I'm not half the woman I used to be~

//Kittyseni tänne 8D Pitkästä aikaa, katsotaan mitä tästäkin tulee<3//

Caliga painoi selkänsä kirjastokäytävän seinää vasten ja katsoi vasemmalle, oikealle ja taas vasemmalle ennen kuin otti taas muutaman askeleen eteenpäin. Täällä ei olisi varaa jäädä kiinni, sillä hän oli siirtänyt oman työvuoronsa toiselle metsästäjälle. Silkasta laiskuudesta. Hän oli tehnyt tuplasti enemmän töitä kuin kukaan muu hänen kanssaan työskentelevä metsästäjä ja siksi siirsi sen iltapäivän työt toiselle henkilölle. Itse karaten ainoaan paikkaan, mistä kukaan häntä tuskin bongaisi laiskottelemasta, jos hän vain oikeassa paikassa lymyäisi. Tosin siellä tuskin koskaan kukaan työntekijä kävi, joten täytyi olla erittäin varovainen, ehkä joskus kamarineidot saattoivat palveltaviensa kanssa täällä käydä, mutta metsästäjät tuskin koskaan.
Vielä kerran ympärilleen hermostuneena vilkuillen Caliga tarkasti reitin ennen kuin puikkelehti kirjaston ovista sisään sulkien ja avaten ne erittäin hiljaa. Sisälle päästyään hän hyppäsi lähimmän kirjahyllyn taakse. Onneksi siellä ei sillä hetkellä muita aatelisia ollut, joten reissu ei loppuut ennen kuin oli alkanutkaan. Hieman helpotuksesta huokaisten hän hiipi hiljaa hyllyä myötäillen, säpsähtäen jokaisesta askeleesta jonka takanaan kuuli. Mutta kukaan ei häntä ainakaan siinä vaiheessa puuhissaan äkännyt, joten nainen pääsi puikkelehtimaan yhteen kirjaston nurkista, napaten jonkun kirjan hyppysiinsä ennen kuin hakeutui nurkkaan, lattialle istumaan.

Adrasteijan palatsin kirjasto oli varmasti sen maailmankolkan yksi hienoimmista. Valtavat kirjahyllyt, jotka tuntuivat ylettyvän kattoon asti täyttivät siistissä järjestelmällisyydessään salia ja väleissä oli muutamia pöytiä tuoleineen aatelisille kirjaston toisessa päässä, jossa myös takka loimui lähes tauottomasti. Muutamasta ikkunasta loisti auringon valo pitkään suorakulmion muotoiseen huoneeseen, jossa nytkin muutama aatelinen oli uppoutunut jonkin kirjan pariin. Yksi syy miksi siellä ei moniakaan työntekijöitä näkynyt oli myös se että monikaan hovin työntekijä ei osannut lukea. Saati sitten kirjoittaa. Ja tuskin monikaan aatelinen haluaisi kamalaa ryysistä palvelijoita kirjastoonsa.

Eihän Caligakaan osannut lukea, mutta käpertyi palloksi haukotellen kirjaston kauimmaiseen nurkkaan takasta ja aatelisista. Kirja jonka hän oli mukaansa repäissyt näytti kansikuvan mukaan kertovan jotain hovin käytöstavoista... No, eihän hän niistä muutenkaan paljoa perustaisi. Kuka nyt muutenkaan lukemisen ja kirjoittamisen taitoa kaipasi? Ihan hyvin sitä pärjäsi ilmankin. Nainen laski kirjan maahan, veti lakkiaan silmillepäin ja huokaisi. Moneen yöhön hän ei ollut yli kolmea tuntia nukkunut, ja se alkoi vähitellen käydä rasittavaksi. Haqwa oli lähtenyt itse liihotellen metsästämään ruokaa itselleen ja senkin myötä hän oli päättänyt jäädä sisätiloihin aikaa viettämään. Tokihan ulkona oli kaunis ilma, kuten aina kesäisin mutta nyt vain oli parempi mieli viettää aikaa sisällä kuin ulkona. Naisen mustat, sojottavat hiukset lähtivät piikkien näköisinä hatun alta ja siniset silmät painuivat pian pois näkökentästä kun nainen sulki silmänsä.

Pitkään hän yritti saada unta vain hiljaa istuen paikallaan, mutta ei onnistunut. Kun lopetti yrittämisen, hän alkoi miettiä mimtä tekisi jos joku aatelinen äkkäisi hänet sieltä nurkasta. Hän voisi varmaan vain selittää olevansa vapaapäivällä, jos tämä ei häntä metsästäjänä kovin tuntisi... Mutta viesti saattaisi lähteä eteenpäin... Olisi varmasti vain parasta välttyä kontaktilta aatelisten kanssa. Liivi jota nainen piti paitansa päällä alkoi käydä jo vähän pieneksi, mutta ei hän sitä ilmankaan voinut elää, koska muuten kävisi ilmi että hän oli nainen. Tosin jos hän saisi vähän enemmän palkkaa, voisi hän ostaakin uuden, mutta siihen tuskin oli minkäänlaista toivoa. Päätään jälleen seinää vasten nojaten hän puuskahti ja pudisti päätään. Oli se niin hankalaa elää kun ei ollut aatelinen, mutta eihän sille enää mitään voinut. Piti elää sillä tavalla millä eli, jos ei kelvannut niin ei siitä kyllä päässyt yli eikä ympäri.

//Kämästä joo, jummaan taas vaihteeksi >.<//

[Mamma Mia, here I come [go] again!]

Päivä oli suloisen aurinkoinen, linnut lauloivat ja puut kuiskuttelivat toisilleen rakkaudestaan. Suurta pihatietä pitkin kaupungilta palaili lady Meitene, joka piteli kevyesti vasemman kätensä sormenpäillä suurta pöyheää oranssia mekkoaan, jossa oli erilaisia kimalteita ja pitsiä. Kävellessään hän näki puutarhurin työskentelemässä suurien pensaiden kimpussa.
"Hyvää päivää, herra!" Meitene pysähtyi ja heilautti kättään. Hän levitti kasvoilleen aurinkoisen hymyn ja odotti vastauksen.
"Päivää.. neiti Meitene", puutarhuri hymyili itsekin ja heilautti kättään. Meitene hymyili, hyvä, edes joku tunsi hänet. Hän riisti kasvoiltaan hymynsä ja jatkoi matkaansa reippain askelin. Hän tarttui tällä erää molemmilla käsillään helmoihinsa ja käveli suuret, jykevät portaat ylös. Hänet toivotettiin tervetulleeksi takaisin. Meitene kiitti kohteliaasti ja asteli suureen halliin, jota valaisi ikkunoista tunkeutuva valo. Neidin punaisten kenkien korot paukkuivat pitkin hallia päästäen kumahtelevaa ääntä. Hovimestari saapui Meitenen luokse ja pyysi että saisi saattaa ladyn. Meitene kieltäytyi kohteliaasti, mutta sujautti miehen taskuun muutaman 'pennin pyörylän'. Neiti jatkoi matkaansa tietämättä, minne seuraavaksi mahtaisi matkata! Hän kävei eteenpäin kohti luodesiipeä, kunnes hänen eteensä osui kasvihuone. Lady kurkisti sisään, mutta jonkin takia häntä ei viihdyttänyt yksinäinen tyhjä huone. Täten hän jatkoi matkaansa ja saapui kirjaston kohdalle.
Aikoihin hän ei ollut edes viitsinyt vilkaista kohti kirjastoa, mutta nyt hän saattoi selvästi erottaa millaisia uudistuksia siellä oli tehty; kirjoja oli varmasti satoja uusia mielenkiintoisia kirjoja. Ja koska hän oli kirjojen todellinen ystävä, neiti astui ilman muuta sisään. Hän oli nähnyt, että sisään oli lukahtanut pikaisesti joku muukin, aivan juuri ennen häntä. Nyt varjo liikahti suuren hyllystön väliin. Pysyköön siellä, ken siellä olikaan. Meitene valitsi hyllyn, jossa oli erilaisia rakkausromaaneja. Sieltä hän tutki muutaman minuutin kaikkia kirjoja, uutuuksia tuntui olevan lukemattomia. Lady kuitenkin otti loppujen lopuksi sattumanvaraisesti romaanin eikä edes vilkaissut sen nimeä, tuskin hän oli sitä lukenut.

Hän asteli pieneen lukusaliin, jossa oli vain muutama ahkera lukija. Kulmassa istui yksi aateliton, taisi olla metsästäjä. Mitä mies täällä tähän aikaan puuhalisi? Eikö metsästäjät olleet lähteneet aivan 30 minuuttia sitten. Ja tänään oli vain yhdellä metsästäjällä huilivuoro, kuten joka päivä. Mutta vasta eilenhän oli nähnyt kyseisen miehen oleskelevan palatsin käytävillä, ei kenellekään voinut sattua kahta huilivuoroa.
Meitene pyöräytti silmiään ja kohensi hieman ryhtiään. Piti antaa hyvä vaikutelma, sillä hnä ei edes ollut varma ketä kaikkia kirjastossa tuohon aikaan istuskeli. Ja jokaisen lukijan pää oli piiloutunut ovelasti kirjansa taakse, joten hän ei voinut nähdä ketään kunnolla.
Meitene valitsi paikkansa kulmassa istuvan miehen vasemmalta puolelta, noin kolmen penkin päähän tuosta. Ehkäpä hän voisi samalla seurailla tilannetta. Saattoihan myös olla mahdollista, että mies olisi kipeänä ja täten vaatinut uuden huilin. Meitene irvisti omalle ajatukselleen, mitä jos hän saisi tartunnan. No, se oli pieni paha. Saisimpahan hän pyytää korvausrahoja tartuttajaltaan. Lady sytytti pienen lukuvalon ja oli lukevinaan kirjaansa. Hän kseurasi miestä jatkuvasti kulmiensa alta toivoen, ettei kukaan huomaa mitään.
Mies yritti saada unenpäästä kiinni, mutta avasi silmänsä, niiden ilme muuttui mietteliääksi ja siihen se sitten jäikin. Meitene luki muutaman rivin kirjaansa, hän oli lukenut sen jo. Aivan, mikä loistava tekosyy! Neito nousi tuolistaan ylös puvun kahistessa vasten sametilla päällystettyä penkkiä. Hän käveli nuoren miehen luokse ja levitti kasvoilleen taas aurinkoisen tekohymynsä, joka tuntui uppoavan kaikkiin.

"Anteeksi, hyvä herra, mutta saisinko katsoa mitä kirjaa luette?" Vastausta Meitene ei edes jäänyt odottamaan. Hän puristi hampaansa yhteen, mutta ulospäin ei erottunut mitään. Hän ojensi kätensä ja kaappasi kirjan edelleen hymyillen. "Pyydän anteeksi, luulin että teillä oli eräs romaani, jota olen etsiskellyt. Mutta minähän osaan hovitavat jo tyystin, tosin tiedän kannattaisi niitä vielä vähän opetella." Meitene kumartui alemmas, "näytätte vähän omituiselta kun noin olette käpetyneenä. Ystävän vinkki." Hän vinkkasi silmäänsä edelleenkin säteillen.
"Saanko kysyä uuden ystäväni nimeä?" Meitene kysyi. Koska hän todellakin tahtoi tietää, hän käytti hyväkseen hieman taikaansa, jolla hän yritti painaa sanansa miehen mieleen ja saada tämän näin kertomaan nimensä. Nimittäin jo tämä oli vain lasikottelija, hän voisi hyvin tarksitaa nimen kirjasta. Mies näytti hieman vaikealta, ainakin sellaisen kuvan Meitene hänestä sai.
"Olen Meitene Ellemmiire, ellette jo tunteneet", lady sanoi ja ojensi kätensä ystävällisesti toivoen, että saisi toisen kertomaan nimensä. Hän kaappasi toisen käden kylmästi ja puristi sitä edelleenkin hampaat irvessä, mutta ulkoisesti hymyillen ystävällistä hymyään.
Meitene laski kirjansa pöydälle ja odotti kärsivällisesti..

[Inhoan kun pojat sanovat "lagittaa", esim jos olisit poika olisit kirjoittanut varmasti "Kämästä joo, lagitan taas vaihteeksi". Ja minä olisin sanonut, että "Pötyä, teksti oli loistavaa!". Mutta oma tekstini ei oikein ole kaunista >.<]

//Anteeksi mutta mulla meni vähän ohi tuo sinun viimeinen lauseesi xD Siis OFF-lauseesi//

Caliga nosti katseensa vähän pelästyneenä kun hän kuuli Meitenen äänen. Paniikki tykytti hänen sydämessään, hän oli päästänyt aatelisen aivan eteensä edes huomaamatta tätä! Hänen edessään seisoi pitkät vaaleat hiukset omaava sinisilmäinen nainen - selvästi tyylistä kovin kiinnipitävä lady. Nuorukainen ei saanut ääntään selväksi ennen kuin tuo oli kirjan riistänyt hänen kädestään ja sanonut jotain siitä, ettei se ollut kirja jota hän oli etsinyt. Toivottavasti vain Meitene ei alkaisi ihmetellä miksi metsästäjällä oli ylipäätään hovikäytöskirja hyppysissään ja työpäivän kesken kirjastossa lymyämässä. Tästä ei voisi mitenkään seurata mitään hyvää, ellei aateinen aivan toivottoman hyvällä tuulella ollut. Ja se olikin erittäin epätodennäköistä ainakaan sellaisen ihmisen kuin Caligan seurassa.

Tosien kommentoidessa hänen sykkyräisestä asennostaan maassa nainen kompuroi pystyyn, osittain myös ettei osoittaisi niskurointia ylempiarvoiselleen. Tosin voisi tämä aatelikko antaa kerran puheenvuoron puhuteltavalleen kun kerran jatkuvasti kysymyksiä esitti. Meiteneksi hän itsensä esitteli ja veti naisen käden omaansa puristaen sitä lujasti. Kovin teki Caligan mieli sanoa jotain epäkohteliasta mutta piti suunsa kohteliaasti kiinni. Ärsyttävä aatelinen, puhuttelee toista esittäen kysymyksiä eikä anna varaa vastata. Tosin olihan aatelisilla huomattavasti enemmän tähän oikeutta kun aatelittomilla mutta silti. Edes jotain kunnioitusta, ja jos aateliset olivat niin ylpeitä arvostaan, niin voisivat sitten vaatia vastauksia eikä puhua itse päälle.

Caliga vetäisi käden pois toisen kädestä, osittain myös siksi ettei tämä huomaisi hänen karvatonta kättään. Hieman ivallisesti otti tuo metsästäjä hatun päästään ja kumarsi kevyesti mutisten "arvon lady Meitene..." Äänensävyssä, joka tuskin enää edes paljoa aikuisen miehen ääntä muistutti saattoi löytää vähän ivaa, mutta aateliton toivoi ettei nainen tähän takertuisi.
"Olen pahoillani ettet etsimääsi kirjaa löytänyt ja luulen että on oma asiani millaisessa asennossa missäkin olen. Tosin anteeksi jos se asento ei tarkkoja silmiäsi miellytä, arvon lady. Enkä usko että omassa hovikäytöksessäni paljoa parannettavaa näin aatelittoman kannalta ole." Caliga yskäisi peittääkseen vähän naismaisen äänen ennen kuin jatkoi. "Ja nimeni on Horan, Horan Haukansilmä Schanch. Ja oletan ettette varmaankaan ole paljoa minusta kuullut."

Ehkä hitusen hermostunut katse silmissään Caliga haroi huonetta, onneksi kukaan muu ei häntä vielä ollut sieltä bongannut. Kunhan hän nyt vielä tästäkin tilanteesta mahdollisimman nopeasti pääsisi livahtamaan pois ilman suurempia ongelmia. Tosin suuria onnenjäämiä ei siinä tilanteessa ollut. Äskeisen kädenpuristuksen myötä oli varmaankin aika epätodennäköistä että hän pääsisi tästä tilanteesta luikkimaan ilman minkäänlaisia ongelmia. Yhä miehen osaansa esittävä Caliga painoi lakin päähänsä ja katsoi kysyvä katse silmissään Meiteneä.
"Sallitteko?"
Caliga kysyi kohottaen kulmakarvojaan, tarkoittaen voisiko hän lähteä pois paikalta - luikkia ulos tilanteesta toisin sanoen. Sydän tykytti naisen kurkussa hänen odottaessa vastausta. Ennenkin hän oli ollut ongelmmissa aatelisten ja työvuorojen kanssa, ties kuinka mones kerta tämä oli. Joka kerta hän oli jotain pientä rangasistusta tietty saanut. Lisää työtunteja tai jotain, mutta hänellä kyllä oli jo aivan tarpeeksi töitä eikä hän yhtään enempää halunnut.

//Ugh inspis hukassa >.<//

[Se se oli tarkoituskin 8DD]

Meitene hämmästyi syvästi, miten toinen häntä kohteli. Nuorukainen vetäisi kätensä ripeästi pois hänen otteestaan. Se tuntui aika sirolta ja naiselliselta, mutta ehkä se oli vain kuvitelmaa. Seuraavat lauseet saivat kuitenkin Meitenen pöyristymään.
Mies puhuteli häntä melko kohtuuttomasti, jos otettiin huomioon hänen ja toisen arvoero. Hovissa Meitene käyttäytyi alempiarvoisiakin kohtaan ystävällisesti, sillä ei tahtonut että hänen maineensa muuttuisi tästä täydellisyydestä pilkunviilaajaksi. Hän tyytyi kellistämään päätään.
"En ole ennen kuullutkaan sinusta, Horan Haukansilmä Schanch, kuten itse sanoitkin", hän sanoi hieman ivaten, osoittaakseen, ettei antanut toisen loikkia hänen silmilleen kuin mikäkin. Hän jätti surutta eitittelyn pois, sillä kyseessä ei selvästikään ollut Ellemmiire tai kukaan arvostettu henkilö, hän sentään tunsi lähes jokaisen Hovin jäsenen. Jokin tuossa miehessä sai hänet kuitenkin tuntemaan olonsa vaivaantuneeksi, johtuikohan se siitä että toisen olo näytti vaivaantuneelta. Syntyi hiljaisuus, mies katseli ympärilleen, Meitene tuijotti edelleenkin häntä. Miksi hänen sisällään soi ääni, että kaikki ei nyt ollut aivan oikein. Ja seuraavassa hetkessä toinen jo pyysi poistua. Minneköhän hänelläkin oli kiire?!
"Odottaisitteko hetken tässä. Palaan pian, uusi ystäväni, Horan." Meitene ei tahtonut päästää miestä pälkähästä, etenkin kun hän oli likaisine vaatteineen istahtanut siistille tuolille. Olisi käynyt lattialle istumaan! Siivoojilla ei olisi niin kova työ päästä eroon likaisista tuolinpäällysteistä. Kuitenkaan tätä Meitene ei sanonnut, hän poistui kirjaston ovelle.
"Älkää päästäkö tuota miestä, Horan Schanchia pois tästä huoneesta", hän huikkasi ovivartijalle hiljaa. Roteva, hieman kaljuuntunut mies kääntyi vilkaisemaan Horania. Hän nyökkäsi hillitysti ja kääntyi kokonaan ympäri kohti kirjastoa.

Meitene kiiruhti nopeasti rappuset alas, sitten taas ylös, kääntyi vasemmalle, toisen kerran vasemmalle ja viimein oikealle huoneeseen numero 143, Valvontahuone. Siellä siljaitsi tiedot kaikista työskentelijöistä ja työajoista, sekä muista valvonnan alaisista asioista. Suuren pöydän takana istui silmälasipäinen iäkäsmies, Robbed Reshclih, joka valvoi tälläisiä asioita. Hänen vaatteensa olivat tumman vihreät, selvästi ne oli saatu lahjoituksena kuninkaalta.
"Päivää, Robbed!" Meitene niiasi kohteliaasti ja käveli muutamalla suurella harppauksella miehen eteen korkokenkien korot kopisten, "etsisin tietoja miehestä Horan Haukansilmä Schanch."
"Anteeksi neiti, mutta en voi näyttää sinulle tietoja ilman hänen työnantajansa, hänen tai kuninkaan lupaa." Meitene isthti tuolille pöydän edessä hyvin turhautuneena.
"Ette siis voi näyttää tietoja", hän sanoi ja laski päänsä nojaamaan kämmeneensä, "harmi. Edes tämä kerran?" Meitene yritti saada suloisen ilmeen kasvoilleen, onnistumatta siinä kovin hyvin. Roddeb oli hänen hyvä ystävänä, mutta Meitene tiesi, että mies teki työnsä hyvin eikä koskaan laiminlyönnyt vaitiolovelvollisuuttaan.
"No, kiitos silti." Hieman vihoisaan Meitene nousi tuolista puku rahisten. neiti hyvästeli epätoivoisen iloisesti miehen ja poistui huoneesta. Hän käveli huoneeseen 37, kirjastoon ja asteli sisään. Hän kiinnitti huomionsa mieheen ja kiitti vartijaa mahdollisimman kohteliaasti.

"Yritin käydä katsomassa tietojasi, mutten löytänyt työvuoroasi. Eikö sinulla eilen ollut lomapäivä?" Meitene hieman väärenteli totuutta, hän oli yrittänyt etsiä tietoja muttei ollut saanut lupaa siihen. Mutta eihän toinen sitä tiennyt. Lisäksi kuulija todennäköisesti ymmärsi kaiken tämän niin, ettei hänen tietoihinsa oltu merkitty tätä päivää lomaksi. Hän päätti olla käyttämättä taikaa sen kummemmin, olisi epäilyttävää jos mies suostuisi vastaamaan kaikkeen hetkessä. "Olin näkevinäni sinut eilen palatsissa, vaikka muut metästäjät olivat jo lähteneet?" Meitene yritti pitää viattoman ilmeensä, mutta sisimmässään hän nautti toisen ahdingosta.. niin kaksinaamainen kuin hän sattuikin olemaan. Hän halusi saada miehen kiinni laiskottelusta, entäpä jos toinen saisi tästäkin päivästä tavanomaisen palkkansa. Lady kiinnitti huomionsa miehen kasvoihin, nekin olivat kumman naiselliset. No, omapa oli häpeänsä. Komea toinen ei ainakaan ollut, sen saattoi tulkita hänen epämääräisestä ihonväristään ja tummista sotkuisista hiuksistaan. Sairaalta toinen ei näyttänyt, joten syynä tuskin oli mikään sairaus..

Sydän jysähteli niin, että nainen saattoi tuntea sen sykinnän rinnassaan, kun Meitene kehotti häntä odottamaan siinä hetken. Caliga saattoi tuntea punan joka kavalasti alkoi hiipiä kohti hänen otsaansa. Ei hän sanaakaan suustaan saanut ennen kuin nainen oli jo kääntynyt ja kävellyt pois päin. Tämän huomattuaan myös nuorikko kääntyi, mutta sai sitten huomata että lady oli pyytänyt kirjaston yhtä vartijoista katsomaan ettei hän lähtisi pois. Kirottua. Juuri sinä päivänä kun hänellä oli edellisenä päivänä jo ollut lepopäivä ja hän oli päässyt livahtamaan työvuorostaan joka nirppanokka lady tulee sotkemaan asiat. Eikä tämä näemmä tosiaan ollut aikeissa päästää häntä pois pälkähästä. Hetken nuori kurkki kohti ovivartijaa, mutta huomasi pian että mahdollisuudet päästä tuon ohi olivat varmasti pienet. Joten hän päätti luovuttaa ja odottaa että tämä poistunut lady tuli takaisin, mihin liekään ollut mennyt.
"Kirottua..." Caliga mutisi vielä perään.

Caligan kädet tärsivät ja hiki kelmeili otsalla mutta hän pyyhkäisi sen nopeasti pois ja pakotti itsensä rauhoittumaan. Sydän hakkasi ulos rinnasta, mutta nainen sai muuten pidettyä jotenkuten pokerinaamansa. Olihan hän sitä jo useamman kerran päässyt ja joutunut harjoittamaan päästäkseen niistä lukuisista ongelmista joihin oli joutunut. Mutta joka kerta hänelle kävi näin, sydän ei hidastanut tahtiaan ja kädet alkoivat täristä. Tärinän peittääkseen nainen risti kätensä selän taakse ja piti päänsä suorana. Kyllä hän varmasti tästäkin tilanteesta pääsisi luistamaan, olihan hän aina tällaisista päässyt. Pitäisi vaan pitää pää kylmänä kuten aina, ääni matalana ja varoa paljastamatta sukupuoltaan. Tuskin lady vartijoita lähti hakemaan, sillä olisihan tuo voinut kirjastonkin vartijat hänen kimppuunsa laittaa, ei, Meitenellä oli ollut kyllä jotain muuta mielessä. Mutta mitä, se häntä askarrutti. Vai aikoiko tuo hänet itse omin käsin piekseä? No, tuskin koska ladyt eivät niin usein tehneet.

Lopulta Meitene tulikin takaisin, kiittäen ohimennessä ovivartijaa. Ei toisia vartijoita mukana, hyvä alku. Häntä ei oltu siis vielä kavallettu muille aatelisille. Mutta eihän se nyt vielä mitään. "Lady." Caliga sanoi yhä vähän ivaa äänessään ja kumarsi hieman päätään ihan vain tekaistun kunnioituksen merkiksi. Kun nainen tuli puhumaan jälleen hänelle jotain tiedoista, ja siitä tietenkin että hänellä oli eilen ollut vapaapäivä niin sydän lakkasi kokonaan sykkimästä hetkeksi naisen sisällä. Näemmä hän olikin jäänyt kiinni laiskottelusta ja siitä, että piti toista vapaapäivää peräjälkeen. Kun se kerran oli jo paljastunut, tuskin sitä enää kai pitäisi alkaa valehtelemaan. Kuumeisesti Caliga mietti järkevää selitystä ja päätyi tyhjään. Hän oli ongelmissa nyt, se nyt oli jo täysin selvää. Mutta hyvällä selityksellä ja nuoleskelemalla ladyä hän voisi olla pienemmässä ongelmassa kuin normaalisti. Mutta pian hänen kuitenkin pitäisi jo antaa vastaus, sillä lady ei varmasti pitäisi odottelusta ja arvelisi sen tekosyyn miettimiseksi.

"Pitää paikkansa että sait minut kiinni laiskottelusta, arvon lady. On myös totta että vietin omaa laillista vapaapäivää eilen, mutta sovin tänään Radin - metsästystoverini - kanssa että vietän tänään hänen oman vapaapäivänsä ja hän itse viettää seuraavalla kerralla oman vapaapäiväni. Eli tavallaan minulla on lupa olla täällä. Näin siis pyydän sinua päästämään minut menemään - vai haluatko kenties että pyydän Radia tulemaan todistamaan väitteeni huomenissa?"
Caliga kohotti kulmakarvojaan kysyvästi ja vilkuili vähä väliä kohti kirjaston ovea. Hänen pitäisi päästä pois ennen kuin naiselle selviäisi että hän on nainen, tai ennen kuin nainen hakisi vartijat rankaisemaan häntä. Tosin rankaisemiseen oli naisella suuri syy, sillä oikeastaan metsästäjähän oli pakottanut Radin vaihtamaan lepovuoroja, eikä vapaaehtoisesti. Ja jos se selviäisi ladylle, hän olisi erittäin suurissa ongelmissa. Kunhan vain ei vankityrmiin.

Meitene katseli arvostelevasti toista. Tuo piti häntä pilkkanaan. Se oli selvää. Mutta hän ei antanut sen näkyä ulospäin, kyllä hän vielä siitä huomauttaisi. Voisihan tämän Raidin kutsua kuultavaksi huomisella. Mutta tämä lepsuilija voisi silloin karata. Jos hän voisi viettää yhden yönsä jossakin.. tallessa.. niin sitten voisi kutsua todistajan ja kysyä häneltä. Kyseinen mies ei kuitenkaan näyttänyt olevan kovin rehellinen. Ladyn ilme muuttui nopeasti miettelijääksi. Tosin naisen tietoihin sitten merkittäisiin yö selleillä, mutta varmasti työstä lintsaaminen oli sen arvoista. Kuitenkin hän päätti testata miestä.
"No, ajattelin että voisin yksinkertisesti erottaa sinut virastasi, niin saisit enemmänkin vapaata?" Miehen ilme muuttui hetkessä epätoivoiseksi, joten Meitene tiesi että se olisi liikaa.
"Tai yksinkertaisesti pistän sinut vain hetkeksi hyllylle ja annan työsi takaisin muutaman viikon kuluttua." Tästäkään mies ei oikein tykännyt, hänen palkkansa ei näköjään ollut suuri.
"Olen tehnyt päätökseni, Horan. Vien sinut yöksi vankiselliin ja huomenna kyselen kuulumisia Raidilta. Sitten teen lopullisen päätökseni", Meitene levitti kasvoilleen ivallisen hymyn. "Vartijat!" hän huusi ja ovella seissyt vartija saapui Meitenen luokse.
"Niin, arvon neiti?" mes kysyi ja muartui hieman.
"Viekää tämä laiska mies selleille, mutta hän lähtee sieltä huomenna", Meitene sanoi ja hymyili ystävällisesti vartijalle. Hän kumartui vielä vaivaantuneen miehen korvan viereen niin ettei vartija vain saattanut kuulla ja kuiskasi: "Ole onnellinen, että se on vain yksi yö. Ivallisesta ja alentavasta käytöksestäsi olsiit voinut saada karkoituksenkin." Sitten hän väistyi ja antoi vartijan ottaa Horan huostaansa. Mies näytti olevan erittäin pettynyt ja vihainen, mutta juuri niin oli tarkoituskin.

Mies mutisi jotakin omaansa, kun Meitene lähti mukaan katsomaan, minne mies sijoitettiin. Hän halusi löytää toisen aamulla ripeästi ilman suurempia etsintöjä. He kulkivat käytäviä pitkin ensin vasemmlle, sitten oikealle ja viimein kääntyivät linnan peräosaan, jossa osijaitsivat portaat likaisiin selliosastoihin. meitene nyrpisti hieman neäänsä, mutta koska halusi olla ystävällinen hän laskeutui leväset portaat pimeyteen. Hetken päästä hänen silmänsä tottuivat valoon ja hän tervehti kahta muuta erittäin tylsistynyttä vartijaa, joiden mieli näytti kirkastuvan edes hieman uudenlaisesta vierailijasta.
Kuitenkin Meitene jatkoi matkaansa - enää vain muutaman metrin ja pysähtyi vartijan perään. Tämä kaivoi avaimen esiin ja avasi sellin 34 oven. Horan työnnettiin sinne sisään ja vartija lähti nauraen. Meitenen ilme muuttui hölmistyneeksi, mutta hän lähti miehen perään. Tai ei sittenkään.. Meitene kääntyi vielä Horanin suuntaan.
"Anteeksi, että minun tuli tehdä näin, mutta kun te miehet olette tuollaisia! Ei teihin kirppukasoihin voi luottaa." Meitene oli jälleen puhunut hiljaa, jotta muut eivät olleet kuulleet. Hän ei todellakaan halunnut, että kukaan saisi tietää hänen ikävämmästä puolestaan.

Matkalla takaisin kirjastoon Meitene sai vartijan kiinni.
"Miksi sinä nauroit? Mieshän oli vain puolisyyllinen!" hän esitti syvästi loukkaantunutta ja siristi hieman silmiään.
"En tiedä, niin meidän aina vain tulee tehdä. Kun kouluttauduimme ammattiin, meille muistutettiin vankien alentamisesta." Meitene nyökkäsi, mutta ei sanonut enää mitään. Kirjaston kohdilla vartija kääntyi takaisin malle paikalleen, tarttui lakkiinsa ja nyökkäsi kunnioittavasti.
"Hyvää päivänjatkoa", mies toivotti. Meitene toivotti samat ja asteli äskeiselle Horanin paikalle. Siinä lojui avaamattomana kirja, jota hän ei kaiketi edes ollut osannut lukea. Lady nosti kirjan ja palautti sen paikalleen. Mies kyllä saisi todellakin opetella hieman etikettiä ja harjoitella kohteliasta puhetapaa. Meitene palautti myös oman kirjansa ja poistui sitten kokonaan Luodesiipeen omaan asuintilaansa. Hänen kamarineitonsa oli asettanut yöpuvun ja hiusharjan valmiiksi sängylle. Lady kävii vaihtamassa vaatteensa ja harjasi hiuksensa suoriksi. Tämän jälkeen neiti käpertyi sänkyynsä ja otti kirjansa esiin. Hetken ajan luettuaan hän laski sen pöydälle ja nukahti.

[Tuskimpa peliä tarvitsee siirtää, jso vaikka se Raidi (vaimikäolikaan..) tyyppi, Caliga ja Meitene tapaisivat sitten taas kirjastossa?
Jäi nyt vähän lyhyeksi, mutta mitä tuossa nyt enemmän kuvailemaan]

//Admineille sitten vielä tiedoksi että hitit sovittu kummankin kanssa erikseen >'D//

Caligan sydän hyppäsi suoraan kurkkuun kun Meitene kertoi harkinneensa erottamista. Hetkeksi tuo nainen unohti kokonaan miten hengittää - värikin pakeni hiljalleen kasvoilta. Eihän lady voinut niin tehdä... Eihän? Kun aatelinen kertoi sitten vain päätyneensä hyllyttämiseen väliajaksi ja yöhön vankisellissä... Olihan tuo nuori helpottunut - parempi se kuin että erotettaisiin. Mutta vankisellit eivät olleet mukavia paikkoja eikä hänen palkkansa ollut kovin hemaiseva. Kyllä hän tästä ongelmiin joka tapauksessa joutuisi, joutuisi varmaan kerjäämään rahaa muilta vartioilta epätoivoisesti jotta saisi jotain ruokaa. Kunnes hän sitten saisi työnsä takaisin. Tuskin hänen työnantajansakaan tästä kovin ylpeä olisi - se että työntekijä laiskotteli ei tuonut kellekään pomolle hyvää mainetta.
Ovella häntä jo aiemmin vahtinut vartija tuli paikalle - no tästä ei nyt ainakaan enää luistettu. Hitaasti Caliga alkoi taas hengittämään, ettei pyörtyisi. Voisihan asiat paremminkin olla, ihan hyvin tästä vielä selvittäisiin. Rad tosin varmaan antaisi hänet ilmi kiristämisestä mutta se olisi sitten huomisen murhe. Laiska mies - mitä hän nyt sille saattoi jos halusi ylimääräisen lepopäivän - olihan hän kuitenkin varmaan metsästäjistä ahkerin! Tosin Meitene oli oikeassa mutistessaan vielä hänen korvaansa että olisi ollut karkotuskin lähellä. Tarkemmin ajatellen se ei ollut ollut hyvä ajatus ollenkaan. Harmissaan, mutta vastaan pyristelemättä nainen antoi vartijan ottaa ohjat ja viedä itsensä kohti vankityrmiä. Vastustelu saattaisi hänet siitä vain suurempiin ongelmiin.
"Vai muka vielä ivallinen... Kyllä tämä vielä selvitetään." Caliga mutisi itselleen niin hiljaa että vartija ja Meitene eivät kuulleet.

Hieman nenäänsä nyrpistellen ja itselleen yhä jotain omaa mutistellen nainen meni kuuliaisesti vartijan käsipuolessa portaat alas kohti sellejä. Siellä jo tylsistyneet vartijat näyttivät vähän pirteämmiltä uudesta kasvosta siellä. Ei Caliga sentään ennen selliin ollut joutunut, mutta mitäs sille nyt enää. Nainen työntyi vartijan työnnön myötä selliin numero 34, no onneksi hän ei sentään joutunut kestämään sellitovereita. Hän katseli aivan kaltereiden läheltä kun nainen vielä kääntyi. Mitä asiaa tuolla nyt vielä tähän oli? Haukkuipa vielä kirppukasoiksi! Hah.
"Ymmärrän kyllä, arvon lady. Mutta tuolla asenteella meitä aatelittomia kohtaan ei varmaankaan kovin hyvin meidän kanssamme pärjää."
Caliga sanoi kohteliaasti ja katseli kun nainen kääntyi pois. Nuori painoi mutisten päänsä kaltereita vasten. Mihin sotkuun hän nyt oli itsensä jälleen sotkenut? Varmaankin pahempaan kuin koskaan ennen, kun kerran selliin asti oltiin viety.

Siinä tuo rahvainen seisoi koko yön läpi, tuijottaen vartijoita ja kuunnellen vankitovereittensa ääniä. Mistäköhän syystä nuo muut siellä viettivät aikaansa?

**

Parisen kertaa oli varmaan Caliga saanut silmiään ummistettua yön aikana - silkasta väsymyksestä. Aamulla tuli sitten tuo samainen kirottu vartia hakemaan häntä ulos selleistä. Ei yö nyt niin kamala ollut ollut koska hän oli tiennyt pääsevänsä sieltä pian pois. Nyt enää pitäisi selvitä pahemmilta ongelmilta. Hiljaa, mitään sanomatta nainen käveli miehen käsikynkässä ylös portaita takaisin kohti kirjastoa. Jälleen alkoi sydän hakata heti kun hän vielä kirjaston näkikin. Kirjaston ovea jo saavuttaessaan he näkivät Radin - miehen jolla oli mahdollisuus pelastaa hänen työnsä. Tuo metsästää näytti hölmistyneeltä - ei näemmä oltu paljoa hänellekään selvitettyä asioita tai miksi hänet oli sinne käsketty. Nainen kurtisti varoittavasti kulmiaan Radille ja vilkaisi vartijaa.
Kun vartija lopulta jätti heidät ovella, nähtyään Meitenen odottamassa jo valmiiksi kirjastossa, Caliga avasi suunsa: "Ota rauhallisesti, ei tässä mitään. Jos hän kysyy jotain vakavaa - pyydän sinua jossain tilanteessa valehtelemaan. ystävänä pyydän palvelusta - tarvitsen tämän työn." Caliga puhui tuskin suutaan liikuttamatta ja niin matalaan ääneen ettei kukaan muu kuin Rad varmasti kuullut. He kävelivät yhdessä jo odottavan ladyn luo ja pysähtyivät.

"Huomenta, arvon lady. Selvittäkäämme tämä asia tässä ja nyt."
Caliga sanoi kurtistaen hieman kulmiaan.

//Tönks... Aikahyppykin sovittu myös//

Aamulla aikaisin Meitene pukeutui jälleen parhaisiimpiinsa ja lähti hymyssä suin. Hän tervehti erittäin aurikoisesti kamarineitoaan, joka oli nukkunut muutaman yön hänen kanssaan samassa huoneessa linnassa tapahtuneen ryöstön johdosta. Ja eihän se mitenkään haitannut. Ellemmiiren lady pisti jalkaansa tulenpunaiset kengät. Íorin väriset.. mutta ne sentään sopivat asukokonaisuuteen. Se oli tärkeää. Korukseen hän valitsi jälleen hohtelevan kettukorunsa ja asetti sen huolella kaulaansa. Meikannut hän ei, hän halusi säilyttää puhtoisuutensa ja meikkasi täten aina vain hienoimpiin tilaisuuksiin. Horan ja Rad varmasti odottelivat jo kirjastossa. Valmistauduttuaan Meitene lähti hiljaa herättämättä kamarineito Annabellaa. Matkalla kirjastoon hän tapasi kokin ja pysähtyi hetkeksi juttelemaan. Hän oli juuri menossa töihin, mutta oli joutunut käymään henkilökohtaisten asioiden vuoksi Luoteissiivessä aatelisten lepotiloissa. Hetken käveltyään hän näki myöskin siivoojan ja vaihtoi tämän kanssaan muutaman kelpo sanasen. Hyvästeltyään siivoojan hän kääntyi kirjastoon. Siellä hän tervehti samaa vartijaa ja jatkoi matkaansa Caligan eiliselle paikalle. Hän vilkaisi suurta aurinkokelloa ikkunasta, heidän tulisi tulla kohta. Aika kului hitaasti, Meitene pelkäsi että joutuisi käymään tyrmissä hakemassa miehen, jos vartijat olisivat vaikka unohtaneet. Juuri kun Meitene oli nousemassa, hän näki kahden miehen varjot kävelevän kohti kirjastoa. Meitene ryhdistäytyi ja kaivoi kasvoillensa jostakin kolkasta pienen hymyn.

"Tervetuloa takaisin siviilisaatioon", Meitene toivotti, mutta pani merkille, että Horan kuiskasi jotakin Radille. No, hän saisi vielä selville mitä tämä oli selitellyt.
"Olen Meitene Ellemmiire", lady ojensi kätensä Radille, joka tarttui käteen, ravisti voimakkaasti ja lausui nimensä hiljaa.
"Tiedätte kai, miksi olemme täällä. Joten ei hukata aikaa, mennään hieman tuonne sivummalle", Meitene sanoi ja vilkaisi hieman arvostelevasti Horania. Hänen silmänsä olivat väsymyksestä seishatuneet ja ilmiä korostivat tummat silmänaluspussit. Meitene lähti kävelemään ja asteli kirjaston nurkkaan, minne ei valo paistanut ikkunoista juuri lainkaan. Lady sytytti nurkassa seisovan lampun, hymyili edelleen ja istuutui kulmatuoliin. Hän odotti, ett miehet istuutuivat myös ja aloitti keskustelun viipymättä.
"Noniin, herra Rad, pyydän teiltä lausuntoa liittyen Horanin työvuoroon. Olitte kuulemma vaihtaneet työvuorojanne? Niin että Horan sai kaksi vapaapäivää perätysten?" Meitene siirsi katseensa Horaniin ja antoi silmiensä syöpyä toisen silmiin. Hänen katseensa oli pistävä. Hän ei yksinkertaisesti pitänyt tästä nuorukaisesta. Rad selvitti, että asia todellakin oli näin.
"Kysyittekö keneltäkään lupaa vaihdokseenne?" Meitene kysyi, eikä vieläkään irrottanut katsettaan Horanin silmistä. Hän halusi kuulla ensin tämän miehen vastauksen. Siksi hän nostikin kätensä Radin suuntaan ja odotti toisen vastausta.
"Jaa. Kiitos", viimein Meitene irrotti katseensa, "tiedättekö, mitä seurauksia tällä voi olla? Yritän pitää huolen, että rangaistuksenne, Horan, ei ole... kylmä kuin viimeöinen nukkumatilanne.

Mitään sanomatta Meitene nousi ja lähti kävelemään kohti kirjahyllyä, jossa oli suuri määrä erilaisia lakikirjoja. Niistä Meitene etsi sopivan ja etsi sieltä kohdan, jossa kerrottiin laittomsta työvuoron vaihtamisesta. Hän oli nimittäin varma, että miehet eivät olleet kysyneet lupaa keneltäkään. Löydettyään kohdan Meitene sujautti sormensa kirjan väliin ja käveli suuri oranssi puku rahisten kohtinurkkausta.
"Löysin hakemani. Kirjan mukaan teidät tulisi erottaa työstä, Horan, mutta aijon lieventää tuomiota hieman." hetken hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi.
"Olen tullut siihen tulokseen, että saat pitää työsi, mutta joudut tekemään viikon palkatonta työpäivää ja seuraavat kolme lomapäivääsi poistetaan kokonaan. Käyn ilmoittamassa asiasta kirjanpidolle, joten asia on täten sovittu. Eikö olekin?" Meitene vilkaisi Horania jälleen kahdella silmällään erittäin pahaenteisesti.