Nimi: Elyah-Aldintroaf Tuhmurinmieli Ellemmiire ~ Aldintroaf, Aldin tai Olja. Se riippuu kenelle.
Ikä: 23
Ammatti/Aatelisarvo: Lordi
Suku: Ellemmiire
Sukuvaakuna: Kaksijalkainen naurava kettu.
Suvun värit: Okra ja oljaani (oranssi)
Muuta suvusta: Aldinin haara on etääntynyt päähaarasta melko paljon, eikä todellakaan ole sen suosiossa. Hänen sukunsa pojat siittävät kuulemma vain hyödyttömiä luikurinlaskijoita, joista ei mihinkään ole - niin kuuluu yleinen mielipide Ellemmiiressä -. Katkeruus piskuista ja aina vain harvenevaa haaraa kohtaan juontaa vuosien taakse. Aldinin isoisoisoisä nai neidon, jonka tuleva ruhtinas olisi mielellään ottanut keittelemään puuroja oman hellansa taakse, eikä huono häviäjä ei sietänyt sukulaispoikaansa enää tämän jälkeen missään määrin, vaan mustamaalasi tätä minkä ehti. Sen jälkeen eivät nämä Ellemmiiret ole muuta voinneetkaan kun väistellä niskaan satavaa lokaa, joten siitä on peräisin heidän syntilistaansa lisätty saamattomuus. Taikuutta on huhuttu joidenkin hallitsevan, mutta ainakin omakohtaisesti Aldin todistaa sen vääräksi väitteeksi.
Luonne:
Aldin on paljolti sukuunsa tullut pilailevassa mielessä ja vilkkaudessaan. Hän on haka laskemaan leikkiä ja tarinoimaan, eikä nuorukainen pode puutetta mielikuvituksesta. Vaikka aukot olisivat valtavia, hän kyllä keksii niihin jos jonkinlaista täytettä. Sen takia mies kärsiikin usein vääristä johtopäätöksistään. Mikäli haluaa kuulla uusimpia ja eniten väriteltyjä juttuja hovista, on syytä kääntyä Aldinin puoleen.
Nuorukaisella ei ole äly vähissä, vaan hän on suorastaan terävä kuin partaveitsi. Hän osaa sujuvasti vältellä vastuuta tekosistaan ja useimmiten sysäämään ne muiden niskoille. Jos hän joskus joutuukin kohtaamaan ongelmansa, hän kärsii dramaattisesti ja katuu syvästi, mutta jatkaa sen jälkeen kuten aina ennenkin. Hänellä on siis tapana tuntea kaiken moninkertaisesti tavalliseen ihmiseen verrattuna, tai ainakin korostaa tunnetta sanoin, ilmein ja elein. Esimerkiksi surullisena hän vuodattaa valtavia krokotiilinkyyneleitä ja ollessaan itsetyytyväinen.. No sen kuulee kyllä kaikki. Aldintroaf on tosin lähes vuorokauden ympäri tyytyväinen kaikkeen itsessään. Hän luottaa itseensä pikkulapsen tavoin ja uskoo olevansa kykeneväinen kaikkeen. Kun joku häneen suuttuu, se johtuu siitä, ettei tämä omista huumorintajua ja kun joku hermostuu, se johtuu vain heikoista hermoista. Nuorukainen ei muuten osaa erottaa naurun eri sävyjä, eli hänelle on turha nauraa pilkkaavasti. Hän nimittäin kuitenkin käsittää sen omaksi hyväkseen, eikä loukkaannu.
Ihmispelko on outo käsite Aldinin tapauksessa. Tuntemattomia kohtaan hän on lievästi sanottuna tuttavallinen, ellei jopa päällekäyvä. Hän tutustuu ihmiseen kuin ihmiseen hetkessä ja vaikeampi estynyt tapaus vain kiihottaa hänen mielenkiintoaan. Juuri tälläiset henkilöt useimmiten päätyvätkin nuorukaisen tosiystäviksi. Hän joko hakee jotain itsestään poikkeavaa täydentämään, tai sitten.. No ihan miten vaan, mutta yleensä samanlaiset jutustelijat kuin hän itse on eivät jaksa kauaakaan kiinnostaa, koska salaisuudet loppuvat nopeasti. Peloton kai mies on muutenkin. Hän ei kaihda haasteita, eikä esteitä. Hänen säännöillään ei mennä siitä mistä aita on matalin, kunhan kyse ei ole syyllisyyden pakoilusta. Aldintroaf on yllytyshullu henkeen ja vereen ja on valmis lähes mihin vain. Kerranhan sitä vain eletään?
Miekkonen muuten nimittäisi vain murto-osan tuntemistaan ihisistä ystäväkseen, koska hän suhtautuu ihmisiin hyvänpäivän tuttuina, jotka unohdetaan, kun ne poistuvat maisemista. Herrasmies? No siinä määrin kun on kyse ystävistä tai omasta hyödystä. Ystäviään Aldintroaf ei jätä ja heistä hän myös pitää huolen ja kannattelee silloin kun he ovat heikoilla. Neitojen pelastamista nuori mies harrastaa omana hyvänään, siitähän yleensä saa palkinnon..
Ulkonäkö:
Kaikinpuolinhan Aldin muistuttaa enemmän etelänihmistä kuin pohjoisen. Hän on jäännyt varreltaan vajaa keskipituisen ja on kovin tumma Amalthaean asukiksi. Siroluinen hän oikeasti on, mutta ei onneksi ihan tuulen vietävänä. Kaikenlainen temppuilu ja muu mitä Aldin harrastaa, vaatii lihasta ja myös kehittää sitä.
173 senttiä näyttää mitta, kun tarpeeksi varvistelee ja suoristaa ryhtiä. Ei se paljon ole, mutta niillä lahjoilla mennään, mitä jumalatar on suonut. Aldinin onni, että miehien korolliset kengät hyväksytään. Tai no olisivathan ne tarpeen muutenkin, koska poju on hevosmies ollut pienestä pitäen. Siis ratsastussaappaat. Muu osa hänen vaatetuksestaan koostuu leveistä herrashousuista, jotka on sujautettu saappaiden sisään ja rintaa peittämässä on mitä milloinkin. Useimmiten suvun värien mukainen liivi ja sen alla likaisenvalkoinen paita, jonka hihat on kääritty kyynärtaipeisiin. Kylmemmällä ilmalle kun heittää päälle hillitysti koristeommellun jakun, niin olo on tyylikäs. Aldintroaf harrastaa yksinkertaista pukeutumista pienillä yksityiskohdilla.
Sopusuhtaiset kasvotpa hyvinkin omistaa tämä herra. Suora hieno nenä, korkeat poskipäät ja miehelle melko muhkeat huulet amorinkaarineen. Otsa on korkea ja selkeä, mutta yleensä tuulentuivertamat, harottavat suortuvat pyrkivät sitä peittämään. Nuo suortuvat ovat tummanruskeita ja osana hallitsemattomasta, lapaluille ulottuvasta pehkosta, joka peittää Aldinin päänahan. Poju on luopunut toivosta hiustensa kanssa, eikä jaksa enää pitää niille jöötä. Ennen hän yritti kihartaa ja kähertää niitä kivoille kikkuroille, mutta ne olivat silti varsin holtittomat.
Mahdollisesti kuullostaa melko neitimäiseltä ja sitä se tavallaan onkin, mutta onneksi silmät ovat täynnä miestä. Ainakin välillä, mutta suurimman osan ajasta ne vain tuikkivat kuin mitkäkin pohjantähdet. Välillä miehet ja tähdet ovat hukkuneet pohjattoman syviin ja ankeisiin kaivoihin, joista ilo on kaukana. Moni-ilmeisyys siis on noiden silmien lahja ja sitä korostaa mielialan mukaan vaihtelevat iirikset. Väri syvenee sitä mukaa mitä vakavampana mies on. Yllättävää tuskin, mutta useinhan ne ovat suurinpiirtein sitä kullanruskeaa. Tuuheat, tummat silmäripset ovat ne jotka yleensä vetävät katseen heti silmiin, eikä sitä enää saa sieltä pois.
Aldintroafin yleisolemus on suoraselkäinen, mutta silti tietyllä tavalla selkärangaton. Hänestä joko pitää, tai sitten ei, mutta yleensä pitää.
Menneisyys:
Siitä lähtien kun tämä poikalapsi putkahti maailmaan, ei läheisillä ihmisillä ole ollut puutetta tekemisestä. Leppoisasta ja rauhallisesta äidistään Aldintroaf sai tuskastelevan hermoraunion, väkivaltaa vastustavasta isästään kovan kurinpalauttajan ja vanhemmista sisaruksistaan itselleen peräkanat. Rakkautta vain, sitä se oli. Hän oli nimittäin perheensä silmäterä, nuorimmainen joka yritettiin säilyttää puhtaana pahalta maailmalta. Poika kuitenkin vähät välitti ja eli miten eli. Kohtuullisen rikas tausta kartanonpoikana vapautti hänet työskentelemisestä, joten hänellä oli varsin vapaa lapsuus. Se kului tyttöjä kiusatessa, seikkailuista kauniissa maisemista ja kaikesta mitä onnelliselta lapsuudelta vaadittiin.
Ei sillä, että poika itse olisi ollut tyytyväinen. Hän olisi ollut valmis laskeutumaan omille siivilleen vaikka jo 12-vuotiaana nulikkana, mutta ei niin nuorta kukaan lastaan ajatteleva vanhempi olisi päästänyt. Hätäpäissään kartanonherra ja rouva menivät sitten lupaamaan, että jos poika odottaa täysiin ikävuosiin, niin hän saisi kohtuullisen omaisuuden ja vaunut ajurilla mukaansa. Ei Aldin jääräpäisenä tietenkään vieläkään tajunnut, että he ajattelivat vain hänen parastaan. Hädin tuskin hänen onnistui odottaa siihen asti ja heti kun vuodet olivat täynnä niin lähtö toteutettiin. Tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, ei edes siitä, että palaisiko hän vielä joskus kotiseuduilleen, mutta hän vain tahtoi pois kokeilemaan siipiään. Matkanteko oli hidasta ja jouduttiin ajamaan vain valtareittejä maan tierosvoja vältellen, eikä Aldinilla oikeastaan vieläkään ollut minkäänlaista hajua määränpäästä. Taas yhdessä niistä lukuisista majataloista Aldin kuuli kun muutama matkalainen puhui ylistäen Adrasteijan palatsin seurapiireistä.
"Seurallisuutta minulta kyllä löytyy", ajatteli Aldin ja yhdisti sen nokkelasti seurapiireihin. Sinne siis oli matka sen jälkeen.
Amalthaeassa kävi selväksi, ettei Adrasteijan palatsiin oikeastaan päässytkään niin yksinkertaisesti. Mitä hän edes koko kaupungissa teki, eihän hänellä ollut minkäänlaisia suhteita? Nuorukainen kirosi tyhmyyttään. Yksi tie palatsiin kuitenkin oli. Siellä oltiin kai ilmeisesti jonkinlaista narria vailla.
"Mitäpä muuta kuin yrittämään?" Ajatteli hivenen epätoivoiseksi käynyt Aldin.
Ehkä pestiin ei vaadittu korkeata tasoa, tai vapaaehtoisia ei ollut paljon, mutta pian mies löysi itsensä hovinarrina, joka eli kuitenkin kuin kartanonherra. Vähitellen hän sai kuitenkin yhteyden muihin aatelisiin ja pian hän ei joutunut työskentelemään enää muita aatelisia huvittaen, vaan kuului osaksi Adrasteijan palatsin kermaa. Näin jälkeenpäin tuokin on Aldinille vain yksi tarina lisää hänen menneisyydestään, jota värittää valtaviin mittasuhteisiin.
Muuta: Tämän sukuhaaran Ellemmiireillä on ollut tapana hetken mielijohteesta keksiä jälkikasvulleen huvittavia nimiä, jotka sopisivat enemmän säädyttömille kuin aatelisille. Näin on päässyt käymään Aldininkin tapauksessa, että hän sai huvittavan ja jopa melkein hävettävänkin nimen kannettavakseen. Kuka muka haluaisi olla Tuhmurinmieli? No kuuleman mukaan nimi on peräisin siitä, että Aldintroaf oli jo ihan vauvaikäisenä vekkuli lapsi ja hän vaikutti keppostelevan jo heti kun näki mitä teki.
Itsenäisyyden halustaan huolimatta hän vastaan ottaa kotootaan Ellemmiirestä rahalähetyksiä, jotta leveä elämä olisi turvattuna. Näillä hän maksaa ajurille palkan ja hoidattaa hevosensa palatsin tallilla. Hevosia Aldin omistaa kaksi. Sumfa ja Siod ovat jykeviä ja jaksavia oreja, jotka palvelevat paremmin vaunun edessä, kuin ratsastettavina. Aldin on suunnitellut hyvän ratsuhevosen ostoa, mutta vielä ei ole yhtään osunut eteen sopivalla hinnalla.
