Nimimerkkisi: Himwath
Nimi: Marian Kivihaukka Kelsey
Kutsumanimi: Marian
Ikä: 26 vuotta
Mitat: 178/65
Ammatti: Palvelija
Suku: Kelsey, aateliton
Luonne:
Marian on herrasmiehen ruumiillistuma rauhallisine hymyineen ja hiotuine käytöstapoineen. Hän on luotettava mies, joka tekee annetut tehtävät valittamatta tai kyselemättä, vaikka kyseessä olisi kuinka vaikea tai inhottava määräys. Tapoihinsa ei myöskään kuulu jättää asioita puolitiehen vaan ryhtyessään johonkin Marian vie homman loppuun asti. Tosin, miehessä on perfektionistin vikaa, joten kaiken on mentävä juuri kuten pitääkin. Toisaalta, hän on työnsä kiemuroissa oppinut, että asiat hyvin harvoin menevät kuten pitää. Niinpä hän yleensä tekee 'toimintasuunnitelmat' lennossa ja niin, että ne ovat tarpeen tulle muokattavissa -helposti tai vaikeasti, mutta periaattessa muokattavissa. Marian osaa pitää suunsa kiinni silloin, kun hänen kommenttiaan ei kaivata, mutta yleensä sanoo rehellisesti kaunistellen mielipiteensä silloin, kun häneltä sitä kysytään. Muutenkin palvelijana hän on mallioppilas: Nöyrä, muttei turhan vaatimaton, täsmällinen ja muita kohtaan joustava. Myös lähes aina saatavilla.
Vähäseillä vapaa-ajallaan mies ei ehkä ole niin ihanteellinen persoona, sillä ne seikat, mitä palvelijassa arvostetaan, eivät välttämättä ole hyveitä tavallisessa kanssakäymisessä.
Marian on äärettömän ankara itseään kohtaan. Hän ei siedä omaa epäonnistumistaan, pelkääkin sitä jossain määrin. Lisäksi hänestä on ärsyttävää olla väärässä, joten jos hän ei tiedä jotain asiaa ihan varmasti, hän ei lähde arvailemaan mitään. Helposti kylmäksi jäävä mies myös hymyilee ja nauraakin, mutta monesti tunteet jäävät hyvin pinnallisiksi. Marian livahtaa helposti herrasmiesmaskinsa taakse, minkä takia hänestä voi olla vaikea saada mitään irti. Kai hän tahtoo pitää itsensä muille sinä kasvottomana ohikulkijana, joka tervehtii tullessaan vastaan, mutta jonka kanssa ei keksi mitään puhuttavaa saunanlauteilla.
Eri mielialojen vaihteluita Marianista on vaikea huomata, ianakin töissä. Ärtyneenä hän on toki pisteliäämpi, hiukan kylmäkiskoisempi ja vähäsanaisempi, iloisena hän hädin tuskin koskettaa maata kävellessään, vaikka kasvot ovat perus pokerilla. Periaattessa kuintenkin mielialan Marianin mielialan tulkitsemiseen tarvitaan hiukan tuttavuutta syvempää tuntemista. Hän on määrätietoinen mies.
Ehkä aidoimmillaan paksunahkainen mies on eläinten kanssa. Mitä suloisempi otus sitä todennäköisemmin Marian lepertelee ja paijailee sitä. Kun kukaan ei näe, tietysti. Lasten kanssa mies hän tulee toimeen vain, jos pakko, mutta eihän lapsosista pidä. Ehkä lievä vastenmielisyys johtuu siitä, että hän on tavannut ainoastaan kahdenlaisia lapsia: hemmoteltuja, itsekeskeisiä aateliskakaroita ja pahankurisia, räkänokkaisia rahvaan mukuloita.
Marian arvostaa elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä. Hänestä on ihaltavaa, että joku voi asemastaan huolimatta nauttia täysin rinnoin olostaan. Hän itse ei pystyisi samaan. Tosin, hän hyvin harvoin pysähtyy miettimään onnea, vaan tavalleen tyypillisesti elää hetkessä ajattelematta asioita sen kummemmin. Päivä kerrallaan, ja mieluummin vielä valoa kohti.
Ulkonäkö:
Marian on yleiskuvaltaan lempeän näköinen otus, eikä hän vihaisenakaan onnistu näyttämään kauhean pelottavalta. Hän on normaalimittainen ja melko hoikka, eikä pitkänomaiset lihakset paljoa auta hänen raamejaan leventämään. Pienikokoisuus ei kuitenkaan haittaa Mariania itseään ollenkaan. Itse asiassa... parempi olla luotettavan näköinen, jos tahtoo pärjätä aatelisten keskellä.
Joskus nuorempana hänen ihonsa oli hiukan ruskettunut, mutta vuosien saatossa ihon väri on vaalentunut kun Marian on joutunut viettämään paljon aikaansa sisätiloissa. Tosin, hänen ihonsa nappaa helposti päivänvaloa, jos hän viettää aikaansa ulkona.
Punaruskeat hiukset ovat lyhyet, lukuunottamatta kahta lantiolle ulottuvaa "häntää", jotka lähtevät ihan korvien takaa. Marian on kasvattanut niitä jo jonkin aikaa, mutta aikoo napsaista molemmat pyrstöt pois, kun ne ovat tarpeeksi pitkät. Kasvojen kohdalta - otsatukan kohdalla - oikea puoli on jätetty pitemmäksi, jotta hiukset saa tarpeen tullen toisen silmän päälle.
Marianin silmät ovat väriltään pähkinän ruskeat, eivätkä ole läheskään niin lämpöiset kuin hänen hymynsä. Tai oikeistaan ainoastaan toinen silmä on tumma. Toisella ei näe, ja sitä peittää niin paksu valkoinen kalvo, että surkastunutta pupillia ei näe. Lähes aina Marian peittää sokean silmänsä silmälapulla, ellei toisin käsketä. Kasvoissa on oikealla puolella, silmäkuopassa, arpikudosta, jonka takia mieheltä puuttuu toiselta puolelta myös kulmakarva.
Vaatetus on Marianille henkilökohtaisesti oikeistaan aivan sama. Tosin palvelijana hänen on pukeuduttava, kuten isäntä/emäntä sanoo, eikä se haittaa nuorta miestä ollenkaan. Niin kauan kun hän pystyy hoitamaan työnsä hyvin, hän voi marssia ympäriinsä vaikka mekossa. Vapaa-ajallaan hän pukeutuu silloinkin siististi, yksinkertaisia mustia tai luonnonvalkoisia paitoja, suoria housuja, saapaita, kaulaliinoja...
Jos hänet näkee huolitelemattomana liikenteessä, jokin on pahasti vinossa.
Oikeassa käsivarressa ja kyljessä on myös palohaavojen jäliltä arpikudosta, mutta, koska Marian pitää lähes aina pitkähihaista paitaa, niitä ei yleensä näe.
[ Ja luonnollisesti kuvia pukkaa, mikäli pääsee läpi ]
Perhe:
Timothy Kelsey - Isä, asuu yhä Marianin kotikylässä nykyisen vaimonsa kanssa
Bella Kelsey - Äiti, kuoli kulkutautiin Marianin ollessa ihan pieni
Amanda Kelsey - Äitipuoli, Timothyn nykyinen vaimo
Rory Kelsey - Isoveli (32v), asuu perheensä kanssa Íorin ruhtinaskunnassa
Teresa Kelsey - Isosisko (29v), muuttanut takaisin vanhempien luokse
Perhe on oikeistaan ainoa arka paikka Marianille. Hän ei mielellään puhu menneestään, eikä perheestään, lähinnä siksi, että muisteleminen tekee kipeää. Ei sen tähden että hänen suhde perheeseensä olisi jotenkin synkkä ja huonoja muistoja täynnä.
Menneisyys:
Yli kaksikymmentä vuotta sitten, sateisena syyspäivänä syntyi vaatimattomaan perheeseen kaksospojat. Huolimatta vaikeasta synnytyksestä lapset olivat terveitä, ja maalaisperhe oli onnensa kukkuloilla. Valitettavasti jo samana talvena kylän yli pyyhkäisi kulkutauti, ja perheen seitsemästä lapsesta ainoastaan kolme jäi eloon. Tauti vei myös äidin ja toisen vastasyntyneistä. Murheen murtama perhe antoi nuorimmaiselle nimeksi Marian kuin muistoksi huonosta vuodesta. Marian ei tosin ollut ainoa sen vuoden lapsista, joka nimettiin varsin alakuloisesti (Marian merkitsee katkeraa).
Huolimatta nihkeästä alusta poika eli varsin antoisan lapsuuden. Hänen isällään oli maatalo, ja Marian sisarensa ja veljensä kanssa auttoi isäänsä heti kun olivat tarpeeksi isoja. Ennen pitkään isäkin pääsi yli vaimonsa menetyksestä ja löysi uuden rakkauden. Lapsien ei ollut vaikea hyvöksyä uutta äitiään, sillä nainen oli lämminhenkinen ja niin aito, ettei hänestä voinut olla pitämättä.
Vastapainoksi muutaman vuoden takaiselle sateiselle vuodelle, kesä, jolloin Marian oli 6-vuotias, oli kuiva ja aurinkoinen. Siitä syystä kylässä syttyi jatkusvasti tulipaloja. Kuten arvata saattoi, syttyi myös Marianin perheen talli ja koko perhe käskettiin sammustöihin. Marianille yö oli kamala. Hän muistaisi koko lopun ikäänsä elävältä palavien hevosten ja kanojen huudot ja tuntisi nenässään kärventyvän lihan katkun. Eikä ainoastaan sen takia yö ollut hänelle ahdistava. Kun he olivat estämässä, ettei tuli leviäisi muihin rakennuksiin, palava seinä romahti Marianin ja hänen siskonsa päälle. Tyttö kerkesi pois alta ja velikin, mutta vain osittain. Käytännössä katsoen pojan koko oikea puoli jäi seinän alle, mutta sisko sai kiskottua hänet pois ennen kuin sattuisi mitään pahempaa. Marian oli onnekas: vaikka häneltä murtui oikea käsi kahdestakin kohtaa ja seinässä ollut naula puhkaisi hänen silmänsä, hänelle ei periaattessa käynyt kovinkaan pahasti. Olisihan hän voinut jäädä kokonaan seinän alle.
Hän parantui täysin, silmää ja arpia lukuun ottamatta, mutta perheeltä meni molemmat hevoset ja kaikki kanat. Kuitenkin se sinnittelivät ja pääsivät ajan kanssa jaloilleen. Marian päätti päästä tekemisiin aateliston kanssa nähdessään komeiden aatelisvaunujen ajavan kylän halki. Poika piti päätöksensä, ja ensitöikseen opetteli lukemaan ja laskemaan. Sitten jotakin muita tarpeellisia taitoja, joita voisi tarvita palvelijana. Pienestä pitäen Marian on tähdännyt hovimestariksi, mutta kärsivällisenä hänellä ei ollut mikään kiire keplotella itseään sinne. 12-vuotiaana hän pääsi töihin hoviin tehden lähinnä joitakin pikkuhommia jollekin pikkumahtimiehen pikkukätyrille (tai jotain). Hänelle ei uskallettu luvata mitään erikoisempaa, sillä Marian oli vähän kömpelö ja pudotteli herkästi tavaroita, kiitos sokeutuneesta silmästä johtuvan syvyysnävyyden heikentymisen.
Pikkuhiljaa hän pääsi parempiin piireihin ja loikki helposti palvelijan ammatista toiseen. Hän oli utelias ja nopea oppimaan, joten pyöriteltiin erilaisissa tehtävissä vuosikausia. Vasta 21-vuotiaana Marian sai vakituisen palvelijan paikkansa hovissa, ja hän on entistä vakaammin päättänyt tähtäävänsä hovimestariksi. Kaikki eivät ymmärrä, mitä hienoa Marianin tavoitteissa on, mutta hän nauttii työstään, ja hovimestarina hän ehkä saisi edes hiukan sitä kunnioitusta, jota palvelijan työmäärillä ansaitsisi.
Muuta:
Hiuksista:
Ennen kuin Marian lähti kotoaan maailmalle, hän solmi siskonsa ja veljensä kanssa sopimuksen. Heillä oli penskana tapana kokeilla, kuinka pitkäksi isä antaisi veljesten hiusten kasvaa ennen napsisi kuontalon takaisin lyhyeksi. Niinpä ennen kuin sisarusten tiet erkanivat, he sopivat, että kasvaittaisivat hiuksiaan niin kauan, että ne saisi tungettua vyön alle. Sitten he lähettäisivät suortuvat toisilleen. Teresan mukaan he voisivat sitten sitoa hiuksilla sielunsa yhteen (tai jotain vastaavaa - Teresa oli aina ollut vähän omalaatuinen nainen).
Jälkikäteen muisteltuna, se taisi olla juuri se ilta kun heidän läksiäisilta oli venähtänyt pitkäksi, ja he kaikki kolme - liian paljon - juoneena olivat itkeneet ikäväänsä toistensa kaulassa.
Mutta ajatus on kaunis, eikä Marian sen takia leikkaa kaikkia hiuksiaan lyhyiksi.
Vasta sitten kun pisimmät suortuvat yltävät vyön alle.
> Toivottavasti en tehnyt mitään jättiläisvirheitä 8D <
Pelinäyte:
//Pelattu Lyrathissa (...geocities.com/rpg_lyrath/) //
Eriväriset silmät katselivat hetken ympärilleen arvioivasti ennen kuin Roy huokaisi hiljaa.
”En osaa sanoa”, hän tuumasi lopulta. ”Ehkä meidän pappimme on oikeassa, tai jotain.”
Sillä hetkellä vampyyripoika ei juuri huolehtinut muinaisista asioista. Kaikki merkit viittasivat siihen, ettei kaupungissa oltu asuttu vähään aikaan. Ehkäpä siis se jokin, joka oli aiheuttanut kaupungin tuhon, oli jo poissa.
Poika ällistyi suunnattomasti Isä Konstantinen marssittua ensimmäisenä pätsiin. Hän katseli monttu auki miehen perään ja, saatuaan itsensä kokoon, naurahti hiljaa. Ehkäpä hänen pitäisi repäistä useammin, jotta Konstantinestakin aukeaisi uusia puolia.
Toisaalta, mies saattaisi ihan hyvin jatkaa saarnaamistaan entistä ahkerammin pelastaakseen poikaparkojen mustuneen sielut Kadotukselta (tai jotain), joten kaipa asiat olivat ihan hyvin näinkin. Vielä ennen papin perään lähtemistä Roy vilkaisi heidän yhteen nihkeitä, mutta söpösti liitettyjä käsiä ja hymyili pienesti. Fayn pikkiriikkiset eleet kesken muuten niin huolestuttavan tilanteen saivat vampyyrin onnelliseksi; lämmin, kevyen kupliva tunne levisi hänen mielessään, ja Roy oli varma, ettei sillä ollut mitään tekemistä ympäröivän kuumuuden kanssa.
Sitten hän tajusi hymyilevänsä typerästi ja veti kasvoilleen peruspokerinaamansa, joka sopi paljon paremmin tilanteeseen kuin hassu thi-hi-hii~ virnistys.
”Vou”, Roy totesi huomattuaan laava-altaan. ”Taisipa löytyä selitys kuumuudelle.”
Hän muisteli hiukan huolissaan, että aarteella tosiaan oli ainakin neljä vartijaa, jolla jokaisella puolestaan omat kikkansa pitää vieraat loitolla. Oliko laava yhden?
Mutta… he tosiaan olivat umpikujassa.
”Ei helv-”
Papin vikinä oli oikeistaan aika kodikasta, joten vampyyri ei jaksanut puuttua siihen. Luolassa oli liian kuuma mihinkään aivotyöskentelyyn.
”Taitaa olla parasta”, hän nyökkäsi Faylle ja hoksasi nyt vasta, että Konstantinen ulinaa ei enää kuulunut.
Wut?
”Ehkä hänen herransa viimeinkin piti huolta omistaan”, Roy ehdotti, muttei kuulostanut vitsailevalta vaan tuli uteliaana ihmeissään seinää tutkivan haltian luokse.
Reikä?
Kuulosti siltä, että pappi oli pudonnut seinän läpi, mutta oli kunnossa ainakin suurimmilta osin.
Vampyyri virnisti.
”Yea, mentiin”, hän naurahti ja katseli kun Fayn pujahti Konstantinen perään. Hän katsahti vielä laavaa ennen kuin seurasi haltiaa. Roy olisi voinut vaikka vannoa, että kuplivan mönjän päällä seisoi hahmo, mutta ennen kuin hän ehti tarkemmin perehtyä asiaan poika hupsahti tunneliin.
jnejnejne... ^^
