohteliaaseen sävyyn kellauttaen hieman päätään etuvasemaan, yleensä hän teki aina niin kysyessään jotakin. Itse hän ei uskaltanut sanoa mitään, yleensä tuli odottaa lupa puhumiseen.

Hiljaisuuden vallitessa Jaob ei voinut vain seisoa, hän tarttui kauniin tuolin selkänojaan ja vetäisi sitä hieman kauemmas pöydästä, ehkä nainen tahtoi istua.
"Saanko puhutella?" Jaob kysyi, vaikka olettikin, että hän tuskin saisi lupaa. Hän oli jo poistumassa huoneesta, mutta kääntyikin ympäri..

[Unght, lyhyttä. Näin aamusalla ei hoksottimet vielä toimi niin hyvin :3]

Hahmo näytti hieman vaivaantuneelta, ehkä syy oli Nellian läsnäolo.
Neiti katsoi sirmiään siristellen hahmoa ja nosti hitaasti kätensä pyyhkäisemään hiuksensa selkänsä päälle.
"Hyvää iltaa, neiti", hahmo sanoi ja Nellia tunnisti tuon nyt mieheksi. Hitusen neidin leuka nousi ylemmäs jotta hän näyttäisi arvokkaammalta.
" Iltaa. ", neiti sanoi tuntemattomalle miehelle ja nyökkäsi sirosti pienen eleen, mutta yhä nainen katseli epäluuloisena miestä odottaen tuolta jonkun näköistä esittelyä, ties tuo oli vaikka varas joka näytteli ihan muuta? Onneksi hovin käytävillä kuitenkin oli vartijoita, jotka pystyi huutamaan hätiin tarpeen tullen.
"Ettekö Te saaneet unta, kun tähän aikaan yötä liikuskelette kasvihuoneessa?", mies puhutteli Nelliaa melko törkeästi siihen nähden, että nainen oli Aatelinen ja Nellia oli tunnistanut jo miehen aatelittomaksi. Nainen siristi silmiään halveksuvasti ja oli hetken vastaamatta mitään, tuijotti tuota vain silmät siristettyinä ja kasvot peruslukemissa.
" Ei, en saanut. En saa ikinä usta täydenkuun aikaan, vaikka tämä asia ei teille kuulukkaan. ", nainen hymähti sitten hieman koppavasti ja katsahti kauniiseen täysikuuhun joka hymyili heille suurien lasi-ikkunoiden takaa.

Mies oli istuutunut erään pöydän ääreen ja veti nyt toista tuolia kauemmaksi pöydästä, tarkoittaen sillä varmaankin sitä, että nainen voisi liittyä tuon seuraan jos tahtoi.
"Saanko puhutella?", mies kysyi ja jälleen hetken nainen oli vain hiljaa kunnes nyökkäsi myöntymisen merkiksi, vaikkei hän oikein tajunnutkaan sitä, miksi hän tuhlasi aikaansa aatelittomaan tai miksi aateliton halusi puhutella häntä keskellä yötä, saisivat hoitaa senkin puolen päivällä, vaikka tosin olihan ihan suotavaa puhua aatelittoman kanssa salassa kuin kaikkien katseiden alla.
Nainen lähti kävelemään kohti pöytää kun yhtäkkiä enneltä arvaamatta sai kovan yskän puuskan. Neidin hartiat menivät kyyryyn ja tämä alkoi yskimään joka kuulosti aivan siltä, kuin tämä olisi nielaissut ruuan väärään kurkkuun ja näin ei saisi henkeä. Nainen otti tukea yhdestä tuolista ja pyrki yhä pitämään aatelisten kunniakkaan olemuksen, joka tietenkin oli täysin mahdotonta.

Jaob ei ikimaalaimassa toimisi näin "ystävämielistesti" rönsyileviä aatelisia kohtaan, mutta tässä tapauksessa hänen silmissään kimaltelivat vain tallimestarin paperit. Oli hyvä hakea tuttavuutta hieman ylempiarvoisten kanssa, vaikkapa eivät he sitä niinkään tarvinneet, jotta hän kohoaisi nopeammin. Useasti oli jo kysytty, suostuisiko hän nousemaan mestariksi, mutta tähän päivään saakka hän oli kieltäytynyt. Nykyinen tallimestari on suunnitellut lähtöään jo kauan, joten uusi tavittaisiin tilalle. Jaob päätti seuraavalla kysymyskerralla vastata 'kyllä'. Hän irvisti itsekseen ja nyökkäsi itsekin hiljaa, kun nainen antoi hänelle luvan puhutella.
Nainen lähti kävelemään kohti pöytää ja valmiina odottavaa tuolia, vai oliko hän poistumassa? Toivottavasti ei, sillä tämä oli hyvä tilaisuus.. Ei, kyllä nainen oli tulossa pöytää. Jaob oli juuri kumartumassa (oksentamaanko?) kumarrukseen, mutta kuuli kuinka äkillisesti vallitsevan hiljaisuuden rikkoi suuri ystäkohtaus naisen suunnalta. Jaob ei voinut olla hymyilemättä, mutta hän piti päänsä kumarruksessa katse kohti lattiaan, onneksi valoa ei tuntunut olevan paljon.

Jaob kuitenkin vilkaisi kulmiensa alta naista, tuo näytti olevan totaalisessa ns. paniikkitilassa. Hän yski, tarttui tuolinselästä kiinni ja kumarteli välillä, kuin hänen kurkussaan olisi palanen. Jaob ei voinut enää vain seisoa. Hänen tahtonsa huusi, että tulee auttaa, mutta sydämessä jokin kielsi jyrkästi. Nyt olisi toteltava mielummin omaa tahtoa. Tallipoika astui muutaman suuren askeleen leidin viereen, mutta ei tiennyt mitä tehdä. Jos hän koskisi, hänhän saisi vankituomion! Mutta onneksi hänellä oli ässä hihassaan; kasvi, jonka hän oli äsken pelastanut, oli parantava Ametelysht. Jaob tunnisti kasvin vasta nyt. Hän tarttui kasviin kiinni ja repäisi yhden lehden irti.
"Neiti, olkaa ystävällinen ja sökää tämä. Se helpottaa." tallipoika ojensi kasvia toivoen, että nainen ei huomaisi pimeydessä, miten likaiset kädet hänellä oli. Mahtavaa. Jos hän huomaisi, hän saisi varmasti käsien epäpuhtaudestakin vankituomion. Nykymaailma, nykymaailma..
Kun hän odotti, että nainen ottaisi kasvin lehden, ruskeahiuksinen poika vilkaisi kasvia vielä. Sen päähän oli avautunut suuri upea violetti-pinkki kasvi, joka hohti itsekseen hieman valoa. Tuo kasvi oli saatava. Keinolla millä hyvänsä. Toivottavasti kasvi vain sulkeutuisi, ettei siitä lähtevä valo herättäisi liikaa huomiota..

Neiti yski siinä vielä hetken yskimistään kunnes mies nousi penkiltään ja käveli lähemmäks varoen ja naisesta tuntui siltä kuin hän olisi jokin syöpäläinen mitä tuo mies karttoi. Nellia piteli vapaata kättään kaulallaan yskän alkaessa hiljalleen loppumaan. Mies tarjosi naiselle jotakin lehteä jota nainen katsoi epäilevästi, ties mies olisi vaikka yrittänyt myrkyttää hänet ja varastanut kaiken naiselta, siinä olisi naisen meno maan alle kuopattavaksi. Nellia ei edes harkinnut syövänsä lehteä ja nousi sitten ylös koko pituuteensa ja ryhdistäytyi yskä kohtauksen loppuessa. Pieni verivana oli muuttanut neidin huulet verenpunaisiksi ja nainen nappasi pikkulaukustaan nopeasti jonkun nenäliinan ja alkoi putsata suutaan toivoen hartaasti, ettei huoneen pieni valo paljastanut naisen sairautta.

Neiti avasi meripihkan väriset silmänsä ja katsoi mieheen kysyvästi, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
" Niin, oliko herralla jotakin asiaa? ", neiti tarkkaili miehen kasvoja ja yritti painaa nuo mieleensä, hän epäili koko ajan miestä joksikin varkaaksi, ei hän tuota ennenkään ollut nähnyt.
" Saannen udella myös herran nimeä? ", nainen katsoi miestä ilmeettömällä katseella ja vilkuili välillä käytävälle vartijoiden vuoksi. Nainen katsoi sitten miehen kädessä olevaan lehteen.
" yrititkö myrkyttää minut tuolla likaisella lehdellä? ", nainen siristeli silmiään tarkkaillen lehteä. Kuunvalo oli melko kirkas ja se valaisi kasvihuoneen tarpeeksi hyvin niin, että nainen myös erotti miehen likaiset kädet joilla tuo piteli kasvin lehteä kädessään. Eihän se sinänsä naista häirinnyt, vaikka tuolla likaiset kädet olikin, mutta että hän vielä syöttäisi naiselle käsissä räpisteltyä lehteä johon varmasti oli tarttunut kaikki maailman pöpöt, olihan nainen jo tarpeeksi sairas ja jos hän vielä johonkin sairastusi olisi se varma se, ettei häntä saataisi naitettua kenellekkään ennen kuin hän menisi näkyvästi ja selvästi huonoon kuntoon. Olihan neito jo nytkin kovin kalpea ja väsynyt jatkuvasti.

" Mitä asiaa teillä ylipäätänsä on palatsin kasvihuoneeseen? ", nainen jatkoi kyselemistään mieheltä, hän ei kerta kaikkiaan tuntunut luottavan tuohon miekkoseen, vaikkakin arvioi miestä suurinpiirtein ikäiseksekees. Jos tuo olisi ollut vanhempi, olisi neiti varmasti jo kutsunut vartijat selvittämään miehen henkilöllisyyttä, mutta jokin ei saanut hänessä tekemään niin nuoremmille miehille.

Jaob nyökkäsi osittain halveksuen, kun nainen ei ottanut lehteä käsiinsä, vaan nousi seisomaan ja alkoi pyyhkiä suupileluksiaan. Suusta näytti valuvan jotakin, oliko se kuolaa? Jaob hymähti ja asteli takaisin tuolin taakse pitelemään sitä neidille, jos tämä tahtoisi istuutua.
Mutta minkäänlaista halukkuutta nainen ei ollut näyttänyt vielä osoittavan. Olisihan se silti kivaa hieman keskustella, Jaob ei mielellään keskistelua kuitenkaan aloittanut vaan täten odotti että nainen aloittaisi.
Ja juuri silloin neito katsahti Jaobia kysyvästi.
"Niin, oliko herralla jotakin asiaa", tämä virkkoi aivan kuin olisi ollut yllättyynyt.
"Ei mitään kummallista, arvon neiti, mutta ajattelin että te ehkä haluaisitte keskustella mielummin kuin vain saada.. istua yksiksesi hiljaa", jaob kyllä ymmärsi totisesti, miten uskomattomalta kuulosti. Alun perin hän oli aikeissaan sanoa "saada yskiä rauhassa ja pyyhkiä kuolaa suupielyksistä", mutta onneksi ymmärsi muuttaa lauseen loppua. Eikö nainen arvostanut laisinkaan muita? Tuo oli varmasti niin hemmoteltu piloille, kuin vain saattoi kuvitella. Hänen upeat vaatteensa ja pistävät silmänsä ehkä tekivät joihinkin vaikutuksen, mutta Jaobia ne eivät tuntuneet säväyttävän.

"Saanen udella myös herran nimeä?" nainen pisti takaisin entistä ripeämmin.
"Olen Jaob Einéa, arvon neiti." Jaob toivoi, että hänen todellinen sukunsa olisi unohdettu ja nainen ei osaisi yhdistää häntä siihen aikanaan kuuluisaan aatelisukuun, jonka valo oli sammunut sairauksien ja laman myötä. Tämän takia hän oli muuttanut nimeään eikä mieluusti kertonut toista nimeään, ettei kukaan vain yhdistäisi häntä. Olisi kerrassaan noloa, jos joku saisi tietää. Ja tiestysti Jaob nyt rukoili, ettei nainen tivaisi toista nimeä. Jos hän olisi niin topakka kuin vaikutti hän seuraavassa hetkessä rynnistäisi ulos ovesta tarkistamaan oliko hänen nimensä todellakin työntekijöiden listalla.
"Työskentelen tallipoikana, mutta tulen nousemaan kuninkaan kehotuksesta tallimestariksi lähi aikoina," jaob hymyili eräänlaista piilohymyä edes ajatellessaan tulevaisuuttaan ja jatkoi, "entäpä te, arvon neiti?"
'Arvon neiti' kuulosti varmasti melkoisen typerältä jatkuvasti sanottuna, mutta muutakaan ei tämän melko mielukuvituksettoman pojan päässä tullut mieleen sanoa.

Neito vilkuili välillä oven suuntaan, odottikohan hän jotakuta? Pitäisikö hänen häipyä? Ei todellakaan! Nyt oli oiva aika tehdä tuttavuutta ja edes yrittää ansaita jonkinlaista arvostusta.
Seuraavaksi nainen tivasi hänen oloaan kasvihuoneessa.
"Pidän rauhasta, joka täällä vallitsee. Pidän hiljaisuudesta, jonka rikkovat (((onneksi))) vain kevyet tuulahdukset ikkunasta. Pidän kauneudesta, jota saan katsella jatkuvasti. Ja eniten pidän siitä, kun saan nähdä ystäviäni, jotka eivät arvostele minua ulkonäköni takia." Jaob oli pannut merkille naisen silmäilyn hänen vaatteisiinsa ja käsiinsä ja täten kohottikin äänen voimakkuuttaan lauseen loppupuolella antaen selvän vihjeen, mitä hän tarkoitti.
"Tiedänkin jo, että te ette saaneet unta, mutta miksi te suuntasitte juuri kasvihuoneeseen? Miksi ette suunnanneet puistoon taikka linnan oleskeluhuoneisiin?" Jaob piteli edelleen tuolia odottaen, että nainen istuutuisi. Hän viittoi hieman kädellään.
"Istutuudutteko te? Vai seisonko tässä turhaan?" Jaob odotti hetken ja irrotti otteenssa. Hän kaarsi pöydän toiselle puolelle ja istuutui.

Mies kertoi nimensä olevan Jaob ja nainen nyökkäsi tuohon melko näkymättömällä päänsä liikkuttamisella. Nainen sulki jälleen hetkeksi silmänsä ja avasi ne taas pian, häntä todellakin jotenki ärsytti kun hän oli joutunut tälläiseen tilanteeseen.
Jaob kertoi olevansa tallipoika, mutta ylenisi pian tallimestariksi.
" .. Tallimestariksi. ", nainen maisteli tuota sanaa suussaan ja tavasi sen pariin kertaan päässään ennen kuin jaksoi tajuta mitä mies oli edes tarkottanut sillä.
" Onnitteluni teille sitten vain. Toivottavasti urastasi tulee pitkä ja voittoisa. ", nainen sanoi melko laiskasti jaksamatta sitten korostella yhtään minkään laisia hovin etikettejä, hän oli liian väsynyt sellaiseen. Viimeistään nyt nainen huomasikin olevansa hyvin väsynyt, mutta ei hän kuitenkaan unta saisi. Jaob uteli naisen nimeä.
" Ah, olen Nellia Aamukaste Kuunsäde Amalthaea ", Nainen lausui nimensä kaikkineen korostuksineen joka kieli naisen olevan ylpeä nimestään.
"Pidän rauhasta, joka täällä vallitsee. Pidän hiljaisuudesta, jonka rikkovat (((onneksi))) vain kevyet tuulahdukset ikkunasta. Pidän kauneudesta, jota saan katsella jatkuvasti. Ja eniten pidän siitä, kun saan nähdä ystäviäni, jotka eivät arvostele minua ulkonäköni takia.", mies vastasi naisen kysymykseen. Nainen ei ollut oikeasti niin blondi miltä hän näytti ja hän ymmärsi kyllä arvostelut viittaavan häneen ja muihin aatelisiin. Nainen tuhahti ja siristi silmiään, muttei kuitenkaan sanonut mitään pistävää, minkä olisi varmasti sanonut jos olisi ollut yhtäänkin virkeämpi.
"Tiedänkin jo, että te ette saaneet unta, mutta miksi te suuntasitte juuri kasvihuoneeseen? Miksi ette suunnanneet puistoon taikka linnan oleskeluhuoneisiin?", Jaob esitti vuorostaan naiselle kysymyksensä.
" Koska kasvihuone on lempi paikkani, olen esimerkiksi kasvattanut itse tuon kukan tuossa. ", nainen osoitti sormellaan kaunista vaaleanpunaista kukkaa jonka lehdet valuivat ruukun yli kuin jonkin lainen vesiputous.
"Istutuudutteko te? Vai seisonko tässä turhaan?", Jaob kysyi ja nainen tuhahti jälleen. Hän ei oikein tykännyt miehen puhetyylistä puhutella häntä, se oli jotenkin loukkaavaa ja hän tunsi itsensä aivan lapseksi.
" Minä seison, kiitos kuitenkin. "

Oliko nainen todellakin kasvattanut kasvin? No huhhuh.. Jaob hymähti naisen vastaukselle, typerä pillehemmoteltu penska. Ei halunnut istua, no mikäs siinä. Jaob kuitenkin itse otti mukavan asennon tuolilla välittämättä naisesta. Naisesta saattoi huomata, että hän ei selvästikään pitänyt hänen pitävistä lauseistaan ja jonkin syyn takia tämä teki Jaobin tyytyväiseksi. Kuitenkin hän ihmetteli, miksi nainen ei vastannut mitään omiaan takaisin, eikö pokka pitänyt, vai eikö hän jaksanut alkaa haastaa toisia kielitaituruuden taistelussa? No, ilta sentään oli jo pitkällä, eli varmasti jälkimmäinen vaihdoehdoista.
"Miksi ette istuudu, hyvä neiti?" Jaob kysyi aivan kuin olisi hämmästynyt.
"Odotatteko kenties seuraa? Vai miksi tiirailette jatkuvasti ovelle?" Jaob nosti kämmenensä ristiin rinnalleen ja kumartui hieman taaksepäin niin, että tuolin etujalat nousivat ilmasta. Viis kohteliaisuuksista, tällä naisella ei sellaisia ainakaan näyttänyt olevan.
"Oletteko huomanneet, mutta meissä on paljon samaa", Jaob mutisi tietämättään, kuuliko toinen hänen sanojaan vai ei. Mutta se nyt oli pikkujuttu.

Jaob vilkaisi ikkunaan, näytti kummalliselta, miten kuu loi eriskummallisen.. ihmisen varjon ikkunaan. No, ehkä puussa istuskeli joku lintu ja hänen hahmonsa loi omituisen varjon ikkunan seinämään. Varjo oli kummallinen, mutta Jaob jätti sen rauhaan.
Mutta jättikö varjo tämän upean ikkunan? Ei todellakaan. Se lähti liikkeelle.. Eieieiei, pakko olla harhakuva.. Jaob kuitenkin pyöräytti silmiään ja totesi, varjo liikkui oikeastikin. Nyt olisi oiva hetki näyttää, että hänkin saisi kaapattua varkaan kiinni ja pelastaa ruhtinasperheen arvoesineet. Jaob nousi tuolista, sysäsi naista kyynerpäällään sivummalle, tarttui palokirveeseen ja vielä varmistettuaan, että todellakin hahmo oli ihminen tallipoika iski kirveen päin ikkunaa. Sadat palaset sinkoilivat sinne tänne. Jaob suojasi silmiään, mutta kuullessaan hämmästyneen karjaisun hän kohotti katseensa käsistään.
"Ahaa", Jaob mutisi itsekseen, "ryöväreitä, yllätysyllätys." Ripein käden heilautuksin hän tarttui varasta nilkasta. Tämä voihkaisi jotakin vieraalla kielellä, mutta Jaob ei paljoa välittänyt.
"Noniin, neiti. Nyt teidän olisi korkea aika kiittää minua, minä sentään pelastin palatsin ja kenties arvokkaat korunne!" Jaob kääntyi kohti ladya, jonka hän oli tuupannut kovakouraisesti sivuun.

Kuitenkaan varas ei ollut yksin, ikkunasta hyppäsi toinen tummanpuhuva savukkeilta haiseva mies. Se tarttui Jaobia olkapäistä ja puristi. Jaobin oli pakko irrottaa otteensa toisesta varkaasta, tämä uudempi tapaus tuntui olevan mestari tälläisissä asioissa, sillä mies ei puhunut eikä liikkunut mitenkään muuten. Kun Jaob yritti pyrähtää irti, varas tarttui tiukemmin nuoreen tallipoikaa.
"Jezad", huusi äsken vapautunut mies. Hän oli pysähtynyt oven eteen ja osoitti sitä mestarilleen. Se oli kiinni ja teljetty hyvin.
"Liiku, puhu, kuolet", mies murahti erikoisella Jaobin korvaan murteella. Tämä oli selvästikin muilta mailta. Piraatteja? Jos näin oli, he varmasti omasivat magiaa? Toinen varas lähestyi uhkaavasti kohti nuorta ladyä..

[Joomoi, vähän äksöniä tähän "Hyvää huomenta äiti, mitä kuuluu?"-peliimme x---'DDDD (hyi, nenähymyiö!)
Eik

Nainen ei ehtinyt mihinkään miehen kysymyksiin vastata kun tuon huomio jo kiinnittyi jonnekkin muualle. tyypillisiä näsäviisaita äpäriä. Nainen ajatteli kun mies jo yhtäkkiä nousi tuoliltaan ja tyrkkäsi Ladyn sivuun kovakouraisesti niin, että nainen kaatui pöytää vasten pyöden päänsä siihen. Nainen oli hieman ihmeissään miehen reaktiosta ja huomasi samalla saaneensa vertavuotavan haavan ohimoonsa, neiti oli niin kovin herkkä veren näkemiselle, että häntä alkoi pyöryttää.
Sitten kuului räsähdyt, mies oli rikkonut yhden ikkunoista, miljoonat lasin sirpaleet lenteilivät ympäri kasvihuonetta ja neito sai niistäkin osansa, nainen kiljaisi kauhuissaan tapahtuneelle, oliko mies sittenkin jonkin sortin varas tai roisto joka oli tajunnut jääneensä kiinni.. Hetkinen. Mies piteli nyt jotakin ihmistä kiinni ja pian tuon taakse ilmestyi toinen mies joka vuorostaan tarttui Jaobista kiinni. Nainen oli selvästi kärkyttynyt tilanteesta kun kookas mies vielä uhkailikin Jaobia.
Naisen silmät olivat varmaan levinneet kauhuista suuriksi.
" VARTIJAT! ", nainen huusi epätoivoisesti vartijoita apuun huomatessaan yhden miehistä kävelevän häntä kohti.
Naiselle tuli kiire nousta ylös lasin sirpaleitten keskeltä, hän oli saanut niistäkin monta pinta naarmua. Nainen katsoi hätääntyneenä ympärilleen etsien itselleen jotain asetta jolla puolustaisi itseään, veikka ei ollut edes ikinä harjoitellut mitään puolustautumista tai mitään, mutta kyllähän hän kättään osasi heiluttaa.
Nainen nosti vapisevan kätensä ylös ikään kuin torjunta merkiksi.
" Pysähtykää! Teillä ei ole oikeutta koskea minuun! Voimme selvittää tämän välikohtauksen ilman väkivaltaakin! ", nainen sopersi tärisevällä pelokkaalla äänellään mutta mies ei näyttänyt merkkejä siitä, että aikoisi pysähtyä. Nainen huokaisi syvään, oliko hänen todellakin pakko käyttää taikaa apunaan jotta hän säilyttäisi kunniansa, mutta sitten samalla paljastuisi, että hän omaa moisen taidon. Nainen huokaisi taas syvään.
" Pysähtykää, minä käskin! ", nainen siristi silmiään miehelle, häntä pyörytti hyvin paljon, hänen katseensakkin sumeni jo. Veren näkeminen alkoi siis tekemään jo tehtäväänsä. Nainen pyörtyisi halusi kukaan tai ei. Vartijoitakaan ei näyttänyt tulevan mistään suunnasta, olivatkohan varkaat taltuttaneet ne?
Nainen keräsi viimeisetkin voimansa rippeet ja tämän kasvoilla ei kukoistanut kaunis hymy mitä tavallisesti, vaan pelko ja järkytys kun mies käveli häntä kohti ja tarttui nyt naista käsivarresta rivakasti.
" Laskekaa irti minusta! ", nainen sanoi kivakasti miehelle käyttäen tahtomattaankin nyt taikaa taivutallekseen miestä.

Lady huusi kovaa vartijoita apuun, mutta tuskin tähän aikaan yöstä ketään oli liikenteessä. Ehkäpä joitakin käytävävahteja, mutta kukaan ei tuntunut kuulevan naisen huutoa. Nainen yritti saada miehiä pysähtymään, esti heitä tarttumasta, ehdotti puhmista.. Pelkäsikö hän henkensä, vai kenties korujensa puolesta? Jaob seurasi tilannetta tekemättä mitään. Hän ei voinut. Hän ei uskaltanut. Möreä-ääninen mies näytti turhautuneelta, kun hänen apurinsa ei näyttänyt osaavan tehtäväänsä. Nainen nosti kätensä, mutta Jaob huomasi, että tuo ei välttämättä ollut viisas teko vernepelkoiselle. Nainen taisi huomata verisen kätensä ja hänen olonsa näytti huononevan. Ei voinut olla totta, ei enää.
Mies taisi huomata naisen heikkouden ja iski juuri kun toinen näytti olevan pyörtymäisillään. Lady keräsi kaikki voimansa ja karjahti: "Laskekaa irti minusta!" aivan kuin taijan voimasta laiha ja ruma pikkumies irrotti otteensa naisesta ja perääntyi. Oliko kysessä todellakin taikaa? Jaob oli kuullut siitä mystisestä voimasta, mutta oli kiitollinen ettei itse omannut sitä laisinkaan. Jos he selviäisivät tästä, Jaob vannoi itselleen, ettei koskaan kertoisi kenellekään naisen mahdollista salaisuutta.

Jaobia pitelevä mies pyöräytti sekä päätään, että silmiään ja tyrkkäsi Jaobin päin rikkoontunutta ikkunaa. Pienikokoinen Jaob horjahti rajusti ja lensi suoraan ikkunasta ulos, mutta sai kiinni ikkunalaudasta, jossa oli ollut äskettäin ulkokasveja ruukuissaan. Hänestä ei siis niinkään välitetty, kyseessä ol tietysti lady Amalthea. Jaob kuuli sisältä ääniä, jokin kukka taisi lentää lattialle. Jaob sai hivutettua jalkansa ikkunalaudalle ja ponnisti takaisin sisään. Nyt suurikokoisempi pääjehu oli puuttunut tilanteeseen. Mies oli tyrkäänyt toisen pikkumiehen kuin räsynuken päin seinää ja mies retkotti maassa pitkin pituuttaan. Jaobia ei kiinnostanut tuo mies, häntä kiinnosti ahdingossa oleva neitonen, joka kaipasi pelastusta. Mitään muutkaan jaob ei keksinyt..
"Hei, sinä siellä, hän huudahti ja keräsi maasta särkyneen kukka-asetelman ruukussa olleen pikkukiven ja viskasi sen kohti korstoa.
"Minä hallitsen ninjutsua, en välttämättä ole sellainen heiverö miltä saatan aluksia vaikuttaa. Ja lisäksi hallitsen taikuuden. Hyvä on, olen kertonut sen. Hallitsen taikuuden. Sen kanssa on helppo taivutella toisen tekemään asioita, joita he eivät haluaisi. Kuten esimerkiksi hyppäämään ikkunasta, vetäsemällä sirpaleella arvet käsivarsiin.. Mitä tahan-", mies ei näköjään halunnut kuulla enempää. Hän kääntyi ja lähti juoksemaan kohti Jaobia.

Toivottavasti naisen mahdollinen taikuus olisi olemassa ja tämä voisi jotenkin käskeä miestä. Jos tämä olisi harjoitellut vastustamaa sitä, tämä olisi Jaobin loppu. Kuitenkin nuori tallipoika keräsi maasta kaksi lasinsirua. Hän raapaisi vahingossa toisella sormeensa ikävän haavan, mutta nyt ei ollut suremisen aika. Nuorukainen heitti toisen sirpaleista kohti miestä, se osui suoraan hänen käteensä, tai sitten ei. Käteen ilmestyi verinen haava, mutta mies oli kuin ei olisi huomannut mitään. Jaob toivoi, että lady nurkassa ymmärtäisi tehdä samaa asiaa, niin he saattaisivat pelastua. Tai sitten se taikuus..

[Ääh, säälittävää.]

kun poika oli päästänyt naisesta irti sai Jaob osansa, jykevä mies tyrkkäsi Jaobin ikkunasta ja neiti kiljaisi kauhuissaan, hän luuli, että mies tippui alas. Sen enenpää ei neito ehtinyt Jaobin perään surra kun korsto lähestyi jo häntä. Nainen oli hyvin voimaton pakottaessaan itsensä jälleen ylös lattialta. Isohko mies tarttui kukkaruukkuun jonka viskasi päin Nelliaa. Neiti ehti väistää ruukun kukkineen juuri ja juuri ennen kuin se osui seinään ja pirskoutui siihen.
Eikä aikaakaan kun korsto oli jo kiinni neidissä, mutta ei kauan. Nainen huomasi suureksi ilokseen, että Jaob oli selvinnyt jonkun ihmeen kaupalla pudottuaan ikkunasta, vai oliko tuo sittenkään pudonnut? No kuitenkin tuo mies heitteli suustaan solvauksia korstolle joka ei näyttänyt pitävän Jaobin tyylistä puhutella häntä. suurehko mies lähti kävelemään huimaa vauhtia Jaobia kohti ja naiselle tuli kiire pelastaa Jaob vuorostaan. Nainen mietti kuumeisesti mitä hän tekisi, sanoisiko jotain, vai mitä.. Ehkä myöskään tässä tilanteessa ei nyt niin hovin etikeistä ollut väliä, olihan tämä hätä tilanne.
" Pysähtykää! Minut te vain tahdotte, tahdotte minun koruni ja kalleuteni! Tulkaa siis hakemaan ne ja jättäkää viaton mies parka rauhaan! ", nainen tarttui yhteen helminauhaansa ja repäisi sen irti kaulastaan niin, että helmet pyörivät ympäri kasvihuoneen lattiaa.
Neiti oli kerännyt lattialta salaa yhden pitkän terävän lasin sirpaleen ja kun aika koittaisi hän iskisi sen miehen rintaan.
Korstoa näytti kiinnostavan enemmän neidin helyt tai kenties itse neiti kuin Jaobin höystäminen ja lähti näin taas kävelemään kohti naista. Nainen puristi lasin sirpaletta kädessään valmiina iskemään, mutta jokin kolahti häntä päähän ja hänellä sumeni silmissä. Ilmeisesti pikku apuri oli repinyt itsensä ylös niskasta ja auttanut pomoaan.
Nyt nainen makasi maassa vatsallaan, mutta pian hänet käännettiin selälleen, neiti oli yhä tajuissaan. Ryövärit puhuivat toisilleen jälleen jollain ihmeen kielellä ja näyttivät kiistelevän jostain, toinen niistä osoitteli Nelliaa ja toinen hänen korujaan.
Nainen huokaisi syvään ja pyöräytti silmiään. Hän ei jaksanut taas vain maata siina maassa ja odottaa mihin tulokseen ryövärit pääsisivät. Pahimmassa tapauksessa nuo ottaisivat koko neidon mukaansa jonnekkin orjakseen. Nainen pyöräytti päätään pomon suuntaan ja sylkasi tuota naamalle. Ehkä liian turhan uhkarohkea teko, mutta ainakin hän nyt teki jotain.
" Loitommalle minusta! ", nainen käski jälleen taikaansa käyttäen ja miehet perääntyivät saman tien naisen lähettyviltä hieman järkyttyneen näköisinä, ehkä nuo tajusivat, että nainen kuului merirosvojen sukupolveen. tosin niiden jälkipolvien jälkipolviin.
Miehet alkoivat vaihtaa saman tien sanaa toistensa kanssa ja nainen ei enään oikein tiennyt mitä olisi tehnyt joten hän lähti kävelemään Jaobin luokse heiveröisin horjuvin ja voimattomin askelein, hän tunsi pyörtyvänsä näillä minuuteilla. Hän oli nähnyt liikaa verta ja kuluttanut voimiaan.
" .. Jaob. ", nainen ehti sanoa ennen kuin menetti tajuntansa ja kaatui lattialle jo kolmannen kerran.

// D: //

Jaob hämmästyi, että lady nurkassa todellakin välitti joistakin muistakin kuin vain itsestään. Hän suostui tarjoamaan korunsa, oliko neidin päässä vinksahtanut. äsken hän sentään oli maannut taju kankaalla lattialla, ehkä se johtui siitä. jaob kohautti harteitaan kun korsto kääntyikin. Hän näki välähdyksen tytön käden takana, luulivatko vorot todella että neito antaisi arvotavaransa? Ei.. Amalthean kaunotar kiskaisi helmensä irti kaulastaan ja päästi ne putoamaan, jossa ne tannsahtelivat iloisesti pomppien,
Nellia kaadettiin maahan, untui että kaikki olisi kestänyt kovinkin kauan. neidit makoillessa kauneusunillaan korsto vetäisi saappaastaan veitsen. Hän näytti olevan linjalla: "tapetaan, sitten otetaan", mutta nuorempi pikkumies taas "Antaa elää, varastetaan silti"-linjoilla. Jaob ei voinut puuttua asiaan mitenkään, kun toisella miehellä kiilteli tikari käsissään. Hän katsoi peloissaan Nelliaa, tällä kertaa todellisesti pleäten. Neidin silmät avautuivat hitaasti, hän voi erittäin huonosti. Eikai hänellä vaan ollut ruttoa? Koska tuskin pelkkä veren näkeminen aiheutti tälläistä? tai sitten se oli kuin olikin vain.. veri.

Nellia nousi hitaasti seisomaan ja suurempi mies kääntyi hänen puoleensa, vain saadakseen kunnon kuolat silmilleen. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan Nellia käveli Jaobin luokse, ehti kuiskata tämän nimen ja kaatusi maahan. Jälleen. Jaob oli jo turhaantunut.
"Naiset.." mies mutisi ja tarttui neitoa käsistä. Koska hän makasi keskellä lattiaa, hänen ylitseen tultaisiin astumaan vielä, ja pahasti. Lasinsirut raastoivat neitiä selkään Jaobin vetäessä häntä sivummalle. Tallipoika sulki silmänsä ja toivoi, että he selviäisivät vielä tästä. Korsto kuitenkin asteli Jaobin selän taakse, tarttui hänen paidanselästään kiinni ja vetäisi hänet kauemmaksi. Jaob lensi kaaressa päin pöytää, syntyi kunnon ryminä kun harvinainen parannuskasvi lensi maahan ja särkyi. Sen kukat sulkeutuivat hädissään ja lehdet vaipuivat epätoivoon. Lyhyempi mies oli lattialla keräämässä Nellian helmiä. Kerätkööh, ne saataisiin vielä takaisin. Korsto oli vetänyt Nellian kädestä kultaisen rannekorun, mitä koruja naiset oikein kanniskelivatkaan?! Jaob oli iloinen, että oli vain tallipoika. Hän vilkaisi hätääntyneenä ovelle, ei ketään. Se oli teljjtty hyvin.. pienellä veitsellä. Pikkumies oli jättänyt veitsen siihen! Todennäköisesti hänellä ei ollut voimaa työntää sitä niin syvälle, ettei sitä saisi irti. Jaob käveli hiljaa ovelle ja kaappasi veitsen kahdella voimakkaalla nykäisyllä. Pienempi lattialla kyyköttävä mies nousi seisomaan ja karjahti. Suurempi pääjehu kääntyi myös ja näki jaobin seisomassa siinä veitsi kädessään.

Nyt olisi aika paeta paikalta. Jaob huudahti miehille: "Voin näyttää teille tien aarrekammioon, se on aivan tässä lähellä, mennään muutama kerros ylemmäs. Huone 678, Aarrekammio. Kunhan jätätte meidät sitten rauhaan." Jaob lähti juoksuun. Hänen harhautuksensa taisi onnistua, miehet lähtivät kumpainenkin perään yrittäen pysyä nokkelan Jaobin perässä. Hän suuntasi lös, ylös, ylös odottaen näkevänsä vartijoita. Jos hän saisi vietyä miehet huoneeseen 678, sieltä löytyisi todennäköisesti vartijoita. Vartijat, jotka eivät olleet vartiotuvassa viettivät yönsä tuossa makuukammarissa, ainakin näin Jaob luuli kunnes saapui ovelle ja koputti kovaa. Kukaan ei avannut. Huonompi homma. Miehet saapuivat hänen luokseen läkähdyksissään.
"Ei tämä ole aarrekammio! Olemme luodesiivessä!" pienempi mies ulvahti. Suurempi mies otti askeleen kohti huomattavasti pienempää Jaobia, joka ei uskaltanut huutaa apua. Mies piteli edelleen tikaria kädessään. Jälleen kerran jaob yritti vastustella, mutta mies tarrasi pitkällä muskelikädellään Jaobia paidanselästä kiinni heilauttaen tikaria uhkaavasti..

Naisen suuret silmät avautuivat hiljalleen auki ja tämä näki edessaan makaavan miljoonia tuhansia pieniä lasin sirpaleita, ääniä ei kuullunut, ketään ei ollut enään huoneessa. Nellia ei uskaltanut liikkua. Lasin sirpaleet painoivat hänen selkäänsä, käsiään ja jalkoja. Aivan kuin hän olisi maannut jollain piikkimatolla. Lopulta nainen pakottautui ylös ja pyyhki sirpaleita vaatteiltaan. Hän katsoi ovelle. Se oli auki. Muut olivat varmasti menneet siitä jonnekkin. Neidin täytyisi hakea apua, mutta mistä hän sellaista hakisi keskellä yötä?
Nainen käveli kohti ovea lasinsirpaleet naristen kenkiensä alla ja kyyneleet valuen hänen poskiansa pitkin. Kuolisiko hän lopulta? Kuolisiko hän vammoihinsa?
Veri tipat valuivat naisen käsiä, jalkoja ja kasvoja pitkin. Hänen kauniit kullan väriset hiuksensa olivat saaneet punaista joukkoonsa, neiti näytti siltä kuin olisi juuri kuolleista noussut.
Hitaasti neiti lähti kävelemään kohti yläkerrassa sijaitsevaa vartiotupaa kohti kunnes kuuli ääniä ja tunnisti roiston äänen, nainen henkäisi ja kiljaisi saman tien kun miehen veitsi halkoi ilmaa.
" .. Lopettakaa olkaa kilttejä. Lopettakaa.. ", nainen vaikeroi roistoille kiiveten viimein tasanteelle ja seisoen epämääräisessä huojuvassa asennossa, kuin olisi juopunut, vain rommi pullo olisi puuttunut neidin toisesta kädestä.
Nainen katsoi sumein meripihkan värisin silmin miehiä ja yski sitten pariin kertaan pyyhkästen suutaan nenäliinaansa.
" Ottakaa vaikka minut orjaksenne, mutta jättäkää tuo mies rauhaan. Hän vain puolustaa minua. ", nainen sopersi vielä ennen kuin lähti kävelemään vapaa ehtoisesti miesten luokse haparoivin tärisevin askelin.
" jättäkää hänet rauhaan, teille ei ole mitään hyötyä siitä, että tapatte hänet. ", nainen katsoi niin uhmakkaasti pomoa silmiin kuin vain pystyi tässä kunnossa.

" Omaan taikuuden, ja jos ette laske häntä menemään minä varmasti käytän sitä teihin ja pistän teidät hyppäämään tuosta ikkunasta ulos. ", nainen osoitti tärisevällä kädellä ikkunaa ja horjahti jälleen ottaen seinästä tukea.
" Teillä on siis tasan kaksi vaihtoehtoa. "

[LUE yksäri, keksin loistavan idean >.D]


Jaob riippui siinä odottaen, että joku tulisi hänet pelastamaan. Tuskimpa vain. Pääkorsto heilautti jaobia ilmassa ja tivasi, missä aarrekammio oli. Jaob vain pysyi hiljaa, silmät puoliummessa toivoen, että ihme tapahtuisi ja ovesta säntäisisi muutamia vartijoita.
Mutta ei, käytävään säntäsi verinen Nellia. Hän yritti estää, mutta selvästi verenvuoto oli vienyt hänen voimiaan. Hän yritti epätoivoissaan vedota orjuuteenkin, mutta kiehet eivät kiinnittäneet naiseen huomiota. He yrittivät saada selville aarekammion salaisuutta.
"Linnassa ei ole aarrekammiota", Jaob sai mutistua, juuri kun Nellia oli pyytänyt miehiä kolmannen kerran lopettamaan hölmöilyn. Mies viskasi Jaobin puolielottoman ruumiin maahan ja kääntyi Nelliaan.
"Missä säilytätte aaretitanne?" mies tivasi ja viilsi ilmaan ristin. Nellia ei inahtanutkaan, joten vartija tarttui uudestaan Jaobiin ja asetti veitsen paremmin käteensä. Hän kyykistyi tämän viereen ja huitaisi uudestaan saman ristikuviosi. jaob odotti jo lähtöä taivaisiin, niityille vihreille, pilvilinnoihin esi-isien tuomittavaksi. Hän kuitenkin joutui tyytymään tähän maailmaan, mies irrotti otteensa äkillisesti, kun Nellia varoitti taikuudestaan. Uskoisiko mies häntä? uskoisiko todella? Jaksaisiko Nellia käyttää voimiaan noin haavoittuneena? Jaob ei ollut koskaan ennen tavannut ketään taikuutta omistavaa ihmistä, ainakaan todennäköisesti. Mies naurahti, mutta kun neito sanoi entistä vakavammin, että vaihtoehtoja oli vain kaksi, kummatkin hiljenivät. Miehet seisoivat hiljaa tuijottaen Nelliaa, Jaob makasi edelleen maassa. Toivo oli jälleen palannut häneen. Tallipoika nousi ylös.
"Ettehän toki unhoittaneet, että minäkin omaan sen", hän sanoi voimakkaalla äänellä. Suurempi mies ymmärsi, että he kaksi olivat kiikissä. Hän pudotti tikarinsa maahan ja nosti käden ylös.
"Älkää, olkaa niin kilttejä!" miehen päässä oleva kello oli varmasti havahduttanut hänet, tosiaankin, vaihtoehtoja oli vain kaksi.

Syntyi syvä hiljaisuus, Jaob pureutui katseellaan miehen takaraivoon toivoen, että voisi tehdä jotakin vietsellään. Ja niin hän tekikin. Suurempi korsto värisi pelosta, vai näyttelikö hän vain? Jaob ei jäänyt ottamaan asiasta selvää. Hän huudahti, otti suuren askeleen ja iski tikarin miehen selkään. Heken ajan mies vain seisoi sanomatta sanaakaan.
"Taikuus", hän kuiskasi hiljaa, kaatui nelinkontin maahan ja sanoi jotakin omalla kielellään ja kuoli. Jaob vilkaisi pahalla silmällä pienempää miestä, joka värisi kauhuissaan, hänen silmästään valui pieni odottamaton kyynelhelmi, joka putosi hänen kuolleen kumppaninsa ylle. Mies nosti kätensä korkealle ilmaan: "Armoa", hän aneli. Jaob vilkaisi nopeasti huonovointiseen Nelliaan ja nyökkäsi: "Hyvä on", hän sanoi ja käveli hitaasti Nellian viereen.
Hän oli juuri nostamassa neitoa käsivarsilleen ja aikomassa kuljettaa hänet sairastupaan, kun huoneen 678 ovi avautui ja sieltä astui ulos kaksi aseistettua vartijaa. he näkivät nenänsä edessä kuolleen miehen, pienemmän hytisevän miehen ja Nellian jaobin käsivarsilla verisenä.
"Tulittehan te, viimeinkin, pyhä Sylvi teidän olisi pitänyt tulla aikaisemmin." Jaob lähti kävelemään verinen tikari kädessään kohti vartijoita.
Toinen niistä nosti kätensä. "Paikallasi", tämä sanoi. Jaob kurtisti kulmiaan.
"Kuulinko, että olisit äsken huutanut omaavasi taikuuden? Ja oletko sinä tappanut nämä viattomat miehet?" Jaob vilkaisi Nelliaan, tyttö oli pyörtynyt.
"En, en ole tehnyt mitään! En omista oikeasti taikuutta! Miehet rynnistivät sisään ja minun oli pakko tehdä jotakin hiljentääkseni heidät!" Jaobin ääni muuttui onnellisesta epätoivoiseksi siinä sekunnilla, nyt häntä syytettiin taikudesta ja murhasta, jonka hän kyllä oli tehnyt. Vartijat vilkaisivat toisiaan ja kaappasivat kummatkin vyöltään aseensa.
"Laske tyttö jalkoihisi, lähdet meidän mukaamme." Jaon laski Nellian varovasti ja kyykistyi itsekin, "anteeksi", hän kuiskasi. Jokin hänessä oli saanut hänen sydämensä lämpeämään tuolle naiselle, vaikka tiesi ettei koskaan saisi tätä omakseen. Hitaasti hän nousi ja levitti kätensä.
"Teidän on uskottava", hän sanoi pala kurkussa pidätellen kyyneliään.

Pienempi vartijoista piti miekkaansa edelleen valmiina ja käveli hitaasti Jaobin jokaista liikettä seuraten hänen taakseen. Mies tarttui kovakouraisesti Jaobin käsiin ja vei ne hänen taakseen.
"Uskokaa", Jaob sanoi ja ymmärsi, että mikään ei voisi häntä enää pelastaa. Hän oli huutanut omaavansa taikuuden, kantoi veristä tyttöä ja maassa makasi kuollut mies. Toinen miehistä otti haltuunsa pienemmän miehen. Hän vei hänet läheiseen huoneeseen ja ojensi tälle viltin, luuliko hän että Jaon oli oikeasti tehnyt jotakin, ja tuo rosvo ei? Kyynel valui lattialle Nellian elottomalta näyttävän ruumiin ylle kun mies lähti viemään Jaobia kohti vankisellejä.

Näytti siltä, että muut yöläiset eivät olleet heränneet laisinkaan, mikä olikin suuri ihme. Lukuunottamatta sisäkköä, joka pilkisti unisena ovenraosta. Hän kuitenkin sulki oven heti nähdessään vangin ja hänen vartijansa. Tähänkö kaikki siis päättyi? Neiti täydellinen nyt tuskin häntä koskaan tulisi auttamaan. Jaob nosti katseensa.. ehkä viimeisen kerran nähdäkseen Andartan palatsin kultaiset lamput, kunnes hänet työnnettiin alas rappusia, jotka veivät kohti linnan tyrmiä.