Selvät sävelet~

//Aidaa ja hänen herraansa odottelemme Carin kanssa.//

Päivä oli menossa kohti iltaa, ja auringon asku maalasi taivaan rannan. Taivas loisti monissa eri väreissä. Löytyi punaista, pinkkiä ja sun muuta. Tuuli puhalsi vienosti, ja linnut laulelivat hieman.
Nuori 16 vuotias lady seisoi parvekkeen vieressä, katsellen alas. Hän näki alhaalla palatsin puistoa. Siellä suutelivat jotkut, melko nuoria näyttäisivät olevan. Caríba, utelias kun oli, tarkensi korviaan ja kuuli nuorten surullisen, mutta hyvin hupaisan keskustelun.
"...Adriana, olen kovin pahoillani, emme voi rakastaa enään toisiamme." Tuo poika sanoi. Hänen vieressänsä istuva tyttö puhkesi kyyneliin ilottomasti.
"Mu-mutta kultaseni. Minä rakastan sinua." Tuo Adriana vastasi surullisesti itkunsa lomasta. Poika hymyili onnelisesti surunsa lomassa. Adriana pyyhki kyyneliään surullisesti. "En halua menettää sinua. En vielä" Poika vilkaisi tyttöä hitaasti. "Se on nyt ohi." Tytön naamalle tuli näkemisen arvoinen katse, ja tämä läppäsi poikaa naamalle. Cariba hihitti ylimielisesti parvekkeella, ja painui piiloon, ennenkuin nuo kaksi näkivät hänet. Hän istuitui parvekkeen viereen hetkeksi nauraen, kunnes nousi haukotellen. Cari ei voinut vastustaa kiusausta vilkaista vielä nuoria, nämä olivat tiessään. Cariba katsahti taas parveketta hymyillen ylimielisesti sitä omaa hymyään.

Häneltä oli mennyt jonkin aikaa löytää tämä parveke, oma lempparinsa.. Neitonen huokaisi. Hänellä oli yllään vain alusvaatteensa, ja päällä silkkinen aamutakki. Cariba nojaili kyynärpäällänsä parvekkeeseen. Hänellä oli ollut mukava päivä, ei ongelmia. Tyttö vilkaisi ympärilleen. Parvekkeella oli jonkinlainen pinkki sohva, ja pöytä. Kaiteet olivat tehty kaiketi puusta. Cariba vilkaisi ovelle, ketään ei ollut tulossa, ainakaan toistaiseksi. Ovi oli melko kaunis, lasinen. Caríba vilkaisi sohvaa se näytti oikein, oikein kutsuvalta. Tyttö haukotteli taas.

Hän venytteli maireasti siirtäen kätensä päänsä päälle. Naisen suusta kuului tyytyväinen vinkaisu. Cariba sitoi hitaasti takkiansa paremmin kiinni ja kääntyi kohti sohvaa.
Caríba asteli sohvan luokse ja istuitui siihen huokaisten. 'Tästä minä pidän. Hiljaisuudesta. Vain minä ja hiljaisuus.' Caríba näytti surulliselta, vaikkakin uskotteli itsellensä pitävän tästä. 'Ketä minä huijaan? Inhoan tätä elämää. Kukaan ei ole tukenani. Yksin, yksin ja vielä kerran yksin.' Tuo Lady painoi pään käsiinsä ja itki hetken. Kyyneliä toisensa jälkeen. Cariba sipaisi nopeasti hiukset naamaltansa pois ja yritti olla ajattelematta suruaan. Caríba ryhdistäytyi nopeasti ja rupesi kuivaamaan kyyneliään aamutakkinsa hihaan. Hiha kostui nopeasti, ja muuttui jopa hieman märäksi. Cariba riisui takkinsa ja heitti sen myttynä parvekkeen reunaan. Onneksi oli vielä melko lämmintä. Caríba nousi sohvalta hymyillen teennäisesti. 'Noniin, nyt minä olen taas piristäytynyt. Elän vailla huolen häivää.'


// a) hassu b) Outo c) Tönkkö d) Lyhyt.//

Erick asteli eteenpäin pitkin palatsin käytäviä, etsien tietään eräälle tietylle parvekkeelle, mistä oli mitä mehevin näköala puistoon.
Silloin, kun hän pääsi irtautumaan serkustaan Dollysta hän pakeni yleensä tälle kyseiselle parvekkeelle, taikka sitten vartiotupaan juopottelemaan. Viime kertainen reissu vartiotuvassa oli kyllä ollut aikamoinen, Erick ei pystynyt estämään ajatuksen mukanaan tuomaa virnettä nousemaan kasvoilleen. Päivä oli oikein kaunis ja kesäinen, harmi ettei hän voinut viettää sitä ulkona. Dolly varmasta partio hanhiparvineen siellä. Erick osasi jo varoa.

Rivakasti mies avasi oven huoneeseen, jossa hänen kaipaamansa parveke sijaitsi, rynnistäen sitten suuren ajatustulvan valtaanottamana suoraan parvekkeelle. Hän veti sisäänsä kesän raikasta kukkaistuoksua, ja vilkuili kaunista puistonäköalaa, saaden silmiinsä Dollyn ystäväpiireinen melkeinpä parvekkeen juuressa. Äkkiä Dolly katsahti ylöspäin, ja Erick vetäytyi nopeasti parvekkeelta sisemmäs huoneeseen, toivoen säästyneensä huomatuksi tulemiselta. Turha toivo!
"Erick Eteväkieli!" Kantautui riemastunut kirkaisu, ja korkojen kopinaa, kun Dolly oli selvästi päättänyt saapua hänen luokseen, riemastuttamaan Erickin iltapäivää.

Erick oli juuri kääntynyt lähteäkseen ja kirmatakseen seuraavaan huoneistoon, turvaan Dollyn juoruilta, roikunnalta ja muulta sellaiselta johon mies oli alkanut jo pikkuhiljaa kyllästyä, kun hän huomasi sohvalla istuskelevan nuoren naisen, joka kuivaili juuri kyyneleitään. Äkkiä Erick tunnisti toisen, samaa sukua kuin hän, lady Cariba, käytöksensä takia ei kovin kunnioitettu jäsen. Vaikka näin olikin, olisi ollut epäkohteliasta rynnätä huoneesta ulos edes tervehtimättä.
Niinpä Erick hieman vastahakoisesti lähestyi ladya, hän kun ei erityisemmin osannut olla itkevien naisten kanssa samassa huoneessa tuntematta oloaan ahdistuneeksi.
Hän pakotti kasvoilleen hivenen säälivään hymyn. Erick oli hyvin hanakka tekemään keskustelunaloituksia, viihtyi paremmin yksinään nurkissa.
"Iltapäivää lady Cariba. Mikä saa teidät surulliseksi näin kauniina päivänä?" hän kysyi hivenen muodollisesti, vetäytyen sitten kauemmas, kohti nurkkaa jossa parhaiten viihtyi.

//Sori tuli vähän lyhyt, ja virheitäkin saattaa löytyä! : D //

Cariba sai melkeinpä kuivattua viimeisimmätkin kyynelten rippeet, kun itse ritari saapui paikalle. Hän oli kuullut niin paljon juttua itse Erickistä, Dollyn omasta serkku pojasta. Vaikka hän ei ollut kuitenkaan jutellut Dollyn, saatikka Ericin kanssa, hänestä oli mukavaa päästä juttusille nyt. Cariba nosti hitaasti päänsä kohti tuota ritaria. Tämä oli hieman epätoivoisen näköinen, ja ehkä kiusaantuneenkin. Miehen katseesta loisti kohteliaisuus, mutta samalla ennakko luulot Cariba-parkaa kohtaan. Cariba hymyili hieman, mutta päätti kuitenkin pitää naamansa perus lukemilla. Tuosta miehestä ei koskaan tiedä. Ainahan saa olla ilkeäkin, jos haluaa. Cari uskoikin, että Erick osaa olla ilkeä halutessaan. Tämähän oli sentään Dollyn lemppari, ainakin juoruista ja kaikesta Carin näkemästä pääteltynä. Cariba ravisteli päätään, ja katsahti kylmästi Ericiä suoraan silmiin.

"Iltapäivää lady Cariba. Mikä saa teidät surulliseksi näin kauniina päivänä?" Ritari sanoi kohteliaasti vetäytymällä kauemmaksi hänestä. Tämä näytti haluavan pois, ja nopeasti. Miehen peruttaminen vei kauemmaksi, nurkkaa kohti. Cariba istuitui nopeasti takaisin sohvalle, jotta hän näyttäisi rennolta. Nauttien olostaan siinä mutta, mies ei kuitenkaan näyttänyt nauttivan olostaan. "Katsos Erick." Tyttö sanoi arvostelevasti. "Jos haluat todellakin kuulla, kerron sen nopeasti. Minua ärsyttää sinunlaisesi teeskentelijät. Te luulette etten näe mitään. Ehkä maineeni ei ole kuten eräiden, mutta olen yhä ihminen, ja lady. Mutta onneksi sinä olet hyvä sentään esittämään kohteliasta. Monet ovat siinä todella surkeita. Ja älä luulekkaan etten viittaisi ihmisiin, joita sinä tunnet." Cari sanoi painoittaen muutamia sanoja inhottavasti. Hän pöydältä hitaasti lasin viiniä. (Pöydällä on viinipullo, ja lasit) Hän joi viinin hitaasti, ja nautiskellen. Välittämättä Ericistä.

Juotuaan ja laskettuaan lasin pöydälle neito kääntyi maireasti ritaria kohti. "Mutta Erick, jutellaanpas sinusta. Mikä saa sinut halveksimaan ja pilkaamaan minua näinkin kauniina päivänä?" Cariba kysyi nautiskellen. "Ja ennen kaikkea, missä rakas Dollysi on?" Cariba toivoi viimeisen kysymyksen sentään herättävän hieman inhoa Ericissä. "Ja eihän sinua häiritse vaatteeni, tämä alusasu on lempparini" Tyttö vielä sanoi nauraen. Cariba nousi ylös hymyillen viekkaasti ja lähti astelemaan kohti tuota mies poloista.

//Anteeksi lyhyt, ja virheitäkin saattaa löytyä 8DD //