Surukyynelet veivät vihdoin voiton [Neitien huoneisto]

// Aidaa tänne Dolly-neitinsä kanssa. //

Grina

Grina istui ikkunalaudallaan painaen viileää kätään kylmää ikkunaruutua vasten. Tämä painoi otsaansa ikkunaan ja katsoi hajamielisenä sormiensa jälkiä jotka jäivät ikkunaruutuun. Ulkona oli tuulinen ja sateinen ilma, oikein koiran ilma, kuten muut tykkäsivät kuvainnollistaa tätä säätä. Nainen oli apeana tapansa mukaan, hänellä ei ollut rakkautta, ystävistäkin oli ollut viime aikoina pulaa, kun nainen ei oikein jaksanut enään niitä samoja naamoja, samoja puheen aiheita samasta miehestä, tuon jatkuvaa ihailua ja miten nuo aina tirskuivat niin tyhmästi joka sanalle mitä miehet heille lepertelivät. Nainen huokasi ja painoi silmänsä kiinni yrittäen pitää kyyneleet sisällään. Hänestä tuntui, että hänen perheensäkkin oli alkanut vihata häntä, aivan kuin hän olisi ollut suvun musta lammas. Kaikilla vain olisi paljon helpompaa ilman Grinan surumielistä katsetta, tuon surumielisiä äksyjä sanoja ja tiuskintaa, kaikki vain olisi niin helppoa.

Nainen avasi silmänsä ja katsoi jälleen ulos. Jonkun tekemä punainen leija jossa oli jokin kuvio mitä nainen ei niin nopeasti tunnistanut, lenteli tuulen mukana osuen kaikkiin matkalla oleviin esteihin ja lopulta jääden kiinni yhden puun oksaan. Leijä oli luultavasti jonkun Amalthaean suvun pikku ladyn leija ja nainen vai voin kuvitella juuri nyt tuon pikku tytön ilmeen kun tuo tajuaisi, että tuon leija olisi kadonnut, eikä tuo saisi sitä takaisin ainakaan tällä säällä ja luultavammin leija olisi lennellyt jonnekkin kauas mettään tuntemattomille maille.

Grina laski kätensä ikkunanpinnasta alas ja laskeutui leveältä ikkunalaudalta alas kävellen peilipöytänsä ääreen istumaan. Hän katsoi haljenneesta peilistänsä surusta vääristyneitä kasvojaan. Hänen silmän alusensa olivat tummat, huulet vaaleat ja kasvot kalpeat. Hänen tummat hiuksensa olivat sotkuiset ja takussa, hän ei ollut jaksanut edes harjata niitä. Millään ei vain enään ollut väliä Grinalle. Oli ihan sama hänelle pistäisikö joku myrkkyä hänen iltapäivä teehensä vai käyttäisikö joku taikaa häneen ja pistäisi hyppäämään päältensä parvekkeeltä sisäpihalle. Hän vain halusi olla onnellinen, onnellinen edes joskus. Hän halusi hymyillä, nauraa, mutta mikään ei oikein vain luonnistunut häneltä, kaikki tuntui meneteltyltä. Jokainen minuuttikin tuntui tunnilta ja jokainen hengitys oli tuskaa. Jokainen sydämmen lyönti muistutti siitä, että hän eli yhä.

Nainen tarttui pöydällä olevaan harjaansa ja heitti sen päin seinään raivoissaan. Harja kimposi seinästä lattiaan mutta jätti myös seinään lommon, joka tulisi muistuttamaan Grinasta aina tämän huonosta elämästänsä.
Jostain käytävän ulkopuolelta kuului lähestyviä askeleita ja nainen yritti nopeasti ryhdistäytyä siistimällä vaatteitaan ja hiuksiaan, vaikka hän näytti yhä haudasta nousseelta. Oveen koputettiin pariin kertaan ja Grina antoi luvan tulla sisään, oven kahva painui alas ja ovi aukastiin hitaasti.. Grina jäi odottamaan kukas ieltä tulisi.

// anteeksi.. kamalan tökerö D: //

//Ei ollut tökerö. Tämä on! .D //

Iltapäivä oli erityisen kuuma, näin kesä kun oli. Dolly-neiti olisi viettänyt sen mieluusti puistossa päivänvarjonsa alla nuorten miesten palvottavana. Mutta häntä heikotti. Hän oli hyvin uupunut, ja surut ja murheet musersivat hänen kehoaan. Lisäksi hän oli törmännyt hovissa isäänsä, joka oli käskenyt Dollya hakemaan sisarensa Grinan ulos auringonpahteeseen, isä ei pitänyt siitä että Grina pysytteli omassa huoneistossaan tällaisena kauniina päivänä jupisemassa masennuksestaan kamarineidoilleen. Niinpä hän oli asettanut neljännen tyttärensä Dollyn harteille, joka angstaavan sisarensa takia tuskin saisi paistatella päivää miesten suosion keskellä, sillä angstaavalla sisarella oli tapana pitää heidät kaukana. Dolly nielaisi, mikä päivä.
Grina oli sisarista hänelle läheisin ja jollain tapaa, hän oli alkanut pitää tästä. Mutta jotkut vanhat seikat painoivat yhä heidän välillään.

Dolly oli pukeutunut yhteen parhaimmista leningeistään, joka tunnusti jälleen kerran Ellemmiiren suvun oransseja värejä. Hänen oli hankala hengittää, sillä korsetti oli vedetty erityisen tiukalle. Neidin muuten niin päivettynyt iho, oli tänään erikoisen kalpea, johtuen huonosti nukutusta yöstä painajaisten kera, riitelystä Erickin kanssa , sekä maantierosvojen karmeasta kohtaamisesta. Hänen sydämensä tuntui raskaalta kantaa, ja hän ei luottanut asioitaan muiden kuin rakkaan Erick-serkkunsa korville, jonka kanssa hän oli nyt riidoissa. Niinpä hän joutui kantamaan yksin taakkaansa, mikä oli yllättävän vaikeaa.

Grinan huoneiston ovi lähestyi, ja hän koputti sitä heiveröisesti muutaman kerran, kunnes sai luvan astua sisään.
Ruhtinaan neljännen tyttären huoneisto oli kalliisti sisustettu, suurehko ja kaunis niin kuin kaikilla muillakin ruhtinaan tyttärillä.
Grina itse istui peilipöytänsä ääressä, kaikkea muuta kuin pirteän näköisenä. Dollyn kasvoilla välähti hiven huolestuneisuutta, kun hän avasi suunsa. "Grina, sisareni, milloin olet päästänyt itsesi tuommoiseen kuntoon?" hän parahti huolestuneena, sulki oven perässään, poimien matkan varrelta harjan, jonka sisar oli heittänyt päinseinää ja saapuen sitten toisen luokse.
"Et saisi kohdella tavaroitasi näin. Harjahan on joka tytön paras ystävä." Dolly mutisi, tutkien peilistä heijastuvaa omaa, sekä Grinan peilikuvaa. He eivät eronneet toisistaan paljoa, Grinalla oli vain tummemmat hiukset. Molemmat näyttivät kuin haudasta nousseilta, molempia taisi painaa murheet aika pahasti.
Dolly kohotti sormiensa väliin yhden Grinan tummista hiussuortuvista. "Ethän pahastu, jos selvitän hieman hiuksiasi. Meidän on määrä lähteä ulos kävelylle", Dolly sanoi, ja vetäisi harjalla Grinan muutamat tummat suortuvat suoriksi.

"Isän määräys. Emme saa rypeä tänään sisätiloissa. Ihan kuin hän välittäisi, kaipa hän vain häpeää meitä, sisälle lukittautuneita tyttäriään, joita hän niin kovasti yrittää naittaa pois, ettemme jäisi hänen vaivoikseen enää liiaksi asti. " Dollyn suusta pääsi huokaus. Hän ei halunnut naimisiin.

//Oho anteeksi, ei kovin riitaisa tullut : D //

Grina

Ovestä astui sisälle hänen sisarensa Dolly-neiti. Tyttö katraan viides tytär. Grina tuhahti hiljaa ja käänsi tuolle selkänsä. Dolly-neiti oli niin kaunis, niin kuin aina, Grina ei vain voinut ymmärtää miten tuolle oltiin suotu noin suloiset piirteet.
Dolly näytti huolestuneelta Grinasta, mutta neiti vähät jaksoi välittää tuon huolestuneesta katseesta, hänen puolestaan nainen saisi painua takaisin miesten palvottavaksi ja Grina saisi jäädä rauhaan puimaan omia murheitaan. Häntä ei olisi kiinnostanut millään mennä ulos tuonne aurinkoiseen ilmaan paahtumaan elävältä, tai mikäpä siinä, elävältä paahtuminen houkutteli kovastikkin.

Dolly nappasi yhden naisen hiuskiehkuroista sormiensa väliin harjattavaksi ja harjasikin sen, Grina vain nousi nopeasti tuolilta ylös mulkasten hieman pahasti Dollya.
" Anna olla, niiden setvimisessä menee puolipäivää. Eikä minulla ole aikaa moiseen. Kuten näät minulla on kiire. ", nainen nurisi Dollylle ja esitti olevansa kiireinenkin kun käveli vaatekaapillensa ja alkoi mukamas kaivella sieltä jotain tärkeää, vaikka se olikin vain yksi tekosyy jotta neidin sisko tajuaisi lähteä.
" Sano vaikka isälle, että olen kipeä. ", Grina sanoi paiskaten kaapin ovet kiinni ja nojautuen kaappia vasten ja purskahtaen itkuun.
Kaikki huoli vain painoi hänen päätään hän halusi vain niin nopeasti kuolla pois tästä surkeasta elämästään.

"Isän määräys. Emme saa rypeä tänään sisätiloissa. Ihan kuin hän välittäisi, kaipa hän vain häpeää meitä, sisälle lukittautuneita tyttäriään, joita hän niin kovasti yrittää naittaa pois, ettemme jäisi hänen vaivoikseen enää liiaksi asti. ", Dolly sanoi huokaisten joka oli kuin pelkkää puuroa Grinan korville nyt. Hänen kyyneleet vain valuivat poskia pitkin lattialle.
" Ja osaisipa hän tehdä senkin homman kunnolla ja tulisi itse määräämään minut ulos, eikä laittaisi viidettä tytärtään kuin mitäkin lapsenvahtia perääni! Haluan naimisiin, haluan hienon miehen ja paljon lapsia, mutta isä valitsee vain kaikkein tylsimmät ja hirveimmän näköiset miehet minulle, kun sinä taas saat kaikki komeimmat ja arvostetuimmat miehet! ", nainen kääntyi nyt Dollya kohti paljastaen tuolle surun vääristämät kasvonsa ja huolensa.

Dolly säpsähti Grinan ponkaistessa äkkiä pystyyn, ja tokaistessa että Dollyn tulisi jättää hänen hiuksensa rauhaan, sisarella oli mukamas kiire. "Mutta minähän yritin vain auttaa.." Dolly-neidin ääni hiipui loppua kohti ja alkoi väristä. Hän puri hampaat yhteen jottei loukkaantuisi ja alkaisi pillittää. Mikä hänellä oli? Yleensä hän pillastui moisesta, löi puolustukseksi piikikkäitä ja ilkikurisia lauseita, eikä luovuttanut ennen kuin pääsi itse niskan päälle. Mutta nyt hänen teki mieli pillittää? Riitelyt ja rosvot eivät tosiaankaan olleet tehneet hänelle hyvää. Ja hän kun oli vielä niin hemmetin väsynytkin.

"Sano vaikka isälle, että ole kipeä." hän kuuli Grinan sanovan ja Dolly kallisti päätään huolissaan.
"Siltä kyllä näytätkin. Aurinko tuskin tekisi sinulle pahaa."
Grina oli vajonnut kaappia vasten, hirvittävä sääli vihlaisi Dollyn lävitse, kun hän katseli kärsivää sisartaan. Hän oli pienestä pitäen vihannut tätä, ei yhtä paljon kuin muita sisariaan, mutta vihannut kuitenkin. Miksi, miksi hänen tunteensa olivat nyt muuttuneet? Miksei hän voinut vihata Grinaa niin kuin ennen, jottei hänen tarvitsisi kärsiä nähdessään tämän kärsivän. Dolly oli mielestään kärsinyt jo aivan tarpeeksi.
Dolly joutui puristamaan kätensä nyrkkiin pidätelläkseen tunteenpurkaustaan. Kyynel valahti hänen kalpealle poskelleen, se oli kostea ja kylmä. Siitä oli niin pitkä aika kun Dolly oli itkenyt viimeksi aitoja kyyneleitä, tekoitkua hän oli itkenyt liiankin usein.
Tuntui kuin jokin puristaisi hänen sydäntään raudan lujalla otteella, eikä antaisi hänen hengittää. Dolly haukkoi henkeään ja parkaisi: "Grina-kiltti, älä itke, ole niin kiltti!"
Dollysta tuntui että hän tukehtuisi, korsetti oli niin himputin tiukalla.

" Ja osaisipa hän tehdä senkin homman kunnolla ja tulisi itse määräämään minut ulos, eikä laittaisi viidettä tytärtään kuin mitäkin lapsenvahtia perääni! Haluan naimisiin, haluan hienon miehen ja paljon lapsia, mutta isä valitsee vain kaikkein tylsimmät ja hirveimmän näköiset miehet minulle, kun sinä taas saat kaikki komeimmat ja arvostetuimmat miehet! ", Grinan kasvot olivat surun vääristämät, Dollyn silmät olivat taas rävähtäneet yllätyksestä levälleen. Hänkö sai parhaat miehet? Dolly ei ollut koskaan ajatellut niin, hänen isänsä oli valinnut hänelle miehiä joita Dolly oli inhonnut. Olihan Dollylla ollut komeitakin miehiä, mutta he olivat yleensä olleet arvoltaan alhaisia, ja ainoastaan Dollyn sen hetkisiä leikkikaluja.
Varovaisesti, melkeinpä vaappuen Dolly palasi Grinan luokse kaapille, ja veti tämän heikkoon rutistukseensa, heikko se oli siksi, ettei Dollylla ollut lihaksia nimeksikään.
"Grina-kulta! Isä vihaa minua kaikista eniten, hän ei ole koskaan antanut minulle hyvää miestä. Suuttui, kun en viimeksikään suostunut menemään naimisiin sen vanhan herttuan kanssa! Mikä ikäloppu! Sinä sentään sait elää koko elämäsi hovissa perheen kanssa, toisin kuin minä. Mutta Grina olen varma, että saat perheen, hienon sellaisen. Mutta sinun ei tulisi alistua isän tahtoon kihlaus mielessä, etsi itse joku sellainen mies jonka haluat, joohan? Niin minäkin tekisin." Hän henkäisi ja toivoi että Grina lopettaisi jo itkemisen, hän ei ollut kokenut lohduttaja, hänen kuin oli harvoin tarvinnut ketään lohduttaa, hänellä kun oli harvoin ollut läheisiä ihmisiä.

"Grina kiltti, rauhoitu. Mennään u-ulos. Vaikka miehiä me-etsäs-tämään", Dolly kehoitteli Grinaa, hänen äänensä värisi surusta, samalla kun hän silitteli toisen päätä, aivan ymmällään siitä miksi edes piittasi toisesta.

//Ooh, sulla on Edward avana.DD<3//

// Yap! pitää olla!<3 :: > //

Grina

Grina katsoi vihaisena siskoansa joka yritti piristää neitiä sanoillansa, miksi helvetissä tuo edes välitti Grinasta? Grina ja vanhemmat sisaruksethan väivät tuolta onnelliset lapsuuden perheen kanssa kokonaan, miksi tuo nyt lohdutti häntä edes?
"Grina-kulta! Isä vihaa minua kaikista eniten, hän ei ole koskaan antanut minulle hyvää miestä. Suuttui, kun en viimeksikään suostunut menemään naimisiin sen vanhan herttuan kanssa! Mikä ikäloppu! Sinä sentään sait elää koko elämäsi hovissa perheen kanssa, toisin kuin minä. Mutta Grina olen varma, että saat perheen, hienon sellaisen. Mutta sinun ei tulisi alistua isän tahtoon kihlaus mielessä, etsi itse joku sellainen mies jonka haluat, joohan? Niin minäkin tekisin.", Dolly jatkoi naisen lohduttamista ja vetosi siihen, että tuo sai nyt sittenkin mukamas huonommat miehet. Grina murahti epämääräisesti tarttuen lähimpään esineeseen jonka sai käteensä, se oli jälleen se sama viaton harja, joka lensi jälleen Grinan armottomasta kädestä nyt Dolly-neidin jalkojen juureen.
" ETKÖ SINÄ DOLLY KÄSITÄ? JÄTÄ MINUT RAUHAAN! Sinä et edes näytä sisareltani! Olet ihan erinäköinen! Vaaleat hiukset, kauniskin vielä, kaikkien ihailema! Ei mikään ihmekkään, että isä vihaa sinua! Kun ei isä rakasta äitiäsikään, niin miksi sitten sinua?! Olet vain pelkkä kauppa tavara! Sinusta ei ole muuta hyötyä! ", Grinan kyyneleet valuivat poskia myöten saaden näyttämään tämän yhä hirveämmältä ja kärsivämmältä. Hän ei edes tarkottanut sanojaan, ne vain tuli jostain muistoista, mitä he olivat joskus nuorempina tuolle sanoneet aj Dolly-neiti oli pahoittanut mielensä niistä. Yhtäkkiä jokin iski häntä sydämmeen.. Suru. Hän oli niin pahoillaan Dollyn kohtalosta syntyä eri äidistä näin kamalien sisarusten pikku siskoksi, mutta silti Grinalla ei ollut pätkän vertaa halua pyytää tuolta anteeksi, saisipahan kärsiä kauneutensa ja suuren ystäväpiirinsä nähden mistä Grina oli tuolle syvästi kateellinen ja vihainen. Miten tuollainen kummajainen, edes voisi omata nuo kaikki onnea tuovat asiat? Lisäksi Grina oli vielä kuullut huhuja, että tuo nainen peuhasi kuninkaankin kanssa, mutta Grina ei ollut varma oliko huhut totta, mutta jos olivat, niin se oli tytölle viimeinen pisara.
Hän ei kerta kaikkiaan jaksaisi enään tuota säälittävää letukkaa, tai isäänsä joka parhaansa mukaan yritti tuoda neidille ne kamali8mmat miehet. Luulisi, että ruhtinaan tyttärelle löytyisi edes parempaa laatua, mutta ei, niin ei.

Dolly oli niin surullinen, hirvittävän surullinen, kun hän joutui katselemaan sisartaan, joka kärsi noin kovasti. Eikä Dolly edes kyennyt ymmärtämään miksi toinen kärsi noin? Dolly olisi niin kernaasti vaihtanut paikkoja Grinan kanssa, joka oli syntynyt isän rakkaudellisesta avioliitosta, jolla oli tummat kauniit piirteet, ja jota isä rakasti, niin kuin kaikkia muitakin neljää ensimmäistä tytärtä.
Eikä Dolly voinut käsittää sitäkään, että Grinan mukaan hän muka sai parhaat miehet? Ehkä niin, jos Grina sattui pitämään ikälopuista, pipipumppuisista papparaisista. Muussa tapauksessa Grinan miesehdokkaat olivat olleet tuhat kertaa siedettävempiä!

" ETKÖ SINÄ DOLLY KÄSITÄ? JÄTÄ MINUT RAUHAAN! Sinä et edes näytä sisareltani! Olet ihan erinäköinen! Vaaleat hiukset, kauniskin vielä, kaikkien ihailema! Ei mikään ihmekkään, että isä vihaa sinua! Kun ei isä rakasta äitiäsikään, niin miksi sitten sinua?! Olet vain pelkkä kauppa tavara! Sinusta ei ole muuta hyötyä! ", Grinan sanat iskivät Dollya rintaan kuin kymmenen lävistävää tikaria, jotka satuttivat mutteivat antaneet hänen kuolla. Kipu takertui hänen sydämeensä, jota oli muutenkin niin raskas kantaa, ja kyyneleet alkoivat valua nyt paljon kiivaampaan tahtii hänen poskillaan.
Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, kun hän puri hammastaan ettei huutaisi Grinalle, jolla näytti olevan jo nyt murheita kuin muille jakaa.
Dolly ponnahti silmät salamoiden pystyyn. "Yritin vain auttaa. Tiedä se", hän lausui rauhallisella äänellä, josta ei voinut aistia vihaa tai muitakaan tunteita. Hän oli vain pettynyt. Pettynyt siihen, mitä Grina oli onnistunut päästämään suustaan.
"Mutta olet oikeassa siskoseni, minä olen vain pelkkä kauppatavara. Hyödytön kauppatavara. En tarvitse ihmisiä kertomaan siitä minulle, olen kyllä älynnyt sen jo kauan aikaa sitten itsekin. " Tällä kertaa Dollyn ääni oli kuin jäätä, huokaisten hän käveli yhden nojatuolin luokse ja istuutui siihen, tutkaillen nyt loukkaantuneena Grinaa, alkaen kuitenkin pikkuhiljaa koota itseään. Dolly oli selviytyjä, vaikka vaikutti kyllä kaikkea muuta kuin siltä. Niinpä hän päätti asettaa Grinan tällakertaa etusijalle, hän ei halunnut että hänen siskonsa ja hänen vihdoinkin hivenen lämmenneet välit päättyisivät näinkin kurjasti.

"Kerrohan Grina, mikä sinulla on hätänä? Miksi sinuun sattuu noin paljon?"

//Kauheesti kirjotusvirheit sit varmaa . DD //

// en ainakaan huomannut. : D //

Grina

"Yritin vain auttaa. Tiedä se", Dolly-neiti vastasi Grinan purkaukseen rauhallisena, aivan kuin naisen sanat eivät olisi satuttaneet tuota ollenkaan, mahdotonta. Grina tutki katseellaan Dolly-neidin kasvoja ja ilmeitä, hän ei osannut lukea tuota, viides tytär oli kovin lukematon, siis tuota ei voinut osata lukea, ellei tuntenut tuota hyvin. Vaikka Dolly-neiti olikin hänen siskonsa, oli Dolly kasvanut oikeastaan erilleen muista sisaruksista, Dolly ei merkinnyt grinalle muuta kuin jotain kaukaista sukulaista jota tämä ei osannut tulkita tai tuntea vielä kovin hyvin.
" Minä en tarvitse apuasi! Tai sääliäsi! Pärjään vallan mainiosti ilman sinuakin! ", Grina tiuskas jälleen.

"Mutta olet oikeassa siskoseni, minä olen vain pelkkä kauppatavara. Hyödytön kauppatavara. En tarvitse ihmisiä kertomaan siitä minulle, olen kyllä älynnyt sen jo kauan aikaa sitten itsekin. ", Dolly puolusteli itseään sekä Grinaa lauseellaan. Dolly saattoi olla sittenkin aikuismaisempi mitä Grina oli olettanut tuon olevan, ainakin tuo tuntui ajattelevan paljos selvemmin asioita kuin Grina ja Grinasta tuntui, että Dolly osasi myös nähdä asioiden hyvätkin puolet, mitä Grina taas ei osannut nähdä.
Neidin olisi tehnyt mieli läimäyttää Dollya, häntä ärsytti tuo niin paljon. Hän ei haluaisi nähdä tuon kauniita kasvoja enään ikinä. Kaikki oli Dollyn syytä. Hänen surkea elämänsä, kadonneet ystävänsä ja haaveet vain komeista miehistä. Kaikki tämä oli Grinan mielestä Dollyn syytä. Kaikki vain olisi niin paljon helpompaa ja selvempää ilman tuota, nainen olisi saanut itse valita kaikista miehistä kenen ottaisi, neiti olisi varmasti suositumpi ja saisi kaikki miehet vuorostaan palvomaan Grinaa.
" No ainakin sinusta on jotain hyötyä kuninkaalle! ", Grina murahti tepastellen kolmen metrin matkaa edes takaisin kädet puuskassa ja kulunut nelilgi ilmavirrassa liehuen.

"Kerrohan Grina, mikä sinulla on hätänä? Miksi sinuun sattuu noin paljon?", Dolly kysyi Grinalta ja nainen siristi vihaisena silmiään tuolle.
" Sinä satutat minua paljon! Sinun pelkkä olemassa olosi satuttaa minua! Sinun takiasi minulla on kurja ja surkea elämä! ", grina löi nyrkkinsä seinään vihoissaan, häntä otti niin päähän.
" Ja jos saisin päättää tai minulla olisi valtaa tai jotain, niin pistäisin sinut asumaan takaisin maalle lypsäämään lehmiä! "