Can I ever see the rising sun again?

[Jatkopeli kasvihuoneesta "I wish I could save you~" Nellia&Nellia tänne!]

Valot heikkenivät nuoren tallipojan silmissä hänen kävellessä kohti kylmää kohtaloaan. Upeat kristallilamput vaihtuivat heikkovaloisiksi soihduiksi, lattian marmoripäällyste sementiksi ja kauniit maalatut seinät mustaksi kiveksi. Täällä sitä nyt oltiin, kiven sisässä kirjaimellisesti. Vartija tervehti hieman iäkkäämpää vahtivuoroon lopettelevaa vanginvartijaa. Hän vilkaisi happamasti nuorukaista, jota retuutettiin kohti hänen uutta asuntoaan, josta ei heti päästäisikään pois. Jaob nosti päänsä lattiasta, ympärillä näkyi erilaisia kasvoja. Erään sellin nurkassa istui kaunis nuori nainen, jolla oli kaunis puku yllään. Seuraavassa istui nuori itkevä tyttölapsi, ja sitäseuraavassa makasi hyvin vanha mies keskellä lattiaa. Jaob työnnettiin käytävän keskivaiheilla olevaan selliin, jossa hänelle oli varattu uusi asu. Sellin päällä luki suurin kirjaimin "125". Olisiko hän tästälähin vanki 125, vai Jaob, kuten aina ennenkin? Vartija irrotti kylmät kahleet nuorukaisen käsistä ja naurahti ivallisesti. Hän heilautti rautoja ja sujautti ne vyölleen niille tarkoitetulle paikalle. Naapurissa oleva nuori aateliton työnsi kätensä kalterien välistä epätoivoisena, mies sylkäisi siihen.
"Pue vaatteet päällesi", hän sanoi. "Tulen tarkistamaan kohta." Mies sulki oven huolelle ja katosi käytävän pimeyteen.
Selli oli hyvin pieni, siellä oli olkipäällysteinen sänky, wc-astia, lavuaari ja jonkinlainen hyllykkö, jossa oli kannu lämmintä vettä ja homentunut leipä.
jaob vetäisi uudet vaatteensa ylleen ja katsoi rintamustaan, siinä luki "Vanki 125". Haikeana vanki 125 istuutui olkipäällysteiselle vuoteelle, joka tuntui kovalta. Sellissä ei ollut valoa ja siellä oli jäätävän kylmää. ikkunoita ei ollut, valoa ei päässyt mitään.

Ei kestänyt kauaa, kun vanginvartija saapui katsomaan vankia 125. Hän nyökkäsi hiljaa.
"Mikä on nimesi?" mies kysyi möreällä äänellä.
"Jaob Merikruunu Einéa", Jaob vastasi hiljaa. Mies raaputti jotakin pieneen vihkoseen käsissään.
"Miksi olet täällä?" hän kysyi. Mies taisi olla eri kuin hänet tänne tuonut mies. jaob oli hlljaa, hän ei ollut tehnyt mitään niin väärää, että saisi siitä kuolla.
"Miksi olet täällä?" mies vastai ja tarrasi kädellään kalteriin. Jaob pyöräytti kevyesti päätään.
"Minua syytetään taikuudesta ja..ja..murhasta", hän sai sanottua. Mies örähti jotakin omaansa ja poistui. Murha. Taikuus.Niistäkö häntä todella syytettiin. Siltä ainakin vaikutti. Ja se mies.. pikkumies, varas, eli vielä turvallisesti. Hänhän se tässä oli aseella uhannut ja vannonut tappavansa. Ei hän, ei Jaob.. vanki nro. 125.

Seuraava yö sujui viileästi, totutellen kylmään alustaan. Vanki 125 ei saanut unta koko yönä, hän kääntyili ja pyöri, piti silmiään kiinni, muttei saanut oloaan mukavaksi. Muutaman kerran yövahti oli kulkenut käytävät eestaas, hihittäen jokaiselle vangille vuorollaan. Jaobille hän oli nauranut kovaa, hän sentään oli uusin. Aamulla ei osannut sanoa, oliko vielä aamu. Kuitenkin hänen sellinsä ovi avattiin ja sisään heitettiin kolme herneenpalkoa, vesikannu ja leipää. Vesi miastui kamalalle, herneistä olivat jäljellä vain matojen syömät palot ja leipä oli kovettunutta ja homeista. Jaob kärsi nälästä koko päivän mietiskellen, mitä Nellia mahtoi juuri nyt tehdä. Neiti Täydellinen varmaan sai ensiapua alueen parhaassa sairaalassa ja selitteli, kuinka tallipoika oli yrittänyt raiskata hänet. Jaob potkaisi vihoissaan sängynlaitaansa, kuului kova kumahdus ja vangin jalkaa alkoi koskea.
Jaob oli hyvin vihoissaan, hän juoksi päin kalteriovea ja huusi niin kovaa kuin saattoi: "Miksi olen täällä?" Eräs vanginvartijoista nousi tuolistaan ja asteli Jaobin sellin kohdalle.
"Pitäkää suunne kiinni, ellette te halua hirsipuun eteen kuulemaan rikoksianne, nuori herra. Todennäköisesti syytöksenne riittävät jo siihenkin. Kyllä te tiedätte." Vartija oli ottanut käsillään pampun käteensä ja löi sillä kaltereihin suoraan päin Jaobia. Poika lensi puoliselälleen maahan hampaat irvessä kyyneleet valuen. Jos hän täältä joskus selviäisi, hän kostaisi kaikille noille hirveille ihmisille, jotka häntä näin rääkkäsivät.

Iltaan mennessä ei ollut tapahtunut mitään uutta. naapurin nuorella miehellä oli käynyt vierailija, he olivat puhuneet tulevaisuudestaan yhdessä. Tuolloin vanki 125 oli istunut hiljaa sängyllään pää painettuna käsiin. Hänellä ei ollut tulevaisuutta. Taikuudesta oli tapettu niin monia ihmisiä, tulisiko hän kuolemaan? Milloin? Siihen hän sai ennen yötä vastauksen.
"Vanki 125, teidät teloitetaan hirttämällä viiden yön kuluttuakaupungin ulkopuolella sijaitsevalla Oakrahin niityllä", oli eräs täysin tuntematon nuori nainen tullu hänelle sanomaan mukanaan kaksi vartijaa. Jaob ei ollut sanonut mitään. Hän tiesi ettei se auttaisi mitään. Ennen yötä häneltä oli myös haettu edelliset astiat, syömättömän leivän ja herneenpalot pois. Lisäksi oli vangin 125 vuoro käydä jalottelemassa aivan tyrmien perällä olevassa suuressa huoneessa, jossa oli kolme kirjoituspöytää. Hänet oltiin kahlittu ja kuljetettu huoneeseen, jossa hän oli aiheuttanut melkoisen mylläkän. Mylläkässä hän oli mm. hajottanut yhden tuolin. Poika oli raahattu takaisin selliinsä ja vannottu, että tämä oli viimeinen kerta kun mies pääsisi jaloittelemaan.. Mutta seuraavana aamuna Jaob kuuli yllättäen tutun äänen kutsuvan häntä nimeltä..

// anteeksi kesto, olisi tullut tämä peli jo toissa yönä. Olin kirjottanu jo kauheen pitkän pelauksen sulle ja kun olin lähettämässä nii netti kaatu ja sinne meni sekin pelaus.. :/ ugh.. ei siis tule pakosti kovin laadukasta tekstiä.. mutta koita kestää <3 //


Nellia

Nellia avasi hiljaa silmänsä. ensiksi hän näki kaikki sumeasti, hän sulki silmänsä ja avasi ne jälleen. Nyt hän saattoi erottaa edes takaisin ravaavat parantolan hoitajat jotka kiirehtivät hoitamaan monia potilaita. Neiti makasi valkoisella pehmeähköllä vuoteella. Hänet oltiin siis näköjään tuotu paikattavaksi ja lepäämään keskelle sairaita ihmisiä, vaikkei kukaan voinut toki väittää sitä, että neiti olisi itsekkään kovin terve ollut.
Naisen sängyn vieressä istui joku hoitaja valvomassa Nellian toipumista ja tuo huomasi hyvinkin pian Neidon heränneen. Hoitaja ei kuitenkaan ehtinyt mitään tekemään kun Nellia oli jo jalkeillaan.
" Mutta neiti Nellia, teidän pitäisi vielä levätä. Teillä on varmaan hyvin pitkä yö takananne. ", Hoitaja yritti saada neidin takaisin levolle, mutta Nellia astui vain askeleen kauemmaksi tuosta.
" Missä on herra Jaob? ", Nellia tivasi saman tien katsellen ympärilleen ja etsien Jaobia katseellaan sairastuvaltakin.
" Oi, se roisto on jo telkien takana, ja siellä myös pysyy. ", Hoitaja hymyili lämpimästi Nellialle.
" Miten sinä kehtaat puhua Jaob herrasta noin? Hän pelasti henkeni! ", Nellia lähti kävelemään ovelle ja laski siron kätensä sen kahvalle ja painoi kahvaa alas päin, mutta ovi oli lukossa. Nainen kääntyi ympäri.
" Olkaa kiltti ja avatkaa tämä ovi. Minulla on kiire auttaa vuorostani Jaob herraa. ", Nellia lausui sanansa nopeasti joista tuskin sai selvää, mutta hoitaja näytti ymmärtävän vihjeen ja kilisteli avain nippunsa kanssa ovelle ja painoi erään ruostuneen avaimen avaimenreikään ja käänsi sitä. Klonks. Ovi avautui ja nainen käveli ovesta ulos.
Nellia katsoi ensin oikealle ja sitten vasemmalle käytävän päähän. Missä sellit voisivat olla? Hetken Nellia vain tuijotti seinää kunnes tajusi, että sellithän olivat tietenkin kellari kerroksessa. Missä muuallakaan?

Nainen lähti yhä heikoin askelin kävelemään kohti portaita joita pitkin saapui pian kellarikerroksen suurelle paksulle puisen oven luokse johon koputti varovasti, kukaan ei tullut avaamaan joten neiti työnsi raskasta ovea syrjään heikentyneillä voimillansa. Kun ovi oli avautunut sen verran auki, että neiti mahtui siitä lävitse, tämä pujahti pimeään kivisien seinien sisälle. Jostain kuului möreä ja karhea kuorsaus jonka neiti oletti olevan itse vartija. Tuota Nellia ei tahtoisi herättää..
Niin hiljaa kuin Nellia suinkin pystyi kävelemään korkokengillä, hän eteni eteenpäin katsoen joka ikiseen selliin, vaikkei nähnytkään mitään. Yhtäkkiä jonkin sellin kaltereitten välistä ilmestyi luiseva käsi joka tavoitteli Nelliaa. Neiti pelästyi suunnattomasti ja meinasi kiljasta, mutta saikin kun saikin juuri äänensä kuriin. Sydän alkoi pamppailla taas neidin rinnassa hullun lailla.
" Jaob? ", Neiti kuiskasi sitten hiljaa ääni väristen yhä.
Kuorsaus oli lakannut ja Nelliaa kohden käveli jostain tanakahko mies avain nippu vyötäröllä helisten.
" Onko täälä joku? ", mies kysyi ja pysähtyi kahta metriä ennen Nelliiaan törmäämistä.
" Kyllä, minä olen Nellia Aamukaste Kuunsäde Amalthaea. Tulin vaatimaan Jaob herran vapautusta, hän on syytön. Vietimme yhdessä aikaa kasvihuoneessa kun kaksi rosvoa hyökkäsi kimppuumme ikkunan kautta. Makaisin varmaan nyt kuolleena lasinsirpaleitten ja kukkien keskellä, ellei tämä mies olisi puolustanut minua! ", Nellia sanoi asiansa mahdollisimman virallisesti ja vaikutusvaltaisesti.
" Lisäksi, jos ette laske miesta vapaalle, minä tulen ilmoittamaan teistä kuninkaalle ja menetätte virkanne, arvonne ja nimenne! Jaob herra ei vahingoittanut minua mitenkään, hän ei omaa taikomisen taitoa, se oli vain pelkkää uhkailua rosvoille joka näytti toimivan, eikä tämä mies murhannut sitä varasta turhaan! Se varas olisi tappanut minut ellei Jaob olisi tehnyt mitään! ", Nellia jatkoi ennen kuin yövartija ehti edes sanoa juuta tai jaata.

[Se patittaa jos viesti tuhoutuukin netin kaatuessa ym -.- Pelaan tässä samalla näillä vartijaukkeleilla..]

Vertija katseli tyttöä huvittuneena.
"Ai että ei taijo? Ja vain puolusti teitä? Enpä neiti Amalthea usko tuota. Jos tarkoitatte uusinta vankia, niin jotakin hän kuitenkin osaa ajatuksissaan tehdä, sillä hän mm. hajotti yhden tuolin ja riehuu jatkuvasti karjuen omassa "huoneistossaan." Yleensä syylliset yrittävät aiheuttaa hämminkiä vakuuttaakseen syyttömyyttään. Minä sentään tiedän tälläisistä asioista hyvin paljon enemään, kuin te, hyvä neiti."
Mutta kun Nellia uhkasi kuninkaalla ja erottamisella, vartija leppyi hieman.
"Hyvä on, saatte luvan käydä tervehtimässä ystävääsi. Ja muuten, oletko miettinyt, että oliko kyseinen poika kenties mukana ryöstössä? Hän näytti melko kalpealta ja vähäpalkkaiselta, joten tokihan hän olisi voinut olla mukana ryöstössä. Kun te pökerryitte, tiedän kaiken tapahtuneesta, ties mitä hän on saattanut tehdä. Vihjeeksi vain." Vartija astui sivuun ja nyökkäsi kepeästi. Hän toivoi, että sai tyttöön lähtemättömän vaikutuksen ja että tyttö alkaisi ymmärtää, että mies oli kuin olikin syyllinen. Jos mies lähetettäisiin kotiin, häneltä lähtisi taas osa palkasta..

Jaob istui sändynlaidallaan hieroen käsiään yhteen. Hän oli vuhoissaan niin etselleen kuin muillekin tässä maailmassa. Hänoli äskettäin kuullut puhetta, mutta se oli varmasti vai toiveajattelua. Kukaan ei tulisi. Poika laskeutui pitkälleen kylmälle pedille ja sulki silmänsä. Hän kuuli askelia käytävässä, jotkut viheltelivät ja irvivät tuolle vierailevalle neidille jotakin. Jaob ei vaivautunut avaamaan silmiään, kun askeleet saapuivat hänen kohdalleen. Joku nuorukainen sai kauniin vierailijan, mikäs siinä. Kuitenkin tallipoika avasi nopeasti silmänsä kuullessaan, miten askeleet lähestyivät hänen oveaan.
Hän käänsi päänsä ja näki nuoren kauniin ladyn, jonka kasvot näyttivät olevan huolesta ja väsymyksestä raskaat. Naisen käsivarret olivat edelleenkin vierisinä lasinsiruista, ja neidin hiukset olivat täysin takussa, niin edestä kuin takaatakin. Jaobin kasvoille kohosi hymy, sellaista onnen tunnetta hänellä ei ollut koskaan ennen ollut.
"Mutte neiti, ette te saisi alentua saapumaan tänne murhaajien ja raiskaajien sekaan!" Jaob nousi vuoteestaan ja lähti ladya vastaan, "miksi te tulitte tänne?" Jaob kysyi ja katseli iloisena naista. Hänen sydämensä pyörähti ympäri, kun hän katseli niitä kauniita piirtoja ja siroja käsivarsia.
"Mikä on olonne, hyvä neiti?" Jaob kysyi hieman vaivautuneena, kaikkialta kuului edelleen vihellyksiä ja erilaisia "rumia" puheita.
"Teidän tulsii poistua", hän kehotti ja halusi todellakin, että neiti lähtisi pois täältä ja jatkaisi elämäänsä, "ei minua voi auttaa. Olen yrittänyt kaikkeni." Jaob työsi kätensä kylmien kaltereiden välistä ja tarttui Nellian käteen. Se oli lämmin, mutta punainen ja varmasti nainen tunsi kipua.
"Mene lepäämään ja hoitamaan haavasi." Nuorukainen sulki vasta nyt suunsa kunnolla ja antoi toiselle puheenvuoron. Kuunnellessaan hän siveli naisen käsiä, mutta irrotti otteensa. Tämä tuskin oli sallittua.


[Pahoittelen "kävely"-hittiä, mutta se oli vältämätön pelaukselleni 8D Kuten varmasti ymmärrät..
Ja tulipas lyhyttä >.<]

Nellia

Vartija ei tuntunut uskovan neidin sanoja millään muodossa ja jopa keksi syitä miksi Jaobin pitäisi olla syyllinen.
" Hän on tallipoika! Ei tallipojilla ole kovin hyvä palkka, ja hän on muutenkin nousemassa tallimestariksi ja kyllä, minä pystyn järjestämään sinulle potkut jos et laske häntä vapaalle. ", Nainen siristeli silmiään vartijalle, hänen olisi tehnyt mieli vain potkasta tuota vyönalle ja varastaa avaimet, vapauttaa Jaob ja kirmata ulos kaikessa pelossa siitä, että tästäkin alkaisi jokin huhu kiertää paisuttuaan hieman suuremmaksi ensin.
Kuitenkin neiti hillitsi itsensä kun vartija ehdotti, että nainen saisi tavata Jaobin. Nellia nyökkäsi sulavasti ja lähti kävelemään vartijan perään korkokenkänsä kivilattiaan kopisten ja saaden sen kaikumaan niin täysissä kuin tyhjissäkin selleissä. Vangit tuntuivat heräävän metelöintiin ja tulivat katsomaan mitä vankityrmässä oikein tapahtui. Nähdessään Nellian nuo alkoivat vislaamaan ja heittelemään huulen heittoo tämän ulkonäöstä ja muista "seksikkäistä" muodoista. Nainen ei noista välittänyt ja vartijakin yritti hiljentää noita uhkaamalla sillä, ettei noille tippuisi viikkoon ruokaa tai vettä.

Nellia pysähtyi Jaobin sellinkohdalle kietoen kätensä sen kaltereitten ympärille ja katsoen vankeuden syövyttämää Jaobia surullisesti. Jaob huomasi neidin ja tuli lähemmäs.
"Mutte neiti, ette te saisi alentua saapumaan tänne murhaajien ja raiskaajien sekaan!", oli Jaobin ensimmäiset sanat.
" tulin hankkimaan teidät vapauteen. ", Nellia sanoi nopeasti ja virallisesti yhä ja nosti katseensa Jaobin silmiin.
"Mikä on olonne, hyvä neiti?" Jaob kysyi hieman vaivautuneena.
" Väsynyt, mutta voisi se olla huonompikin. Entä teidän? ", Nellia kallisti hieman päätänsa vasemmalle ja loi nyt pienen hymyn huulilleen.
"Teidän tulsii poistua", mies jatkoi vastaamatta neidin kysymykseen.
"Mene lepäämään ja hoitamaan haavasi.", mies jatkoi taas ennen kuin nainen ehti sanoa juuta tai jaata.

" En, ennen kuin sinä olet vapaana. ", nainen sanoi hieman äänekkäämmin jotta vartijakin kuulisi.
Nainen tunsi kuinka mies siveli naisen rikkoutunutta kättä, nainen meni hieman kananlihalle ja tämä vetäisi kätensä pois miehen lähettyviltä.
" .. Anteeksi. ", ei naisella ollut mitään Jaobia vastaan, olihan tuo varsin mukava olemus, mutta kun nainen oli saanut tietää juuri menevänsä kihloihin, niin vieraan piehen kosketus , ei näin enteilisi hyvää.

Jaob nyökkäsi hiljaa. Lady ei näköjään aikonut lähteä ennen kuin hän olisi vapautunut.
Nellia vetäisi kätensä pois ja pyyteli anteeksi.
"Eiei, halusin vain tarkistaa miten haavasi jakselevat. Mutta nyt sinun tulee oikeasti mennä. Kaikki on ihan hyvin. Näemme ehkä taas joskus", Jaob sanoi vakavailmeisenä ja nyökkäsi vartijalle. Ronski mies nosti kasvoilleen ivallisen hymyn ja tarttui neitiä edessään hartioista ja käänsi hänet poispäin. Vartija tuuppasi Nelliaa takaapäin, tämä oli pakko viimeinkin uskoa. Jaob perääntyi hieman surumielisenä. Näinhän tämä tuntui menevät. Toivottavasti toinen ei mene tekemään mitään typerää. Jaob vetäytyi takaisin pitkäkseen ja sulkisilmänsä. Hän ei aikoisi kertoa teloitusaikeista nuorelle elämää täynnä olevalle neidolle, ei hän saisi koskaan tietää. Hänen ruumiinsa varmasti viskattaisiin mereen kalojen syötäväksi. Kylmät väreet jaloittelivat ympäri Jaobin ruumista. Mies kääntyi kyljelleen päin kivistä seinää ja jäi vain odottamaan huomista..
Jaob nousi vuoteeltaan, ilta aurinko valaisi jo sellin ovia. Neljä päivää. Kolme yötä. Kaksi teloittajaa. Yksi uhri. Tallipoika nousi ja kävi hakemassa pieneltä hyllyköltä leipänsä ja vetensä. Muut olivat saaneet käydä jaloittelemassa niille tarkoitetuissa tiloissa, mutta hän ei.
Juuri kun hän oli nostamassa vesikannua huulilleen, hän kuuli jälleen tutun äänen. Tällä kertaa kuitenkaan tämä ei mitään puhunut "syyllisyydestä" tai "syyttömyydestä", saatika itsestään tai Jaobista. Jaobin mielenkiinto heräsi. Hän kurtisti kulmiaan ja käveli ovensa luokse ja tihrusti siitä läpi. Kuului kolmet erilaiset askeleet, yhdet pienet ja nopeat, yhdet suuret ja löntystävät ja yhdet keskikokoiset ja elegantit. Jotakin tuo nainen mutisi sellistä 125, että hän kuulemma haluaisi sinne aviomiehensä tykö. Jaob oli varma, että nainen oli erehtynyt puheistaan ja takoittikin viereistä selliä, jossa oleili myöskin eräs nuorukainen. Kuitenkin askeleet päättyivät vankisellin 125 kohdalle ja siinä seisoi Nellia Amalthea, mitä hän oikein oli tekemässä? Pienempi vartija avasi oven.
"Teidän neityytenne", tämä sanoi pilkallisesti. Jaobin ilme oli nähtävä, hänen suunsa oli loksahtanut auki ja hän tärisi aivan kauttaaltaan. Toinen vartijoista nyökkäsi ja ohjasi neidin sisään. Jaob vain tuijotti uutta tulijaa, onnellisena ja vihaisena.
"Mitä hittoa sinä oikein kuvittelet tekeväsi?" Jaob avasi suunsa ja paiskasi vesikannun maahan niin, että se särkyi tuhansiksi pieniksi osasiksi maahan. Onneksi kummallakin oli kengät jalassa..

Jaob ei puhunut toiselle mitään koko illan aikana. Hän istuskeli sänkynsä laidalla ja pureskeli yhtä heinää hyvin mietteliään näköisenä. Hän mutisi itsekseen useinkin jotakin naisista ja heidät kohtuuttomista ratkaisuistaan, muuten sellissä vallitsi syvä hiljaisuus Jaobin puolesta.
"No, miten olet ajatellut paeta täältä, hyvä neiti Nokkela?" Jaob kysyi viimeinkin kun kuu oli noussut taivaalle. Sitähän ei tietysti ikkunattomasta sellistä nähnyt, "minä lähden täältä muutaman päivän päästä, enkä enää koskaan palaa. Joten yksinkö tänne ajattelit jäädä? Ja miten ihmeessä sinä oikein keksit päästä tänne? Mitä sinä teit?" Jaob jätti kokonaan teitittelyn ja erilaiset arvonimet pois. Nyt he ainakin olivat tasavertaisia, vailla oikeuksia. Tallipoika oli hyvin vihainen toiselle, mitä tuo oikein kuvitteli tekevänsä? Pitäen vihansa sisällään hän käveli maata seinän viereen jättäen lämpimämmän paikan neidille. Hän yritti saada unta, mutta ei saanut sitä ajatuksiltaan..

// hei, en jaksa sit pelittää erikseen nellialla toisaalla joten se nyt tulee suoraan sinne selleille ja se selittää jaobille sen miten se joutu sinne niin säkin saat sit selvyyden sillä. //

Nellia

Jaob tyrkytti Nelliaa koko ajan vankityrmistä ulos, aivan kuin tuo olisi suuttunut jostain tälle tai jotain muuta. Ei Nellia kuitenkaan jaksanut enään vastustella tuon tahtoa vastaan, tuo pistäisi ihan varmasti kampoihin vielä ensi vuonnakin. Nainen siis lähti kiltisti, tai aianakin melkein kiltisti tyrmistä, sillä kun vartija koski neitiin läpsäs Nellia vartijaa näpeille ja tivasi tuolle jotain, ettei tuolla ollut valtaa koskea Nelliaan likaisilla näpeillään, ja että nellia saisi pian jonkun taudin tuosta.
Sitemmin nellia lähti leukapystyssä vankityrmistä ja kun ovi oli pamahtanut kiinni tämän takana lensi naisella pari kirosanaa suusta, hän oli niin raivoissaan!

* * *

Nellia tunsi vahvan käden käsivarressaan mutta yritti riuhtoa itsensä irti, vaikkei hänellä ollutkaan mitään sitä vastaan, että hänet vietäisiin selliin tekojensa varjolla. Jälleen raskas ja paksu puuovi työnnettiin syrjään ja nainen asteli vankityrmiin nyt hieman vauhdikkaammalla ja äänekkäämmällä marssilla.
" Tahdon aviomieheni selliin. Selli numero 125! ", Nainen tivasi ja siristi silmiään köntykselle.
" Hyvä on. ", pienempi mies sanoi nopeasti ja kiiruhti avaamaan sellinovea ennen kuin sysäsi Nellian selliin jonkun typerän kohteliaisuuden saattelemana joka johti siihen että nainen poimi sellin lattialta kiven ja tämä heitti sillä vartijaa. Vartija vain sysäsi keihäänsä varoitukseksi kaltereitten lävitse kohti naista, mutta nainen vain naurahti tuolle pitäen tuota pilkkanaan.
Siinä nainen seisoi Jaobin edessä hymyillen leveästi tuon järkyttyneelle ilmeelle ja kallistaen päätään hieman huvittuneena. Tosin neidin huvittunut ilme muuttei itselläkin nopeasti järkyttyneeksi kun mies paiskasi juomakannunsa lattialle joka pirskoutui tuhansiksi palasiksi.
"Mitä hittoa sinä oikein kuvittelet tekeväsi?", oli Jaobin ensimmäiset sanat.
" Tulin pelastamaan sinut, kuten näet herraseni. ", nainen jätti myös kohteliaisuudet pois, miksi hänkään niitä olisi tuhlannut mieheen kun tuokaan ei tuhlannut niitä naiseen vaikka nainen häntä varta vasten otti sen riskin, että hänen maineensa pilaantuisi, varsinkin näin, kun hän oli juuri menossa kihloihin.
"No, miten olet ajatellut paeta täältä, hyvä neiti Nokkela?", Jaob kysyi ja nainen kohautti harteitaan kävellen kiviseinämän viereen ja laskien sen rosoista pintaa vasten kätensä hymähtäen.
" en ainakaan tästä.. ", nainen hymähti mukamas pettyneenä ja käveli jaobin luokse hymyillen leveästi ja vetäisi hiuksistaan pitkähkön hiuspinnin.
" Mutta tämä on ratkaisu kaikkeen. ", nainen naurahti iloisesti.
"minä lähden täältä muutaman päivän päästä, enkä enää koskaan palaa. Joten yksinkö tänne ajattelit jäädä? Ja miten ihmeessä sinä oikein keksit päästä tänne? Mitä sinä teit?", Jaob jatkoi tivaamista ja neidin punertavilta huulilta karkasi pitkä raskas huokaus.
" Jaob, kuten sanoin. Tämä hiuspinni on ratkaisu kaikkeen ja ei minun mitään kummallisempaa tarvinnut tehdä päästäkseni tänne.. Riehuin vain hieman keittiössä.. Mitä nyt astioita heittelin lattialle.. Ja keittäjät kutsuivat vartijat ja he toivat minut tänne.. Loput sinä tiedätkin.. ", nainen sanoi kuin tämä olisi ollut aivan hänen tapaistaan ja käveli sitten nojailemaan yhtä kalteria vasten jonka toisella pyolella seisoi yksi aatelismies jota syytettiin taikuudesta.

Jaob pyörähti ympäri kolmesti, kunnes ymmärsi että unen kiinni saaminen oli turhaa. Hän kääntyi Nelliaan päin, tämä ei edes ollut aikonut tulla hänen viereensä. Eikö neiti Täystuho-Keittiönhävittäjä Amalthea kertakaikkiaan tarvinnut nukkumapaikkaa? Tallipoika nousi ylös pedistä.
"Huomaan, että suunnittelet jatkuvasti jotakin. ja miten kaikki liittyy typerään pinniisi!" Jaob huudahi hyvin hiljaa, lähes kuiskaten, mutta hänen äänestään saattoi erottaa selvän vihan. Ja kun hän oli vihainen, hän saattoi tehdä mitä halusi. Nyt hän olisi vaikka voinut lyödä toista ja kiittää tästä kaikesta typeryydestä! Mutta hän hillitsi itsensä, se olisi kuitenkin turhaa.
"Minä en tarvitse apuasi. Selitän puolestasi ja sinä voit lähteä", Jaakob yritti vihoissaan saada neitosen pään kääntymään, mutta tuo olikin osoittautunut harvinaisen kovapäiseksi. Hän käveli oven lähettyville ja katseli, miten aatelismies vietiin käytävää eteenpäin pidemmälle ja pidemmälle. Ja kauaa ei kestänytkään, ennen kuin kaksi miesätä palasivat takaisinpäin. Jaob työnsi kätensä kylmien kaltereiden lävitse ja napsautti sormiaan.
"Hyvät herrat, viekää tämä nainen täälä pois. Hän tarvitsee vain hoitoa. Hänellä on vähän ongelmia perheensä kanssa." Vartijat vilkaisivat toisiinsa.
"Eikö hän juuri itse halunnut tähän selliin? 125?" lyhyempi kaljuuntunut kysyi ja astui askeleen lähemmäksi.
"Niin herra, mutta hän on sairas, hän tarvitsee hoitoa." Vartija ei tuntunut kuuntelevan. Hän vain kohautti harteitaan ja poistui. Mainiota. Kerrassaan mainiota. Jaob kääntyi äkäisenä Nellian puoleen.
"Aijotko siis tiirikoida lukon vai? No kerropa miten pääsemme viiden vartijan ohitse?" Jaob kysyi vastenmielisenä ja huitoi päin vartijoita, aivan kuin he eivät olisi istuskelleet 125 väliseinämän takana.
Nuorukainen istuutui takaisin sängylleen ja tarttui leivänkannikkaan. Hän taittoi siitä itselleen palasen ja alkoi nyppiä siitä palasia hitaasti.. miettien.

Tunnin kuluttua Jaob oli saanut pienen kannikan syötyä. Ja hän oli miettinyt.
"Olen tässä tuumaillut, miten saan sinut ja itseni täältä ulos. Sillä jos sinä lähdet, minun tulee tulla mukaan huolehtimaan turvallisuudestasi edes siksi aikaa että asiasi selviävät. Jos kerta pinnisi on ratkaisu kaikkeen, olen hieman eri mieltä. Se ei ratkaise kaikkea." Jaob hymyili intohimoisesti.
"Tule lähemmäs, niin voin kertoa sinulle." Jaob taputti paikkaa vierellään ja kumartui Nellian korvaan niin, että kukaan ei varmana saisi kuulla. Vastakkaisessa sellissä oleillut henkilö ei kiinnittänyt huomiota, vaan nukkui. Hyvä niin. Heillä oli täydellinen rauha.
"Jos tekisimme näin: voisit saada jonkinlaisen sairauskohtauksen ja käpertyisit lattialle. Kutsuisin vartijat ja rukoilsin heitä auttamaan. Varmasti he taipuvat naisen tehdessä kuolemaa.. Ja minä tiedän, että osaat käyttää taikaa". Jaob vilkaisi Nelliaa silmiin erittäin terävästi, "joten voisit käyttää sitä vartijaan ja täten jotenkin taivuttaa hänet ottamaan minut mukaan ja viemään meidät ulkopuolelle sairastupaan. Matkalla teilaisimme vartijan ja pakenisimme. Suunnitelmassa on vielä ehkä joitakin ongelmakohtia, mutta nyt on sinun vuorosi miettiä." Jaob tuuppasi Nellian kauemmas itsestään.
"Jos nyt pääsee käymään niin, että itsekin pääsen pälkähästä, voin yrittää saada arvonimesi takaisin." Jaob oli tyytyväinen aherrukseensa ja pääsi viimeinkin nukkumaan vuoteeseensa.

Aamulla hänen herätessään Nellia oli jo ryhtynyt tositoimiin.. ((EDIT: Ei siis tarkoita välttämättä kyseistä suunnitelmaa tai mitään siihen liittyvää. Saat itse keksiä mitä hän oli alkanut tehdä, vain esim. herättänyt Jaakobin .D ))

[Juup, hyvä näin .D]

// anteeksi, kun kestää aina tähän peliin vastaus niin himputin kauan. :'D Mä vaan en oo vie päässy oikee tän pelin tunnelmaan ihan sinuiks vie. : D MUT KYL SE TÄSTÄ! (maltti on valttia) ainii ja saat sä toki minua potkimaan vastailemaankin jos vastaus kestää ihan liian kauan. :: D hihi //

Jälleen Jaob tuntui keksivän jotain mikä kaataisi neidin kauniit blondi ideat, joissa toki oli niitä varjopuolia, ettei nainen ollut ehtinyt ajatella asioita loppuun.
Mies tuntui raivoavan jostain taas milloin nainen katsoi hieman järkyttyneenä tuota. Mies tuntui täysin mielipuolelta naisen mielestä, näytti kuin tuo olisi taistellut sitä vastaan löisikö tuo naista, vai ei.
Nellian silmät olivat revähtäneet kirjaimellisesti auki järkytyksestä ja nyt hän todellakin pelkäsi henkensä edestä, ties tuo tappaisi naisen vain sen takia, että tämä oli tullut auttamaan tätä. Jaobin käytös oli vain niin lapsellista Nellian näkökulmasta katsottuna. Tuo käyttäytyi harkitsemattomasti Aatelisen seurassa.
" Hyvä mies, kootkaa itsenne. Vaikutatte aivan kiukuttelevalta lapselta! ", nainen mutristi huuliaan vihaisena.

Taas mies alkoi vedota vartioihin, että saisi naiset ulos sellistä. Tuo valehteli näille, että nainen olisi sairas ja että tällä olisi perhe ongelmia.
" Miten kehtaat valehdella moista minusta ja minun perheestäni hyvä herra? ", Nellia oli vihastunut vuorostaan Jaobin tyhmyydelle ja kuinka lapsellinen tuo saattoikaan olla. Nellian onneksi vartija ei edes kuunnellut loppuun asti miehen sanoja, vaikka toisaalta se olisikin ollut hyvä. Olisi nainen ainakin päässyt kauas tuosta kammottavasta miehestä jonka vuoksi riskeerasi juuri jopa oman asemansa!
"Aijotko siis tiirikoida lukon vai? No kerropa miten pääsemme viiden vartijan ohitse?", mies kysyi äkäisenä johon Nellia kieltäytyi vastaamasta kääntämällä vain selkänsä tuolle. Hän ei puhuisi tuollaiselle miehelle joka käyttäytyisi häntä kohtaan kuin nainen olisi tuon mikäkin palvelija josta naiselle tuli saman tien mieleen Erica, jolle oli viimeksi käyttäytynyt liiankin ankaasti. Nainen vain oli huomannut, miten tuo letukka oli alakanut katselemaan Nellian veljen perään ja eihän nainen voinut sallia sitä, että hänen palvelijansa yrittäisi iskeä aatelisen miehen ja vielä hänen isoveljensä!
Jaob painui jonnekkin omaan nurkkaukseensa nyppimään jotakin tyhmää leivän kannikkaa, vaikka naisella olikin nälkä, ei hän sanonut tuolle mitään, että hänkin olisi voinut haluta osansa tuosta kovasta kannikasta.

* * * Tunnin kuluttua * * *

Nainen oli istuutunut jonnekkin oven lähelle painaen päätään kalteria vasten ja naputellen kynnellään kalteria, kun mies puhkesi puhumaan. Väsyneenä nainen käänsi katseensa mieheen.
"Olen tässä tuumaillut, miten saan sinut ja itseni täältä ulos. Sillä jos sinä lähdet, minun tulee tulla mukaan huolehtimaan turvallisuudestasi edes siksi aikaa että asiasi selviävät. Jos kerta pinnisi on ratkaisu kaikkeen, olen hieman eri mieltä. Se ei ratkaise kaikkea." Jaob hymyili intohimoisesti ja Nellia vain tuhahti väsyneenä.
"Tule lähemmäs, niin voin kertoa sinulle.", Jaob kehotti ja Nellia pakottautui nousemaan likaiselta ja pölyiseltä kivi lattialta kävellen miehen viereen.
"Jos tekisimme näin: voisit saada jonkinlaisen sairauskohtauksen ja käpertyisit lattialle. Kutsuisin vartijat ja rukoilsin heitä auttamaan. Varmasti he taipuvat naisen tehdessä kuolemaa.. Ja minä tiedän, että osaat käyttää taikaa", mies katsoi naista ja nainen mulkaisi miestä pahasti.
"joten voisit käyttää sitä vartijaan ja täten jotenkin taivuttaa hänet ottamaan minut mukaan ja viemään meidät ulkopuolelle sairastupaan. Matkalla teilaisimme vartijan ja pakenisimme. Suunnitelmassa on vielä ehkä joitakin ongelmakohtia, mutta nyt on sinun vuorosi miettiä.", jaob sanoi ja tyrkkäsi Nellian läheltään.
" Luotatko sinä mukamas minun blondiuteeni? Minähän olin tunti sitten aivan idiootti. ", nainen tiuskasi hieman.
" .. mutta luulen tuon kaiken onnistuvan kuitenkin. "
"Jos nyt pääsee käymään niin, että itsekin pääsen pälkähästä, voin yrittää saada arvonimesi takaisin.", mie ssanoi ja Nellia vain nyökkäsi tuolle.^

* * * Seuraavana aamuna * * *

Nainen oli herännyt jo varhain, hän ei pystynyt nukkumaan näin huonoissa olosuhteissä, mutta ehkä se oli vain hyvä, sillä aamusta varmasti oli hyvä paeta, kun kaikki vielä nukkui.
Nainen hiipi Jaobin luose herättäen tuota varovasti hereille.
" Jaob herää.. on aika toimia. ", Nellia kuiskasi tuolle ja käåveli vähän matkan päähän katsoen kaltereitten välistä missä päin vartija kulki. Saatuaan siitä tiedon naisen jalat pettivät alka ja tämä huokaisun ja kiljaisun saattelemana kaatui maahan lyöden tajallisesti yhden kultaisista ranne koruistaan kalteria vasten jotta moni varmasti heräisi siihen ja neidin sairaskohtaus saisi enemmän katsojia, olihan tämä paljon uskottavampaa näin, ja kuka nyt ei olisi tahtonut suojella kaunista aatelisnaista ja jättää tuon kuolemaan? Varmasti osa vangeistakin olisi sitä mieltä, että nainen tarvitsisi jonkin asteista hoitoa.

Osa vangeista heräsikin katsomaan mitä tapahtui, myös vartija oli havahtunut ääneen ja löntysteli paikalle.
" Onko neiti kunnossa? ", vartija kysyi rapsuttaen päätään ja alkaen etsimään oikeata avainta lukkoon. Ilmeisemmin kaksikon onneksi Vartija oli hyvin tyhmä.
Nellia siristeli hieman silmiään ja huokaisi mukamas, että häntä sattuisi kovin paljon päähän. Vartija tarkkaili katseellaan Nelliaa ennen kuin nosti tuon sellin lattialta haisevaan syliinsä jolloin nellian oli pakko kääntää päänsä pois ja nyrpistää nenäänsä ja alkaa hengittämään suunsa kautta jottei oikeasti pyörtyisi miehen hirveästä lemusta.
" Vartija kiltti, haluan aviomieheni mukaani, hän tietää tästä minun sairaudestani ja osaa kertoa hoitajille mitä pitää tehdä.. Itse en kykene ssiihen, olen aivan liian heikko.. ", Nainen käytti taikaansa Jaobin määräyksestä ja katsoi suurilla meripihkan värisillä silmillään anovasti ja kärsivästi vartijaan.
" Olkaa kiltti.. ", nainen anoi uudestaan kun vartija näytti miettivältä.
" Hyvä on, hyvä on. Teidän tähtenne. ", Vartija hössötti jotain ja käski Jaobin seuraamaan heitä. Ilmeisesti naisen taika oli ollut niin väkevä annos vartijalle, että tuo oli unohtanut kokonaan pistää miehen rautoihin. Mikäs siinä, kelpasihan se. Ainakin tuon taklaus olisi näin paljon helpompaa.

Vartija lähti kantaa neitoa Jaob seuraten sellien ulkopuolelle ohitse paksun oven jonka jälkeen ei näkynyt ketään ja Nellia pyristeli itsensä pois tuon haisevasta sylistä ja potkaisi tuota vyön alle. Vartija kyyristyi inähtäen kyyryyn pidellen käsillään jalkoväliään. Nellia katsoi hätääntyneenä Jaobia, jos tuo aikoi laittaa miehen tajun kankaalle tuon olisi tehtävä se nyt, eikä huomenna.

Jaakob hätkähti hereille, kun nainen ravisutteli hänen olkaansa. Oli aika herätä. Nellia oli näköjään päättänyt ylittää itsensä, toivottavasti hän osasi näytellä, sekä hänen että Jaobin puolesta. Jaob nousi istumaan ja hieraisi silmäänsä. Kun hän avasi sen, hän näki miten vartija kulki ohitse ja vilkuli vähän sinne sun tänne. Samassa Nellia kaatui, tämä kiljahti ja huudahti samanaikaisesti sekä löi kätensä ikävästi kivisiin kaltereihin, ääni oli samanlainen kuin joku olisi vetänyt matkan kynsiään liitutaulua vastaan. Vartija kääntyi kyselemään, oliko neiti kunnossa. Jaob tiesi, ettei ollut hyvä näyttelijä, mutta heittäytyi Nellian viereen.
"Apua, auttakaa hyvä herra! Hänellä on rutto, näen sen selvästi. Hän oli hyvin arvostettu nainen ja tarvitsee päästä sairaalasiipen!" Jaob huusi ja elehti omituisesti aivan kuin olisi ollut todella huolestunut. Nelliakin ryhtyi vuorokeskusteluun pyytämällä miestään mukaan. Nellia kiinnitti katseensa mieheen, hän näytti selvästi käyttävän taikuuttaan. Hetken emmittyään vartija nyökkäsi ja tarttui avaimiinsa. Ovi narahti auki ja kaikkialta kuului erilaisia ääniä, jotkut huutelivat käärmeitä, jotkut taputtivat. Ehkä jotkut ymmärtäisivät ottaa vihjeestä vaarin.

Jaob tarttui Nelliaa toiselta puolen, vartija toiselta. Tämä oli se viiksekäs vartija, hyvin nuori ja vasta aloittanut. Ei tämä muuten olisi onnistunutkaan. He raahasivat Nelliaa pitkin käytäviä toisten vartijoiden ohitse, jotka nousivat huolestuneina seisomaan. Kuitenkin he istuutuivat, mutta seurasivat silti mielenkiinnolla tapahtumia. Jaob ei välittänyt niistä. Hän ei ollut kovinkaan voimakas ja täten Nellian pidätteleminen tuntui raskaalta, etenkin kun yöunet olivat menneet niin moleta yöltä jo. He kiipesivät Nellian kanssa rappuset ylös vartijan kanssa ja pääsivät viimeinkin valoon. Valo oli niin kirkas, että Jaakobin oli nostettava kätensä silmiensä eteen hetkeksi aikaa suojaksi. Totuttuaan valoon hän antoi ohjeen, mistä pääsisi nopeammin. Miehet ja Nellia kaartoivat vaivalloisesti läheisen kulman taakse, missä Jaob irrotti äkillisesti otteensa, vetäisi nyrkkinsä ja pamautti miestä suoraan näköön. Hän käski Nellian tarkistamaan, oliko ketään tulossa.
Nellian tarkistettua asian hän pyysi tätä nopeasti auttamaan miehen ropan kanssa. Hän tarttui toiseen kainaloon ja opasti Nelliaa tarttumaan samoin. Jaob vetäisi miehen syrjään patsaan taakse ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
"Noniin, vaihe numero yksi suoritettu. Nyt kuninkaan luokse."

Ensiksi kuitenkin Jaob hieman siistiytyi ja astui takaisin suuremmalle käytävälle. Käytävät olivat vielä näin aamusalla hieman autiot, matkallaan he tapasivat kaksi siivoajaa ja erään palvelijan matkalla Luoteissiipeen isäntänsä luokse. Jaob ei katsettaan nostanut, hän ei halunnut keskustella kenenkään kanssa. Käveltyään jonkin matkaa käytävää pitkin he kääntyivät vasemmalle ja saapuivat suuren salin oville, jossa seisoi kaksi vartijaa hyvin vakavina. Jaob kumarsi hieman.
"Pääsemmekö tapaamaan kuningasta? Meillä olisi hänelle asiaa, asiamme on rauhanomainen emmekä tahdo pahaa. Olen Jaob Einéa ja hän on Nellia Amalthea", Jaob sanoi ja viittoi naiseen vierellään. Oikeanpuolimmainen vartija nyökkäsi ja avasi oven.

Nuori tallipoika ei ollut koskaan ennen nähnyt mitään niin upeaa. Kultakirjaillut karmit, suuret ikkunat ja upeat patsaat koristivat tiloja heijastellen toinen toisiaan vastaan. Siellä täällä pyörähti joitakin kamerineitoja ja palvelijoita, ja nyt myös he kaksi olivat liittyneet itse kuninkaan seuraan. Tuo upea herra oli salissa, hänelle heillä olisi asiaa..

[Jos seuraavaksi Vertsu, sitten Aida?]