Hetki kauniina kesäpäivänä

//Seura kelpaisi, vapaa peli, kuka vain uskaltaa..//

Mustaan samettitakkiin pukeutunut, synkkä miehenalku käveli pitkin palatsin koristeellisia käytäviä. Näitä koristeita tämä ei kuitenkaan huomioinut, Theremin Lumilaakso Íorin katse poltti tiukasti lattiaa sinne, minne harhailevat, keveät askeleet tätä veivät, yhtään mitään näkemättä. Vaikka mies vaikutti synkältä, ei tästä silti ollut havaittavissa minkäänasteista ärtyneisyyttä, eikä kuulunutkaan; Theremin oli vain pohjattoman kyllästynyt niihin loputtomiin keskusteluihin, joihin hän oli isäänsä seurannut aina Íorista saakka, eikä asiaa helpottanut lainkaan lämpimän maan kesäinen auringonpaiste, jonka helteisyys ylsi jopa näihin kivisiin käytäviin. Hän halajasi jo kotiin, kylmänkauniisiin lumimetsiin ja routaisen maan koeteltavaksi. Hetkeksi Thereminin askeleet seisahtuivat ja tämä ravisti päätään, saaden tummia sortuvia karkaamaan poninhännästään. Niistä tämä viis veisasi, tuhahti vain itselleen ja jatkoi päämäärätöntä vaelteluaan, sokeana, ajatukset kotona, heidän viimeisimmässä keskustelussaan ennen lähtöä jo viikkokausia sitten. Keskustelua hänen avioitumisestaan..

Tahtomattaankin hän värähti, olihan isä tietysti oikeassa. Hän oli jo kolmannella kymmenyksellä ja vailla puolisoa. Ei sillä, ettäkö hän vastustaisi sukunsa jatkamista ja perheen perustamista.. Kaikki hänen tapaamansa naiset vain olivat niin turhamaisia. Pian ajatuksistaan uupunut Íorin nuori lordi sai kuitenkin hetken helpotusta oloonsa, jolloin tämä viimein pysähtyi ja nosti katseensa, katsellen tummilla silmillään ympärilleen. Saattoiko hän olla väärässä vai oliko hän oikeasti tuntenut sen? Pian hänen kuulaita ohimoitaan hipova, uusi tuulenhenkäys kuitenkin todisti hänen aistinsa yhä vain toimiviksi, ja Theremin otti uuden kurssin autioilla käytävillä. Ratsastussaappaisiin verhottujen askelten pehmeä kopina kantautui hänen edellään niiden muuttuessa tahattomasti yhä vain pidemmiksi johdattaessaan tummatukkaista nuorukaista aina vain uudelle käytävälle, toisen kulman taa, kunnes viimein se oli siinä, kauan kaivattu palatsin sisäpiha.

Theremin pysähtyi hetkeksi viileää marmoripylvästä vasten, joka kaltaistensa kanssa ympäröi tuota ihmisistä autiota aluetta, tasatakseen yhtäkkiä kiihtynyttä olemustaan. Vähin elein tämä sipaisi karanneet sortuvat korvansa taa ja avasi pitkän takkinsa, paljastaen kaistaleen tummanpunaista silkkipaitaa, sukunsa värejä kuten asiaan kuului, koristeltuna hopeisin kukkakiinnikkein. Nyt ryhdikkäämpänä ja tyynenä, sekä hivenen virkeämpänä Theremin astui kiviselle polulle, joka johti hänen askeliaan kohti koristeellista, joskin hänen mielestään varsin tyylitöntä suihkulähdettä kohti. Aurinko paistoi jälleen hänen kiusakseen, mutta satunnaiset tuulenhenkäykset ja pelkästään veden solinasta aiheutuva viileydentunne ajoivat ilkeän taivaankappaleen haitat Thereminin ajatuksissa taka-alalle. Vielä muutama askel, ja hän seisoi suoraan suihkulähteen vieressä, nauttien siitä huokuvasta, raikkaasta viileydestä. Hetken kummaksuva silmäys lähteen patsaan kumman surumieliseen aiheeseen, kunnes Theremin viimein laski katseensa veteen, unohtuen siinä seistessään täysin toiseen maailmaan, toiseen aikaan, pois tuosta kuumuudesta ja velvollisuuksien loukosta.

//Tässä minä olen n.n//

Ianna Lumitähti Ìor

Ianna oli unohtunut kirjojen ääreen aamulla ja kun täti oli hänet sieltä löytänyt... Nainen värähti pelkästä ajatuksesta, kuinka täti olikaan huutanut! Tämä oli tehnyt selväksi hänelle että kirjat eivät olleet naisia varten ja raahanut vastentahtoisen Iannan vaatehuoneeseen ja tunkenut hänet kauheisiin korsetteihin ja laittanut hänen hiuksensa tiukalle nutturalle. Aivan kuin se kaikki ei olisi riittänyt, se puku! Ianna katsahti varmasti kaunista pukuaan, mutta hän ei perustunut siitä. Kaunis oranssi kukka kiemurteli hihassa ja korkeassa kauluksessa. Helma laahasi hieman maata ja miehusta oli tietenkin tiukka. Puku oli kauniin vihreä sointuen naisen silmien ja hiustenkanssa yhteen. Täti onnistui tekemään hänestä melkein kauniin. Mutta kuten Ianna tiesi, hän oli silti kauhea ilmestys muiden naisten vierellä.

Kun kaikki Iannan vihaama kaunistautuminen oli tehty ilman että hän oli sanonut sanaakaan, täti raahasi hänet kävelylle. SIellä oli juoruttu ja pölötetty kuin kanat orrella! Vähemmästäkin Iannan hermot menivät riekaleiksi, mutta kerrankin hän oli onnellinen jääkuningattaren kasvoistaan. Miten hän oli päässyt pois vielä teekutsuilta, oli ihme. Hän ei itse edes tiennyt miten sen teki.

Ianna oli kiirehtinyt kirjastoon, ottanut mukaansa opuksen joka kertoi vuorista ja suunnannut suorana sisäpihalle, jonne harvoin eksyi kamalasti väkeä. Naisen helma laahasi perässä, kun tämä vielä muisti kävellä rauhallisestikkin! Syvä huokaisu karkasi hänen huuliltaan. Täti oli todella koulinut hänestä salonkikelpoisen. Palvelijat kumarsivat ja niiasivat hänet nähdessään, mutta Ianna ei edes huomannut sitä.

Naisen saapuessa sisäpihalle hän huomasi miehen seisovan suihkulähteen luona. Hiljaa nainen käveli puutarhan ihanaan rauhaan, jota vain mies häiritsi. Naisen kädet olivat edessä siististi ja hän puristi niissä kirjaansa. Toivottavasti mies oli lähdössä ja Ianna tuijottikin tätä varmasti hieman ilkeästi.

//Tervetuloa ^^ //

Päivä oli tosiaan aivan liian kuuma ja aurinkoinen. Vaikka Theremin kuinka yritti olla ajattelematta taivaalla porottavaa valoilmiötä, se hiipi varkain hänen tietoisuuteensa, tuoden mukanaan epämieluisan poltteen takkinsa mustassa selkämyksessä. Onneksi paikka oli edes rauhaisa ja hiljainen, eikä suihkulähteenkään vesi vaikuttanut olevan suoraan lähimmältä kuumalta lähteeltä, joten hänen olonsa oli Auringosta huolimatta siedettävämpi kuin palatsin pölyisissä käytävissä. Hetkeksi hän antoi silmiensä sulkeutua ja keskittyi vain kuuntelemaan ja hengittämään, tuntemaan aavistuksen kutittelevien, irrallisten sortuvien keinuvan liikkeen kasvoillaan. Suihkulähteen solina muuttui hivenen etäisemmäksi, ja Theremin alkoi kuulla sen seassa heikosti tuulessa kahisevia lehtiä läheisten puiden oksilla, jonkin surisevan hyönteisen viereisessä kukkaistutuksessa.. Juhlapuvun maata laahaavan helman kahinan.

Jos ampiaisen surina oli tuntunut Thereminin korvissa vastenmieliseltä, niin se ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen, mitä hiljaa lähestyvät, selvästi naiselle kuuluvat askeleet kuvastivat hänen tajunnassaan. Ampiaiset, nuo ärsyttävät pörriäiset joita íorin metsiköissä tapasi äärimmäisen harvoin, toisaalta kuvastivat loistavasti salonkikelpoisen aatelisnaisen olemusta hänen silmissään. Hitaasti hän avasi silmänsä, vetäen nopeasti kaikki mahdolliset tyytyväisyyden merkit kalpeilta kasvoiltaan ja katseli auringonvalossa kylpevää vedenpintaa nyt ilmeettömänä, kenties jopa hivenen ärtyisenä. Nalkuttavaa ja turhamaista jutustelua hän nyt viimeiseksi kaipasikin. Asiaa ei millään helpottanut se tietoisuus, että nainen oli pysähtynyt hänen selkänsä taa ääneti, kuin odottaen että hän poistuisi, antaisi tilaa. Ajatus nostatti pienen tuhahduksen hänen mietteissään, mutta Theremin ei päästänyt sitä huulilleen. Turha kuvitellakaan, minä olin täällä ensiksi, jos hiuksia ryhdytään halkomaan..

Lopulta Theremin kuitenkin kääntyi, kasvot ilmeettöminä, sulkeutuneina, vaipuen samantien kohteliaaseen, hivenen väkinäiseen kumarrukseen naista kohtaan.
"Suokaa anteeksi, hyvä neiti, jos olin tunkeutunut luvatta piilopaikkaanne", hän puhui kylmällä, tunteettomalla äänellä, pitäen kuitenkin kaiken mahdollisen ivan mitä ikinä olisikaan keksinyt huultensa takana. Suvun mainetta oli kuitenkin pidettävä yllä, eikä ollut neidin vika, jos hänellä sattui olemaan paha päivä. Nostettuaan katseensa vihreäpukuiseen neitoon hän ei kuitenkaan voinut mitään sille pienelle hymynpoikaselle, käväisi hänen huulillaan. Sukulaisia, pitikin sattua.. Theremin muisti naisen isänsä ansiosta, vaikka tämä herättikin huomiota aavistuksen kylmäkiskoisella olemuksellaan ja asiallisemmalla kauneudellaan. Eiväthän he tietenkään samasta sukuhaarasta olleet, mutta Íorista kumpikin, yhtäkaikki. Hän antoi tumman katseensa vaeltaa pikaisesti, tunkeilematta naisen yli, pysähtyen hymähtäen kirjaan, jota tämä piteli käsissään.
"Ikävä viileämpiin oloihin.. Ianna-neiti?"

Iannan ilme ei rävähtänytkään toisen halveksuvien sanojen edessä. Nainen seisoi suorana harmaat silmät loistaen. Hänen polvensa kuitenkin koukistuivat sopivaan niiaukseen, vaikka mieluummin hän olisi potkaissut miestä. Naisen pinna ei ollut parhaimillaan.

'Miksi hän on noin töykeä. Tosin minähän tässä häntä murhaavasti tuijottelen' Ianna ajatteli. Mies selvästi tiesi hänet painottaessaan hänen nimeään ja neitiä. Hetken nainen sai miettiä kunnolla mieshen kasvoja. Täti oli todennut hänen olevan toivoton nimien kanssa. Koko tänä aikana hän ei ollut sanonut sanaakaan. Ei siihen ollut mitään syytä.

"Pelkästään se että pääsisin pois täältä olisi jo riittävää Lordi Theremin. Hiljaisuus on nykyään aliarvostettua", Iannan ääni oli mitään sanomaton. Jääkuningatar puski esiin, kun hän ei halunnut näyttää mitään. Nainen käveli täysin tyynesti penkille ja istuutui. Hän ei vaivautunut kuin muut aateliset siistimään helmojaan. Ne olivat siinä ja sillä selvä.

Ianna avasi kirjan oikeasta kohdasta siististi ja katsahti vielä kerran Lordia. "Toivottavasti en häiritse teitä", niine hyvineen nainen alkoi lukea. Hänen ilmeensä pehmeni välittömästi. Pelkkä ajatus villistä vuorista ja lumesta sai hänet innostumaan. Hän ei enää nähnynt puutarhaa. Hän ei kuullut mehiläisiä tai puiden lehtien havinaa. Hänen silmiensä eteen avautui vuoristomaisema, jossa pieni puro solisi, niityllä oli outoja eläimiä, joita hän ei välttämättä yksin lähestyisi.

//Voi ei, anteeksi kesto.. Olin juuri esikatselemassa kun kone sekosi ja kadotti viestini kokonaan... Noh, nyt uudestaan sitten.//

Theremin yllättyi kevyesti Iannan olemuksesta, joka olisi voinut olla suoraan jäävuorilta. Mutta toisaalta, olihan hänkin käyttäytynyt kylmäkiskoisesti, eikä neiti ollut välttämättä odottanut seuraa vaan pikemminkin rauhaisaa lukupaikkaa, jolloin hänen täällä olonsa voisi suunnattomasti ärsyttää tätä. Tai sitten se kuului Iannan yleiseen käytökseen, mene ja tiedä.
"Osutte oikeaan, neiti. Jos saisin maksaa jokaisesta hiljaisesta hetkestä itselleni, olisin jo mieluusti etsimässä töitä", hän totesi, hymähtäen mielessään naiselle. Kuinka oikeassa tämä tosiaan olikin.. Muut mietteet saivat kuitenkin nopeasti tehdä tietä Thereminin ajatuksissa Iannan marssiessa suoraan läheiselle penkille, istuutuen siihen tavalla, joka vaikutti kapinoivan suuresti hovinaiselle keksittyjä sääntöjä ja tapamalleja vastaan. Huomaamatta itse muuttui tummahiuksisen herran tumma katse hieman pehmeämmäksi naista katsellessaan.

"Voi, toivomus tulee suoraan minun puoleltani", hän tokaisi puoliääneen kuin itsekseen, yllättyen kuinka ivaton hänen äänensä tällä kertaa oli. Hienovaraisesti Theremin astui askeleen sivummalle niin, ettei ollut suoraan Iannaan päin, mutta tämän upotessa nopeasti kirjaan hän salli itsensä vilkaista vielä kerran tuota hänen rauhaansa häiritsevää neitokaista. Mitä pidemmälle tämä luki, sitä enemmän tämän jääkuningatarmaisuus tuntui sulavan, kenties tämän käytös oli johtunut vain ikävästä kotivuoria kohtaan, ja katosi nyt hänen päästessään viimeinkin sinne, ainakin mielikuvituksen tasolla? Nyt Theremin hymähti jo hivenen äänekkäämmin, tosin se saattoi olla aivan hyvin vain hieman äänekkäämpi hengähdys. Hän jos kuka ymmärsi neidin kaipuun, hän antaisi itsekin miltei mitä vain, jos pääsisi juuri nyt jäätikön vaaroja uhmaamaan, metsien petojen jahdattavaksi ja jahtaajaksi..

Hitaasti ja ääneti hän alkoi kulkea suihkulähdettä ympäri, poispäin Iannasta, pysähtyen sen toiseen päähän. Hetken hän kuvitteli jo menevänsä takaisin sisälle, mutta tyynnytti tämän nopeasti syntyneen ajatuksen, istahtaen sen sijaan kuivalta vaikuttavalle, suihkulähteen kiviselle reunalle. Neiti ilmoittaisi varmasti, jos hän häiritsisi liiaksi, eikä piha ainakaan hänen tietääkseen ollut juuri tällä hetkellä vain neidin oikeus. Oikoen kevyesti kuumottavia harteitaan hän loi katseensa jonnekin kauas, seikkaillen jälleen kotimetsiensä lumisissa maisemissa..

Ianna luki rauhassa, kuin kaikki maailman aika olisi hänellä. Hyvä kun hän muisti edes miehen läsnä oloa, se sai rajun muutoksen naisen kuullessa pelottavan äänen marmoristen pylväiden välistä. Ainoa ääni joka kiskoi hänet pois kirjoista. "Ianna Lumitähti Íor, kuinka monta kertaa minun täytyy sanoa että lopetat lukemisen ja alat käyttäytyä kuin hovinaisen kuuluu! On tarpeeksi paha asia että olet tuppisuu, mutta että lähteä yt tuolla tavalla!" Tädin ääni oli terästä ja Ianna nosti katseeni kirjasta. Täti rukka kuitenkin jähmettyi Theremin nähdessään. Hän rikkoi etikettiä, nohnoh. Hiljaa Iannan mielessä hän melkei nauraa.

Hän seuraa hivenen kiinnostuneena vanhan rouvan värinvaihdosta. Kiukun punasta valkeaan ja häpeän punaan. Melkoinen suoritus, niin lyhyessä ajassa. Ianna nousee kuitenkin viisaana seisomaan ja niiaa kevyesti. "Tiedätte hyvi että en malta pysyä näillä teekutsuilla", hän toteaa hiljaa ja luo toivottoman katseensa tätiisä. Tämä ei tiedä miten käyttäytyä, sillä hän haluaisi kovin motkottaa ja hutaista ehkä Iannaa, mutta miehen olo täällä estää. Ianna sujautaa sormensa kirjan väliin kohtaan johon hän jäi. Ianna oli kieltämättä hieman harmissaan keskeytyksestä

"Olen pahoillani Lordi Theremin keskeytyksestä, mutta veljentyttäreni unohtaa aina että hänen kuuluu osallistua seuraelämään, joten pahastutteko jos vien hänet takaisin sinne?" Täti osaa olla kaamea niin halutessaan, sillä Iannan kanssa ei olisikaan muuten pärjännyt. "Juoruilemaan ja puhumaan pahaa, ei kiitos", Ianna kuitenkin toteaa hiljaa oman mielipiteensä ja niin ettei hänen tätinsä ainakaan kuule.

Lumikenttiäkin hyytävämpi kiljaisu havahdutti Thereminin nopeasti mietteistään, saaden herran nousemaan pikaisesti ylös lähteenreunalta. Hän vilkaisi pikaisesti Iannaan, joka oli -ihme kyllä- kohottanut katseensa pois haavemaailmastaan, ja kohtasi nyt kiljuvan naisen, jonka hän epämääräisesti muisti Iannan tädiksi. Hän katsoi ilmeettömänä ja kenties jopa hieman paheksuen naista, joka pian huomasi hänet ja vaihtoi kasvojensa väriä ihailtavan nopeasti. Naisen käytös muuttui välittömästi, Thereminin ei niinkään.

Mies katsahti pikaisesti Iannaa, kohdaten nyt pieneksi järkytyksekseen muutoksen tuossa ylväässä jääkuningattaressa; hän saattoi nähdä hirveän alistumisen tädin tahtoon, katseen, jonka hän näki vain vangituilla eläimillä. Jostain tietämättömästä syystä Theremin huomasi kurkkuaan kuristavan kun joutui katselemaan noinkin kaunista neitoa tuossa asemassa, ja ennen kuin huomasikaan, hän oli astellut tyynesti takaisin kaksikon luo.
"Itseasiassa, arvon rouva, eikö seuraelämään kuulu myös sivistynyt kanssakäyminen kahden kesken, aiheena yhä mutkistuva kaupankäynti ruhtinaskuntien välillä?" Theremin tiesi kokeilevansa sanoillaan heikkoa jäätä, nainen olisi voinut olla hänen äitinsä ikänsä puolesta! Itseasiassa hänellä ei ollut hajuakaan, miksi hän puuttui asiaan, mutta antoi tyynen ja asiallisen äänensä jälleen vaeltaa huuliltaan.

"En tietenkään tahdo millään tavoin vaikuttaa.. Kasvatusmenetelmiinne, mutta meillä tosiaan oli menossa hyvinkin antoisa keskustelu äskettäin ennen teidän.. hm- väliintuloanne." Theremin katsoi nyt rouvaa, nojautuen liikaakin vanhempiensa nimeen ja arvostukseen. Sitten hän katsoi pehmeästi Iannaa, ja vielä uudemman kerran rouvaa.
"Jos saisin viedä keskustelumme päätökseen, olisin erittäin kiitollinen, rouva hyvä", Theremin sanoi niin vetovasti kuin vain uskalsi.

Iannan silmät suurenivat hivenen miehen astuessa väliin. Tämä väitti hänen tädilleen täysin tyynenä heidän kesustelleen politiikasta. Ianna nielaisi raskaasti palan alas kurkustaan. Hän onnistui kuristamaan itseltään seuraavat sanat: "Olen kovin pahoillani täti, mutta tiedät setäni olleen innokas näissä asioissa ja se taisi tarttua minuunkin." Ianna ei valehdellut. SIlti hänen omatuntonsa soimasi naista.

Täti mutisi ja katseli miestä ja Iannaa hetken. "Hyvä on, pitäkää hauskaa." Vanha rouva kääntyi, vilkaisi kerran olkansa yli haukansilmillään, Ianna melkein tunnusti. Kun tädin selkä enää vain näkyi käytävässä Ianna kääntyi ympäri ja veti henkeä väristen. Hän kääntyi Lordin puoleen suoden tälle harvinaisen, nyt hivenen kalpean hymynsä. "Kiitos." Iannaa ei todellakaan oltu puheliaisuudella pilattu.

"Tätini haluaa kovasti minun sopeutuvan muihin hovin naisiin, mutta valitettavasti voin jo pelkästään valehtelusta huonosti", Ianna toteaa naurahtaen pienesti. Hän halusi tuottaa tädilleen kunniaa, mutta ei vain voinut itselleen mitään.

Mitä ihmettä minä oikein olen tekemässä? Neidin ja hänen tätinsä asiat eivät kuulu minulle tippaakaan, Theremin soimasi itseään ajatuksissaan, mutta tuijotti kuitenkin tyynesti naisia, odotellen heidän reaktiotaan. Nyt oli jo liian myöhäistä katua, ja enemmän häntä varmasti harmittaisi, jos olisi nähnyt tädin kurittavan huollettavaansa. Viimein Iannankin puututtua asiaan rouva salli itsensä lähteä, ja Theremin hengähti hieman syvempään ulos tietämättään pidättelemänsä ilman. Iannan jälleen puhuessa hän kääntyi tätä kohti, kumartaen nyt itsekin hienoisesti hymyillen päätään neidolle.
"Ianna, ilo oli minun puolellani", hän vastasi hiljaa, jääden katselemaan tyttöä. Hymy tosiaan sopi tämän huulille.

Siihen, mitä neito kertoi itsestään, Theremin saattoi vain luoda hivenen surumielisen hymyn.
"Otan osaa, hovineidon asema ei kuulosta kovin.. miellyttävältä. Mutta tätisi tahtoo varmasti vain sinun parastasi", hän tuumasi, tosin epäillen itsekin sanojaan. Tädin katse oli kuin saalistavalla haukalla, niistä oli puuttunut kokonaan se lämpö, minkä huomassa hän itse oli kasvanut. Tahtomattaankin hän värähti pienesti, mutta peitti sen pienellä naurahduksella.
"Ja eikös omantunnon omaaminen ole tässä maailmassa vain siunaus?" Hän jatkoi vielä, huomaten kummaa viihtyvyyttä naisen seurassa. Oliko hän tosiaan jo näin maissa, että vieraan aatelisnaisen seura teki pelkästään hyvää?

Vieroksuen hieman itseään ja poikkeuksellisen ystävällistä käyttäytymistään Theremin hymähti uudemman kerran, viitaten sitten kädellään penkkiä kohti, jolta Ianna oli hetki sitten noussut.
"Noh, haluat varmasti jatkaa siitä mihin jäit? Näytit varsin tyytyväiseltä, jos saan sanoa, enkä minä ole sinua moittimaan. Tekisin itsekin mitä tahansa päästäkseni jälleen tuttujen lumimetsien huomaan."

Iannan kasvoilla käväisi pienen pieni varjo, jonka hän pyyhkäisi pois. Mies puhui kohteliaasti ja hänen äänessään ei enää ollut ivan häivääkään. Tosin ei tämä ollut edes kamala silloinkaan.'Kuinkakohan moni mies olisi edes auttanut? Tädin edessä ei juuri voi kuin vapista', Ianna tuumi hiljaa mielessään. Miehen naurahdus oli hermostunut, kuin hän tuntisi edelleen Iannan tädin kynnet selässään. Se siitä pelottomasta urhosta. "Kun sinun oletetaan selviytyvän valheiden verkossa, siitä tulee pieni vitsaus"; Iannan ääni oli täysin väritön, sillä omatunto oli hänelle pieni vitsaus. Hän ei ollut täällä ollessaan kertaakaan ollut valehdellut, paitsi nyt. Tämän takia hän oli hiljaa suurimman osan ajastaan ja siten häntä pidettiin nokkavana tai töykeänä.

Iannan katse kääntyi penkkiin ja sitten kirjaan. Totta puhuakseen, hän ei enää halunnut lukea, sillä tädin ääni kaikui yhä hänen päässään. Iannan katse kohosi mieheen kiinnostuneena kun tämä kertoi haikailevansa vuorille. "Minä en ole käynyt vuorilla, mutta haluaisin kovasti. Haluaisitteko kertoa matkoistanne? Kuulostatte siltä kuin teillä olisi kokemusta niistä." Kirjat ja tarinoiden kuuntelu oli melkein sama asia Iannalle.

Nainen katsoi Thereminiä hieman toivoa silmissään, sillä mikään ei ollut niin kiinnostavaa kuin kuulla vieraista paikoista. Iannahan haaveili toisinaan siitä, että hän ei joutuisi naimisiin vaan pääsisi kulkemaan ympäri maata vieraana. Tämä toive tosin ei tulisi koskaan toteutumaan. Hänen velvollisuutensa oli mennä naimisiin, saada lapsia ja miellyttää miestään. Tädin mukaan nainen ei ollut mitään ilman kunnon avioliittoa. Iannan oli alistuttava siihen tahtoon, eikkä hän valittanut. Voisihan avioliitto olla ihan mukava, riippuen parista.

Pää hieman kallellaan kalpea mies pohti ja pyöritteli Iannan sanoja mielessään. Valheiden verkko? Ilmeisesti tyttö ei sitten ollutkaan tottunut valehtelemaan, mikä iski turhan ilkeästi Thereminin omaan tuntoon. Oliko hän sittenkään tehnyt oikein miltei pakotettuaan tytön valehtelemaan huoltajalleen? Hän itse arvosti totuutta yli kaiken, mutta jo pienestä pitäen hän oli huomannut valkoisen valheen pelastavan hovin kynsistä aina tarpeen tullen, ja siitä harvoin oli juuri mitään jälkiseuraamuksia. Eikä hän itseasiassa pistäisi pahakseen pientä keskustelua todellisesta talouspolitiikasta, kun itse sattui viinintuottajan poikana olemaan siinäkin osallisena..

Kuten aiemmin sinä päivänä, tytön käytös yllätti Thereminin jälleen aatteistaan suorasukaisella kysymyksellään. Hän loi kummaksuneen katseen Iannaan, mutta se suli hienoiseksi ymmärrykseksi ja kalpeaksi hymyksi tytön muuttuneen olemuksen huomatessaan.
"Te.. ette ole koskaan nähneet vuoria?" Hän enemmänkin totesi puoliääneen, arvioiden tilannetta pikaisesti. Tyttö vaikutti kovin kiinnostuneelta hänen kokemuksiaan kohtaan, ja, miksikäs ei?
"Niin, olen asunut koko ikäni vuorten katveessa, Íorin pohjoisimmilla asuinseuduilla, joten kyllä, minulla on kokemusta aina Mustavuoriin saakka.." Vielä hieman epävarmana hän otti askeleen lähemmäs suihkulähdettä, vilkaisi kerran sen viilentäviin syvyyksiin, kunnes pudisti itselleen päätään ja osoitti uudelleen penkkiä, jolle toivoi Iannan istuutuvan.
"Hyvä on, voinhan minä jotain kenties kertoakin, mutta varoitan, tarinankerronta ei kuulu vahvimpiin lajeihini.."

Pikaisesti Theremin suoristi samettitakkiaan, ennen kuin istuutui lähteen reunalle, Iannaa vastapäätä, katsellen kuitenkin jonnekin kauas. Mistä hän aloittaisi?
"..Kuvittele seisovasi suuren, tummasävyisen ja lumipeitteisen metsän reunalla. Lähimpään taloon on mailien matka, eikä yhtään lähempää löydy ketään, joka häiritsisi hetkeäsi, vaatisi sinulta käyttäytymistä, tiukkaa pukukoodia tai edes hyvää ryhtiä. Paikka on kertakaikkisen autio ihmisistä, ja kaiken elollisen peittää puolen metrin kylmä lumipeite, sitä yltää polviisi asti, sitä on hiuksissasi ja hieman kauluksen sisäpuolella. Taivas on pilvetön, vaan Aurinkoa ei silti näy, se paistaa kylmänä, niin matalalta, että se näkyi viimeksi aamulla, ilma on purevaa ja ohutta, mutta silti sinulla ei ole kylmä, siitä huolehtii paksu turkis ympärilläsi.." Hetkeksi Theremin taukoaa muistelmiaan, vain todetakseen sulkeneensa silmänsä, ja vilkaisee hieman anteeksipyytävänä Iannaa, mutta kääntää sitten kasvonsa takaisin.
"Ympärilläsi on täydellinen hiljaisuus. Hiljaisuus, joka sisältää lumen liikkeen tuulen sitä liikutellessa, valkoisen metsäjäniksen pyrähdyksen läheisestä pensaikosta, pörröisen ratsusi levollisen hörähdyksen tämän nauttiessa olostaan suunnattomasti. Näet ympärilläsi vain valkoisen pumpulin peittämän maailman, jäisten kiteiden kimalluksen alastomien puiden oksilla ja kallioiden kupeissa. Suljet silmäsi, ja katoat kokonaan siitä paikasta, siitä ajasta, pakkanen jää taakse ja lumi sulaa ympärillesi.." Nyt Theremin siirsi tumman katseen Iannaan.
"Silloin, kaikessa pimeydessä, sinä näet itsesi. Et hovia, et tarpeita, et ääniä et tapoja. Kaikki on hiljaista ja rauhaisaa, ja tunnet ensimmäistä kertaa elämässäsi todella eläväsi."

Ianna istuutui penkille ja jätti jälleen kerran helmansa rauhaan. Hän laski kirjan siististi viereensä ja keskittyi täysin mieheen. Ianna ei edes virkkonut mitään toisen tarinankerronta taitoihin. Eihän hän vielä tietänyt millainen mies oli tarinankertojana. Kun mies käski hänen kuvitella, Ianna todella kuvitteli. Naisen silmät painuivat kiinni ja huomaamattaan hän nojautui kohti Thereminiä, kuin imeäkseen miehen jokaisen sanan itseensä. Hän näki aivan kaiken mitä mies sanoi ja niitä outoja lammas eläimiä. Ne hän haluaisi ainakin nähdä. Naisen mielikuvitus todellakin alkoi laukata.

Vielä sen jälkeen kun mies oli lopettanut Ianna pysyi liikkumatta ja hiljaa, lopulta luomet raottuivat ja harmaat silmät tulivat takaisin tähän hetkeen. "Teidän pitää todella lopettaa itsenne väheksyminen tarinankertojana", olivat naisen ensimmäiset sanat ja hän hymyili tyytyväisenä. Ainakaan hän ei kuullut niitä vanhan aikaisia siellä on semmoista tämmöistä ja tuommoista.

Nainen mietti kaikessa rauhassa juuri kuulemaansa. Hän ei koskaan alkanut heti kiljumaan kysymyksiä. "Mitä ovat lampaankaltaiset sarvipäiset eläimet?" nainen kysyy muistaessaan nekuvitelmastaan. "Kirja käytti niistä tieteellistä nimeä, jota en osaa edes lausua." Ianna oli todellakin suorasukkainen. Tosin hän oli myös kurkkuaan myöten täynnä mitään tarkoittamattomia asioita.

Lopetettuaan kerrontansa Theremin katseli hetken kaukaisuuksiin, kääntäen vaistomaisesti yhä hieman sokeat silmänsä takaisin kuuntelijaansa. Tämä näytti nautiskelevan mielikuvastaan vielä hetken, ennen kuin katsoi häntä ja tokaisi mielipiteensä hänen taidoistaan.
"Hyvä että neidille kelpasi", kalpea mies totesi hiljaa, tuntien omituista, lämmintä hehkua jossain mielensä sopukassa. Hämmentyneenä hän käänsi katseensa hetkeksi pois. Itse hän oli pettynyt omiin taitoihinsa, sillä niin hyvin kuin hän näkikin itsensä lempimaisemissaan ja -paikoissaan, ei hän kyennyt sanoiksi pukemaan niitä tunteita ja kokemuksia mitä hän muisti. Mutta kenties se oli riittänyt kokemattomalle Iannalle.

Hetken he istuivat vaiti, ja Theremin oli itseasiassa siihen tyytyväinen, neito ilmeisesti todella antoi arvoa hänen pahasti ontuvalle tarinalleen. Hän oli pienenä aina inhonnut pikaisia, pohtimattomia kysymyksiä, jotka tuhosivat tarinankertojan luoman tunnelman välittömästi kerronnan tauotessa, ja olikin usein mennyt kertojan juttusille vasta tuntikausia myöhemmin, kenties jo seuraavana päivänä. Onneksi hänen ei sentään niin kauan tarvinnut odottaa, kun Ianna jo puhui. Hitaasti Theremin käänsi katseensa tähän, otsa aavistuksen rypyssä. Kysymys ei häirinnyt millään tavoin häntä, päinvastoin, hän osittain iloitsi siitä, että neito oli osannut muodostaa mielikuvan itselleen, ja vielä säilyttänytkin sitä tutkaillakseen sitä myöhemmin uudelleen. Mutta tämän kuvailema otus ei aivan heti pälkähtänyt miehen mieleen.

"Lampaankaltainen sarvipäinen eläin.." hän toisti hiljaa, kaivellen muistiaan, kunnes hänen ilmeensä kirkastui.
"Jaa-a, te taidatte tarkoittaa jonkinlaisia vuorivuohia? Olen pahoillani, mutta vaikka olen vuosikausia vaellellut vuorilla ja metsiköissä, vain harvoin olen kanniskellut tietokirjoja mukanani, joten juuri tarkempia nimiä en tiedä." Hänen katseensa viivähti pikaisesti Iannan vieressä lepäävän kirjan kannessa, muttei puuttunut asiaan sen kummemmin. Hän ymmärsi kyllä neidon turhautuneisuuden, hän ei pitänyt itsekään kirjoista jotka selittivät vain tieteelliset nimet antamatta sen parempaa selitystä.

"Anteeksi jos tunkeilen, mutta oletin, että Íorin sukuun kuuluvana olisitte päässeet edes joskus näkemään jylhiä vuoria tai edes lumisia metsävaaroja? Vai onko kasvatukseni ollut niin poikkeavaa oletetusta?" Theremin oli kevyesti ihmeissään neidon kokemattomuudesta, mutta eipä hän kyllä kovin usein tavannut aatelisia, edes miehiä, jotkan olisivat viettäneet paljoakaan aikaa kaupunkien ja asutusten ulkopuolella.

Iannaa hivenen harmitti, kun hän ei saanut tarkempia tietoja näistä... vuohista Thereminiltä. Mies ihmetteli miksei hän ollut nähnyt vuoria ja Ianna mietti hetken asiaa ilman kiireitä. Tietenkään ei ollut aikaa, mutta lapsuus oli suurin syy. "Setäni kasvatti minut kymmenvuotiaaksi saakka maillaan, jotka olivat alangolla, joten en koskaan nähnyt vuoria. Sen jälkeen hurmaava tätini, jonka tapasitkin, toi minut tänne", nainen hymyilee puhuessaan sedästään, erityisen lämpimällä tavalla. Tämä ei ehkä aina muistanut pienen villikon olemassa oloa, mutta setä silti rakasti häntä. Siitä ei ollut Iannan tarvinnut koskaan murehtia.

"Tätini ei ole matkustelevaa tyyppiä, joten minulta on jäänyt näkemättä paljon. Onneksi voi aina kuunnella matkakertomuksia", Iannan puheessa ei ole hitustakaan katkeruutta. Tätihän oli vanha jo ikänsä puolesta, joten ei se nyt tullut kuuloonkaan matkustella ympäri maita ja mantuja. Ehkä joskus Ianna pääsisi tutustumaan maan luontoon, mutta ei lähitulevaisuudessa.

"Oletteko te käyneet jossain muuallakin kuin vuoristossa?" Ianna kysyi hieman uteliaana. Käytävällä liukui naiskaksikko, joka jatkoi kuitenkin matkaansa kalliissa puvuissaan. Tosin heidän kasvoiltaan melkein kuvastui ihmetys siitä, kuinka Jääkuningatar näytti jopa ihmiseltä.

Theremin kuunteli hyvin hämmentyneenä Iannan kertomusta, mutta loppujen lopuksi kaikki vaikutti päivänselvältä. Hän vilkaisi pikaisesti yhä taivaalla hehkuvaa Aurinkoa, vilkaisten sitten neitoa.
"Te olette siis lämpimämpien seutujen asukkeja, Ianna-neiti. Sitten ei olekaan ihme, että siedätte näin hyvin maan liiankin lämmintä Aurinkoa, ettekä ole tavanneet vuorivuohta." Thereminin äänessä ei ollut häivääkään ivaa tai syytöstä, vaan pikemminkin toteavuutta. Ianna vaikutti muistelevan setäänsä lämmöllä, ja naisen elämää pohtiessaan miehen mielen täytti odottamaton suru, jota tämä ei kuitenkaan päästänyt ulospäin. Miten paljon oli tuonkin neidon sisintä kynnetty ja pelkistetty, haaveita kukistettu ja luonnetta karsittu. Ja vielä sitä, kuinka mielellään tämä olisi setänsä kanssa, mutta joutuikin kestämään tätiään..

"Etteköhän tekin pääse joskus vielä näkemään valtakunnan ihmeet, neiti, älkää vain lannistuko. Tarinoiden kuunteleminen.. Ei anna oikeutta todellisuudelle", hän sanoi ystävällisesti, hymyillen hieman, tarkoittaen sanojaan tosissaan. Ianna oli vallan toisenlainen kuin muut tapaamansa hovineidot, ja se sekä ilahdutti että kummastutti kalpeaa herraa. Oli hienoa, että maailmasta löytyi vielä luonnetta, mutta tuollaista luonnetta kantaakseen tarvittiin valtavaa vahvuutta, joten luovuus ja mielikuvitus saattoivat käydä toisinaan myös hirveäksi taakaksi.

Vakavoituen hyvin nopeasti ohikulkevien naisten antaessa askelillaan itsensä ilmi Theremin antoi katseensa seurata heitä. Nämä katselivat heitä hivenen halveksuen, kenties, etenkin Iannaa. Theremin ei osannut muuta kuin tuijottaa takaisin hyvin myrkyllisesti, mutta naisten mentyä siirsi pehmeän katseensa takaisin seuralaiseensa.
"Sain oman ratsun vasta viisitoistavuotiaana, joten en ole ehtinyt kovin kauas kotilaaksostani. Olen kuitenkin ehtinyt vaeltaa Íorin päästä päähän, aina Nikamilta jäisiä rantoja myöten alangoille, aina Mustavuorille asti. Kotikartanoni sijaitsee aivan vuorten kupeessa, metsien läheisyydessä, joten luonto on minulle tuttua, hovielämä taas hieman vieraampaa. Lisäksi olen tottunut elämään kylmillä seuduilla, joten eteläisten ruhtinaskuntien Aurinko on toistaiseksi viivyttänyt aikeitani tutustua niihin paremmin. Täällä olen vieraillut aikaisemmin isäni velvoittamana vain muutamia kertoja aikaisemmin." Theremin päätti puheensa katkeransävyiseen katsahdukseen korkeita marmoripylväitä ja koreaa rakennusta kohtaan, jotka vaikuttivat enemmän vankilalta, häkiltä, kuin suojaisalta elinympäristöltä.

Ianna kuunteli toisen puhetta, kuinka tämä oli matkannut halki koko maan! 'Hänen on siten täytynyt nähdä todella paljon', Ianna tuumii hiljaa mielessään ja nyökkää sopivissa kohdissa. Nainen halusi kuitenkin hieman puolustaa linnaa, sillä ei siellä nyt niin kamalaa ollut siellä asua. "Minusta linnakin voi olla mielenkiintoinen. Täällä on paljon käytäviä, joita voi tutkia ja mahtava kirjasto. Puutarhatkin ovat kauniita", upea puolustus, kerrassaan loistava Iannaa melkein nauratti hänen kömpelö puheensa.

Ianna jäi katselemaan taivaanrantaa hiljaa, kuten aina. Hän oli itse asiassa tänään puhunut harvinaisen paljon. Tavallisesti hän oli vain hiljaa, jos emme ota lukuun kiitoksia ja tervehdyksiä. Ianna saattoi istua tunteja puhumatta nurkassaan muiden juoruillessa ja hän tavallaan nautti siitä. EI mitään odotuksia siitä että hän puhuisi.

"Oletteko te maistaneet jotain kylmää juomaa? Se voisi helpottaa oloanne", Ianna sanoi ja katsahti Thereminiä. Nainen ainakin sai muistuttaa toisinaan itseään juomaan. Hän kun ei juuri kestänyt alkoholia, viinit eivät useinkaan tulleet kyseeseen. Muutenkin Ianna hieman pelkäsi juovuksissa olevia ihmisiä. Siksi hän saattoikin juoda melkeinpä vain mehuja ja vettä.

//ehee... lyhyt kun minarin akku loppuu kohta//

//Ihan normaalimittainen on ^ ^ //

Tytön puolustuspuhe palatsia kohtaan osin huvitti Thereminiä, osin kohotti Iannan arvoa silmissään. Hän hymyili jälleen.
"Niin, onhan se hieno paikka, en minä sitä tarkoitakaan. Se riippuu vain siitä, mihin on tottunut, missä on tuntenut itsensä.. onnelliseksi." Toki hän oli kierrellyt paljon tässä paljonpuhutussa rakennuksessa, eksynytkin sinne joskus. Sen käytävät olivat mielenkiintoisia, suuresta kirjastosta puhumattakaan! Theremin rakasti kirjoja, ja hän vietti kotonaan mieluusti aikaa kartanonsa suurehkossa kirjastossa, joka ei kuitenkaan vetänyt millään lailla vertoja täällä näkemälleen.

Iannan hiljentyessä mies vilkaisi tätä pikaisesti, ennen kuin antoi katseensa seurata naisen katseen mukana taivaalle. Se oli kaikin tavoin niin vieras, Íorin pohjoisimmissa kolkissa saattoivat sinnikkäimmät tähdet loistaa päivälläkin, ja kalpea kuu ei välillä laskenut ollenkaan, Auringon puolestaan pysytellessä taivaanrannassa. Lisäksi pohjoisen taivas oli paljon kirkkaampi ja tummempi, kun taas täällä vaalea taivas tuntui olevan täynnä pölisevää hiekkaa. Ainakin kesäpäivisin.

Odottamaton kysymys katkaisi taas hiljaisuuden, joka oli langennut heidän välilleen, saaden kaikessa huomaavaisuudessaan Thereminin kääntämään ihmettelevän katseensa neitoon, jonka katseen tavatessaan hämmentyi entistä enemmän. Hetken hän ikään kuin maisteli suutaan, ja tosiaan, juotava kyllä tekisi hyvää..
"Hmm, saatatte olla oikeassa, neiti, ja teillä lienee kokemustakin asiasta. Minusta ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, vaikka ehdotuksenne onkin ystävällinen, minä selviän kyllä. Olen kokenut pahempaakin", hän lopetti hieman surullisesti hymyillen, katseessaan kuitenkin kiitollisuutta. Ianna oli itseasiassa yllättävänkin ystävällinen, etenkin ottaen huomioon tämän alkukäyttäytymisen. Tosin, eipä ollut tyypillistä hänellekään alkaa yhtäkkiä puolustamaan ventovierasta neitokaista tämän tädin kenties liian kovakouraiselta kasvatukselta, saatika sittemmin jatkaa tuttavuuden hieromista.

Ianna kohotti huvittuneesti kulmaansa kun toinen hätkähti hänen ääntään. Ehkä hänen olisi aika oppia olemaan täräyttämättä kysymyksiä toiselle. Ianna siunasi perusteellisesti sen, että hän ei juuri tunteitaan näytellyt. Häntä nimittäin alkoi huvittamaan suunnattomasti toisen kaunopuheisuus. Kai Ianna oli sitten niin maalainen tai vähä sanainen ettei jaksanut Lordeja ja Herroja viljellä puheessaan.

Ianna nyökkäsi kohteliaasti toiselle, vaikka Theremin kieltäytyi. Nainen ei nähnyt enää mitään syytä häiritä hiljaisuutta ja niin hän vaipui normaaliin hiljaisuuteensa. Iannan kasvoilta ei saattanut lukea mitään, mitä hän mahdollisesti mietiskeli. Hänen ajatuksensa pyörivätkin edelleen vuoristo aiheessa ja kaikessa mitä Theremin oli sanonut. Ianna todella niin sanotusti pureskeli tietonsakkin. Vaikkei hän muistaisi nimeä, hän tietäisi miehestä pieniä yksityiskohtia. Eipä hän kyllä sellaisilla tiedoilla juuri mitään tekisi.

Joku soitti huilua ikkunan lähellä. Musiikki oli kaunista ja Ianna koittikin nähdä soittajan, mutta ei hän löytänyt soittajaa ikkunoista. Nainen ei tunnistanut kappaletta, mutta se oli hyvin kaunis. Siinä oli jopa rytmi! Vaikka mielessään nainen hymyili, hänen kasvoiltaan ei kuvastunut mitään.

Naisen vaiettua ilmeisesti pidemmäksikin aikaa, teki niin Thereminkin, ja jonkin aikaa hän vain istui paikoillaan, liikkumatta, silmät auki mutta mitään näkemättöminä, tuskin uskaltaen hengittää. Epämääräiset tuulenhaituvat hänen kalpeilla kasvoillaan tuntuivat ihanilta kaiken sen lämmön keskellä, ja hänen takaansa huokuva, viileä kosteus miltei silitteli hänen ihoaan. Theremin istui kovalla kivireunuksella kuin pienessä transsissa, valveen rajamailla, kuunnellen ympäristöään.. Ja pian jostain kantautuvaa soittoa.

Nopeasti Theremin oli taas hereillä, hetkessä, mutta antoi sen kuitenkin ilmi rauhallisesti, hätkähtämättä. Hitaasti hän kohotti katseensa jonnekin palatsin korkealla aukeneviin ikkunoihin, tunnistaen pian sävelmän ja soittajan, levollisen hymyn vallatessa taas kasvonsa. Pitkälle oli mennyt hänen eilinen illanviettonsa, vaan sillä kertaa hänen ei tarvinnut seurustella vain humalaisten hovirouvien kanssa. Hänen onnekseen oli paikalle saapunut yllättäen eräs tuntemattomampi muusikko, jonka hän muisti varhaisesta lapsuudestaan Íorissa. Tämä tuntui pakoilevan jotakuta, ja pian se selvisikin; hänet oli juuri kihlautettu, ja tuleva morsian oli ilmeisesti niitä helposti humaltuvia neitejä. Kauan he olivat istuneet kahden salin varjoisten seinien vierustoilla, keskustellen maailmasta ja luonnon taiteesta, ja tämä kyseinen muusikko oli soittanut muutaman kappaleen hänelle malliksi hihaansa kätketyllä huilulla. Theremin laski päänsä, muistellen itsekseen tuon kauniin sävelmän kulkua ja rytmiä.

Hitaasti, ääneti hän nousi ylös, katsellen hetken hieman arvioivasti Iannaa, ennen kuin ojensi kätensä tälle, hymyillen hienoisesti. Hän ei ilmeisesti ollut ainoa, joka oli huomannut kauniin soiton.
"Anteeksi, neiti, mutta sallitteko minulle tämän tanssin?" Thereminin ääni oli naurava, kasvonsa kuitenkin pidätellyn tyynet, pää huvittuneesti kallellaan. Mitä muusikkoon oli uskominen, oli kappale sävelletty nimenomaan tanssimiseen, eikä hän pistäisi lainkaan pahakseen sen testaamista.

//nyh, lyhyt, bladerunner alkaa..//

Hiljaisuus pitkittyi kahden tuppisuun välillä ja huilu soi vain heleästi ilmassa. Iannan yllätykseksi Theremin nousi ja pyysi häntä tanssimaan, juuri kun nainen oli haikailemassa korkeisiin saleihin. Hän saattoi tansia useiden nuorten herrojen kanssa tanssijaisten aikana. Se olikin ainoa hovin huvi, josta nainen todella piti. Ianna nousi seisomaan, niiasi äärimmäisen sirosti ja hymyili. Naisen käsi laskeutui miehen kädelle pehmeästi.
"Sallin sen teille mielelläni."

Ianna astui pois penkin edestä, niin että tanssiminen olisi paljon helpompaa. Eihän se saanut juuttua paikalleen heilumiseksi missään nimessä! Ianna odotti, että mies alkaisi viedä ja hän saattaisi yhtyä askeliin ja rytmiin.

Iannan mieleen nousi kuva, jossa hän tanssi setänsä kenkien päälle keinuen. Silloin pienenä tyttösenä Iannan nauru oli helissyt mailla tämän kirmatessa viiden vanhana puissa ja keittiössä. Sedän kanssa hän sitten illalla aina laittoi jalalla koriasti, jos tämä siis sattui muistamaan pienen sukulaistyttönsä. Silloin setä joko tanssitti Iannaa tai vingutti viulua ja katsoi kuinka tyttö tanssi.

Iannan ilme suli jälleen, ei hän tanssiessaan voinut pitää sitä yllä.

Theremin ei tosiaan tiennyt, mitä olisi tehnyt, jos Ianna olisikin yhtäkkiä kieltäytynyt. Hänen onnekseen tämä kuitenkin suli hymyyn ja tarttui hänen käteensä, saaden hymyn kohoamaan hänenkin huulilleen. Kevyesti hän piti tämän kättä korkealla, kiinnittäen pikaisesti ja vaivatta toisella kädellään takkinsa soljet. Niin tummat silmät tuikkien hän piti katseensa kiinni neidossa, joka hymyillessään paljastuikin yhä vain kauniimmaksi, otti askeleen kauemmaksi ja kumarsi, kunnes tarttui kevyesti, tuskin koskettaen Iannaa vyötäisiltä, antaen keveiden askeltensa kuljettaa heitä pitkin lähteen edustaa. Mies piti välimatkansa kohteliaana, ja vaikka veikin neitoa määrätietoisesti yhä vain uuteen pyörähdykseen, olivat hänen otteensa harjaantuneen kevyitä mutta samalla vahvoja. Hetkeksi Theremin sulki silmänsä, unohtuen keinuvan mielensä saloihin, vuosien päähän.

Hän oli ollut vasta viiden, kun hänen äitinsä oli henkilökohtaisesti opettanut häntä tanssimaan. Tyttö on kuin höyhen, ja sinä olet sitä ohjaileva tuuli, tämä oli hänelle opettanut, ja pitänyt käsissään kahta höyhentä, joista Thereminin oli tätä pyöriteltävä. Opetus oli ollut rankkaa, ja ruttaantuneita höyheniä löytyi vielä kuukausienkin opettelun jälkeen, ja jokaisen niistä hän oli pitänyt tallessa, muistutuksena harjaantumattomasta hienovaraisuudesta, kuten hänen isänsä oli auliisti kertonut mutkikkaan sanaparin.. Kunnes päivää, kahta, ennen hänen syntymäpäiviään, hän oli viimein onnistunut.

Muistot vierivät pakostikin miehen mieleen, eivätkä kadonneet silloinkaan, kun hän avasi silmänsä ja katsoi Iannaa, hämmentyneenä.
"Oletteko oppineet tanssinne itse taivaiden linnulta?" Hän kysyi hiljaa, hymyillen ja ihmetellen, vetäen neidon uuteen pyörähdykseen. Hän ei muistanutkaan, kuinka hauskaa tanssiminen itseasiassa oli, eläminen musiikin kanssa rinta rinnan, liikkuen tuulen lailla pyörteillen ja kiihdyttäen. Theremin ei pitänyt itseään huipputanssijana, mutta sen hän tiesi, että hän nautti olostaan.

Ianna hämmentyi miehen hymystä ja melkein punastui. Sitähän ei sitten myönnetä kenellekkään. Kun herra oli sitten saanut soljet kiinni koko ajan neidille ilkikurisesti hymyillen, tämä kumarsi ja Iannan polvet koukistuivat niiaukseen. Huilun soittaja oli ilmeisesti huomannut heidän aikeensa, sillä musiikki ainakin tuntui olevan kovempi ja rytmikkäämpi, tai sitten Ianna vain kuvitteli.

Kun Theremin laittoi kätensä naisen vyötäiselle, Ianna laski sirosti oman kätensä miehen harteelle. Piaan he liitelivätkin nurmella ja kivetyksellä, eikä Iannan hymyä häirinnyt mikään. Hän melkein leijui miehen käsissä tämän ohjaillessa naista taitavasti. Kun toinen upposi haaveisiinsa ei Ianna ollut sen parempi hänkään. Nainen uneksi itsensä kauniille niitylle tanssimaan. Hän olisi aina halunnut tanssia niityllä kukkien keskellä.

Theremin kysyi mistä hän oli tanssimaan oppinut ja pieni pilailun pilke tuikahti naisen silmässä. "Eivät linnut osaa tanssia, minä opin sen tuulelta." Eikä hän juuri valehdellut. Hän oli tanssinut yksinään tuulen pyörteissä ja hyvä kun hänen jalkansa maata edes koskettivat. Ianna ei tiedustellut sen enempää toisen taitoja. Hän vain nautti askelista, leijuvasta tunteesta ja huilun helinästä. Pyörähdykset olivat melkein juovuttavia ja naisen hymylle ei tuntunut olevan loppua. Se oli vain silkkaa iloa ja innostusta.

Iannan vastaus huvitti suuresti Thereminiä, jonka hymy kasvoi miltei samaa tahtia neidon hymyn kanssa.
"Voi, kyllä ne tanssivat, katsoisit vain", hän sanoi hiljaa, luoden katseensa jonnekin yläilmoihin, jossa hänen ystävänsä soitteli. Tämä oli selvästi huomannut heidät, sillä soitto ei ollut enää vaatimatonta soittelua; Sen rytmi oli vakiintunut ja soitto itse voimistunut, Theremin saattoi miltei kuulla soittajan hymyn sävelten mukana, naurun sen takana. Hitaasti hän käänsi katseensa takaisin partneriinsa, häkeltyen uudelleen ja uudelleen siitä, miten tämän hymy toi yhä vain kauniimpia piirteitä esiin tämän silmistä ja olemuksesta.

Katse Iannan katseessa Theremin otti määrätietoisen hyppäyksen taaksepäin, laskeutuen kevyesti suihkulähteen reunalle, pyörittäen neitoa sen ulkopuolelle, kannatellen ajoittaen kevyttä neitoa ilmassa. Tämä tosiaan osasi tanssia, koko elämänsä aikana ei Theremin ollut moista tavannut, ellei sitten äitiään hamassa menneisyydessä. Ja toisin kuin muut juonittelevat ja hieman pahantahtoisetkin hovineidit, ei nuori lordi löytänyt häivääkään sitä rumaa otetta ladyn kasvoilta tai silmäinsä syvyyksistä. Ianna oli aidosti kaunis, eikä Theremin pystynyt kuin ihailemaan tätä.

"Jos tanssituntinne ovat tuulelta, my lady, kauneutenne olette varmaan perinyt taivaan tähdiltä?" Hän tuumasi jälleen hiljaa, hymyillen, tarkoittaen jokaista sanaansa täydestä sydämestään. Kevyesti hän hypähti takaisin maanpinnalle kiviseltä reunukselta, hidastaen hieman tahtiaan soiton mukana, jatkaen Iannan pyöräyttelyä hieman rauhallisempaan tahtiin.

Iannaa nauratti ja nainen kallistii päätän siinä toivossa, että olisi nähnyt lintuja. EI niitä näkynyt, mutta tuuli tanssitti lehtiä. "Eivät tanssi", nainen toteaa kuin pikku tyttö. SIksi Ianna itsensä tosin tällä hetkellä tunsi. Nuoreksi tytöksi vailla mitään huolia. Kun Theremin päätti sitten tehdää tansiin erikoisnumeron, Ianna seurasi perässä.

Uudelleen ja uudelleen nainen kiepahti toisen käsissä. Theremin arveli hänen olevan tähdistä kauneutensa saanut. Ianna vain helähti nauruun, joka kimposi tämän sydämmestä. "En minä siitä tiedä mitään", nainen vain nauroi . Kun pyörittäminen hidastui viimein ja mies laskeutui maan pinnalle taivaistaan, Ianna palautti kätensä toisen harteelle. Hän ei enää nauranut, vain hymyili.

"Oletteko arvon Lordi kenties kuunnelleet satakieltä?" Ianna kiusoittelitoista lempeästi, sillä mies puhui niin huvittavan korukielimäisesti. Ianna oli ihan hieman toki imarreltu siitä. Kuinka moni mies olisi hänelle mitään vastaavaa sanonut? Ianna ei uskaltanut arvella edes kymmentäkään. Harva, olisi sopiva määrä. Sukupuuttoon kuoleva olisi tismalleen oikea määritelmä.

Thereminin teki kovasti mieli väittää vielä kerran Iannalle vastaan lintuteoriaansa, mutta päätyi vain naurahtamaan, viestien sillä, että hänen ajatusmallinsa pysyi. Luultavasti siitä seuraisi vain ikuisesti kestävä väittelyjatkumo, josta ei sitten päästäisi yli eikä ympäri. Niin hän vain tyytyi seuraamaan Iannan hiipuvaa naurua, mikä kuitenkin pysähtyi mitä kauneimpaan hymyyn, mikä rikkoutui yllättävän lempeään kiusoitteluun. Siitä yllättyneenä Theremin oli hetken hiljaa, kuin puulla päähän lyötynä, ennen kuin vastasi hymyillen.
"Satakieliä, lady? Ei, enpä ole tainnut kuulla, kotonani pensaita asuttavat varpusparvet ja haukat. Mitä ajatte takaa, jos saan kysyä?" Ehkä ensimmäistä kertaa sinä päivänä mies ei todellakaan tiennyt, mitä Ianna ajoi takaa, mutta tämän kauniista hymystä päätellen se tuskin oli mitään kovin vakavaa.

Hetken hiljaisuuden Theremin antoi katseensa vaeltaa kevyesti Iannan silmistä puutarhaan, kunnes kuuli viimeinkin huilun hieman surusävyisemmän soinnin, entistä hidastuneemman tempon, mutta ennen kuin huilu ehti kokonaan vaieta, oli Theremin jo kiepauttanut Iannaa ympäri niin, että hän saattoi vaivatta istuttaa tämän sille samalle penkille, josta tämä oli noussutkin, tasatahtiin huilun viimeisen sävelen kanssa. Hän piti sirosta kädestä kuitenkin yhä kiinni, vajoten neidon eteen polvensa varaan, kumartaen syvään, ennen kuin nousi ja viimein irrotti kätensä, astuen taaksepäin, saattaen hiljaisuuden sisäpihalle.