Tämä ei ole meitä varten

Tyynesti hymyillen Theremin katseli paikaltaan Hadarin vaeltelua purossa. Hetken hän saattoi melkein kuvitella naisen yhtäkkiä hyppäävän tuohon hyiseen veteen ihan kokonaan, mutta nainen kahlasi sittenkin pois. Tämän tuumatessa jotain pisaroista niskassa mies naurahti vastaukseksi, muistaen kristallinkirkkaasti ritarinnan kuvaileman tilanteen, tosin lumen kanssa. Vaikka kuinka yritti suojautua lumelta vaelluksiltaan, aina sitä löytyi takin alta niskasta ja kengänvarren sisään ujuttautuneena.

Hadarin kysymys yllätti hienoisesti nuoren lordin, mutta jo pian tämä naurahti kevyesti.
"Tuskinpa olette meidän maillamme vaellelleet, sillä isäni on kunnioitetun markiisin nuorin poika, eivätkä tiluksemme ole suunnattomat. Hän on Elbermin Tyrskynvalloittaja, Íorin eräästä sukuhaarasta, ehkä tunnette hänet maan pohjoisimmista viineistään, sillä jos paljon meitä pohjoisempana haluaa asua, täytyy kasvattaa kidukset. Mutta kenties olette osuneet hänen isonveljensä, setäni markiisi Ebenezer Lumentuojan tiluksille, joista suuri osa on koiratarhoille käytetty."

Theremin katseli Hadaria nyt vaieten, kääntäen katseensa kuitenkin pian takaisin hyiseen puroon. Vaikka he olivat aina asuneet suhteellisen lähellä hänen setänsä suuria ja tunnettuja tiluksia, ei hänen isänsä ollut koskaan näyttänyt kateutta tai katkeruutta tilanteessaan, mistä Theremin sai aina vain uutta syytä kunnioittaa isäänsä. Markiisin nuorimmaisena Elbermin oli saanut huomattavasti vähemmän maata kuin veljensä, laakson jossa he asuivat, metsämaata ja vähän muita tiluksia, jotka oli nykyään lähes kokonaan viinintuotannolle keskitettyjä. Hänen isänsä oli loppujen lopuksi mahtava mies, joka olisi ansainnut valtaa suhteillaan ja ystävällisellä luonteellaan, mutta oli aina vain nauraen kieltäytynyt kaikesta. Theremin saattoi yhä muistaa ne sanat, joilla hänen isänsä kieltäytyi Íorin pääsuvun tarjoamista maa-alueista;
Vähästä voi mies olla onnellinen, vaan minulla on vieläkin enemmän, sillä minulla on kaunis ja rakastava vaimo sekä hyväsydäminen poika. Kiitos, mutta ei kiitos! Ja sanojen perään tämä oli kutsunut koko herrasväen illallistamaan heidän pienessä kartanossaan.

Theremin hymyili aavistuksen kalpeaa hymyään mietteissään. Hän tiesi Íorin suvun arvostetuksi, ja jos hän ei joskus ymmärtänyt täysin näitä syitä, tarvitsi hänen vain kääntyä katsomaan isäänsä.

Hadadr muisteli kuulemiaan nimiään. Viinin hän tiesi, muttei koiria. "Teidän viininne on pidettyä perheessäni. Isäni rakasti sitä ja aina kun me palasimme kotiin rintamalta yksi korkattiin. Isän kaatuessa jatkoimme perinnettä", kerron ja hymyilen niin että silmiini muodostuvat hennot rypyt. "Toivottavasti jatkajana jaksatte tehdä vielä viiniä", nainen toivoi vilpittömästi ja oikaisi itsensä sammaleelle. Hän onnistui näyttämään äärettömän rennolta siinä maatessaan.

"Ehkä se oli sitten joku muu Íor, mutta kun kuulen nimen ehkä muistan", Hadar sanoi ja tuijotteli taivaalle. "Jos annatte minun levätä hetken. Voisin miekkailla kanssanne lordi theremin", halla sanoo ja sulkee silmänsä. Hän ei hätkähdä metsän ääniä vaan kuuntelee niitä keskittyneesti.

Pöllö iskee saaliinsa ja kuuluu vikinää. Hiiri rukka, mutta pöllön on syötävä. Sehän on tietenkin selvää. Jossain liikkui varmaankin jänis, sillä maa tömisi tietyllä tavalla. Hadar oli liikkumatta puukäsi niskan takana. Vasen oli pehmusteena, sillä kukaan ei pidä puulla nukkumisesta.

Hadarin kertoessa viinin arvostamisesta pienoinen hymy käväisi Thereminin huulilla. Olihan se mukavaa kuulla omaa työtään arvostettavan. Mutta eipä tuo ollut mikään yllätys, isänsä viini oli kerrassaan täysin omaa laatuaan, ja se oli tunnettu laajalti pelkästään Íorissa, olipa hän löytänyt sitä huoneistonsa pienestä viinikaapista palatsiin saapuessaan.
"Kiitän sanoistanne. Ja siitä teidän on turha huolehtia, Hadar, sillä milloin en ole metsillä tai vuoristossa vaellellut, olen juoksennellut pitkin isäni viinitarhoja. Viininvalmistus on kuulunut elämääni aina, ja tuskin mitään muuta osaisinkaan tehdä. Ja täytyyhän isäni luottaa salaisuutensa ja harvinaiset hedelmänsä jonkun kontolle, ja kenelle muullekaan se olisi kuin omalle, ainoalle pojalleen?"

Vaietessaan mies katseli melkein kadehtien Hadarin rentoutumista sammaleella. Sillä paljon hän osasi samota tuntemattomissa metsissä ja nukkua vaikka vuorenhuipulla kannonnokassa, mutta täyttä rentoutumista hän ei ikinä ollut hallinnut. Puolituttujen ikäistensä kanssa iltaa viettäessään oli hän melkein kiusaantuneena nojaillut mahdollisimman rennon oloisena pöytään, ryhdin silti säilyessä, ystäviensä valuessa lasillinen toisensa jälkeen alemmas ja alemmas tuoleillaan. Mutta minkäs hän mahtoi hyvälle alkoholinsietokyvylleen?
"Levätkää toki, ritarinna Hadar, ja miekkailisin mieluusti kanssanne, mutta tiedän ettei minusta ole vastusta teidänkaltaisellenne. Kenties voisitte sen sijaan opettaa minua?"
Theremin hämmästyi itsekin sanojaan, oliko hän juuri pyytänyt miekkailun opetusta? Kerrassaan vallatonta.

Nyt Harrelin ritarinnan hiljentyessä ja rentoutuessa sammaleella, Thereminkin päätti pitää hetken tauon. Niine hyvineen hän nojasi risti-istunnassaan hieman eteenpäin, katsellen hetken vihreän kosteaa sammalta edessään tummien sortuvien raidoittamalla katseellaan, kunnes hyppäsi ajatustensa portista sisään sammaleen kadotessa ymmärryksestään.

Hadar nukahti vartiksi, jonka hän oli oppinut hyödyntämään. Rintamalla jokainen minuutti oli pitänyt käyttää hyödyksi. Nukkumisesta ei tullut välillä mitään monenakaan päivänä. Silloin piti nukkua kun aikaa oli. Ei puhettakaan siitä että oltaisiin nukuttu kahdeksan tuntia yössä. Hadar oli siis kehittänyt unenlahjojaan.

Hadar havahtui hererille tasan vartin kuluttua ja aukaisi siniset silmänsä. Hän näki ensimmäisenä metsän oksat. "Miten olisi se miekkailu? vaih mieluummin opetustako haluat? SInulla on onnea sillä käden menetyksen jälkeen toiminkin opettajana jonkin aikaa", Hadar sanoi ja tuijotteli taivasta.

Hän näki pöllön lipuvan taivaan kannen poikki. Se ei päästänyt ääntäkään. Se oli tappavan hiljainen ja yön valtias. Hiiret vapisivat koloissaan ja eivät edes aavistaneet mikä niitä vaani. "Niin. kumman haluatte?" Hadar havahtui nyky hetkeen ja nousi istumaan. Hänen oikea kätensäsävähti kivusta, sillä taas kerran se oli ollut huonossa asennossa. Hadarin todella pitäisi olla varovaisempi.

Hadarin nukahdettua Theremin salli itsensä vaipua kehittämäänsä horrostilaan, joka säilytti aistit ja ruumiin terävinä, valmiina toimimaan, mutta mikä lepuutti mieltä kunnon unien tavoin. Menetelmä oli erityisen käytännöllinen esimerkiksi vuoristossa, missä jo hetken tauko saattoi olla liian pitkä aika. Lisäksi sitä saattoi harrastaa pitkiä matkoja taitettaessa tai vaikkapa erityisen pitkässä ja tylsässä kokouksessa..
Vaan tällä kertaa Theremin teki virheen, ja päästi silmänsä painumaan kunnolla kiinni, jolloin horrostila syveni liiaksi ja häneltä kesti turhan kauan huomata, että Hadar puhui jälleen. Mielessään nuori lordi voihkaisi, kuin olisi jälleen teini-ikäinen ja nousemassa liian aikaisin ylös, mutta päällepäin hän ei antanut mitään merkkejä. Niin Theremin aukaisi silmänsä vasta ritarinnan jo noustessa istumaan, löytäen itsensä täsmälleen samasta asennosta kuin mihin oli jäänytkin.

"Te olette sotia kokenut ritarinna, minä olen metsissä yksinäni varttunut lordi. Mahtaisivat mahdollisuuteni olla melko vähäiset teitä vastaan, vaan opetusta olen saanut viimeksi poikasena. Tietenkin päätös on teidän, tehän se kokeneempi olette, Hadar."
Theremin kääntyi hitaasti katsomaan naista, kalpean hymyn noustessa huulilleen, tummien silmiensä vähäisen kullanpilkkeen noustessa jälleen pintaan. Hän oli tosiaan hyvällä tuulella, ja kenties hieman innostunutkin, kuten hän totesi melkein naurahtaen, innostunut kuin lapsi ensimmäisenä oppituntinaan.

Vaan pian mies pyyhki innostuneisuuden mielestään, jos hän aikoi käytellä nyt miekkaa oli hänen järkensä kiidettävä ilman pienintäkään tunnehäiriötä. Niin nuorukainen nousi ketterästi sammaleelta, pyyhkäisten yhdellä pyyhkäisyllä pahimmat roskat vaatteistaan, nostaen päättäväisen katseensa taas Hadariin, antaen pienen virneen vääntää huuliaan ja päänsä kallistua hieman.
"Vai oletteko suostuvainen tuhlaamaan rauhaisaa yötä ja voimavaroja kaltaiseeni hovipelleen?"

Hadar hymyili ja ponnistautui pystyyn. "Olen kestänyt sinuakin kamalampia hovipellejä, joten älä huoli.Olen tottunut huutamaan niin että te juoksette kun minä sanon niin", Hadar venytteöi sulavasti kuin vaaniva kissa. Hän ravisti miekkavyön oikealle kohdalle ja hymyili.

"Tulehan sitten"; nainen sanoi ja lähti askeltamaan kohti aukiota. Metsä tuoksuu erilaiselta yöllä. Siinä on oma mystinen salainen arominsa. Se hiipii hiljaa auringon laskun myötä ja herättää sirkat eloon. niiden salit ovat täällä. Eläimet liikkuvat mieluiten tunnetusti pimeämmällä ja hämärän aikaan. Hadar tunsi yhteenkuuluvuutta niiden kanssa.

Nainen väisteli taitavasti ovelat puun oksat ja juuret. Välillä hän jäi odottamaan Thereminiä ja vilkuilemaan taivaalle. Heillä olisi hyvin aikaa ja Hadar mietti mitä ensimmäisenä opetti. Se olikin nopeasti hänen päässään: 'Jos mies ei osaa puolustautua ei tämä osaa hyökätäkkään.'

Theremin katsoi itsekseen hymyillen naista tämän varoitellessa ja noustessa pystyyn. Päätään pudistellen mies kääntyi ja meni hakemaan Winethoria, pitäen sisällään sen pienen piikin, jonka hän olisi halunnut ilmoille nostattaa. Sen, että hän tosiaan piti metsässä juoksemisesta..
Kun nuori lordi oli saanut ratsunsa irti oli Hadar jo lähtenyt askeltamaan poispäin, jolloin tämän täytyi ottaa muutama pidempi askel saavuttaakseen tuon rivakan naisen. Varsinaiseen metsään siirryttäessä Theremin kuitenkin oli jo ritarinnan perässä, eikä metsässä kulkeminen ollut hänelle temppu eikä mikään, olihan hän melkein asunut metsässä siitä pienestä onnettomuudesta lähtien kymmenen vuotta sitten, mutta asia ei ollut ilmeisesti niin helppo Winethorille.

Manaukset kuitenkin pysyivät kalpeiden huulten takana Hadarin jäädessä välillä hyvin ärsyttävällä tavalla heitä odottamaan, ja Theremin keskittyi vain kulkemaan niin nopeaan kuin yhtäkkiä väsähtänyt ratsunsa vain kykeni kompuroimatta. Vaikka Íorin asukas oli kestänyt elämänsä aikana vaikka mitä koetuksia, jotka olivat vieneet äärirajoille niin hänen fyysisen kuin psyykkisenkin puolensa, oli tämä, että häntä jouduttiin odottamaan, kaiken huippu.
Melkein syytävänä Theremin loi katseensa ratsuunsa, joka oli huonompikuntoinen kuin oli osannut odottaa päätellen sitten viimereissun. Tämä kuitenkin vain hörähti väsyneesti ja jatkoi hidasta askellustaan ja mies käänsi katseensa synkkänä pois. Synkkänä ja surullisena, tällainenko hänestä oli hovissa tullut? Eihän huono kunto suinkaan ollut hevosen, kun sen omistajan vika. Pakottaen itsensä leppymään Theremin taputti pahoittelevana Winethorin kaulaa, olihan tämä kuitenkin yllättänyt ketteryydellään.

Lopulta he tulivat aukealle, ja Theremin vaelsi vielä kertaalleen sen toiseen päähän sitomaan ratsunsa kiinni, ennen kuin kääntyi Hadaria kohti, kiristäen hieman asevyötään. Tyyni oli lordin olemus ja ryhtinsä suora, mutta silmistään saattoi aistia selvää jännitystä, jolla ei ollut mitään tekoa pelon kanssa. Theremin oli melkein innoissaan.

Hadar katsoi miestä ja asteli hänen luokseen. "Ennen kuin voit edes hyökätä, sinun täytyy osata puolustautua", Hadar sanoi ja veti miekkansa esiin. Nainen veti miekkansa ja kehoitti itseään muistamaan, ettei löisi ensin täysillä. "Vetäkää miekkane esiin ja puolustakaa itseänne, jotta näen mitä minun täytyy korjailla", Hadar selitti ja paransi miekkanssa otetta.

Hadar mittaili miestä silmillään tarkasti ja nyökkäsi tyytyväisesti. Hän piti näkemästään, miehellä oli hyvä ruumiin rakenne ja se olisi tälle eduksi. Hadar hypähti taaemmas, haki tasapainonsa ja syöksyi eteenpäin. "Puolustakaa itseänne", Hadar käski ja sivalsi miehen käsiverren läheltä.

Hän varoi kuitenkin käyttämästä liikaa voimaa, sillä hän ei halunnut loukata miestä pahasti. Se ei olisi hyvksi, sillä muuten Theremin ei oppisi tänä iltana mitään. Hadar ei opettaisi loukkaantunutta mistään hinnasta.

Hadarin käskystä Theremin veti miekan esiin, tyhjentäen mielensä turhista tunteista. Nyt hän tarvitsisi ainoastaan pettämätöntä järkeään, joka oli pelastanut hänet useammin kuin yhden kerran, ja Hadarin tavasta käsitellä miekkaa ja liikkua mies saattoi päätellä, että pelastusta saatettaisiin tarvita myös tänäyönä. Vaitonaisena Theremin kohotti miekkansa ja jännitti itsensä päästä varpaisiin hyvän liikkuvuuden saamiseksi ja nyökkäsi olevansa valmis ja ymmärtäneensä mitä piti tehdä.

Ja yhtäkkiä Hadar olikin jo liikkeessä ja häntä kohti. Theremin katsoi tätä silmää räväyttämättä, koukisti aavistuksen polviaan, astui tukiaskeleen sivulle, kohotti miekkaansa.. Ja pian voimakas kalahdus halkoi hiljaisen aukean tyyntä yötä Hadarin raskaamman miekan osuessa raskaasti Thereminin kevyempään miekkaan, josta se liukui pian sivuun puolustautuvan ohjaamana. Samalla nuori lordi vaihtoi painopistettään niin, että kääntyi sivuun mennyttä Hadaria kohti. Sillä vähän hän muisti isänsä antamista, harvoista miekkailutunneista, mutta ehdottomin oli se, että viholliselle ei koskaan käännetä selkää. Kenen tahansa taistelijan sääntö numero yksi, ja se päti niin miekkaillessa kuin luonnon petojen yhteentörmäyksissä.

Nyt jo varmempana liikkeissään Theremin astui uudelleen valmiina puolustautumaan, mutta toisaalta hän olisi tahtonut jo kuulla Hadarin tuomion. Oliko hän täysin toivoton tapaus, hovin avuton pelle, vai saattoiko hän vielä joskus kantaa miekkaansa tietäen, että osaisi kenties myös käyttää sitä?

Hadar ei epäillyt hetkeäkään hyökkäyksensä mennessä pieleen. Nainen vaihtoi taktiikkaa ja liikkui nopeammin. Hän näytteli iskevänsä miehen reiteen, jolloin tämän väistäessä vaistomaisesti koskaan tulematta jäävää iskua, Hadarille avautuisi mahdollisuus iskeä jalkoihin, polven alapuolelta.

Halla oli kuitenkin jo nyt melko tyytyväinen Thereminiin. Tämä ei ollut kääntänyt edes selkäänsä, kuten useimmiten kävi ja se jos mikä oli hankala tapa poistaa. Hadar oli köyttänyt oppilaitaan ties mihin, niin etteivät he voineet käntää selkäänsä Hadarille. Lopulta nainen oli kyninyt heistä silmäkkäin kohtaamisen alkukantaisen pelon.

Hadarin liikkeiden salaisuus liittyi tasapainoon. Hän ei viuhtonut juostessaan käsiään, vaan pyrki kevyeen kosketukseen ja ponnistukseen. Tällöin tapasaino oli kaikki kaikessa. Hän ei saisi horjahtaa milliäkään missään tilanteessa. Tämän tyylin heikkous oli kaatuminen.

Silmääkään räväyttämättä Theremin valmistautui uudelleen Hadarin hyökkäykseen. Nainen liikkui nyt huomattavasti paljon nopeammin, mikä sai miehen jostain syystä jännittymään entistä enemmän, vaikka tämä kovin yrittikin vaihtaa käyttäytymistään. Liika jännittäminen olisi vain pahaksi, se teki raajat helposti liian kankeiksi ja näinollen kyvyttömiksi. Kaksi kertaa nuori lordi ehti hengähtää, ja juuri ajoissa hän tunsi taas lihastensa vetreytyvän puolustusasennossaan. Theremin laski miekkaansa hieman alemmas, suojaten reittään, kunnes juuri ennen Hadarin osumista tämä vaihtoikin taktiikkaansa.
Harhautus! Theremin huusi itselleen päänsä sisällä, tajuntansa reagoidessa niin kuin järki kertoi olevan parhaaksi. Hadar saattoi tähdätä joko ylös tai alemmas, luultavasti alemmas, mutta silloin jäisivät sisäelimet suojaamatta. Toisaalta, ei hän tahtonut nilkkojensa jänteitäkään menettää.

Niin viimehetkellä lordi torjui raskaan miekan, joka olisi tehnyt hänestä liikuntakyvyttömän pitkäksi aikaa, mutta samalla tämä kohotti vapaata kättään yläruumiinsa suojaksi; Mieluummin käsi kuin vatsanseudun elimet. Nopeasti Hadar oli poissa, ja nyt Theremin joutui jo jatkamaan liikettään pyörähtääkseen jälleen ritarinnaa kohti.
Kasvot kalpeina ja pienen, välähtävän riemun vuoksi tyynen jännittyneinä Theremin katsoi yhtäkkistä opettajaansa. Uskaltaisiko hän tehdä jo vastaiskun? Luonto oli kouluttanut hänet analysoimaan tilanteita, ja hän oli huomannut Hadarin sulavaan tasapainoon pohjautuvan tyylin. Sillä oli pakko olla heikkouksia, eikä tarvittaisi luultavasti kuin yksi puolustus, ja Íorin asukas tietäisi mikä se olisi. Mutta uskaltaisiko hän? Sillä jos hän epäonnistuisi, ritarinna pieksisi hänet taidoillaan kuin minkä tahansa miekkaan koskemattoman tallipojan. Ja jos hän onnistuisi.. Lopputulos oli varmaan samankaltainen.

Hienoisesti Theremin korjasi kätensä asentoa miekan kahvalla, jännittyen taas harkitusti uuteen puolustukseen, vaistoten tämän olevan yhä vain voimakkaampi. Sillä niinhän opettajat tekevät ennen kuin aloittaisivat varsinaisen opettamisen, varmistaisivat oppilaansa tason.
Theremin siristi aavistuksen silmiään ja katsoi kiinteästi Hadaria, pienen hymyntapaisen käväistessä suupielessään.

Hadar oli tytyväinen, muttei antanut sen sumentaa itseään. Nainen ei luovuttanut ja hän testailisi Thereminiä niin kauan kuin haluaisi. Hadarin katse oli muuttunut miekan ja liikkeiden myötä terävääkin terävämmäksi. Tämä ei aina ollut hänelle leikkiä. Hän ei hymyillyt Thereminille, hänen ilmeensä ei värähtänytkään. Silmät tuijottivat nuorukaista syvinä, salaisina ja tappavan kylminä, Halla.

Hadar lähti uudelleen liikkeeseen ja hän ikään kuin tanssi miehen luokse ja alkoi testailemaan. Hän koitti päästä miehen taakse. Se olisi varma tapa päästä hengestään. Ei koskaan saisi päästää ketään puukottamaan itseään selkään. Se oli jokin niin elintärkeä asia hovissa, että taistelussa.

Joku hyvin Hadarin tunteva tietäisi, että nainen oli jo 'taistelu tilassaan', joka sulki kaiken muun pois mielestä ja salli näin Hadarin täyden keskittymisen. Hän oli nuortunut ja voimistunut. Kolmekymppinen oli sentään tähän aikaan melko vanhakin. Hadarissa se ei näkynyt muussa kuin hiuksissa ja silmissä. Hänen äänestään ei puhuta mitään.

Hadar oli ilmeisesti tuskin päässyt vauhtiin, ja tämän kylmä katse hyyti Thereminiä, vaikka tämä ei antanutkaan sen näkyä päällepäin. Nopeasti hänenkään kasvonsa eivät enää sallineet tunteita, oli vain kalpean kylmä naamio, se, mikä säilytti vapauden hovin kynsistä hänen sisällään. Ja vaikka nuori lordi kuinka kielsi itseään, hän ei voinut mitään sille, että nautti siitä, kun Hadar testasi häntä, laittoi hänen mielensä ja fysiikkansa koville, pakotti ne jälleen heräämään. Yksikin turha virhe, ja koko hänen ylpeytensä karisisi ja haavauma muistuttaisi mieltä kirveltäen siitä vielä pitkään.

Valmistautuessaan uuteen hyökkäykseen Theremin huomasi yhtäkkiä sydämensä hypähtävän tajutessaan pienen yhteyden, mille oli aikaisemmin ollut sokea. Sille, että isänsä oli sallinut hänen opetella miekkailua, vaikka olikin aatelinen, sille, mitä isä piti arvokkaana ja miten tämä puhui joistain asioista. Jos hän nyt luovuttaisi, sortuisi ajattelemaan itseään parempana kuin olikaan, tekisi typerän virheen, hän pettäisi niin itsensä kuin koko sukunsakin, pahimmassa tapauksessa koko pohjoisen veren!
Tämä ajatus olisi saattanut lannistaa kenet tahansa nuorukaisen, mutta ei Thereminiä. Ei, sillä tämä nuorukainen piti itsensä testaamisesta, itsensä arvioimisesta ja tuomitsemisesta. Hän vihasi olla aatelinen, hän vihasi niitä pynttäytyneitä sääntöjä. Tämä oli vapautta, raakaa elämää, itsensä ajamista eteenpäin.

Hadarin tanssahdellessa eteenpäin Thereminin verkkokalvoille piirtyi selkeästi kuva hänen ja serkkunsa viimetalvisesta vaelluksesta, jossa hänellä tosin oli ollut jousi aseenaan. He olivat törmänneet puumaan, joka oli kierrellyt ja kaarrellut, kunnes oli yhtäkkiä hypännyt heidän selkänsä taakse, ajatuksenaan vääntää heidän niskansa nurin leuoillaan.
Ja yhtäkkiä Hadar oli kohdalla, ja antaen ruumiinsa liikkua miltei itsestään Theremin tanssahti mukana, kääntyi kasvot yhä ritarinnaa kohti, kirosi mielessään tämän automaattisen reaktion suomaa aukkoa selustansa puolustuksessa. Nopeasti mies vaihtoi jalkojensa paikkaa, hypähti kevyesti taaemmas ja kohotti miekkansa puolustukseen..
Ja samalla hänellä välähti, mikä kenties voisi olla ritarinnan heikkous. Sillä vaikka Hadar olikin varmasti mahtava ja arvonsa ansainnut ritarinna, kaikilta löytyi jonkinasteisia heikkouksia, ja tämän hän huomasi omassa, ritarinnaa myötäilevissä liikkeissään. Kuinka helposti hän saattaisikaan nyt kaatua! Nyt valmiina seuraavaan hyökkäykseen Theremin saattoi vain toivoa, että Hadar ei huomaisi tätä samankaltaisuutta omissa liikkeissään, tai sitten sitä omituista sokeaa pistettä, mikä ilmeni aina, kun joku hyökkäsi suoraan sivulta häntä kohti.

Hadar tanssi notkeasti koetteli miehen puolustusta. Mitä enemmän hän koetteli, sitä tyytyväisempi nainen oli. Naisen hengitys oli rauhallinen ja tasainen. Puut kahisivat tuulen takia, ääni oli ihanan rauhallinen. Hadarin mielene se ei kuitenkaan tunkeutunut. Hän ei sallisi itseltään virheitä nyt. Liian kova isku ja osuma, voisivat vahingoittaa lordia ja sitä Hadar ei halunnut. Ei ainakaan paria naarmua enempää.

Hadarin vasen käsi alkoi tykyttämään. Se tiesi että päivällä sataisi, mutta myös herpaannutti vähän turhan paljon Hadarin keskittymis kykyä. pieni liike jäi vähän liian vajaavaiseksi ja aiheutti aukon puolustuksessa. Thereminin tanssiessa yhtä kevyesti mukana, se oli ohtalokasta.

Hadar kuitenkin tunsi vain kipua kädessään ja se ärsytti naista. Hän ei pitänyt heikkoudestaan varsinkaan nyt. Se oli ollut hänen hintansa siitä kaikesta. Hän oli nyt menettänyt perheensä kunnioituksen ja arvostuksen. Häntä ei kelpuutettu edes rintamalle. Kaikki tämän tyhmän käden takia.

Hadarin koetellessa ja tanssittaessa Thereminiä miekkansa kanssa tämä ei voinut olla kuin jatkuvasti valppaana, samalla kuitenkin ällistyneenä ritarinnan loistavasta keskittymisestä ja itsehillinnästä. Naisen hengitys oli edelleen täysin tasaista, ja vaikka mies tiesi olevansa vaellustensa vuoksi kunnossa, huomasi hän melkein häpeäkseen oman hengityksensä ohentuneeksi. Ehkä se johtui siitä, että hän ei ollut tottunut käyttelemään käsiään näin paljon, ellei vaikutus tullut sittenkin psyykkeestä. Theremin tunsi oman ruumiinsa ja sen kestävyyden sekä rajat, ja vaikka hän ei vielä ollutkaan taitojensa rajoilla, olivat Hadarin hyökkäykset pelkkää leikittelyä hänen oman puolustautumisensa rinnalla.

Pikkuhiljaa nuori lordi tunsi miekkaansa kohdistuvat iskut jatkuvasti voimistuviksi, eikä tämä pian muuta enää ajatellutkaan kuin miekkansa jatkuvaa kohottamista ja laskemista, ruumiinsa liikkui tässä vaarallisessa tanssissa miltei itsestään. Pimeys heidän ympärillään oli sekin kadonnut, vaikka Theremin aisti sen olevan yhä läsnä. Hän ei vain nähnyt, hän aisti Hadarin liikkeet, huomasi muuttuvan hyökkäysasennon ilman hienoisesta suhinasta ja äänten vaihtelevasta tasapainosta, tunsi lähestyneen lämmön tai ilmaa halkovan terän. Ympäristö, koko metsä ja niitty olivat kadonneet miehen mielestä.

Viimein Theremin näki sen, aukon ritarinnan omassa puolustautumisessa. Sekunnin murto-osassa nuori lordi kävi vaihtoehtoja läpi, oliko tämä harhautusta, syötti johon tarttuessaan hänen itsensä kävisi kalpaten? Vai oliko Hadar tehnyt oikeasti virheen? Ja ennen kaikkea, uskaltaisiko hän kokeilla tuuriaan, ei, -kykyjään?
Tämän kaiken mies kävi salamannopeasti läpi, tuskin tiedostaen sitä itsekään, hän oli nyt täysin taistossa mukana kuten aina kotimetsissään: pienikin herpaannus hetkestä tiesi kuolemaa, siksi piti olla jatkuvasti mukana. Eikä päätöksen teko ollut lainkaan yhtään sen aikaavievämpää. Tarkkaan hän korjasi miekkansa asentoa ja viimein hyökkäsi Hadaria kohti, mutta kääntäen miekkansa kuitenkin toisin päin niin, ettei hän vahingossakaan kuin koskettaisi kylmällä terällä ritarinnaa. Mutta kaiken tämän jännittyneisyyden keskellä oli jälleen vähällä, ettei Theremin puuskahtanut manausten sarjaa huuliltaan; Hän oli unohtanut oman suojauksensa!
Vaisonvaraisesti Theremin loikahti sivuun, ja suojasi jälleen kädellään sisäelimiä, ainoastaan yksi ajatus mielessään. Hän tarvitsisi kilven.

Hadar ehti juuri ja juuri torjua thereminin iskun ja hypähtää taakseppäin kevyesti. "Hienoa, sinussa on ainesta." Hadar työntää miekkansa huotraan ja hiero sitten oikeaa kättään. "Sade tekee tuloaan"; hän toteaa yksinkertaisesti ja katselee hetken taivaalle keskittyen poistamaan kipua.

"Sinulla on ainakin hyvät refleksit ja tiedät suojata keskivartaloasi", Hadar totesi siinä taivasta katsellessaan. "Se tulee olemaan suuri apu jatkossa. Lisäksi et kääntänyt selkääsi minulle ja muuten olisinkin sitonut sinut puuhun, niin ettet olisi kyennyt muuta kuin miekkaasi heiluttamaan", Hadar toteaa ja virnistää kuin kettu.

Naisen käden kipu alkaa hellittämään kun veri kiertää paremmin ja hänen ajatuksensa ovat piaan muualla. Sinällään hän oli hyvillään kivun lievyydestä, sillä hänen yrttinsä olivat loppumaisillaan. Sää kun oli ollut mukavan vaihteleva ja Hadar oli tuntenut sen nahoissaan.

Onneksi Hadar oli tosiaan ilmeisesti tehnyt itse virheen ja joutui hypähtämään Thereminin yllättävän iskun tieltä, tämä ei kiinnittänyt huomiota hänen möhläykseensä mitä puolustukseen tuli. Nopeasti mies oli jo ehtinyt muuttaa asentoaan takaisin puolustukseen, mutta ritarinna oli jo lopettanut ja oli laittamassa miekkaansa takaisin tuppeen. Niin nuori lordikin antoi suojauksen valahtaa alas ja antoi itsensä rentoutua kaiken tanssimisen jälkeen, sujauttaen itsekin kalpansa takaisin huotraan, odottaen Hadarin tuomiota itsestään.

Ja pian se kuuluikin. Theremin katsoi tyynenä ja hivenen yllättyneenä ritarinnan kommenttia. Ilmeisesti hän ei sittenkään ollut antanut itseään pellen rooliin. Naisen huomautusta sateesta tämä tuskin huomasi. Mielessään tämä vain kiitti metsissä samoiluaan ja omaa tapaansa kunnioittaa vastustajaa omaksutuista liikkeistään. Hadarin menetelmä vaikutti varsin tehokkaalta, mutta myös mitä nöyryyttävimmältä ja epämiellyttävimmältä. Nuori mies melkein kavahti koko ajatusta, sillä jos jostain hän ei pitänyt niin siitä, että hänet sidottaisiin kiinni tai lukittaisiin tiettyyn tilaan. Hän halusi olla vapaa.

"Kiitän, Hadar Halla, arvostan toden teolla tuomiotanne taidoistani", Theremin sanoi, nyökäten hitaasti. Hän tiesi, Hadar oli kokenut ja loistava miekkailija, joka oli nähnyt uransa aikana varmasti monta todellista taistelijaa ja vähintään yhtä monta toivotonta tapausta. Näin ritarinnan hyväksyntä tuntui entistäkin arvokkaammalta, vaikka mies painoikin nopeasti ylpeyden pään sisällään takaisin alas. Hän ei saisi antaa vastaavan kommentin nousta päähänsä.
Mutta aavistuksen muuttunut hengityksensä ja ruumiinsa herätelty liikkuvuus eivät kuitenkaan painaneet Thereminin mieltä, päinvastoin. Itseasiassa hänellä oli parempi olo kuin pitkiin aikoihin, jopa niin hyvä, ettei hän edes huomannut pieniä, harvoja pisaroita, jotka jo täplittivät hänen mustalla sametilla verhottuja harteitaan.

Hadar tunsi pisarat ja hänen kasvonsa muuttuivat ärtyneiksi. Nainen ei pitänyt sateesta todellakaan. "Valitan Theremin, mutta en kykene tänään opettamaan sinulle mitään. Kipu vie liikaa huomiotani. Käteni näet särkee aina kun sataa ja se ei ole mitään pikku särkyä. Ainakin muistan että olen yhä elossa", Hadar hymyili niin että aurinkokin olisi voinut paistaa sillä siunaamalla sekunnilla.

Nainen käveli puun alle ja koitti saada kipua lievenemään. Hän ei pitänyt siitä yhtään, että näin joutui näyttämään heikkouttaan. "Teidän kannattaa tehostaa jalkatyötänne ja nopeuttanne hieman lisää. Koittakaa aina arvailla vastustajan liikkeitä, jotta osaatte varautua", Hadar neuvoi ja hengitti samalla syvään sisään ja ulos.

Nainen istuutui puun alle, sillä sateella hän ei ratsastaisi. Hyvä kun pysyisi liukkaassa satulassa! Yleensäkkin oli hankalaa ohjata hevosta jaloilla niin kuvittelkaa tekevänne se liukkaalla satulalla ja tuskin suitsista kiinni pitäen.

Vasta Hadarin puhuessa Theremin havahtui nykyhetkeen, ja huomasi harteilleen putoavat sadepisarat. Tämä katsoi ritarinnaa, ja uskaltautui hymyilemään tämänkin niin tehdessä sanojensa päätteeksi. Nopeasti tämän tumma katse viivähti puisessa tekokädessä, mutta pian se oli jo poissa, takaisin naisen kasvoilla.
"Ei se mitään, kiitän tästä pienestä tuokiosta", mies tyytyi sanomaan, jääden paikoilleen ritarinnan kävellessä puun alle, näpräten vain pienen hihnan kiinni miekkansa huotran yläosassa, mikä esti sadeveden valumisen terää ruostuttamaan. -Hänen oma pieni keksintönsä, mikä tosin esti miekan nopean ulosvetämisen, mutta näin harjoitellessaan ja vaellellessaan hän oli todennut hienoisen hitauden olevan vain pieni haitta sen rinnalla, että terä kesti parempana pidempään.

Hadarin luetellessa parannettavaa hänen liikkeissään Theremin keskittyi kuuntelemaan, nyökäten ymmärtäneensä.
"Jätän siis ratsuni seuraavilla vaelluksilla kotiin", hän sanoi pirteästi. Theremin kyllä tiedosti hienoisen hitauden liikkeissään, mikä oli ilmaantunut viisi vuotta sitten, sen jälkeen kun hän oli saanut Hazelin, pienen tammansa. Sitä ennen hän oli tehnyt kaikki vaelluksensa metsiin ja kerran vuorille jalan, juoksennellut yhteensä päiväkausia, väistellen kantoja ja puita, joskus jopa hyökkääviä petoja. Nyt melkein kaikki tapahtui ratsain, ja tässä se nyt sitten kostautui.

Nyt kuitenkin vaieten Theremin kohotti katseensa yötaivaan peittäviin, tummiin pilviin, joista sade putoili suoraan kasvoilleen. Hetkeksi mies sulki silmänsä, hengitti syvään ja rentoutui, antaen pehmeiden pisaroiden huuhtoa päivän pölyjä kasvoiltaan, viilentää miekaillessa lämmenneitä harteita. Tätä hän oli kaivannut, öistä vesisadetta keskellä metsää, ilman hovin häiriötekijöitä. Kuin kotona joskus konsanaan.

//Olen hyvin pahoillani viiveestä.

Hetken Hadar kököttää puunsa alla ja tuijottaa sadetta. "Olen pahoilleni, mutta tämä retki on osaltani ohi. Olisin milelläni opettanut teille lisää, mutta sateella se ei onnistu", Hadar pahoitteli syvästi tätä epäoikeuden mukaisuutta. Hän olisi mielellään opettanut nuorukaista ja oppinut itsekkin siinä sivussa. Nainen oli huomannut että jokaiselta vastustajalta, hyvältä tai huonolta, saattoi oppia jotain täysin uutta.

Menen ratsuni luokse ja kaivan esiin viitan. Heilautan sen harteilleni ja suojaan käteni samalla. "Haluatteko jäädä, vai ratsastatteko kanssani?" Hadar kysyy ja silittää hevostaan. Se pitää satuloida, ennen kuin nainen pääsisi mihinkään, mutta se hoituisi nopeas

Sade alkaa yltyä ja varmaan ukkonenkin lähestyy. Sitä Hadar vihasi, sillä se toi mieleen niin paljon pahaa. Ukkosella nainen vain halusi olla rauhassa ja hiljaa. Häntä ei houkuttanut ajatus tantereesta ukkosella. Se olisi helvetti maan päällä, sillä salamat saattoivat osua miehiin ja se oli kuolema, jota kukaan ei halunnut osakseen.

//Vielä suurempi pahoittelu, netilläni oli ongelmia sivuston kanssa//

//Eipä mitään ^^//

Hitaasti Theremin palasi muisteloistaan, värähtäen hienoisesti tuntiessaan yhtäkkiä kovin viileän tuulenvireen jäisen kosketuksen jo kostuneilla olkapäillään. Mielessään mies irvisti, hänen takkinsa imi vettä kuin sieni, olisihan hänen pitänyt osata varautua. Mutta toisaalta se tulisi nopeasti myös niin kylläiseksi vedestä, että se tuntuisi jo lämpimältä. Sateesta piristyneenä ja jo hieman lämmenneenä hän pyyhkäisi pahimmat vedet kasvoiltaan ja siirsi tumman katseensa ritarinnaan, joka puhutteli häntä. Theremin vastasi pahoitteluun pienellä nyökäyksellä, aavistuksen hymyillen.
"Ymmärrän, ja säälihän se on. Mutta minä kiitän tästä mitä ehditte minulle jo opettaa, toivottavasti ehdimme vielä tavata ennen lähtöäni takaisin kotiin."

Vaitonaisena nuori lordi seurasi Hadarin kulkua hevosensa luo vaitonaisena, seuraten perässä vasta kun tämä oli puhunut.
"Vaikka mieleni tekisikin jäädä, minusta tuntuu etten halua viettää huomista päivää kuumeen kourissa, täkäläiset päivät ovat muutoinkin jo niin kuumia."
Muutamalla askeleella Theremin oli jo Winethorin luona, hymähtäen pienesti hevosen osoittaessa mieltään sateesta ravistamalla päänsä vesipisarat hänen päälleen. Samassa mies jähmettyi hetkeksi, tunnistettuaan tuon tapahtuneen jo näkemäkseen.
Oliko siitä jo viisi vuotta, kun hän oli saanut riehakkaan, nuoren Hazelin hoiviinsa? Hän oli ollut luvattoman innoissaan omasta, pienestä, kauniista tammastaan, että oli lähtenyt jo samana päivänä tämän kanssa lumiseen metsään. Tietenkään tulisieluinen ratsu ei ollut ollut taipuvainen hänen tahtoonsa, ja jo jonkin ajan päästä hän oli löytänyt itsensä hangesta, yltä päältä vastasataneessa lumessa. Vaan vastoin hänen olettamustaan ei hänen tammansa ollutkaan lähtenyt tiehensä, vaan heittäytynyt hankeen piehtaroimaan hetkeksi, kunnes oli noussut ylös ja kävellyt iloisen uteliaana hänen luokseen, ravistaen hopeanharmaan päänsä pehmeänmustasta harjasta valkeat kiteet hänen päälleen..

Yllättyneenä tästä mielikuvastaan Theremin viimein pakotti itsensä pois liikkumattomuudestaan, ja hieman surullisena ojensi kätensä, silittäen hitain vedoin liikoja vesiä punaruskean hevosen lihaksikkaan kaulan karvasta.

Hadar nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Kestää aikansa ennen kuin ruumis tottuu ilmastoon ja sinä aikana on parasta pelata vielä varmankin päälle", nainen oli itse kokenut pari sairautta johtuen aivan hänen omasta tyhmyydestään ja uskostaan ettei mikään satuta. Nuorena sitä uskookin kaikkea hullua.Senhän takia juuri nuoret miehet kuolivatkin niin nuorina. Taistelukentällä juuri veteraanit olivat olleet niitä, jotka yleensä porukan voittoon olivat johtaneet. Nuoret innokkaat olivat melkein poikkeuksetta päässeet hengestään, mutta ne jotka selvisivät veri kasteesta oppivat myös läksynsä.

"Sääli että sade yllätti, olisin muuten mielelläni ollut teidän kanssanne pidempään harjoittelemassa. Nämä sateet ovat kuitenkin ärsyttävän pitkiä ja muuttavat maata kulku kelvottomaksi toisinaan", Hadar toteaa juttelevaan sävyyn ja silittelee hevostaan. Kipu jyskytti yhä käden tyngässä, jota parempaa sään ennustajaa sai hakea. Aina ilman vaihdellessa se säteili kipua.

Hadar kiskaisi hiustensa ja kasvojensa peitoksi viitan harteilleen laukusta ja hupun päähänsä. Hän oli unohtanut melkein että satulalaukussa oli ollut sellanen, mutta onneksi nainen muisti asioita yllättävästi ja usein. Sade ei enää saisi häntä kastumaan niin pahasti.

Hienoisesti yllättynyt, tumma katse viivähti Hadarissa, ennen kuin palasi takaisin valkeiden käsien työn pariin, taputtelemaan pahimpia vesiä hevosen kaulalta. Tätä Theremin ei ollut ehkä odottanut, ymmärrystä kovia kokeneelta ritarinnalta. Sillä niin kuin tämä oli hänelle osoittanut ja hän oli itse sen oivaltanut, oli hän loppujen lopuksi vain aatelinen, ja hienoinen varautuminen kostean sään takia saattoi kuulostaa vain mukavuudenpuutteesta valittamiselta. Mutta ilmeisesti Hadar ei ollut niitä, jotka leikkivät terveydellään, ainakaan, kun kyse ei ollut taistelutilanteesta, jossa lepääjä, säänkarttaja, olisi totaalisesti häviävä osapuoli.

Tuskin nuori lordi oli saanut ajatuksensa liikkeelle, kun tämä yhtäkkiä kumarsi hieman päätään tuntiessaan epämiellyttävän poltteen nenässään. Hiljainen aivastus värisytti märkään takkiin verhonneita harteita. Theremin katsoi hetken pöllämystyneenä eteensä, ennen kuin naurahti ja kääntyi ritarinnaa kohti.
"On tämä vain kummallista, kun kotipuolessa voin nukkua viikon hangessa, lunta niskassa ja saappaissa, märät vaatteet aina välillä ihoon kiinni jäätyen, ja silti ei nuha ole päässyt minua yllättämään. Vaan nyt, hetken sateen jälkeen.." Tumma pää pudisteli hieman, joskin valkeilla kasvoilla oli edelleen luettavissa huvittuneisuutta. Tämä maa ei totisesti sopinut hänelle.

Kohta Hadar veti jo viittaansa päälle, ja Theremin jo melkein kääntyi ottamaan omaansa, kunnes muisti, että hänen satulalaukkunsa oli kaukana pohjoisessa, tarkalleen ottaen heidän kotikartanonsa toisen kerroksen päätyhuoneessa, suuren vaatekomeron nurkassa. Toimettomaksi mies ei kuitenkaan antanut itsensä jäädä, ja tämä veti nauhan palmikostaan, haroen nopeasti kampauksen auki, päästäen öisessä sateessa mustina kiiltelevät hiukset vaeltamaan yli olkapäidensä. Ja juuri ajoissa, jos hän olisi antanut palmikon kastua ja kuivua, olisi hänellä seuraavana aamuna mielenkiintoinen pehko olkapäillään. Ehei, parempi näin, kiharat eivät todellakaan sopineet hänelle.

"Kenties lähdemme, Hadar? Jos sanomasi pitää paikkansa, saattaisin jopa olla huolissani tiestä, jota pitkin meidän tulisi ratsastaa takaisin Adrasteijaan.." Theremin katsahti Hadaria, ennen kuin astui sivuun, tarttui yllättävän liukkaaksi käyneestä satulasta ja heilautti itsensä Winethorin selkään. Hevonen polki hetken paikoillaan, muttei ilmoittanut mieltään ja pysyi vaiti. Lohduttavasti valkea käsi kurottautui taputtamaan jälleen leveää kaulaa, kohta päästään jo nukkumaan.

Hadar
******

"Ilmasto on täällä kovin erilainen", Hadar toteaa toisen aivastukselle ja hymyilee hieman. Nainen kaivaa hetken laukkuaan ja ojentaa toisen viitan miehelle. "Teidän ei kannata kastua enempää, ellette halua saada kuumetta riesaksenne", nainen toteaa ja kannustaa niine hyvineen hevosensa kevyeen laukkaan. Hadar oli itse tuittupäisyyttään saanut kokea ties mitä outoja tauteja. Hänhän ei uskonut että sää mitään vaikuttaa kun on ensin seisonut lumessa tarpeeksi kauan vilustumatta. Arvaamaton on kuitenkin ihmis keho.

Hadar vilkaise taakseen, tarkistaakseen oliko nuori Lordi siellä. Olihan mies kuitenkin periaatteessa ritarinnan vastuulla, sillä hän oli suojelija. Hän suojeli maataan ja samalla sen kansaa. Hadar oli aina mieltänyt kansan ja maan samaksi asiaksi. Ihmiset päätökset ja rajat loppujen lopuksi vetivät.

"Toivottavasti tie on meidän puolellamme. En innostu tiheikössä liikkumisesta sen suuremmin. Hevosten jalat ovat vaarassa puremille", Nainen toteaa ja odottaa, että nuorukainen pääsee hänen rinnalleen.

Vain hetkeksi Theremin erehtyi jähmettymään yllättyneisyyttään, mutta pian tämä jo ojensi kättään, ottaen vastaan ritarinnan ojentaman viitan, hymyillen kiitollisena.
"Olette oikeassa, ja juuri näinä päivinä ei sellainen kävisi laatuun laisinkaan. Kiitokseni, Hadar."
Näppärästi mies heitti viitan harteilleen ja kiinnitti sen kiinnikkeet. Viitta oli juuri paraan lainen hänelle, vaikkei nyt suoranaisesti istunutkaan, hieman suurempi koko oli vain parempaan päin sateessa ja varsinkin ratsastettaessa. Ja vaikka hän olikin jo ehtinyt kastua, hänen oma, kenties tavallista hieman matalampi ruumiinlämpönsä lämmitti jo vettyneen takin vesimassoja, ja viitta suojasi nyt viimalta. Kohta hänellä olisi taas varmasti aivan lämmin.

Hetken verran nuori lordi tahtoi antaa Hadarille etumatkaa, sillä hän saattoi jo tuntea Winethorin hyrinän, se tahtoi liikkeelle kaiken sateen keskeltä. Ja kun Theremin viimein antoi sen mennä, punaruskea hevonen lähti vauhtiin pukinomaisella liikahduksella, jonka jälkeen sen astunta oli selvästi pidempi kuin tavallisesti; eläin oikoi kohmettuneita lihaksiaan, eikä Theremin voinut moittia sitä. Eikä hän ollut oikeastaan pahoillaankaan ratsastajalle haastavasta laukasta, hän oli itsekin melko kohmettunut, ja ylimääräinen liikehdintä tekisi loppujen lopuksi vain hyvää. Kunhan satula vain ei kävisi liian liukkaaksi, mies kuitenkin lisäsi vielä mietteissään.

"Sitä sopii vain toivoa, tämä sade on minulle tuntematon, mutta se ei vaikuta kovinkaan hyvältä tien kuntoa ajatellen.."
Kalpea mies oli nyt ehtinyt viimein ritarinnan vierelle, ja hillitsi ratsuaan. Winethor hörähti muutaman kerran, mutta suostui viimein vanhemman hevosen tahtiin, ilmeisesti se tyytyi lupaukseen edessä olevasta, lämpimästä tallista. Theremin sormeili nyt vakaammassa tahdissa liukasta ohjasta käsissään, päätyen kiepauttamaan sen vielä kertaalleen kätensä ympäri. Jos hevonen riuhtaisisi nyt, saattaisivat hänen sormensa olla vaarssa, mutta jos hevonen tosissaan pillastuisi (mikä oli kenties vielä todennäköisempää sen hermot tietäen), ei hän ainakaan putoaisi ja löisi päätään, saati katkaisisi luitaan. Ja vielä jos he päätyisivät ratsastamaan tien huonon kunnon vuoksi pitkin pensaita.. Theremin miltei kirosi mielessään tyhmyyttään, ettei ollut ottanut hevoselle sen kummempia jalkasuojuksia.
Yhtäkkinen loiskinta havahdutti Thereminin ajatuksistaan, ja tämä vilkaisi nopeasti yhtäkkiä kovin epätasaisesti kulkevan hevosen jalkoihin; tiellä olevat kuopat olivat jo täyttyneet vedestä. Hillityn nopeasti mies hidasti nyt hevosen tahtia, välttääkseen yhtäkkisen vajoamisen tai jalankatkaisun.