Auringonkajo viinilasissa

// carmia tänne odottelen. :') //

Nellia käveli loputtoman pitkältä tuntuvalla käytävällä hänen kauniit punaiset korkokenkänsä kopsahdellen ja kaikuen siellä. Neidin yllä oli kaunis rönsyilevä ja kallis leningi joka kertoi ettei tyttö todellakaan ollut mistään köyhästä perheestä.
Neito oli asetellut kultaiset hiuksensa ilmavalle nutturalle josta valui sieltä täältä tarkoituksella luonnonkiharaisia korkkiruuvi kiharoita. Sinne tänne hiuksiin oltiin myös sidottu hopea ja kulta lankoja ja myös hänen korvansa takana oli kaunis vaaleanpunainen sievä kukka.
Nellia nosti katseensa lattiasta eteenpäin ja näki jo parvekkeen suuren lasioven, enään sinne ei olisi kovinkaan paljoa matkaa. Nainen todella tarvitsi nyt raitista ilmaa, tuntui kuin hän olisi pian tukehtunut tähän raskaan hapen hengittämiseen, niin paljon kuin ne vaurioittuneita keuhkoja painoi.

Neiti pysähtyi oven eteen ja katsoi ulos meripihkan värisillä silmillään ja laski sitten siron kätensä oven kahvalle ja painoi sitä hellästi ja työnsi ovea auki niin kauan, että se antoi periksi. Siitä saattoi huomata, ettei parveke ollut kovin suosittu ja siellä käytiin hyvin harvoin, niin monta parveketta kuin palatsissa oli, mutta ei se neitiä haitannut, hän juuri kaipasikin hieman omaa rauhaa.
Nainen veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa silmät kiinni ja avasi sitten pian ne puhaltaen huonot hapet keuhkoistaan. Nellia katsoi avaraa maisemaa ja sivulla pilkistävää kimmeltävää merta ja sen rantaa jossa neiti saattoi erottaa sen hiekalla kirmaavat iloiset lapset vailla huolta, noiden helpon elämän joka varmasti tulisi synkkenemään noiden varttuessa ja lapsien nähdessä maailman uusin silmin. Nellia kadehti noita.

// sori ei ollu kovin pitkä.. :S //

// Tässähän tämä neitosensa kanssa .D //

Beatrix oli aikaisemmin päivällä tuohduspäissään syössyt kaiken turhautumisensa erään aatelisherran niskaan ilman mitään sen näkyvämpää syytä. Häntä oli ottanut päähän hovin ahdistava tunnelma ja kuninkaan äksyily, tuo oli ollut huonolla tuulella ja Beatrix oli työnkuvansa puitteissa yrittänyt vanhaa herraa piristää puhumalla pilkkaavaan ja humoristiseen sävyyn joistakin isokenkäisistä, saaden kuninkaan ajamaan hänet matkoihinsa naama punaisena meuhkaten.
Hän oli tottunut tällaiseen ympäriinsä potkituksi tulemiseen, mutta silti tuollainen raivonpuuska heti aamusta oli saanut hänen vihansa leimahtamaan. Koko päivän hän oli vältellyt aatelisia, mutta sitten iltapäivästä tuo eräs eliittiherra oli erehtynyt luulemaan häntä palveliaksi pienen kokonsa ja vihreän, vanhanaikaisen mekkonsa ansiosta.
Beatrixin kitkerän raivonpurkauksen jälkeen sanattomaksi jäänyt lordi oli seissyt kalpeana suu auki keskellä käytävää niin pitkään, kunnes Beatrix oli ehtinyt lampsimaan pois näkyvistä.

Beatrixista tuntui kuin hän olisi ollut tukehtumaisillaan häntä ympäröivien hienojen ladyjen ja koppavien lordien muodostamaan hirttosilmukkaan, joka päivä päivältä kiristyi hänen ympärillään.

Hän oli käynyt kipaisemassa keittiöstä mukaansa muutaman lihapiirakan ja avatun viinipullon, ja oli kadonnut näkyvistä siinä vaiheessa kun pullon omistaja tajusi tapahtuneen. Silmät salamoiden hän oli pyyhältänyt käytäviä pitkin roihuten turhautumistaan kaikkien tielle sattuvien niskaan ja oli lopulta päätynyt tälle hiljaiselle käytävälle. Hän oli kadonnut eräästä suuresta lasiovesta vähäkäyttöiselle terassille ja asettautunut taloksi sen toisessa päässä sijaitsevaan puutarhapöytään, jonka ääreen oli istunut. Jalat tuolille ristien ja viinipulloon tarttuen hän sai mielensä jotenkuten rauhoittumaan.

Sinipukuiset linnut visersivät alempana puistossa paksujen lehvästöjen suojissa, ja jos oikein tarkkaan kuunteli, saattoi kuulla aaltojen kaukaisen kuohunan. Hän joutui hieman kurottamaan kaulaansa istumapaikaltaan nähdäkseen kaiteen yli Kuninkaan poukaman ja sataman, nähdäkseen kauppa-alusten pullistuvat purjeet ja satamassa seisovien fregattien paljaat mastot.

Hänellä ei ollut aikomustakaan palata sisätiloihin ennen illan koittoa, joten hieman tylsistyneenä hän tuki kyynerpäänsä pöydän karheaan pintaan ja haukkasi palan tuoreesta lihapiirakastaan, huitaisi sitten takaraivolle viuhkantapaisella kiinnikkeellä kiinnitetyt korkkiruuvit pois tieltään ja haukotteli suureleisesti ilman aikomustakaan peitellä suutaan.

Kuka tahansa olisi tajunnut hänen olevan palvelijaa korkeammassa asemassa moninaisten alushameiden pitsireunusten pursutessa hameen alta ja katsoessaan tarkemmin puvun yksityiskohtaista leikkausta. Lordi oli vain sattunut olemaan uusi tulokas hovissa. Beatrix ei ollut suuttunut tuon tekemästä erehdyksestä, se oli vain saanut liekin roimahtamaan.

Pää nuokkuen ja silmät sulkeutuen hän vetäytyi nojaamaan tuolinsa selkänojaan ja nukahtikin pian puoliksi tyhjennetty viinipullo sylissään. Hän ei lainkaan huomannut tuota ladyä, joka astui parvekkeelle aivan sen toisesta päästä nauttien raikkaasta ulkoilmasta.

// Okei aika kämästä mut saa kelvata .D //

Nellia ei tuntunut huomaavan sitä, että hän oli yksin. Vain neidin meripihkan värinen katse pyyhki maisemaa lävitse ja neidon hennot kädet puristivat parvekkeen aitaa.
Jostain alhaalta päin kuului kanteleen soittoa ja neiti kurotti aidan yli nähdäkseen tuon taitavan soittajan jotta tietäisi keltä seuraavan kerran pyytäisi musiikkia korvillensa. Aitaa ei oltu kunnostettu aikoihin ja sen maalikin oli rapissut pois suurimmaksi osaksi, talven pakkaset olivat tehneet tehtävänsä huonosti hoidetulle aidalle eikä aikaakaan kun aidasta alkoi kuulua rätinää ja tämä antoi periksi neidin hentoa olemusta vasten, eikä neiti tähän ehtinyt kovinkaan paljoa reakoimaan. Aita irtosi toisesta reunasta ja nainen horjahti painonsa mukana eteen päin kiljaisun saattelemana.
Neito sai juuri ja juuri kiinni yhdestä pylväästä jolloin tämä ei tippunut aidan pätkän mukana alla olevalle soratielle. Tosin parvekkeen alla oli kanteleen soitto lakannut ja nyt sieltä kuului kova äänistä kiroamista, naisen harmiksi oli ilmeisesti aidanpätkä tippunut kanteleen soittajan päälle. Neidin sydän hakkasi tämän rinnassa kovaa tahtia ja oli saanut Nellianin pelästyksestä hengästymään ja andrealiinin virtaamaan tämän veren mukana kilpaa lihaksiin.
Silmät suurina nainen tuijotti kohtaa mistä aita oli tippunut, joku huusi alhaalta tekijää näkyviin ja vaikka neidin järki käski vastaamaan tuolle ja näyttäytymään, tämän jalat ja kasvolihakset olivat jähmettyneet siihen paikkaan.
Hätääntyneenä neiti katsoi sitten ympärilleen ja huomasi nyt, ettei ollut yksin ja järkyttyi hieman siitä, että tuo nainen oli huomannut kuinka kömpelö aatelinen oli melkein tappanut itsensä vain siksi, että halusi nähdä kanteleen soittajan kasvot.
Tärisevin jaloin neiti kunnosti seisoma ryhtiään ja kohotti hieman leukaansa, jotta olisi näyttänyt hieman arvokkaammalta. Sitten tämä katsoi kanssaolijaansa uudemman kerran hieman paremmin ja yritti näin tunnistaa tuon, huono kun neidin nimi ja näkö muisti oli, ei tämä saanut tuosta naisesta mitään irti. Ainakaan tuo ei ollut palvelija.

" Onko sinulla juotavaa? ", nainen rohkeni kysyä toiselta ja nyökkäsi tuon pulloa kohden. Varmasti neste saisi hänen sydänparkansa taas toimimaan entiseen malliin tai pahemmassa tapauksessa tämä jupakka laukaisisi pian hänen sairaudensa varjopuolet, eli yskäkohtauksen. Varmasti joku oli sen huomannut, mutta hartaasti neiti kun toivoi, ettei se olisi levinnyt. Olisihan se sääli viettää naimattomana viimeiset vuodet, pelkkänä turhikkeena isällensäkkin.

// pelaukseni kalpenee pelauksesi rinnalla. :'< //

Beatrix oli hätkähtänyt hereille parvekkeen kaiteen päästäessä valittavan räsähdyksen osan siitä tippuessa kaksi kerrosta alemmas. Hän vilkuili unenpöpperöisenä ja kuin jostain pahanteosta yllätetyn näköisenä ympärilleen puristaen viinipulloa niin lujasti rintaansa vasten, että tilkka punaista viiniä loiskahti hänen rinnuksilleen. Hänen terävöityneiden silmiensä katse kohdistui parvekkeen reunalla taiteilevaan ladyyn, ja alhaalta kuuluvien huutojen saattelemana hän käsitti pian tapahtuneen. Jos nuo alhaalla huutelevat olisivat tienneet kyseessä olevan arvovaltaisen ladyn eikä minkään ilkikurisen palvelijan, olisivat uudot olleet ennemmin huolestuneita ja hätääntyneitä aiheuttajan kunnosta kuin syyttäviä vaatimuksia tulla näkyviin.

Tämä ei kuitenkaan ollut Beatrixin ongelma, joka oli jo merensinisellä katseellaan ehtinyt mittailemaan aatelisen päästä varpaisiin. Hän jopa luuli muistavansa tuon nimen, lady Nellia.
Lady Nellia näytti olevan melko järkyttynyt tapahtuneesta, ja Beatrix kyllä tiesi, että tunteiden pintaan tuleminen tuollaisella hetkellä oli aivan suotavaa. Hän silti kuvitteli mielessään, miten tapahtuneesta tultaisiin juoruamaan hovissa enemmän ja vähemmän hyvänsuopaan sävyyn, jos selviäisi, että itse lady Nellia oli se, joka oli onnistunut hajottamaan yhden palatsin kaiteista ja vieläpä hajoittamaan hienon kanteleen ja vahingoittamaan sen soittajaa.

Eikä paikalla ollut muita todistamassa tekijän henkilöllisyyttä kuin Beatrix.Jos lady käyttäytyisi häntä kohtaan töykeästi, tuo saisi olla varma, että pian tapahtumat olisivat kaikkien huulilla. Lisäksi Beatrix voisi lisätä hieman vettä myllyyn paisuttelemalla tapahtunutta. Ehkäpä lady oli ollut peräti humalassa?

Beatrix tapitti viaton ilme ja ystävällinen hymy kasvoillaan tuota ladya, jonka arvokkuus oli yllättäen rapissut.
"Onko sinulla juotavaa? ", hän kysyi nyökäten kohti Beatrixin pulloa, jota hän rutisti sylissään kuin pienokaistaan.
Pienokainen tosin olisi ollut jo melko kärsinyt, niin luja oli Beatrixin ote. Hän päätteli ladyn tavasta puhutella häntä, että tuo ei pitänyt häntä palvelijana, muttei myöskään minään aatelisena. Tai ehkä lady oli unohtanut teitittelyn kaiken muun arvovaltaisen käytöksensä ohella. Joka tapauksessa tuo ei tuntunut häntä tunnistavan.

''Mutta arvon lady Nelliania'', hän sanoi huolestuneeseen sävyyn, joka kuitenkin oli ristiriidassa sen kanssa ettei hän ollut tehnyt elettäkään ladya auttaakseen, ''Olette varmasti järkyttynyt tapauksesta... Ei kai vain teihin sattunut? Toivottavasti kaunis leninkinne ei kokenut vahinkoja...'' hän sopersi äärettömän huolestunut ilme kasvoilleen kohoten. Hän ei kuitenkaan tehnyt elettäkään ojentaakseen pulloaan naiselle. Itsekseen hän hykerteli sitä, miten hän pilkkasi tuota ladya tuon ehkä itsekkään sitä huomaamatta.

// Hahah, ei se kyllä noin ole ,D Lähden nyt pariksi päiväksi isovanhempieni luokse, joten en pääse peliin vastailemaan.. //

''Mutta arvon lady Nelliania'', nainen vastasi neidin kysymykseen, ilmeisemmin pullossa oli siis vettä väkevämpää ja nainen ajatteli Nelliaa joksikin juopoksi. Hiljainen tuhahdus pääsi Nellian huulilta tämän täpäyttäessä kauniita silmiään ja katsoessa naiseen sillä ilmeellä, ettei se hänen syytänsä ollut että aita oli kovin laho.
''Olette varmasti järkyttynyt tapauksesta... Ei kai vain teihin sattunut? Toivottavasti kaunis leninkinne ei kokenut vahinkoja...'', nainen jatkoi pian ennen kuin Neito edes ehti sanomaan mitään.
" Tosiaan, osia näistä parvekkeista pidetään hyvin huonosti kunnossa, olisin voinut tippua ja loukata itseni, mutta suokaa anteeksi. Ei minun ollut tarkoitus herättää teitä tai pelästyttää. Olisin vain halunnut nähdä tuon kanteleen soittajan.. Olen vain niin kovin kömpelö, suokaa anteeksi. ", Nellia loi lauseittensa perään vielä syvän ystävällisen hymyn ja niiasi varovaisesti vaikka hänen sydämmensä löikin yhä kuin maratoonin jälkeen.

Nainen asteli seunalle varovasti ja kurkisti sen yli mitä oli sattunut, kastele oli mennyt rikki, mutta onneksi sen soittaja oli säästynyt pahemmilta vammoilta.
" Suokaa anteeksi kömpelyyteni, olisin vain halunnut nähdä kuka tuota kaunista kanteletta soittaa, Korvaan tämän teille kyllä. ", Nellia loi noillekkin vielä kauniin hymyn ennen kuin nousi katsomaan naista.
" Saannen udella nimeänne? ", Nellia hymyili tuolle edelleen kaunista hymyään ja sipaisi yhden korkkiruuvi kiharoistaan kasvojensa edestä hartijansa taakse ja oikoi leningiään.
Nainen katsoi hetkeksi jonnekkin taivaanrantaan ja rukoili mielessään, ettei hän nolaisi itseään yhtään tämän enenpää.
Kevyt tuuli puhalsi parvekkeen yli ja neito sulki hetkeksi silmänsä nauttien sen rauhoittavasta kevyestä kosketuksestaan ihollaan, se sai neidin sydämmenkin tasaantumaan.
Neito avasi meripihkan väriset silmänsä ja katsoi lämpimästi hymyillen naiseen.
" Voinko mitenkään korvata tätä häirintääni teille? Olen kovin pahoillani. "

Beatrixin kasvoille laskeutunut, uteliaan avoin ilme ei väljähtänyt hänen kasvoiltaan vaan peitti hänen todelliset tunteensa kuin jäykkä naamio. Häntä huvitti tuon ladyn epäonni, mutta todellisuudessa häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, kuinka tuon tai tuon puvun oli käynyt.
" Tosiaan, osia näistä parvekkeista pidetään hyvin huonosti kunnossa, olisin voinut tippua ja loukata itseni, mutta suokaa anteeksi. Ei minun ollut tarkoitus herättää teitä tai pelästyttää. Olisin vain halunnut nähdä tuon kanteleen soittajan.. Olen vain niin kovin kömpelö, suokaa anteeksi. ", Lady vastasi hänen huolestuneisiin tiedusteluihinsa. Beatrix vastasi tuon niiaukseen sulavalla pään nyökäytyksellä, ja väläytti itsekin oikein helpottuneen, valkoisen hammasrivin paljastavan hymyn. Hän huokaisi äänettömästi kuin osoittaakseen helpotusta, ettei tuo lady ollut itseään loukannut.

Sillä aikaa kun lady esitti pahoittelunsa alemman terassin väelle ja niille joiden niskaan tuo kaide oli pudonnut, Beatrix kohotti viinipullon huulilleen. Hän olisi halunnut olla yksin, mutta ajatteli asian niin, että jokaisesa hetkessä on kuitenkin jotain, minkä haluaisi olevan toisin kuin se on. Hän tyytyi tilanteeseen eikä jaksanut jossitella kovin pitkään.

Lady yritti kovasti puhdistaa mainettaan, ja käyttäytyi kuin pikku enkeli ikään.
" Saannen udella nimeänne?'' tuo esitti kysymyksen kääntyessään jälleen narrin puoleen. Beatrix laski pullon takaisin syliinsä ja veti polvet rintaansa vasten tuolille.
Beatrix oli esittämässä vastakysymystä kun huomasi, ettei tuo edes näyttänyt kuuntelevan. Lady seisoi silmät kiinni paikallaan kasvot kohti taivaanrantaa käännettyinä.
Beatrix vilkaisi itsekin horisonttiin. Räiskyvin ilta-auringon värein värjääntynyt taivas muistutti hänen mielestään huokoista paperia, jolle viini oli läikkynyt. Pehmoiset pumpulipilvet olivat kuin paikalleen jähmettyneinä laskevan auringon värjättävinä.

Lady kääntyi jälleen hymyillen hänen puoleensa.
" Voinko mitenkään korvata tätä häirintääni teille? Olen kovin pahoillani'', tuo sanoi. Beatrix ei kääntänyt kasvojaan näkymästä, mutta vienoinen hymy kipusi hänen tummille huulilleen. Häntä huvitti aatelisten tapa puhua ja ylipäätään olla, se vaikutti yhdeltä suurelta nukketeatterilta. Ehkä jossain yläilmoissa olikin joku, joka oli noiden sätkynukkejen naruista vetelemässä.

''Hyväksyn korvaukseksi häiritsemisestäni tuon vilpittömästi lausutun anteeksipyynnön'', hän sanoi hunajaisesti ja viittasi lähes huomaamattomasti vastapäistä tuolia. Hän halusi saada jotain mehevää kaivettua tuosta arvon aatelisesta.